"Nyt tulee Lampelan Heikki – ja loppuu tuhlausleikki" -slogan tuli monille yhdessä omaa paremmuuttaan henkivän ehdokkaan kanssa tutuksi viime kunnallisvaalien alla Helsingissä. Ehdokas Heikki Lampela (kok) kävi valtuustoon asti vieneen kampanjan vahvasti oikeistolaisin teemoin, hän mm. ajoi subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamista ja mahdollisimman laajaa julkisten palveluiden kilpailuttamista. Lampela on entinen demari, joka kuitenkin teki poliittisen kolmiloikan oikealle kyllästyttyään "hyysäämiseen", jota SDP hänen mukaansa harrastaa. Minua huolestuttaa.
Valtuutettu Lampela ei ole ongelma, mutta ajattelutapa, jota hän edustaa, on. Hän on elävä esimerkki aikamme ilmiöstä, menestyjästä, joka on valtion koulut ja yliopistot käytyään ja sosiaalisesta turvaverkosta nautittuaan huutanut maailmalle: Minä tein sen kaiken itse. Hyvinvointivaltion tarjoamat mahdollisuudet käytettyään hän haluaa poistaa ne "hyväksikäyttäjiltä". Menestyksessä ei toki ole mitään pahaa, mutta siinä, että sen suomalla itsevarmuudella ja asemalla hyökätään niitä tekijöitä vastaan, jotka ylläpitävät kaikkien mahdollisuuksia, puolestaan on. Tässä ajattelussa ei piitata yhteiskunnallisesta tasa-arvosta, vaan julkispalveluita tai tulonsiirtoja pidetään turhina menoerinä. Huono-osaiset mielletään yhteiskunnan mätäpaiseiksi, jotka ansaitsevat kohtalonsa. Ajattelu, jossa kuri ja järjestys, ainoa oikea elämisen tapa yhdessä markkinoiden ylivaltaan yksityistämisten kautta tuottavat kovasti erilaista yhteiskuntaa, joka on johtanut Suomen maailman kehittyneiden valtioiden kärkeen.
En murehdi Heikki Lampelan poistumista SDP:n listoilta, hänenkaltaisilleen Kokoomus on varmasti oikea paikka. En myöskään sure hänen läpimenoaan, demokratian tuottaessa aina oikean tuloksen. Mieleni pahoittaa kysymys siitä, mikä saa niin monen älykkäänkin ihmisen tunnistamaan yhteiskunnalliset ongelmat väärin? Miksi oma menestys niin usein tuo mukanaan käsityksen siitä, että muiden ihmisten ongelmien syy on pelkkä laiskuus? Miksi julkisten palveluiden arvo ymmärretään vain silloin, kun itse ollaan niiden kohteena, muulloin ne ovat uhka talouskasvulle ja omalle kukkarolle? Ja ennen kaikkea, miksi niin usein näiltä ihmisiltä katoaa kyky asettua toisen ihmisen asemaan, siihen asemaan jota ei luonnehdi tv-kameroiden kuhina kohuoikeudenkäynnissä, vaan ahdinko työttömyyden, toimeentulovaikeuksien ja pahimmillaan päihde- ja perheongelmien keskellä? Tämä on yhtä julkkisasianajajaa suurempi, yhteiskunnalliseksi kasvanut ongelma.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
4 kommenttia:
Lainaus Esalta "Mieleni pahoittaa kysymys siitä, mikä saa niin monen älykkäänkin ihmisen tunnistamaan yhteiskunnalliset ongelmat väärin?"
Tämä pitää implisiittisesti sisällään oletuksen siitä, että vain sinä, älykkäänä sosiaalidemokraattisena ihmisenä tunnistat yhteiskunnalliset ongelmat oikein.
Muut vaan, älykkäätkin sellaiset, tunnistavat ne väärin. ;D
Jussi Salonranta
Lampela puhuu totta.
Kuntien kulutusmenot kasvoivat viime vuonna peräti 6,1 prosenttia! Ja kaikki ei johdu vain kuntien velvoitteiden kasvusta, jota on myös kieltämättä tapahtunut. Tehottomuus on käsittämättömissä mittasuhteissa. Tuhlausleikki pitää lopettaa ja kuntien määrä laskea 150-200 kuntaan. Tämän lisäksi terveyden- ja sairaanhoito pitää siirtää 20 terveyspiiriin.
Terveisin Nils G.
Mukavaa, kommentointia!
Jussi; kysymys oikeasta ja väärästä on monesti arvovalinta. Arvoihinhan politiikka(kin) perustuu. Ongelmia tunnistetaan ja arvioidaan, sekä pyritään ratkaisemaan myös arvojen perusteella. Jokaisella ihmisellä on toki oikeus omaan mielipiteeseensä, sitähän tässä ei kielletty. Sen sijaan keskustelu niistä, ja niiden määrittely omien arvolähtökohtien ja näkemysten perusteella enemmän tai vähemmän perustelluiksi lienee sallittua.
Minun mielestäni ongelma tunnistetaan väärin, jos lähtökohtaisesti syytetään aina yksilöä, kiinnittämättä huomiota myös mahdollisiin rakenteellisiin ongelmiin. Mikäli perustelut ovat riittävän hyviä, olen toki valmis tarkastelemaan kantaani uudelleen. :)
NilsG; on totta, että kunnissa tuottavuus/työntekijä on laskenut ja tähän on tultava muutos. Toisaalta on kyseenalaista, kuinka hyvin nämä mittarit soveltuvat esim. hoivatyön "tuottavuuden" tai hyvyyden/huonouden arviointiin. Reippaita avauksia tarvitaan, joista hyvänä esimerkkinä Jukka Peltomäen esitys 20 aluekunnasta, johon en tosin ole vielä ehtinyt kunnolla perehtyä. Lähtökohtaisesti olen viehättynyt Osmo Soininvaaran ajatukseen siitä, että kunnaksi tulisi määritellä kaupunkiseutu siellä, missä se on mahdollista.
Nils G:n kommentti on mielenkiintoinen sitä taustaa vasten, että nimenomaan kunnissa on viime aikoina tehty -ainakin pyritty siihen- huomattavia tehostamistoimenpiteitä. Tuntuu siltä, että vaikka kuinka tehostettaisiin, kuntasektori on silti -jonkun mielestä- tehoton. Kulutusmenot ovat nousseet väestön ikääntymisen, palkkakehityksen ja erityisesti terveydenhuollon menojen kasvun johdosta. Terveydenhuoltoa vaivaa sama ongelma kuin yliopistoja, nimittäin huono johtaminen, kahdessakin mielessä. Ensinnäkin johto on keskittynyt lääkäreille, jotka eivät kollegiaalisuuden nimissä tehosta terveydenhuollon toimintaa, jos se haittaa lääkäreiden asemaa millään tavalla. Toiseksekin, lääkärinkoulutus ei anna valmiuksia (väitän että edes hallintolääkärilinjalla) taloudellisen suunnittelun kehittämiseen.
Ja tämän lisäksi: terveyskeskuslääkäreiden hoitosuoritteet ovat vähentyneet mutta henkilöstö kasvanut viime vuosina, kahdesta syystä. Ensinnäkin, erilaiseen byrokratiaan kuluu enemmän aikaa (tämä on lääkäriliiton mantra) ja toiseksekin yksityiset hoitosuoritteet ovat lisääntyneet. Hevosmiehet kertovat, että jälkimmäinen syy johtuu siitä, että lääkärit allokoivat julkisen puolen potilaitaan itselleen tai kaverille, yksityiselle puolelle. On nääs kannattavampaa niin. Lääkäreiden etu on sortaa julkinen pilari nykyisestä terveydenhuollon duaalimallista, katsokaa vaikka jenkkien terveydenhuoltomenoja, ovat moninkertaiset suomalaiseen verrattuna. Ja laskunhan maksaa se sairas kuluttaja.
Ja miksi näin voidaan tehdä? Katsokaa koulutusmääriä, työttömyysastetta ja palkkatilastoja. Ei tarvinne selittää. Kun sitten vielä tarkastelee kansakunnan ikääntymistä ja varallisuuden jakaumaa (vanhukset huomattavasti rikkaampia kuin koskaan aikaisemmin), niin hoitopommin hinta näyttää aikas karmealta.
Late. (aiheen naapurista löysin suosikkipaasauskohteeni!)
Lähetä kommentti