Navetantuoksua kuntakentällä

Kunta- ja palvelurakenneuudistus on eräs viime vuosien kunnianhimoisimpia -ja tärkeimpiä, suomalaisen hyvinvointimallin uudistamista koskevia hankkeita. Projektipäällikkö Jukka Peltomäki esitteli radikaalin mallin 20 aluekunnasta, joilla olisi huomattava määrä nykyisten kuntien tehtäviä, niille siirtyisi mm. verotusoikeus. Samaan aikaan nykyiset kunnat säilyisivät eräänlaisina reliikkeinä, joille kuitenkin jätettäisiin joitakin tehtäviä. Tälle on vaikea löytää muita perusteita kuin syrjä-Suomen lukuisten kepulaisten luottamushenkilöiden paikkojen säilyttäminen. Aluekuntamalli haiskahtaa voimakkaasti navetalle.

On selvää, että radikaaleja muutoksia tarvitaan. Suomessa on lukuisia kuntia, jotka elävät käytännöllisesti katsoen vain valtionosuuksista vähälukuisen väestön koostuessa pääosin eläkeläisistä ja työttömistä, joiden vaatimattomat tulot eivät kunnallisverokassaa kartuta. Tämä kaventaa kuntalaisdemokratiaa, kunnat ajautuvat tilanteesta toiseen kykenemättä itse juurikaan vaikuttamaan olosuhteisiinsa. Ne ovat liian heikkoja tuottaakseen palveluita itse, eivätkä ne kykene myöskään toimimaan voimakkaana tilaajana. Kunnallinen itsehallinto surkastuu kuolleeksi kirjaimeksi, puhumattakaan siitä, että ihmiset jäävät vaille tärkeitä palveluitaan.

Aluekuntamallissa on useita heikkouksia. Niistä merkittävimpiä ovat byrokratian lisääntyminen sekä läpinäkymättömyys. Uudistuksen tulisi ennen kaikkea vähentää byrokratiaa, ei kasvattaa sitä. Mikäli peruskunnat, kuten esityksessä esitetään, säilyvät ja aluekunnille siirtyy huomattava osuus todellisesta vallasta, katoaa suora yhteys poliittisen päätöksenteon ja vastuun sekä kunnallisten palvelujen tason välillä. Samalla luodaan uusi, täysin tarpeeton, hallinnon taso valtion ja kuntien väliin. Rahaa kuluu, paperi pyörii, kokouksia pidetään eikä mikään muutu. Tämän on huomannut myös Kuntaliiton toimitusjohtaja.

Keskustankin olisi pikku hiljaa aika tunnustaa, ettei valtion ja kuntien väliin tarvita minkäänlaista väliportaan hallintoa yhteiskunnan rahaa tuhlaamaan, mikäli kunnista kyetään luomaan riittävän vahvoja. Kunta-alueeksi tulisikin määritellä, missä mahdollista, luonnollinen seutukunta/työssäkäyntialue, kuten esim. suur-Helsinki tai suur-Turku. Kuntia tulee rohkeasti yhdistää vahvemmiksi kokonaisuuksiksi. Tällaiset alueet ovat luonnollisesti syntyneitä ja kehittyviä, dynaamisempia kuin keinotekoiset jaottelut. Vahvemmat peruskunnat tekevät väliportaan hallinnon laajentamisen tarpeettomaksi, jopa mahdollistavat sen purun. Tämä on aluekuntamallia organisatorisesti helpompi ja kevyempi sekä poliittisesti läpinäkyvämpi malli. Suomen kunnat tarvitsevat käsiä mm. hoiva- ja opetuspalveluihin, kirjoja kirjastoihin ja tiloja harrastajille. Nämä ovat kepulaisten kokouspalkkioita tärkeämpiä tavoitteita.