Polttomerkityt

Muutama päivä sitten työministeri Tarja Filatov kertoi Työministeriön toimittajatapaamisessa ilahduttavan uutisen. Työllisyys on lähtenyt selvään kasvuun.
Työllisyyden parantuminen on tullut suurelta osin lisääntyneen työvoiman kautta. Se on tullut ikääntyneiden työllisyysasteen kohoamisen vuoksi sekä ihmisten palattua opiskelusta ja kotityön piiristä työhön työpaikkatarjonnan kasvun houkuttelemana. Talouskasvun ja hyvinvointivaltion rahoituksen turvaamisen kannalta tämä on ensiarvoisen tärkeää. Valitettavasti tämä on kuitenkin tarkoittanut myös jo aiemmin työttöminä olleiden työnsaantimahdollisuuden heikentymistä entisestään.

Nykyajan stigma on työttömyys. Työttömäksi joutuminen sisältää paitsi taloudellisen, myös sosiaalisen riskin. Työtön ihminen, olivat syyt työttömänä olemiseen mitkä hyvänsä, leimautuu nopeasti alisuorittajaksi, epäonnistujaksi ja jollain tapaa vialliseksi. Työttömäksi valmistunut maisteri, koulutusta vailla olevasta henkilöstä puhumattakaan, törmää usein tilanteeseen, jossa hänen työttömyysjaksoaan pidetään todisteena hänen epäpätevyydestään; "miksei se ole saanut mistään töitä, mitäköhän vikaa siinä on". Epäonnistumisten seuratessa toisiaan työttömyysjakso pitenee ja noidankehä on valmis. Työttömyys, joka on voinut johtua rakenteellisista syistä, kategorisoidaan henkilöstä itsestään johtuvaksi.

Erityisesti opiskelijat pelkäävät työttömyyden polttomerkkiä. Opintoajat pitenevät ihmisten venyttäessä valmistumistaan työttömyyden leiman pelossa. Harva nuori uskaltaa ottaa riskin ja valmistua ilman valmiina odottavaa työpaikkaa. Riskin ottaneet joutuvat usein vaikeaan tilanteeseen, itsekin toimiessani Tamyn hallituksessa muistan lukuisat projektityöntekijähakemukset, joista kuulsi läpi epätoivo ja paniikki; tarvitsen tätä työtä, ei siksi, että se kiinnostaisi minua, vaan siksi, että tarvitsen työkokemusta. Emme mekään heitä valinneet, usein joukosta löytyi yksi tai kaksi henkilöä, joilta löytyi joko alan työkokemusta tai järjestö- ja muuta taustaa. Valintoja perusteltiin parhaan henkilön valitsemisella, sinänsä oikein, mutta pahalta se silti välillä tuntui.

Ikäväkseni myös poliittisesta vasemmistosta löytyy ihmisiä, jotka ovat luopuneet käsittelemästä työttömyyttä rakenteellisena ongelmana pitäen sitä liian usein henkilökohtaisista ominaisuuksista johtuvana. Tälle väitteelle löytyy harvemmin konkreettisia perusteluita, arviot perustuvat lähinnä mutu-tietoon ja railakkaisiin kaupunkitarinoihin sosiaalitoimistoa hyväksikäyttävistä pimeän työn tekijöistä. Väärinkäytöksiä varmasti esiintyy ja niitä vastaan kamppailu on luonnollisesti tärkeää, mutta työttömyyteen ei kyetä tällä tavoin pureutumaan. Sujuvia työhönosallistumisen tapoja on pyrittävä kehittämään ja kohtaanto-ongelmaan sekä työvoiman osaamistason parantamiseen on panostettava. Tekemistä on myös asennepuolella. Ilkka Taipale kysyi kerran, milloin SDP palkkaa ensimmäisen pitkäaikaistyöttömän. Vielä sitä ei ole tapahtunut.