Yhteinen vai yksityinen vakuutus?

Julkisessa keskustelussa nousee aika ajoin pinnalle suomalaisen sosiaalivakuutuksen väitetty puutteellisuus ja yksityisvakuutuksen suoma lisäturva. On kuultu esityksiä mm. sosiaaliturvan painopisteen siirtämisestä nykyistä korostuneemmin yksityiselle puolelle siten, että yhä suurempi osa kansalaisista hankkisi sosiaaliturvansa vakuutusmarkkinoilta. Tätä on pidetty mahdollisuutena vähentää valtion menoja. Sosiaaliturvan ja vastuun yksityistämiseen liittyy kuitenkin ongelmia, jotka liittyvät sosiaaliseen koheesioon sekä hyvinvointivaltion legitimiteettiin.

Yksityis- ja sosiaalivakuutus eroavat toisistaan oleellisilta osin samankaltaisesta logiikastaan huolimatta. Yksityistä vakuutusta luonnehtii vapaaehtoisuus sekä etuuksien pohjautuminen suoraan maksuihin. Sosiaalivakuutukselle ominaista on pakollisuus sekä mahdollisuus tulonsiirtoihin sekä maksujen arvon ylittävien tai niistä riippumattomien etuuksien maksuun. Yksityisvakuutuksen yhteiskunnassa yksilö vastaa itsestään, muttei kanna vastuuta muista kansalaisista tai yhteiskunnan kokonaisedusta. Sosiaalivakuutus puolestaan kantaa vastuun kaikista yhteisön jäsenistä. Näin se luo solidaarisuutta ja tasa-arvoa järjestelmään osallistuvien välille ja jonka kautta hyvinvointivaltio hankkii oikeutuksensa kansalaisten silmissä.

Sosiaalivakuutus tuottaa yksilölle hyvinvointia ja turvaa siinä, missä yksityinenkin vakuutus. On oletettavaa, että yhteiskunnan keskimääräinen hyvinvointitaso kohoaa korkeammaksi järjestelmässä, joka nojaa kollektiiviseen vastuuseen ja jota ei luonnehdi voitontavoittelu, vaan sosiaalisen turvallisuuden takaaminen kansalaisille. Kollektiivisen vakuutuksen antama turvallisuus voi myös olla vaikeasti laskettavissa olevaa yhteiskunnallisen vakauden mukanaan tuomaa turvallisuutta. Väestöryhmien hyvinvointierojen kasvaessa sosiaaliturvan yksityistämisen myötä tämä olisi mennyttä.

Sosiaalivakuutuksen keinoin on päästy eroon yksityisten vakuutusmarkkinoiden aikaansaamasta epätasa-arvosta sekä hyväntekeväisyyteen liittyvästä paternalismista. Holhoamisesta syytetty hyvinvointivaltio on nimenomaan vähentänyt selektiiviseen sosiaalipolitiikkaan liittyviä negatiivisia vaikutuksia, jossa toimenpiteet eivät koske kaikkia, vaan ainoastaan heikko-osaisia, johtaen näiden ryhmien leimautumiseen ja kontrolliin. Tätä kautta keskustelu julkisesta ja yksityisestä sosiaaliturvasta palautuu universaalin sosiaalipolitiikan ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion peruskysymyksiin tasa-arvosta sekä yhteisestä osallisuudesta, ja jonka vuoksi se on tärkeämpi kuin usein arvataan.

Oheinen kirjoitus julkaistu Uutispäivä Demarissa 13.9.2005