Vaakunoita vai palveluita?

Keskustelu kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta on vauhdissa ja hyvä niin, mutta on alkanut saada sosialidemokraattisesta näkökulmasta myös huolestuttavia piirteitä. Monien eturivin keskustalaisten viimeaikaiset kannanotot ovat antaneet ymmärtää heidän tavoitteenaan ennen kaikkea olevan mahdollisimman monen nykyisen kunnan olemassaolon säilyttäminen sekä julkisen palvelutuotannon laajamittainen korvaaminen yksityisillä palveluilla. Ensimmäisen tavoitteen taustalla ovat ennen kaikkea valtapoliittiset syyt, keskustan voima lepää pienissä maalaiskunnissa, jälkimmäisen taas ideologiset. Ulkoistamistavoitteen osalta oltaisiin valmiita jopa turvautumaan lakiuudistuksiin. Erityisen aktiivinen tässä kysymyksessä on ollut valtiosihteeri Antti Mykkänen. Keskustan linjan voisi tiivistää virkkeeseen: "ei hallinnon keventämiselle, kyllä palveluiden markkinoistamiselle". Ei ihme, että uudistuksesta ennustetaan riitaisaa.

On useita syitä, miksi yleishyödyllisiä palveluita tuotetaan nimenomaan julkisesti. Kaikki talousteorioihin perehtyneet tuntevat esimerkit markkinaepäonnistumisten paikkaamisesta ja positiivisista ulkoisvaikutuksista. Näiden lisäksi voidaan nimetä runsas määrä käytännön esimerkkejä. Kansalaiset tarvitsevat julkisia palveluitaan joka päivä. Yritykset voivat mennä konkurssiin, jolloin palveluiden tuottaminen keskeytyy. Yritysten tavoitteena on kustannusten minimoiminen ja voittojen maksimointi. Nämä arvot johtavat täydellisillä markkinoilla tehokkuuteen ja innovatiivisuuteen, mutta voivat myös pahimmillaan tarkoittaa heikkoa laatua, huonoja työskentelyolosuhteita ja sitä kautta palvelutason huonontumista.

Yleishyödyllisten palveluiden kilpailuttamiseen ja laadun arviointiin eivät päde samat arvot kuin vastaaviin esimerkkeihin hyödykemarkkinoilla tai sellaisissa palveluissa, joita ihmisille tarjotaan ostovoiman, ei tarpeen perusteella. Julkiset palvelut luovat sosiaalista koheesiota olemalla kirjaimellisesti yhteistä omaisuutta. Huoltovarmuusnäkökulmasta on huomioitava julkisen sektorin know-how´n katoaminen, mikäli järjestelmä kutistuu pelkäksi hallinnoinniksi ja valvonnaksi. Poikkeusoloissa vastuu palveluista on joka tapauksessa yhteiskunnan. Julkisella palveluntuottajalla on intressi rajoittaa palveluiden käyttäjien määrää, kun taas yksityinen yritys toivoo luonnollisesti pyrkii voitontavoittelussaan maksimoimaan asiakasmäärän. Kun tämä, yksityiselle sektorille täysin luonnollinen toimintatapa yhdistetään ikääntyvän väestön luomaan hoitotarpeen kasvuun, hirvittää ajatella vaikkapa hoitopommin hintaa. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Suomalaiset julkiset palvelut eivät luonnollisestikaan kykenisi suoriutumaan tehtävistään nykykunnossaan ilman yksityisen sektorin tukea. Siksi yksityisiä palveluita tarvitaan. On kuitenkin niin, että palveluiden laajamittainen ulkoistaminen johtaisi hyvin suurella todennäköisyydellä sekä kustannusten nousuun että palvelujen saannin epätasa-arvoistumiseen. Yksityisen ja kolmannen sektorin rooli on parhaimmillaan tietyissä erikoistuneissa palveluissa sekä tukipalveluissa, positiivisiakin esimerkkejä on helppo löytää. Tämä tie on kuitenkin melko nopeasti loppuun käyty. Tämän vuoksi säästökohteita ja tehostamista tuleekin ennen kaikkea etsiä byrokratian puolelta.

Hyvä hallinto vaatii resurssinsa eikä ilman hyvää hallintoa ole toimivia palveluitakaan, mutta nykyisellä tietotekniikalla sekä tervehdyttävillä organisaatiomuutoksilla voisi kuvitella kyettävän kunnallishallinnon merkittävään keventämiseen. Ikääntyminen ja laaja kunnallisen henkilöstön eläköityminen ja korvaaminen nuoremmilla työntekijöillä luo tähän ainutlaatuisen mahdollisuuden. Luontevaa on aloittaa kuntakoon reippaasta suurentamisesta ja sitä kautta tapahtuvasta paikallishallinnon keskittämisestä uusiin, suurempiin ja vahvempiin kuntiin. Lähtökohtaisesti tulee toki tavoitella kuntien keskinäisestä aloitteellisuudesta lähteviä yhdistymisiä, joita valtio tukee porkkana- ym. rahoin. On kuitenkin oltava keinoja puuttua tilanteeseen, mikäli tuloksia ei synny esimerkiksi keskinäisten riitojen tai paikallisten kaunojen vuoksi.

Kuntauudistuksella tulee nimenomaisesti tavoitella vahvoja kuntia, jotka kykenevät omaehtoiseen palveluntuotantoon sekä toimimaan riittävän vahvoina osapuolina markkinoilla, mikäli päättävät palveluitaan ulkoistaa. Nykyiset pienet maalaiskunnat kärsivät käytännöllisesti katsoen demokratiavajeesta niiden itsehallinnon ollessa kuollut kirjain. Tällaiset kunnat toimivat ainoastaan verotulojen tasauksen ansiosta hoitaen lakisääteisiä tehtäviään ja ainoaksi poliittiseksi valinnaksi, joka ei ole taloudellisten välttämättömyyksien tai lain ennalta määräämä, jää päätös siitä, kummalta puolelta kirkonkylää seuraavaksi lakkautetaan koulu. Väliportaan hallintoa ei tarvita järjestelmää kankeuttamaan ja läpinäkyvyyttä vähentämään, vaan tulee edetä kohti järjestelmää, jossa julkinen sektori koostuu kunnista ja valtiosta.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteena tulee olla tasa-arvoisten ja laadukkaiden palveluiden turvaaminen kaikille kansalaisille. Tämä ei saa kilpistyä valtapoliittisiin intresseihin tai haluun siirtää yhteiskunnan yhteistä pääomaa markkinoille ja yksityiseen omistukseen. Myös pelko paikallisen identiteetin katoamisesta kuntaliitosten myötä on liioiteltu, muistattehan keskustelun markasta ja kansallisesta identiteetistä. Eurossa on eletty nyt jo useita vuosia, eikä ainakaan allekirjoittanut ole havainnut minkäänlaista kansallisen itsetietoisuuden rappiota. Siksi meillä on oltava valmiutta ja rohkeutta nostaa vaakunat tienvarsista takkojen päälle.