Mielessä pyörinyttä

Viikonloppu vierähti SDP:n Tulevaisuusakatemia -kurssilla Työväen Akatemiassa Kauniaisissa. Kaksi huonosti nukuttua yötä, useita hyviä ja mielenkiintoisia alustuksia sekä ryhmätöitä aiheena sosialidemokratian globaali missio. Hauskaa ja mielenkiintoista oli. Viikon ja viikonlopun aikana mielessä on pyörinyt monia asioita, joista ajattelin lyhyesti kirjoitella.

Pilakuvat: Pilakuvista on kirjoitettu paljon ja hartaasti. Sananvapausargumentin käyttö on mielestäni varsin kyseenalaista ottaen huomioon, ettei Euroopassakaan ole täydellistä sananvapautta. On maita, joissa vankila kutsuu sitä, joka kyseenalaistaa juutalaisvainot. Suomessa lehdet eivät julkaise herjauksia vaikkapa näkyvistä poliitikoista, kuten hyvä onkin. Muutenhan tunnetun henkilön elämä kävisi täysin sietämättömäksi. Myös kansanryhmää vastaan kiihottaminen on laissa kielletty. Kaikkea ei siis saa sanoa -ei täällä "vapaassa" Euroopassakaan.

Toisaalta taas on niin, että voidaan aidosti kysyä, eikö uskonnollisia hahmoja saa satiirin keinoin "riisua naamioistaan", kun kerran poliittisiakin saa -ja pitääkin? Sillä mitä muuta uskonto yhteiskunnan mittakaavassa on kuin politiikkaa? Satiiri on parhaimmillaan loukkaavuudessaankin emansipoivaa. Tällainen keskustelu on kuitenkin varsin akateemista, koska se ei ota huomioon sitä tosiasiaa, että kuvista loukkaantuneet muslimit elävät hyvin erilaisessa mediamaisemassa kuin me. Antton Rönnholm kuvasi tätä problematiikkaa taannoisessa merkinnässään varsin hyvin.

Tanskalaislehdistö puhui muslimeista nimenomaan keskenään, muslimeilta itseltään kysymättä ja heiltä kommentteja toivomatta. Kuvien kohdeyleisö ei ollut muslimiyhteisö, vaan tanskalaiset lukijat. Siksi voidaan perustellusti kysyä, mihin kuvilla oikeastaan pyrittiin? Mielenkiintoista on myös pohtia mielenosoituksia Lähi-idässä. Monet niistä olivat täysin masinoituja, hallitusten ja ääriainesten omaksi edukseen järjestämiä spektaakkeleita, parhaana esimerkkinä Tanskan suurlähetystön tuho Syyriassa, jossa mitään ei tapahdu ilman keskusjohdon siunausta. Yksittäistä "näytelmän konnaa" on siis vaikea löytää.

Kristilliset koulut: Opetusministeri Antti Kalliomäki vastusti loppuun asti kaikkien kristillisten koulujen jatkolupia, mutta joutui taipumaan kompromissiin, jossa kahdelle niistä myönnettiin jatkolupa valtioneuvostossa. Tästä "kiittäminen" on kepulaisia, joille uskonnon ja objektiivisen todellisuuden sotkeminen on 2000-luvun maailmassakin mitä ilmeisimmin tärkeä asia. Kalliomäki perusteli kielteistä kantaansa sillä, että hänen mielestään tunnustuksellista opetusta ei tulisi sotkea muihin aineisiin kuin korkeintaan uskontoon. Koulun tulee kasvattaa kriittisyyteen ja moniarvoisuuteen, ei yhden totuuden toistamiseen, totesi itsekin opettajaksi valmistunut Kalliomäki. On helppo olla hänen kanssaan täysin samaa mieltä.

On hyvin vaikea nähdä, mihin uskonnon opetus kouluissa perustuu. Uskonnoista tulee toki lapsille kertoa, mutta lähinnä esittelynomaisesti ja elämänkatsomustiedon osana, ei minkäänlaisena absoluuttisena totuutena ainakaan julkisen vallan tai peruskoulun toimesta. Lapsille ja nuorille tulee antaa välineitä ja kykyjä sellaiseen filosofiseen pohdintaan, jonka kautta he voivat pohtia teologian alaan kuuluvia kysymyksenasetteluita ja löytää oman hengellisen tiensä, mikäli ovat löytääkseen. Millä oikeudella tietyn, tässä tapauksessa kristillisen (tai islamilaisen), viitekehyksen hyväksyneet aikuiset pakottavat lapsensa samaan muottiin?

Vaxholmin tapaus ja EU:n ongelmat: Suomessa ja Euroopassa paljon keskusteluttanut Vaxholmin tapaus paljastaa merkittävän paradoksin EU:n toiminnassa. EU:n komissio pyrkii joustavoittamaan työmarkkinoita kasvun ja taloudellisen toimeliaisuuden lisäämisen nimissä. Tähtäimeen eivät kuitenkaan ole joutuneet luutuneet keskieurooppalaiset ammattikuntajärjestelmät ja palvelumarkkinat, joille ulkomaalaisten on käytännöllisesti katsoen mahdotonta tulla, vaan avoimet ja kaikissa mittauksissa kilpailukykyisimmiksi arvioidut pohjoismaiset järjestelmät.

Todellinen muutosvastarinta ja joustamattomuus eivät löydy pohjoismaista, tämä on todistettu moneen kertaan. Juuri pohjoismaat, pitkälle kehittyneiden ja joustavien sopimusjärjestelmiensä vuoksi ovat kyenneet parhaiten selviytymään rakennemuutoksesta ja sopeutumaan globalisaatioon, samalla kuin niiden hyvinvointipalvelut on kyetty säilyttämään ja talous pidettyä tasapainossa. Jäykät rakenteet, joissa valtion toimintaan eivät kansalaisjärjestöt, joihin ay-liikekin lukeutuu, pääse puuttumaan ja joilla on jatkuvia ongelmia taloudellisen kasvunsa kanssa, jäävät ravistelematta. Pohjoismainen malli voisi nimenomaisesti olla malli Keski-Euroopan yskiville talouksille. Kuka takoisi tämän a) EU:n komission ja b) keskieurooppalaisen ay-liikkeen päihin ja saisi käännettyä nykyisen asetelman toisin päin?

ps. Petterin haasteeseen vastaaminen on jäänyt roikkumaan, josta viikonlopulla akatemiassa huomauteltiin. Viisi omituisuutta olen jo keksinyt, joista kahta en varmasti julkaise. Huomiseen mennessä löytänen pari korvaavaa.