Maahanmuutosta

Maahanmuutto on tunteita herättävä yhteiskunnallinen kysymys. Huolimatta siitä, että Suomen ulkomaalaisväestö on suhteessa väkilukuumme Euroopan Unionin pienimpiä, olemme omaksuneet varsin varauksellisen suhtautumisen ulkomaalaiseen työvoimaan. Siirtymäsäännösten tervetulleesta historiaan siirtymisestä huolimatta tekemistä suomalaisilla työmarkkinoilla riittää, jotta kykenisimme sekä integroimaan maassamme jo olevat ulkomaalaiset sekä houkuttelemaan keskipitkällä aikavälillä välttämättä tarvitsemaamme työvoimaa.

Suomeen muuttaa työn perässä vain joka kymmenes maahantulija. 2/3 muuttaa tänne perhesuhteiden vuoksi. Maamme ei selvästikään ole houkutteleva kohde muuttaa tekemään työtä. Mikäli tätä tilannetta ei kyetä muuttamaan, ei tulevaisuus ole ruusuinen. Vaikka kotimaista työvoimareserviä onkin olemassa, ei meillä ole varaa jäädä odottamaan rakenteellisen työttömyyden ytimen sulamista, vaan toimittava aktiivisesti maamme houkuttelevuuden parantamiseksi. Eniten tekemistä on asennepuolella, monet vastustavat niin ulkomaisen työvoiman kuin turvapaikanhakijoidenkin maahantuloa. Erikoista sinänsä, sillä monet näistä samoista, usein iäkkäämmistä ihmisistä, muistavat kyllä ajat, jolloin Suomesta siirryttiin ensin sotaa ja sittemmin työttömyyttä pakoon varakkaaseen Ruotsiin.

Ammattiliitot ovat työperustaisesta maahanmuutosta puhuttaessa olleet huolissaan ulkomaisen työvoiman lisääntyessä ilmenevästä veronkierrosta ja harmaasta taloudesta. Näitä lieveilmiöitä pyritään torjumaan sekä tilaajavastuulla että ulkomaalaisen työvoiman paremmalla valvonnalla (KRP:n yhteydessä toimiva valvontayksikkö). Nämä uudet valvontavälineet ovat tervetulleita ja tärkeitä. Kuitenkin pimeän työn ongelman sälyttäminen julkisessa keskustelussa lähes täysin ulkomaalaisten työntekijöiden harteille on täysin kohtuutonta tilanteessa, jossa sekä pimeän työn teettäjien että tekijöiden suunnaton enemmistö on suomalaisia. Hiljaisuus vallitsee siellä, missä ongelma on suurin, eli niillä omakoti- ja remonttityömailla, joilla et venäjän tai viron kielen sanaa kuule.

Talouselämä 10/2006 valottaa ilmiötä mielenkiintoisesti. Erityisesti rakennusalalla ilmenee samaan aikaan korkeaa työttömyyttä ja ankaraa työvoimapulaa. Osasyynä ovat työn ja työvoiman alueellisen kohdentumisen ongelmat, mutta on selvää, että pimeä työ, jossa rakennusmies kuittaa samaan aikaan verottoman palkan sekä työttömyyskorvauksen, on laajalle levinnyttä ja syö paitsi julkisen sektorin rahoitusta, myös yhteiskuntamoraalia. VM:n arvioiden mukaan pelkästään pienrakentamisessa menetetään joka vuosi kymmenien miljoonien verotulot. Valvonta on syytä saada toimimaan myös tällä sektorilla pelkän ulkomaalaisilla pelottelun sijasta.

Kaiken kaikkiaan suomalainen yhteiskunta tarvitsee lisääntyvää maahanmuuttoa. Tärkeää on paitsi kyetä houkuttelemaan osaavaa työvoimaa ulkomailta, myös onnistua kotouttamaan ja integroimaan jo maassa olevat henkilöt. Samaan aikaan on nähtävä, että halutessamme ja hankkiessamme maahan ulkomaista työvoimaa, saamme ihmisiä. Maahanmuuttajilla on perheitä, he tarvitsevat tukea ja samat oikeudet kuin suomalaisetkin voidakseen elää täysipainoista elämää ja integroitua yhteiskuntaamme. Kaksia työmarkkinoita ei saa syntyä, vaan samojen sääntöjen tulee kohdistua kaikkiin työntekijöihin, niin suomalaisiin kuin ulkomaalaisiinkin. Kysymys on myös asenteista, niin työnantaja- kuin työntekijäpuolella. Samalla on pidettävä huolta siitä, että tänne muuttavat kunnioittavat paikallisia lakeja ja oloja. Mikäli tässä epäonnistutaan, on turha ihmetellä asenteiden kovenemista.

Julkisen sektorin tulee taata kielen oppimisen mahdollisuudet kaikille Suomessa asuville maahanmuuttajille. Tällä hetkellä pääsy kursseille on käytännöllisesti katsoen vain turvapaikanhakijoilla ja paluumuuttajilla. Myös työn, perheen ja opiskelun vuoksi maassa elävien ihmisten on päästävä kieliopetuksen piiriin, jotta heidän Suomeen jäämisensä muodostuu mahdollisimman helpoksi. Toinen ongelmakohta ovat erityisesti Somaliasta perheenyhdistämisten myötä Suomeen muuttaneet naiset. Kulttuurisista eroista ja puutteellisista palveluista johtuen monet suurperheiden äidit eivät osallistu koulutukseen ja tämän vuoksi eivät opi kieltä ja kotoudu. Sukupuolisen tasa-arvon nimissä heidät tulee ottaa erityisen huomion kohteeksi.

Kuvalähde: Wikipedia