lauantaina, huhtikuuta 01, 2006

Uusi uljas SDP

Sosialidemokraattisella puolueella on imago-ongelma. Vaikka Suomessa sosialidemokraattien johdolla harjoitettu yhteiskuntapolitiikka on monella tapaa ollut erittäin menestyksellistä, on SDP saanut otsaansa varsinkin nuorten keskuudessa säilyttäjä- ja konservatiivipuolueen leiman. Tämä on monin paikoin epäoikeudenmukainen tuomio, mutta valitettavaa kyllä politiikassa "niin on, miltä näyttää". Siksi puolueen on kyettävä tarkastelemaan omaa toimintaansa myös kriittisesti. Saadakseen takaisin tulevaisuususkoisen ja dynaamisen ilmeensä SDP tarvitsee ennen kaikkea vahvempaa kansainvälistä profiilia, toimivampia yhteyksiä uusiin yhteiskunnallisiin liikkeisiin sekä omien toimintatapojensa rohkeaa uudelleenarviointia, sanalla sanoen avoimuutta.

Suomi toimii kuluvan vuoden lopulla EU:n puheenjohtajavaltiona. Eurooppalaisen yhteistyön kohdatessa haasteita perustuslaillisen sopimuksen kaatumisen myötä sosialidemokraateilla on ensisijaisen tärkeä rooli puhuttaessa Suomen roolista EU:n kehittämisessä. Keskustalta ei tähän työhön ole odotettavissa mainittavia eväitä heidän aikansa kuluessa mitä todennäköisimmin omista sisäisistä vaikeuksistaan selviytymiseen sekä vaaliasetelmiensa varmistelemiseen. Tämä tuskin tarkoittaa hyvää eteenpäin katsovan Eurooppa-politiikan kannalta, ellei demareilta löydy vaadittavia vetohaluja.

SDP:n tulisi ottaa selkeästi ja näkyvästi kantaa eurooppalaisen integraation syventämisen puolesta. Erityisesti tämä koskee sosiaalisen Euroopan kysymyksiä. Eurooppalaisen kehityksen luonteva seuraava osa olisi ihmisiin panostaminen. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa mm. minimitasoja tietyille liikkuville verokannoille, sukupuolten välisen tasa-arvon edistämistä eurooppalaisella lainsäädännöllä, eurooppalaisen kolmikantajärjestelmän vahvistamista sekä lisäpanostuksia tutkimus-, koulutus- ja kehitystoimintaan. Samalla SDP:n tulisi omaksua vahva näkemys suhteessa sellaisiin uusiin välineisiin kuten globaalit verot. Tämänkaltaisten instrumenttien luominen loisi aivan uudenlaista poliittista tilaa ja antaisi sisältöä nykyisin kovin usein tyhjinä kaikuviin fraaseihin "kehitysmaiden parhaaksi" toimimisesta. Rakenteellisten ongelmien ratkominen on huomattavan paljon tärkeämpää kuin yksittäisten numeroiden hokeminen.

Paitsi rohkeaa eurooppalaista linjanvetoa sosiaalisen Euroopan suhteen, sosialidemokratian ja Suomen sosialidemokraattisen puolueen olisi käännettävä katseensa kansalaisyhteiskunnan suuntaan. Yhteydet kansalaisjärjestöihin, elleivät ne satu olemaan työväenliikkeen omia, usein jo institutionalisoituneita ja kansalaisosaltaan valitettavan kuolleita, eivät parhaimmillaankaan ole erityisen vahvoja. Yhteistyöstä myös puuttuu rakenteellisuus ja tavoitteellisuus. Tässä SDP tarvitsee vahvempaa strategista otetta. Suhde ammattiyhdistysliikkeeseen on myös tärkeä. Itse edustan näkökantaa, jonka mukaan nykyisin usein ilmenevä anteeksipyytelevä asenne on täysin turha. Sosialidemokraattinen politiikka palvelee palkansaajan etua, siksi ay-liikkeen tuki on täysin luonnollinen asia.

Ennen kaikkea tarvitsemme uutta uskoa omaan politiikkaamme ja aatteeseemme. Sosialidemokratia on muutosvoima, ei säilyttävä voima. Nykyisellään tämä tuntuu varsinkin julkisuuskuvan osalta olevan kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Kyse on usein omien onnistumisten kommunikoinnin vaikeudesta, mutta myös siitä, että perinteisesti oikeistopuolueiden tavoitteiksi miellettyjä tavoitteita on viety eteenpäin hallituksissa, jotka ovat olleet joko sosialidemokraattien vetämiä tai joissa SDP:lla on ollut merkittävä rooli. Tällaisia ovat vaikkapa tuloerojen kasvu sekä valtionyhtiöiden myynti.

On sanottu, että kaikki hyvä, mitä Suomessa on saavutettu, on saavutettu sosialidemokraattien ja maltillisen oikeiston yhteistyöllä. Tässä näkemyksessä piilee totuus. Kun katsotaan vaikka sopimusjärjestelmän kehittymistä sekä hyvinvointivaltion rakentamista, näkyy tämän akselin vahva merkitys suomalaisen yhteiskunnan nykyarkkitehtuurin luomisessa. Ennen lama-aikaa tämä akseli vei korostuneesti eteenpäin sosialidemokraattien tavoitteita. Sittemmin akselin olemassaolo ei ole kyseenalaistunut, mutta yleinen markkinaorientoitunut kehitys yhdistyneenä sosialidemokraattisen hyvinvointivaltion "täydellistymiseen" ja sitä kohtaan esitetyn kritiikin lisääntymiseen, on aloitteellisuuden painopiste siirtynyt. Ohjelmalliset vaatimukset ovat tulleet korostuneesti oikeistolta, sosialidemokraattien ryhmittyessä "puolustukseen".

Tätä silmällä pitäen jo nyt laadukkaaseen sosialidemokraattiseen ohjelmatyöhön ja tavoitteenasetteluun on saatava lisää virtaa. Aloiteasema on vallattava takaisin. Tätä tilannetta tulisi hakea kehittämällä osallistumisen mahdollisuuksia ja avaamalla ulospäin lähes hermeettisen suljetulta vaikuttavaa puoluetta yhteiskuntaan. Työryhmätyöskentelyä tulisi avata niin osallistujien kuin yleisönkin osalta ja näille ryhmille tulisi määritellä selkeitä asiakokonaisuuksia, joiden pohjalta hahmotella konkreettisia yhteiskuntapoliittisia avauksia. Meidän on turha arvostella Sitraa tai Elinkeinoelämän keskusliittoa niiden puheenvuoroista, voimme luoda itse parempia. Samalla puolueen jäsenyydelle on annettava enemmän merkitystä mm. osallistumismuotoja lisäämällä (avoimia tilaisuuksia jne.) sekä kasvattamalla puoluekokousedustajien määrää.

Sosialidemokratian suunta ja "suuri tarina" tulee keksiä uudelleen. Tätä kautta voidaan motivoida ihmisiä toimimaan politiikassa. Tarvitaan tavoitteita ja unelmia, jotka tällä hetkellä ovat hieman hukassa. Uskon, että tällainen tavoite voisi löytyä eräänlaisesta "great society globalisaation aikakaudella" –pohdinnasta. Pohjoismainen malli on osoittanut menestyvänsä millä tahansa mittarilla myös kovenevan kilpailun maailmassa. Tämä voi olla totta myös kansainvälisellä tasolla. Euroopan Unioni tarjoaa mahdollisuuksia luoda uudenlaisia puitteita, jossa paremman ja demokraattisemman yhteiskunnan rakentaminen mahdollistuu. Globalisaatioon ei tarvitse vain sopeutua, sitä voidaan myös ohjata. Uutta dynamiikkaa ja avauksia tulee etsiä myös ja nimenomaan tältä kentältä samalla kun puhallamme uutta sisältöä perinteisiin tavoitteisiimme täystyöllisyydestä, yhteisvastuusta ja tasa-arvosta kansallisella tasolla.

3 kommenttia:

hna kirjoitti...

Kyllä. Jotain pitää tehdä. Ei voida jäädä veteen seisomaan. Ihmisillä on oikesti oikeus ajatella, että "ei nämä mitään muutosta aja". Siltä se todellakin itsestäkin välillä tuntuu.

Pitää muistaa, että pienet, kevyet sipaisut, uudistukset eivät näy yhtä hyvin ulos päin kuin suuremmat repäisyt. Niin se vain on. Kun mietimme kuinka suurin osa suomalaisista seuraa politiikkaa ja muutenkin asioita, voimme sanoa, että pienet liikkeet eivät näy tarpeeksi. Esimerkiksi tulevia vaaleja ajatellen.

Vanhemman sukupolven on aina ajateltava, että on hienoa että nuoremmat ovat mukana. Tämä tulee meidänkin muistaa, koko ajan läpi elämän. Se ei tule olemaan helppoa. Näin voin olettaa. Siltä se ainakin vaikuttaa.

Jos Keskustalta menee energiaa omaan kriittiseen tarkasteluun, sitä pitäisi mennä myös jonkin verran SDP:n leirissä. Ei pidä jäädä märehtimään, koska siihen ei ole edes aikaa, tuskin voimiakaan. Loputon voivottelu on turhaa ja sitä paitsi varsin typerää. On tartuttaja härkää sarvista, nostettava kissa pöydälle.

Tulee olla tavoitteita ja unelmia hyvin monella tasolla. Ei kanna tarpeeksi, että on vain hallituksen asettamia sisäisiä tavoitteita. Ruohonjuuritasolla tulee elää myös unelmia ja tavoitteita, joihin voidaan myös päästä.

Sisäinenkin avoimuus olisi todella kiitettävää, yhdistyksienkin suuntaan. Kaikki eivät mahdu eduskuntaan eivätkä kaupunginvaltuustoihin. Eikä pidäkään. Tavallisen ihmisen tulisi tuntea jotain enemmän. Enemmäin kuin juuri nyt.

Mustakallio Pete kirjoitti...

Esa kirjoittaa taas asiaa.Puolueiden toimintamallit ja osin myös poliittiset asialistat ovat jääneet viime vuosituhannelle.

Mielestäni Sdp:ssä on turha miettiä sitä miten osastotoimintaa saataisiin kehitettyä tai miten ihmisiä saataisiin sitoutumaan toimintaan. Sen sijaan tulisi lähteä siitä, että Sdp voisi olla yksi hyvä foorumi keskustella ja ajaa sellaisia asioita mistä itse on kiinnostunut. Siis sen sijaan että ajateltaisiin ihmisiä saatavan vuosikymmeniksi johtokuntatyöhön sun muihin luottamustehtäviin tulisi luoda "Open Space" -tiloja, joihin ihmiset voisivat tulla käsittelemään juuri heitä kiinnostavia asioita ja joista ihmiset voisivat poistua silloin kun haluavat. Jos nykyaikana ihmiset eivät juuri sitoudu työpaikkoihinsakaan (eivätkä työpaikat ihmisiin) olisi naiivia kuvitella heidän sitoutuvan laajassa mitassa puolueisiin.

On arvokasta, että puolueiden piiriin on saatu uusia voimia toimimaan vaalikampanjoissa. En millään jaksa uskoa, etteikö heitä kiinnostaisi osallistua myös poliittisiin tilaisuuksiin joissa käsitellään kiinnostavia asiakysymyksiä. Sen sijaan siihen en usko, että heitä kiinnostaa tulla kirjoittamaan toimintakertomuksia, käsittelemään kohtia "ilmoitusasiat" ja valitsemaan pöytäkirjan tarkastajia tai myymään arpoja.

Toiseksi nimenomaan Sdp:ssä tulisi sekä poliittista agendaa että toimintakulttuuria uudistaa perinteisten oikeisto-vasemmisto -jakojen tuolle puolen. Poliittisella agendalla viittaan Giddensinkin kolmannen tien teemoista tuttuihin ympäristöuhkiin (ja laajemmin uusiin riskeihin), globaaliin kansalaisuuteen ja uudentyyppiseen yksilöllisyyteen. Eri tutkimuksetkin osoittavat, että ko. jaot eivät ihmisille ole enää aikoihin juuri mitään merkinneet. Mikä ei suinkaan tarkoita sitä, että ihmisillä ei olisi nykypäivänä arvoja tai kiinnostusta politiikkaan.

Toimintakulttuurin puolella muutos voisi lähteä esimerkiksi vuosisadan hyvin palvelleiden puolueen symbolien uudistamisesta.

Ja viimeiseksi: Kokoomuksen ei saa missään tapauksessa antaa viedä Sdp:ltä roolia työn ja työväen liikkeenä. Sillä vaikka meidän puolelta mielellään toisteltiinkin Niinistön kampanjan epäuskottavuutta oli siinä myös totuuden siementä. Työn (ja työväen) käsitettä on laajennettava ja modernisoitava siitä perinteisestä, miten se työväenliikkeessä on mielletty. Niinistön teemat työn merkityksestä olivat aivan oikeita; se mikä hänen teemojensa lisäksi kuuluu yhä ja entistä akuutimpana työväenliikkeen teemoihin, on työn tekijöiden aseman edistäminen.

Juha kirjoitti...

Pidin näistä visioinneista, hyviä näkökulmia. Jos yritän katsoa tätä työväenliikkeen omaa kansalaisjärjestökenttää, jonka joiltain osin tunnen, niin pelottavan harmaita hiuksia se on täynnä. Sitten kun aika näistä nyt vielä toimivista ihmisistä jättää, niin ne olemassaolevat järjestörakenteet haihtuvat savuna ilmaan? Välillä pahasti vaikuttaa, ettei niitä vanhoja gubbeja juuri kiinnostakaan mitä heidän jälkeensä mahdollisesti tulee tapahtumaan.

Se, että olisiko niiden menneen aikakauden rakenteiden jo aika haihtua taitaa olla ihan toinen tarina. Tietysti toivottavaa voisi olla, että jotain kuitenkin tulisi tilalle, muodossa tai toisessa.