Aika ajoin niin oikeistosta kuin siihen nojautuvista vihreistä kumpuaa kritiikkiä solidaarista palkkapolitiikkaa kohtaan. Sitä pidetään rakenteita jäykistävänä sekä työttömyyttä ylläpitävänä voimana. Solidaariseen palkkapolitiikkaan samaistetaan myös suomalaisen sosialidemokratian ja ammattiyhdistysliikkeen voima, mikä ei kyseisiä tahoja myöskään poliittisista syistä miellytä. On kuitenkin olemassa useita syitä, mitkä osoittavat keskitetyillä sopimuksilla ja solidaarisella palkkapolitiikalla olevan huomattavia etuja nimenomaan Suomen kaltaisessa maassa.Ensinnäkin Suomi tarvitsee palkkapolitiikkaa. Maamme kaltainen pieni, avoin kansantalous, joka ei juurikaan kykene vaikuttamaan maailmanlaajuisen markkinatalouden reunaehtoihin, tarvitsee välineitä, joiden avulla vaikuttaa omiin makrotaloudellisiin olosuhteisiinsa tehokkaasti. Rahapolitiikan poistuttua euron myötä valikoimasta, palkkapolitiikka on tärkein yksittäinen väline tässä makrotaloudellisen vaikuttamisen työkalupakissa. Tämän lisäksi solidaarinen palkkapolitiikka suosii nimenomaan tuottavuuden parantamista. Tuottavuus on avainkysymys pohtiessamme Suomen taloudellista menestystä tulevaisuudessa.
Elintaso nousee työn tuottavuuden noususta. Suomen BKT on kasvanut sadassa vuodessa 12-kertaiseksi, vaikka työn määrä on vähentynyt arviolta sadalla tunnilla vuodessa. Työtä tehdään siis vähemmän, mutta n. 14 kertaa tuottavammin. Siksi tuottavuuden kasvu on itse työnteon määrää oleellisempi kysymys puhuttaessa elintason noususta. Tuottavuuden kasvaessa kolmella tavalla; uudella tuotantoteknologialla, koulutuksella ja investoinneilla, on järkevää ohjata taloutta siten, että luodaan kannusteita näiden elementtien mukaiselle politiikalle yhteiskunnassa ja yrityksissä.
Solidaarinen palkkapolitiikka nojaa ajatukseen "samasta palkasta samassa työssä" sekä oikeudenmukaisesta tulonjaosta. Solidaarinen palkkapolitiikka edistää rakennemuutosta ja tuottavuuden nopeampaa kasvua siten, että koska palkat eivät jousta alaspäin, on heikommin tuottavilla yrityksillä intressi kehittää toimintaansa ja panostaa työntekijöidensä tuottavuuden parantamiseen. Heikkoa toimintaa ei voida maksattaa työntekijöillä. Tuottamattomat yritykset ajautuvat konkurssiin, joka puolestaan vapauttaa resursseja kasvaville aloille. Rakennemuutoksen nopeuttaminen vaatii sitä, että solidaarista palkkapolitiikkaa tulee aina täydentää aktiivisella työvoimapolitiikalla ja työttömyysturvalla. Solidaarisen palkkapolitiikan mallissa tuottavimpien yritysten ei tarvitse kilpailla työvoimasta vain palkoilla, vaan ne voivat investoida voittonsa edelleen; siis laajentaa tuotantoaan ja työllistää.
Oikeiston esittämä kritiikki kohdistuu usein ns. matalan tuottavuuden työpaikkoihin ja siihen, miten solidaarinen palkkapolitiikka "hinnoittelee ulos" tietyt, erityisesti palvelualojen työpaikat, joita ei voida koneistaa. On kuitenkin kysyttävä, eikö näilläkin aloilla olisi oikeudenmukaista, että palkallaan tulisi toimeen? Erityisen suurta näyttöä siitä, että työttömyys olisi jäänyt korkeaksi nimenomaan liian korkeiden palkkojen vuoksi, on vaikea löytää. Usein oikeistolaisissakin piireissä puhutaan pikemminkin siitä, että sosiaaliturva on viritetty liian korkealle tasolle. Nämä väitteet ovat keskenään ristiriitaisia. Solidaarinen palkkapolitiikka tarkoittaa yhteiskuntamme nopeampaa vaurastumista ja tasa-arvon ylläpitoa, joka puolestaan tarkoittaa lisääntynyttä palveluiden kysyntää. Tästä lisäarvosta kuuluu reilu osa myös palvelualojen työntekijöille -ihmisarvoisen työn ja elintason nimissä.
Paikallisen sopimisen ja lisääntyneen joustovarankin suuntaan voidaan mennä, kunhan pidetään huolta siitä, että työpaikkatasolla luottamushenkilöille on varattu riittävät toimintamahdollisuudet. Työntekijöiden oikeuksista huolehtiminen on täysipäiväistä työtä jo keskisuurissakin yrityksissä. Tällä hetkellä tämä on ongelma erityisesti akavalaisilla aloilla. On myös huolehdittava siitä, että hyviltä ja kauniilta kuulostavat puheet vaikkapa "työn joustavoittamisesta" työpaikkakohtaisilla järjestelyillä "molempien parhaaksi" eivät käytännössä tarkoita työnantajan yksipuolista sanelua tai vaikkapa ylityökorvausten maksamisen välttelyä lisäjoustoja työaikaan lupaamalla.
Kuvalähde: SAK
Tekstit
12 kommenttia:
On hyvä mustaa, että palkansaajien ostovoiman ja työllisyyden kannalta optimaaliseen tilanteeseen ei vaikuta pelkästään palkkataso vaan myös verotus (kaikilla ansiotasoilla) sekä tulonsiirrot (lähinnä alimmilla ansiotasoilla). Tätä koko pakettia on käsiteltävä silloin, kun mietitään millaiset ratkaisut ovat hyviä työllisyyden tai tasa-arvon kannalta eikä mitään osasta pidä irrottaa niistä pois. Tämä kokonaisuuden hallinta puolustaa myös keskitetyn tulopolitiikan olemassaoloa.
Tulisikohan koulutuksen kannattaa? Jos ei, niin solidaarinen palkkapolitiikka yhdistettynä verotuksen keventämiseen alemmissa tuloluokissa on tehokas yhdistelmä.
Viime päivien lehdissä on selvästi osoitettu, että ns. tasa-arvoerä TUPO-ratkaisujen yhteydessä on tehoton keino kohentaa palkkatasa-arvoa. Kun tämä SAK:n hellimä populistinen rakennelma on sortunut,kääntyy katse solidaariseen palkkapolitiikkaan. Milloin myönnetään, että prosentuuaalinen korotus on tulevaisuuden vaihtoehto ?
"SAK:n jäsen, muttei sokea"
On aivan totta, että meillä suhteelliset palkkaerot ovat pienempiä kuin muissa maissa. Silti ne ovat olemassa; ja hyvä niin, palkkaerojahan nimittäin tarvitaan. Tavoitteena ei ole sama palkka kaikesta työstä, vaan ihmisarvoinen palkka. Kun otat huomioon vaikkapa työttömyysriskin huomattavan vähenemisen koulutuksen myötä, varsinkin silloin koulutus käy erittäin kannattavaksi. Tutkimukset osoittavat: koulutus kannattaa Suomessa, kaikilla tavoilla.
Mihin perustuu käsitys siitä, että "prosentuaalinen korotus on tulevaisuuden vaihtoehto"? Edellinenkään kommentoija ei perustele sitä millään. Millä tavalla puhdas prosenttilinja muuten parantaa naisten asemaa, senkin haluaisin kuulla. Tulevissa tupoissa voidaan varmasti yhdistellä nykymallin mukaan prosentuaalisia ja euromääräisiä korotuksia tarpeen mukaan. Minkäänlaiseksi säännöksi tuosta ei kuitenkaan ole. Parempi pienikin tasa-arvoerä kuin ei mitään, ja mikäli uutisoinnin oikein muistan, tässäkin kyse oli paikallistasolla syntyneestä ongelmasta.
Prosentuaalinen palkankorotus säilyttää palkan suhteellisen kilpailukyvyn, kun taas euromääräinen korotus ei sitä tee. 1.6. tuleva korotus on ensimmäinen laatuaan, koska se on puhdas prosenttikorotus. Näin SAK:n mahti pikku hiljaa murtuu, ja AKAVA saa äänensä paremmin kuuluviin. Ja tutkimuksista puheen olen, niitä on joka lähtöön. Eräiden mukaan euroopalaisessa vertailussa koulutus ei erityisen hyvin tässä maassa kannata.
TUPO-korotuksilla ei palkkadiskriminaatiota korjata millään, siitä pitävät SAK:n miesvaltaiset mahtiliitot huolen.
Ja ei, lähes täysin harakoille menevä tasa-arvoerä ei ole parempi kuin ei mitään, koska se luo illuusion jonka mukaan vakavaa ongelmaa pyrittäisiin hoitamaan, vaikka todellisuus on toinen.
"Viime päivien lehdissä on selvästi osoitettu, että ns. tasa-arvoerä TUPO-ratkaisujen yhteydessä on tehoton keino kohentaa palkkatasa-arvoa."
se että joku toimittaja kirjoittaa näkemyksiään lehdessä ei tee asiasta "selkeästi osoitettua". Samoin nimetön tekee nyt akavalaisista aika yksioikoisesti kovin homogeenisen ryhmän. Pelkät prosenttikorotukset ja hyvätuloisia suosivat veroratkaisut tekevät koulutuksesta ehkä kannattavaa juristeille ja lääkäreille, mutta tuskin sosiaalityöntekijöille.
Sen lisäksi on aika mielenkiintoista että nimettömälle kysymys tasa-arvoeristä näyttäytyy SAK:n ja Akava:n välisenä taisteluna kun tasa-arvoeriä kaikkein voimakkaimmin on ajanut julkisen sektorin keskituloisia edustava STTK. Kertoneeko sitten STTK:n näkymättömyydestä vai siitä että kaikki mitä vastustetaan halutaan liittää SAK:hon?
Tutkimuksista voi tosiaan vetää monenlaisia johtopäätöksiä. Suuria palkkaeroja (joita nimetön ilmeisesti peräänkuuluttaa) koulutus ei Suomessa tuo, mutta sen sijaan Suomessa on kansainvälisesti erittäin suuri korrelaatio kouluttamattomuuden ja korkean työttömyyden välillä.
Mm. tässä on ihan hyviä argumentteja asiasta:
http://www.sttk.fi/fi/uutiset/5644
"se että joku toimittaja kirjoittaa näkemyksiään lehdessä ei tee asiasta "selkeästi osoitettua". Samoin nimetön tekee nyt akavalaisista aika yksioikoisesti kovin homogeenisen ryhmän. Pelkät prosenttikorotukset ja hyvätuloisia suosivat veroratkaisut tekevät koulutuksesta ehkä kannattavaa juristeille ja lääkäreille, mutta tuskin sosiaalityöntekijöille."
Jos kerran on osoitettu, että tasa-arvoerä menee pääsääntöisesti yleiskorotuksena, lienee selvää ettei palkkadiskriminaatio sillä hoidu?? Eikä minusta pitäisi tehdä pelkästään hyvätuloisia suosivia ratkaisuja, mutta ei myöskään päinvastoin. AKAVAn matalapalkkaiset eivät hyödy TUPOn tasa-arvoerästä, sen sijaan KUNPAS kunnissa ja VALPAS valtiolla ovat saaneet aikaan myönteisen kehityksen.
AKAVAn TUPO-linja on suhteellisen järkevä: Ns. pottimalli, jossa kunkin sopimusalan palkkoja korotetaan suhteellisesti yhtä paljon.
Suvi-Anne Siimes sanoi jo kauan sitten jotenkin niin, että häntä ei niinkään kiinnosta se kuinka paljon hyvätuloisimmat ansaitsevat, vaan se miten kaikkein heikoiten toimentulevilla menee. Hyvin sanottu, varsinkin jos suurituloiset saavat rahansa normaalina palkkana ja ovat siten varsin kireän proggressiivisen tuloverotuksen piirissä, ei ole mitään syytä kadehtia heitä.
Maksimaalisen tasaisen tulonjaon ei luulisi olevan edes modernin sosialidemokratian kulmakiviä.
Jos lukee tuon STTK:n Salomaan puheenvuoron, niin siinähän nimenomaan todetaan että tasa-arvoerä on yksi keino muiden joukossa eikä kukaan ole väittänytkään että palkkadiskriminaatio pelkästään sillä poistuisi.
Mitä tulee heikompiosaisten tilanteen parantamiseen niin siinä olen täysin samaa mieltä Nimettömän siteeraaman Suvi-Anne Siimeksen Rawlsilaisen näkemyksen knssa. Mikäli halutaan torjua pienituloisimpien ihmisten köyhyyttä ja samalla tehdä heidän työllistymisestä kannattavaa, ovat veronalennukset ainoa keino.
No voisimmeko sitten sopia kompromissista: veronalennukset kaikkiin tuloluokkiin, mutta palkankorotukset pääsääntöisesti prosentuaalisina ?
Eihän tuo mitään kompromissia vaadi, vaan edustaa juuri tämän hetkistä tilannetta!
Aika näennäistä tuo tämän keskustelun erimielisyys...
Right :-)
Voimassaoleva tuposopimus ja hallitusten harjoittama veropolitiikka ovat todellakin sen mukaisia mitä Nimetön esittää. Alla on nykyisen tuposopimuksen malli. Prosentteinahan palkankorotukset pääasiassa tulevat. Ja veronlaennuksiakin on pakko tehdä kaikkiin tuloluokkiin, jos tavoitteena on että verotus ei kenelläkään kiristy. Se on sitten eri asia minkä suuruisena niitä keillekin tehdään. Ja veroja on myös pakko kerätä, mm. sen takia että saadaan julkisen sektorin Akavalaisille maksettua sitä palkkaa.
2005: kustannusvaikutus 2,5 %
18 senttiä/t tai 30,06 euroa/kk, vähintään kuitenkin 1,9 %
liittoerä 0,6 %
2006: kustannusvaikutus 2,1 %
yleiskorotus 1,4 %
liittoerä 0,4 %
tasa-arvoerä 0,3 %
Hyvä kirjoitus, mutta oletko nyt aivan varma solidaarisen palkkapolitiikan autuaallisuudesta? Jos solidaarisella palkkapolitiikalla tarkoitetaan sitä, että yrityksen pitäisi maksaa työntekijälleen suurempaa palkkaa, kuin on hänen työnsä yritykselle luoma lisäarvo, johtaa tämä nimenomaan kyseisen työntekijän irtisanomiseen.
En muutenkaan ymmärrä sitä ortodoksiaa, että toimeentulo olisi välttämättä saatava palkan muodossa. Voisimme hyväksyä, että tekninen kehitys on tehnyt tuottavuuseroista valtavia. Nyt vähemmän tuottavat ihmiset hinnoitellaan ulos työmarkkinoilta. Perustulon muodossa maksettavan palkkasubvention kautta heidänkin työpanoksensa saataisi kuitenkin hyödynnettyä.
Tulisiko solidaarisen palkkapolitiikan ohessa harkita solidaarista veropolitiikkaa?
Lähetä kommentti