lauantaina, huhtikuuta 08, 2006

Heja Sverige!

Terveisiä Tukholmasta! SONK jatkoi hyvin toimivaa yhteistyötään Ruotsi sosialidemokraattisten opiskelijoiden SSF:n kanssa vierailun merkeissä. Kymmenkunta SONKn aktiivia vietti mielenkiintoisen päivän tutustuen SSF:n toimintaan sekä Ruotsin poliittiseen tilanteeseen lähestyvien vaalien alla. Ruotsin vaalit tarjoavat erittäin mielenkiintoisen näkymän myös Suomea ajatellen, onhan Sauli Niinistön presidentinvaaleissa, ja ennakkotietojen mukaan kokoomuksen tulevissa eduskuntavaaleissa lanseeraama uusi työväenpuolue- teema matkittu nimenomaan Ruotsin kokoomukselta.

Viimeisestä 75 vuodesta Ruotsissa on 65 vietetty sosialidemokraattisessa hallinnossa. Saavutus hakee vertaistaan demokraattisten maiden historiassa. Nykyinen, sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus on istunut pian 12 vuotta. Valtiopäivillä demarit tukeutuvat Miljöpartietin ja Vänsterpartietin tukeen, joista erityisesti MP pyrkii vaikuttamaan aktiivisesti hallituksen toimintaan esittämällä pitkälle meneviä vaatimuksia. Alle 5% kannatusta nauttiva Miljöpartiet onkin päässyt nauttimaan vaa'ankieliasemastaan. Esimerkkinä tästä käy vaikkapa viime vaalien alla käyty keskustelu Tukholman kaupungin ruuhkamaksuista. Aluksi epäsuosittu hanke, jota mm. Tukholman demarit vastustivat, ajettiin läpi MP:n uhattua muutoin vetää tukensa hallitukselta.

Ruotsalaisen oikeiston ongelmana on aina ollut sekä keskinäinen hajanaisuus että heikko johtajuus. Neljä oikeistopuoluetta ovat olleet sotajalalla keskenään ja niiden tavoitteet keskenään ristiriitaisia. Ruotsissa sinipuna ei ole hallitusvaihtoehto, jonka vuoksi vahva kokoomuspuolue Moderaterna ei ole juuri päässyt hallitusvastuun kannosta nauttimaan. Tilanne alkoi kuitenkin muuttua viime valtiopäivävaalien jälkeen porvarileirin hakeutuessa tiiviimpään yhteistyöhön. Tämä pohjautui selkeään analyysiin siitä, että ainoastaan yhdistynyt oikeisto, joka ryhmittyy yhteisten tunnusten taakse, kykenee haastamaan sosialidemokraattisen hegemonian sekä esiintymään uskottavana hallitusvaihtoehtona. Syntyi neljän puolueen; Moderaternan, liberaalin Folkpartietin, Centerpartietin ja Kristdemokraternan muodostama Allians för Sverige.

Porvariallianssin syntymiseen liittyi Ruotsin kokoomuksen selkeä poliittinen suunnanmuutos uuden puheenjohtajan, huomattavaa kansansuosiota nauttivan Fredrik Reinfeldtin johdolla. Tapahtui käänne kohti poliittista keskustaa. Entinen erittäin markkinaliberaali puolue vaihtoi värejään maltillisempaan suuntaan sekä otti kantaa hyvinvointivaltion puolesta. Poissa olivat entiset vaatimukset huomattavista veronalennuksista ja Ruotsin mallin romuttamisesta Amerikan mallin tieltä. Ruotsin kokoomus halusi näyttäytyä työväenpuolueena. Yhtymäkohdat Suomen kokoomukseen ovat ilmiselvät. Suunnanmuutoksen taustalla vaikutti havainto ruotsalaisten äänestäjien halukkuudesta tukea omaa ruotsalaista yhteiskuntamalliaan. Kansalaisten keskuudessa porvarien perinteiselle politiikalle ei ole poliittisen enemmistön muodostamiseen riittävää kysyntää.

On sanomattakin selvää, ettei tällainen kameleonttimainen muutos tapahdu itsestään ja ilman ongelmia. Kyseessä onkin monin paikoin sama vanha oikeisto kuin ennenkin, nyt vain uusissa, vähemmän aggressiivisissa väreissä sekä keskinäiset erimielisyytensä peittäen. Porvarileiri pyrkii luomaan kuvaa siitä, miten he kehittäisivät järjestelmää ja ovat sitoutuneita sen ylläpitoon, mutta samaan aikaan he tavoittelevat valtion budjetin leikkaamista jopa neljänneksellä eivätkä ole juurikaan osoittaneet kiinnostusta Ruotsia ravistelleeseen Vaxholmin tapaukseen, jossa on kyse maan koko työmarkkinajärjestelmän kyseenalaistamisesta. "Moni kakku päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä" on viesti, joka ruotsalaisten demarien on vaaleissa menestyäkseen kyettävä saamaan kansalaisille läpi. Sama koskee Suomen SDP:ta tulevissa vaaleissa.

Ruotsin vaaleissa kyse onkin ennen kaikkea siitä, kuka on paras sosialidemokraatti kasvun aikana. Tunkeutumalla retoriikallaan perinteisesti sosialidemokraattien hallitsemalle kentälle Allianssi haluaa sanoa: me olemme parempia demareita kuin demarit itse. Myös Suomessa presidentinvaaleissa havaittavissa ollut muutoksenhalu muutoksen vuoksi ajaa porvariallianssia eteenpäin. Vaikka Ruotsissa menee hyvin, talous ja työllisyys kasvavat vauhdilla, kansalaiset kaipaavat muutosta. He eivät koe tarvetta muuttaa yhteiskunnan poliittista linjaa, sen sijaan kasvojen muutos voisi olla virkistävää.

Tämänkaltainen asetelma palvelee porvariallianssia. Allianssin johtohahmo Reinfeldt on oikeistojohtajaksi poikkeuksellisen suosittu. Osaltaan tämä johtuu pehmeämmästä retoriikasta, osin kansalaisten kyllästymisestä sosialidemokraattien puheenjohtajaan ja pitkäaikaiseen pääministeriin Göran Perssoniin. Persson on maassaan ja puolueessaan harvinaisen keskeinen hahmo, jonka varjo ulottuu kaiken ylle. Varsin onnistuneesta politiikastaan huolimatta Persson muodostaa eräänlaisen ongelman sosialidemokraateille. Keski-iän ylittäneeseen, vallan kahvassa vuosikausia istuneeseen mieheen on vaikea liittää mielikuvia kansalaisten kaipaamasta muutosvoimaisuudesta.

Summa summarum; vaalit tulee ratkaisemaan se, pysähdytäänkö keskustelemaan henkilöistä ja imagoista, vai asioiden sisällöstä. Mitä enemmän porvariallianssin edustajat joutuvat perustelemaan poliittisia valintojaan ja tämän kautta paljastamaan keskinäisen eripuransa, heikkenee heidän hallituspohjansa uskottavuus. Mikäli vaalit taas käydään viimeaikaisten skandaalien sävyttämässä ilmapiirissä, jossa poliittinen keskustelu henkilöityy, ovat sosialidemokraatit vaikeuksissa. Galluplukujen kääntyminen sosialidemokraattien eduksi tietävät vaikeuksia allianssin yhtenäisyydelle. Oma veikkaukseni on se, että tiukan ja varmasti erittäin ankaraksi yltyvän vaalikamppailun tuloksena Ruotsia tulee hallitsemaan sosialidemokraattijohtoinen hallitus myös tulevina neljänä vuotena.

Mikäli sosialidemokraattien, vasemmistopuolueen sekä Miljöpartietin muodostama koalitio kykenee saavuttamaan enemmistön valtiopäivillä, jää jäljelle kysymys hallituspohjasta. Ruotsi on viimeisiä maita, joissa sosialidemokraattien asema on niin vahva, että he voivat luoda vähemmistöhallituksia. Norja ja Tanska ovat joutuneet tästä asemasta luopumaan ja taipumaan koalitiopohjaisiin enemmistöhallituksiin. Onko seuraavaksi Ruotsin vuoro? Koalitiohallitus voisi myös toimia vakauttamisen välineenä, on vaikea nähdä, että nykyisenkaltainen veneenkeikutus MP:n puolelta voisi jatkua, mikäli he olisivat mukana päätöksenteossa. Tämä takaisi tulevalle hallitukselle edeltäjiään paremman työrauhan oman porukan pysyessä paremmin yhteisten päätösten takana.

9 kommenttia:

Mats Hilli kirjoitti...

Mielenkiintoista nähdä mitä SSU-pomon baarisekoilut (oikeuteen) ja Perssonin kartanonrakentamissotkut (myös mahd. oikeuteen) saa aikaiseksi. Lisämausteena vielä konstitutionsutskottetin raportti hallituksen puutteellisesta toiminnasta tsunamikatastrofin aikana, jota käsiteltiin hyvin kiihkeästi perjantain valtiopäivien istunnossa. Nämä asiat eivät ainakaan paranna demareiden mahdollisuuksia syyskuun vaaleissa.

Hyvän demokratian hengessä toivoisin ainakin että Ruotsin demarit vihdoinkin päästäisivät yhteistyöpuolueet mukaan hallitusyhteistyöhön mahdollisen vaalivoiton myötä. Minusta 65 vuoden vähemmistöhallituskausi ei ole ainakaan demokratian kannalta saavutus, vaikka Palme & pojat ovat niissä istuneetkin.

Mustakallio Pete kirjoitti...

Samaisilla asioillapa olin minäkin toissapäivänä Ruotsissa. SAP:n (sikäläinen SDP mutta reilusti suuremp ja mahtavampi) ja LO:n (sikäläinen SAK mutta reilusti suurempi ja mahtavampi) edustajat kertoilivat Ruotsin poliittisesta tilanteesta ja vaalikampanjasta.

Suomalaisissa demareissa tiedän useita "Ruotsi-faneja" joiden mielestä ruotsalaisten puhdasoppinen maailmanparantaminen on hienompaa sosiaalidemokratiaa kuin meidän kotoinen pragmaattinen versio. Itselleni jäi ruotsalaisten toverien puheista jotenkin ärsyyntynyt olo. Kun itse miellän tämän jälkimodernin maailman hyvin monimutkaisena ja poliittisesti huomattavasti aiempaa hallitsemattomampana ei minun maailmankuvaani oikein istu ruotsalaisten "Tässä ongelma - näin tekemällä se ratkaistaan, så enkelt är det" -asenne. Kaikenlisäksi on se jatkuva tunne kuin he rivien välistä vihjalaisivat olevansa meitä ja muuta maailmaan parempia ihmisiä.

J Erra kirjoitti...

65 vuotta oli se aika, jonka SAP on istunut hallituksessa viimeisistä 75 vuodesta. Koko tämä aika ei ole ollut vähemmistöhallituksia. Mukana on yhteensä ainakin yhdeksän vuotta punamultahallituksia, viisi vuotta koalitiohallituksia (aikana jolloin muu Eurooppa kävi sotia) ja muutama vuosi sosialidemokraattista enemmistöhallitustakin. Tarkoitan sanoa, ettei SAP:lle istuminen hallituksessa yksin ole mikään vaatimus. Se on vain käytäntö, jolle edellytykset ovat viime vuosikymmeninä olleet olemassa. MP:n ei ole ollut pakko tukea sosialidemokraatteja, se on ollut heidän oma valintansa jonka he ovat halunneet tehdä. Tässä suhteessa MP on osoittautunut huomattavasti yhteistyö- ja vastuunkantokykyisemmäksi kuin Suomen Vihreä Liitto, joka jätti vastuunkannon puolitiehen ydinvoimakysymyksessä. Ruotsissa SAP varmasti myös olisi valmis hallitusyhteistyöhön keskipuolueiden Kansanpuolueen (Folkp.) ja Keskustapuolueen (Centerp.) kanssa, mutta nämä mieluummin ylläpitävät yhteistyötä oikeiston suuntaan.

Ruotsin yhteiskunta on uskomattomassa iskussa. Ruotsin tapauksessa kansantulo, inhimillisen kehityksen indeksi ja monet muut talouden ja yhteiskunnallisen edistyneisyyden mittarit ovat huomattavasti paremmalla mallilla kuin Suomessa. Ehkä tässä piilee osittain myös SAP:n perimmäinen ongelma. Astelma antaa mahdollisuuden tuudittautua sellaiseen itsetyytyväisyyteen, että kaikki mitä koskettaa, muuttuu kullaksi. Freivaldsin ministeriösotkut, Sjödinin harkitsemattomat kapakkaedesottamukset ja Perssonin eleillään viestittämä itsevaltaisuus ovat oireita ensi sijassa tästä.

Suomessa olisi todella paljon opittavaa siitä, millä tavoin Ruotsissa yhteiskuntaa kehitetään. Mutta Ruotsikin on silti todellinen valtio omine ongelmineen, eikä tieteellinen ideaalimalli. Maassa jossa työttömyysprosentti on selvästi Suomea alhaisempi ja elämänlaatu meitä korkeampi, valtionhoitajapuolueella on edellytykset keskittyä maailmanparannusretoriikkaan aivan toisessa suhteessa kuin kenelläkään täällä.

Mats Hilli kirjoitti...

Hupsis! Tosiaankin, 65 vuoden aikana on istunut muita kuin demarivähemmistöhallituksia Svean maalla. SAP istuu toki yksin hallituksessa ”käytännön syistä”, mutta se ei johdu pelkästään siitä, että Miljöpartiet ja Vänsterpartiet ovat vaikeita ja kakaramaisia kumppaneita. SAP haluaa olla yksin koska koneisto ja kenttä sitä vaativat. SAP tulee kaatumaan tällaiseen poliittiseen eristykseen ennemmin tai myöhemmin. Porvarillinen yhteistyö on jo merkki tulevasta.

Esa Suominen kirjoitti...

J Erra on mielestani hyvin pitkalti oikeassa kuvatessaan tietynlaisen itseriittoisuuden kehittymista Ruotsissa. Selvasti se nakyy mielestani eritoten Ruotsin suhtautumisessa EU:iin. EU ei ole millaan muotoa keskustelunaihe, painvastoin, siita puhumista valtetaan mahdollisimman pitkalle.

Maassa vallitsee, osin toki ymmarrettavistakin syista, nakemys, jonka mukaan Euroopan tulisi liittya Ruotsiin. Harmillista tama on sikali, etta Ruotsin aktiivinen panos olisi aivan valttamaton, mikali haluaisimme rakentaa todellista sosiaalista EU:a. Tama vaatisi tosin toimivallan siirtoja ja tahan ruotsalainen yhteiskunta ei, Vaxholmin saikayttamana ole valmis.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitin Nykypäivään kolumnin tulevista vaaleista.

Jussi

J Erra kirjoitti...

Vielä tätä vasemmistoblokin tulevaisuutta kommentoidakseni: on toki mahdollista, että vasemmiston voittaessa seuraavat vaalit MP ja VP hyväksyttäisiin vihdoin täysivaltaisiksi hallituskumppaneiksi. Minun on silti vaikea uskoa, että MP muuttuisi nykyistä helpommaksi kumppaniksi hallitusaseman seurauksena - ja kerran hallitukseen päästessään MP saattaisi vaatia useampaa kuin yhtä ministerinsalkkua. VP on tätä nykyä sellaisessa kriisissä, että en pidä sitä yksinomaan ikävänä, ettei heitä hallitukseen ole huolittu.

Esa Suomisen arvio Ruotsin EU-politiikasta sisältää paljon asiaa. Itse olen sitä mieltä, että Ruotsi on itse asiassa osannut pelata korttinsa erittäin hyvin EU:ssa - komission varapuheenjohtajuuden Ruotsi ansaitsi vaikkei maata ainakaan aloitteellisuudesta EU:ssa voi syyttää. Ruotsin ongelma EU-politiikassakin on luonteeltaan henkinen. Uskon että sama itsetyytyväisyys on osaltaan myös ollut näivettämässä pohjoismaista yhteistyötä, jolla vielä 1980-luvulla oli paljon annettavaa. Nyt Ruotsin olisikin ohitettava henkiset estonsa ja osoitettava aloitteellisuutta Euroopan yhdentymiskehityksessä. Sitä kautta Suomella ja Ruotsilla olisi nykyistä huomattavasti paremmat edellytykset synnyttää yhteisymmärrystä.

Tommi Laitio kirjoitti...

"Ruotsin vaaleissa kyse onkin ennen kaikkea siitä, kuka on paras sosialidemokraatti kasvun aikana. (...) Vaikka Ruotsissa menee hyvin, talous ja työllisyys kasvavat vauhdilla, kansalaiset kaipaavat muutosta."

Tästä Esan blogista on kehittynyt yksi mun suosikeista. Mä rakastan aatteellista poljentoa ja monikon ensimmäisen käyttöä puhuttaessa puolueesta. Tässä postauksessa mielenkiintoista on retoriikka, jossa muiden nähdään liikkuvan itseä kohti. Poliittinen keskustelu olisi paljon kiinnostavampaa, jos muutkin aatteet uskoisivat asiaansa demareiden lailla eivätkä määrittelisi itseään negaation kautta (me ei olla tätä eikä tota).

Mustakallio Pete kirjoitti...

hmm. olisihan sekin tietysti vaihtelua alkaa määrittelemään itseään ei-porvariksi tai ei-kepulaiseksi.

Ruotsin hallituspuoluasetelmaa voi ymmärtää myös tarkastelemalla asiaa Vihreiden tai Vasemmistopuolueen kannalta niinkin, ettei heilläkään suinkaan (varsinkaan Vasemmistopuolueella) ole suurta intoa vastuunkantoon. Olemalla oppositiossa heidän ei suinkaan tarvitse tukea demareita kaikessa vaan voivat tarpeen tullen profiloitua paremmin kuin mitä ne voisivat hallituksessa ollessaan tehdä. Esim. se että Ruotsissa ei otettu käyttöön siirtymäaikoja EU:n laajetessa johtui siitä, että demarit eivät saaneet oppositiopuolueilta enemmistöön vaadittavaa tukea asiassa.