tiistaina, huhtikuuta 18, 2006

Eurooppalainen ulkomuseo

Italian Sardinia. Lämpimiä iltoja, kauniita, uneksivia pikkukaupunkeja, muinaisten sivilisaatioiden kulttuurisaavutusten raunioita ja hyvää ruokaa. Rauhallista elämänmenoa ajoittain puuroutuvasta liikenteestä huolimatta. Kaikkialla vanhoja lippalakkipäisiä miehiä istuskelemassa ryhmissä, nuoria ei juuri näy. Baareissa ja ravintoloissa, jotka hallitsevat kaupungin elinkeinoelämää ääntä pitää ukkojen lisäksi televisio ja Rai UNO, jonka ohjelmavirtaa näyttää vuorokaudenajasta riippumatta hallitsevan harmaapäinen sankarilaulaja, jonka taustalla lanteitaan keikuttavat kuubalaiset tanssitytöt ja jota kuulolaitteella varustettu yhtä harmaapäinen talk show-juontaja haastattelee.

Kauniista ilmoista ja ihastuttavista maisemista huolimatta mielen valtaa kysymys, tältäkö näyttää keskisen Euroopan, ja sitä kautta koko EU-alueen tulevaisuus? Suuret saavutukset on saavutettu, nykyisin keskitytään lähinnä turvaamaan vanhaa ja muistelemaan hyviä suuruuden aikoja. Innovaatiot vähissä leivän tullessa lähes ainoastaan elämyspalveluista, joita tarjotaan talouskasvun teosta uupuneille. Tämä voisi olla totta lähes koko mantereen mittakaavassa. Vanha manner vanhenee ja sen väestö vähenee dynaamisuuden tullessa lähes ainoastaan menestyksennälkäisten maahanmuuttajien taholta. Nämä suostuvat työskentelemään alhaisilla palkoilla ja kurjissa oloissa; luoden samalla kanta-asukkaille illuusion omasta hyvästä tilanteestaan.

Italia itsessään näyttää varoittavaa esimerkkiä. The Economist kertasi Italian vaalien alla maan talouden murheellisia lukemia, alle prosentin taloudellinen kasvu ja murheellisen surkea julkisen talouden tila yhdistettynä alhaiseen työllisyysasteeseen. Samaan aikaan italialaisiin perheisiin syntyy keskimäärin 1,2 lasta, vähiten Euroopassa. Ei vaadi matemaatikkoa toteamaan, ettei yhtälö ole kestävä. Vaikka matkailu pelastaakin paljon ja Italia kieltämättä on harvinaisen siunattu sekä ilmastonsa, luontonsa että kulttuurihistoriansa puolesta tällä saralla, olisi järjestelmässä oltava useampia kantavia jalkoja. Nykyisellään italialainen teollisuus on äärimmäisen herkkää erityisesti Aasiasta tulevalle kilpailulle. Tarvitaan uusia menestyksen aloja ja tehokasta perhepolitiikkaa, joka mahdollistaisi naisten lisääntyvän osallistumisen työmarkkinoille.

Sama tauti, vaikkei yhtä pahana, vaivaa monia eurooppalaisia kansantalouksia. Vaikka maanosasta löytyy paljon myös tulevaisuususkoa luovia esimerkkejä kuten pohjoismaat ja niissä erityisesti Ruotsi ja Tanska, Suomeakaan unohtamatta, ovat nämä kuitenkin koko Euroopan kehityksen kannalta vähempimerkityksisiä Keski-Euroopan suuriin talouksiin verrattuna. Näiden vauhtiin saaminen olisi eurooppalaisten järjestelmien rahoituksen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Nämä maat tarvitsevat rakenteellisia muutoksia sekä investointeja ennen kaikkea työvoimansa osaamistasoon, tutkimus- ja kehitystoimintaan, koulutukseen sekä sosiaaliseen liikkuvuuteen. Tätä kautta on mahdollista kehittää tietoon ja osaamiseen perustuvaa yhteiskuntaa ja taloutta, jossa Euroopalla on suhteellinen etunsa. Samaan aikaan olisi erityisesti EU-tasolla pyrittävä sellaisen poliittisen toimintatilan luomiseen, jolla globaalitalouteen voidaan tehokkaasti vaikuttaa ja jonka puitteissa kansallisia hyvinvointivaltioita voidaan rakentaa.

Monet katsovat uusiin EU-maihin dynamiikan toivossa. Näyttäväthän erityisesti Baltian maat huimia kasvulukuja. Näitä on pidetty eräänlaisina malleina vapaan kilpailun ja säätelemättömän markkinatalouden hyvistä puolista. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Nämä valtiot ovat maksaneet taloudellisesta menestyksestään kovan hinnan yhteiskuntiensa sosiaalisen hajoamisen ja laajamittaisen maastamuuton muodossa. Samalla ne ovat varsin heikosti valmistautuneita tietopohjaiseen talouteen. EU-8 (entiset Neuvostoliiton osavaltiot ja satelliitit) käyttää tutkimukseen ja kehitykseen vain keskimäärin vain 0,8% BKT:staan kun Länsi-Euroopan keskiarvo on 2%. On myös muistettava, että on helppo osoittaa kaksinumeroista kasvua tilanteessa, jossa lähtötaso on historiallisista vääryyksistä johtuen valitettavan matala. Näistä maista ei ole koko Euroopalle malliksi.

Voidaan tietysti kysyä, miksi pyrkiä ehdoin tahdoin nopeaan taloudelliseen kasvuun? Mitä vikaa on Sardinian mallissa, jossa aika kuluu mukavasti laiturilla istuskellen? "Enemmän aikaa, vähemmän roinaa", kuten eräs suomalainenkin puolue tavoitteensa linjasi. Miksi tavoitella jatkuvasti enemmän maallista hyvää, kun vähemmälläkin pärjäisi, samalla kun vapaa-aika lisääntyisi ja elämänlaatu paranisi? Ja miksi emme voisi eurooppalaisella tasolla pyrkiä "Maailman Floridaksi"? Visio tulevaisuudestahan voisi olla se, jossa nousevan Aasian sadat miljoonat kulutuskykyisiksi muuttuneet kansalaiset viettävät lomiaan idyllisessä Euroopassa.

Ajatusleikkinä tämä voi kuulostaa hetken verran jopa hauskalta, mutta harva kansalainen vaikkapa Suomessa olisi tosipaikan tullen valmis asumaan kylmemmissä huoneissa tai ottamaan velkakaksioonsa asumaan useampia sukupolvia. Italiankin nuorten keskuudessa kyse lähes aina välttämättömyyden pakosta, ei minkäänlaisesta vapaaehtoisesta valinnasta. Eikä kulutuksen kasvun tarvitse aina välttämättä tarkoittaa jotain negatiivista. Tehokkaammat tuotantomenetelmät ja palveluihin perustuva talous mahdollistavat korkeamman elintason pienemmällä ekologisella rasituksella, kaupallinen kysyntä puolestaan luo tämänkaltaiselle kehitykselle kannusteen. Jo nykyisinkin olemme kyenneet yhdistämään tuottavuuden kasvun myötä lyhyemmät työajat ja parantuneen elintason, ei ole syytä olettaa tämän muuttuvan tulevaisuudessa, mikäli tahtoa ja näkemystä riittää.

Jotta taantuminen ulkomuseoksi voitaisiin välttää, tarvitaan Euroopan laajuista kasvustrategiaa, joka rakentaa vahvuuksillemme. Erityisen tärkeää tämä on Suomessa, jossa huoleton mandoliininsoittaja kohtaa kylmän todellisuuden välimereläistä virkaveljeään nopeammin ja konkreettisemmin.

Kuva: Torre della Maddalena Algherossa

4 kommenttia:

Koobra kirjoitti...

Jep, ja tervetuloa takas kylmien kevätmyrskyjen Suomeen.

Hyvä poustaus. Italia ei onneksi ole kuva Euroopasta kuten totesitkin. Siinä Economistin pääkirjoituksessakin (1. leader) muuten viitataan Suomeen taas Euroopan menestyjänä kuten ehkä huomasit. Aina on kiva lukea sellasia kommentteja vaikka tämä kertookin jälleen siitä (kai) että kaipaamme muiden hyväksyntää emmekä usko että Suomenkin malli toimii ennen kuin se sanotaan jossakin kv talouslehden etusivuilla.

Nina Nygren kirjoitti...

Olisipa Italia todellakin "enemmän aikaa, vähemmän roinaa" -puolueen unelmamaa. :) Valitettavasti niin ei ole, vaikka Sardiniassa lomakauden ulkopuolella varmasti näyttää siltä. :) (olen kyllä kade, kun en ole voinut nähdä sitä omin silmin :))

Itse olen sattuneesta syystä :) kierrellyt (ja asunut) erityisesti teollistuneessa Pohjois-Italiassa. Valitettavasti auvoisen ja leppoisan aurinkomaan kuva särkyy kun pääsee näkemään missä maan rikkaudet (niitäkin on) tuotetaan. (Nuoret) (italialaiset) ihmiset tekevät töitä nälkäpalkalla, ylityötunteja laskematta - puhumattakaan nyt siitä laittomien siirtolaisten orjatyövoimasta millä Lega Nordin ja Forza Italian kannattajienkin oma pienteollisuus ja maatalous todella pyörii. Nuorilla ei ole varaa omaa asuntoon, saati sitten perheen perustamiseen. (La Repubblica uutisoi hiljattain muuten tutkimuksen minkä mukaan erityisesti miehet jarruttavat lastentekoa)

Kulutus on kuitenkin Italiassa huipussaan - sitten kun omaan kotiin ja perheeseen päästään. Autot, vaatteet ja sisustus ovat aina uusinta uutta (välittömästi kun siihen on varaa) ja niinpä ei ole mikään yllätys että normaali kotitalous Pohjois-Italiassa tuottaa jätteitä n. kaksinkertaisesti verrattuna Pirkanmaalaiseen. Osa tästä ylimääräisestä 200kg/vuosi koostuu varmasti niistä vesipulloista mutta lienee siinä mukana kerskakulutustakin. :)

Jätehuolto ja ympäristönsuojelu eivät juuri kukoista - Etelä-Italiassa halvin ja helpoin tapa päästä teollisuuden jätteistä eroon on mafian laittomat kaatopaikat. Pohjois-Italia taas on yksi Euroopan teollistuneimmista ja saastuneimmista alueista.

Toisaalta on kyllä totta, että Italiassa on ainakin kaksi Italiaa, rikas pohjoinen ja köyhä etelä, mutta en edelleenkään laskisi Italiaa vihreiden unelmamaaksi. :) Kuten sanoit, ei leppoisa elämä ole useinkaan vapaaehtoista.

Sen sijaan olen samaa mieltä siitä että Italiassa ollaan harvinaisen kurjassa jamassa talouden ja sen uudistumisen suhteen. Niin ja puhumattakaan nyt politiikasta.. :)

Esa Suominen kirjoitti...

Nythän, tosin hieman keikkuvalla mandaatilla, poliittinen järjestelmä sai toivotun muutoksen. Prodi voisi johtajana olla sitä, mitä Italia tarvitsee, nyt on vain toivottava, että koalitio pysyisi yhtenäisenä, kun päätöksien teon aika tulee.

Nina Nygren kirjoitti...

Jepulis, mutta veikkaan että Prodin hallitus ei kestä vuottakaan. Italian maggioritario- poliittinen systeemi ei toimi toivotulla (vakautta tuovalla) tavalla vaan on ajanut politiikan mustavalkoiseen vastakkainasetteluun ("jos et ole Berlusconin kanssa samaa mieltä, olet lapsia syövä kommunisti").

Vasemmistokoalitiolta puuttuu hyviä (tarpeeksi erilaisia, uusia ja toimivia) ideoita, tarpeeksi karismaattinen johtaja ja sisäistä yhtenäisyyttä - eikä Italian taloutta saada muutamassa kuukaudessa kuntoon. Tässä tilanteessa mediakeisarin suksee ei ole oikeastaan suurikaan yllätys.

Älä käsitä minua väärin, Berlusconin voitto olisi ollut mielestäni vielä suurempi katastrofi, mutta tämä nippanappavoitto on erittäin vaikea tilanne.