torstaina, huhtikuuta 20, 2006

Kiri kiri -harakiri?

Koulutuspolitiikka puhuttaa aina ja jatkuvasti. Elinkeinoelämän keskusliitto EK julkisti eilen koulutus- ja työvoimapoliittiset linjauksensa. EK on työväenliikkeen näkökulmasta katsottuna kadehdittavan hyvin liikkeellä vaaliohjelmien teon alla ja luultavaa on, että jossain muodossa moni näistä vaatimuksista löytyy ainakin Kokoomuksen vaaliohjelmasta. EK:n linjausten mukaan toinen korkeakoulututkinto pitäisi säätää maksulliseksi.

Samaan aikaan toisaalla, Isossa-Britanniassa pohditaan opintojen nopeuttamista tiivistämällä opiskelutahtia. Lukukausimaksujen Britanniassa yhä useampi opiskelija tulee nääntymään velkataakkansa alle ja hallitus suunnittelee helpottavansa velkataakan kertymistä tiivistämällä opiskelutahtia. Edellispäivän The Times tiesi kertoa aikomuksista luoda ns. fast track degrees -järjestelmä, jossa opinnot suoritettaisiin kahdessa vuodessa loma-aikoja hyväksikäyttämällä. Myös joustavan opiskelun malleja kehitetään, tavoitteena yhä useampi korkeakoulutettu. Korkeakoulutuksen laajentamista pidetään ratkaisevan tärkeänä kansakunnan tulevaisuuden kannalta.

Heikkenevien huoltosuhteiden Euroopassa ja Suomessa tehostamista luonnollisesti tarvitaan eikä koulutus ja koulutuspolitiikka ole mikään poikkeus. Suomen tapauksessa toisten tutkintojen kohdalla on myönnettävä olemassa olevat ongelmat. Harvaa toista tutkintoa saadaan valmiiksi asti. Liian usein opinnot katkeavat, koska opiskelija saa alkuperäistä koulutustaan vastaavaa työtä. Pääsykokeiden kautta sisään mennyt toisen tutkinnon opiskelija kuitenkin vie paikan joltakulta muulta. Sama koskee jatko-opiskelijoita, monen väitöskirjan teko katkeaa työpaikan myötä kuin seinään. On selvää, ettei tätä tilannetta voida pitää toivottavana.

Samaan aikaan on kuitenkin kysyttävä, pahennammeko osaamisongelmaamme asettamalla liian suuria paineita niin korkeakoulujärjestelmälle kuin opiskelijoille? Tehokkuusvaatimusten ylikorostuminen kaiken muun kustannuksella vääristää järjestelmän perimmäistä tarkoitusta, joka on kriittiseen ajatteluun kykenevän, sivistyneen ja toivottavasti myös emansipoituneen kansalaisen tuottaminen. Putkitutkinnoilla ja jo esikoulussa alkavalla erikoistumisella näitä ihmisiä ei synny. Luovan tietotalouden oloissa voidaan perustellusti kysyä, tuottaisiko tällainen järjestelmä edes elinkeinoelämän kaipaamia osaajia? Tuskin. Pikemminkin se tuottaa loppuunpalaneita fakki-idiootteja.

Toisen tutkinnon suorittamista ei ole syytä asettaa maksulliseksi. Nopeutuva rakennemuutos vaatii usean alan osaamista, miksi siis hankaloittaa tämän hankkimista, tai estää se pienituloisilta? Heitä toisesta tutkinnosta kiinnostuneet usein ovat. Totta kuitenkin on, että jonkinlaisia sääntöjä ja velvoitteita tarvitaan. Korkeakoulujen aloituspaikat eivät saisi toimia laskuvarjoina työpaikan saannin viivästyessä syystä tai toisesta. Eräs ratkaisu olisi tämänkaltaisten opiskelijoiden korostunut ohjaaminen maisteriohjelmien piiriin, perustutkinto-opiskelun sijasta. Työmarkkinoiden vetävyys opintojen loppuvaiheessa on myös keskeinen tekijä. Valmistuvilla ei olisi vastaavanlaista tarvetta pelastautua toisen tutkinnon piiriin mikäli he voisivat olla varmempia työpaikastaan.

Kysymys määräajoista Britannian mallin tapaan ei ole Suomessa ajankohtainen. Meillä perustutkinto on maisterin, ei kandidaatin kuten briteissä. Meikäläisen järjestelmän joustavuus tarjoaa ylivertaisia etuja brittiläiseen malliin verrattuna. Työtehtävien vastaanottaminen, perheellistyminen tai kansainvälistyminen vaihto-opiskelujaksolla ovat meillä mahdollisia, taaten suomalaisille opiskelijoille ylivoimaiset ammatilliset valmiudet, elämänkokemuksista puhumattakaan, moniin eurooppalaisiin kollegoihinsa verrattuna. Samalla myös nopea opiskelu on mahdollista, kukaanhan ei estä tenttimästä ahkeraan tahtiin. Järjestelmämme on monella tapaa oivallinen ja tehokas, pitäkäämme vahvuuksistamme, eli tasa-arvosta ja joustavuudesta, kiinni.

3 kommenttia:

Tarja Halonen komupaska kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
hna kirjoitti...

Voi hyvä tavaton. Olen sanaton.

---

Mutta varinaiseen asiaan. Suomi on niin pieni maa ja kansakunta ettei sillä ole varaa jättää osaa ulos opiskelumahdollisuuden piiristä. Potentiaalia voi löytyä maksukykyisten lisäksi niistä, joilla pätäkkää ei yhtälailla ole. Emme voi tehdä olettamusta, että "hyvine perheiden" lapsissa makaisi yksin maan toivo.

Eikä Suomella ole myöskään mahdollisuutta polttaa loppuun tätä kasvavaa sukupolvea, eikä seuraavaakaan. Mutta taiteenmaistereita emme voi enää kouluttaa samassa mitassa tai muutoinkaan lyhytnäköisesti lisätä koulutusohjelmia ja -paikkoja.

Opinnoissa suurin päämäärä tulisi olla juurikin siinä, että sen kautta vahvistamme yksilön (ja sitä kautta yhteisön) omaa ajattelua , sivistystä, oppineisuutta, ymmärrystä jne.(kriittistäkin), jotka puolestaan vievät eteenpäin. Aivan kaikin tavoin.

Tuomo kirjoitti...

Luin itsekin tuon EK:n linjapaperin, enkä ollut erityisen yllättynyt. Samoja mantroja kuin aina ennenkin uusissa kuoseissa, ei mitään kauhean innovatiivista työtä.

Mitä tulee tuohon hna:n mainitsemaan "taiteiden maistereiden kouluttamiseen", näkisin asian päinvastoin. Luovan talouden kannalta laaja koulutusdiversiteetti on äärimmäisen tärkeää.

Kulttuuri- ja luovan erikoistuoteviennin puolella on paljon mahdollisuuksia talouskasvun pohjaksi, toisin kuin perusteollisuudessa - joka on perustyövoima- ei luovuusintensiivistä.

Merkkejä taloudessa tapahtuvasta segmenttipirstaloitumisen kiihtymisestä on olemassa, johon vain parempi ja yksilölähtöisempi suunnittelu voi käytännössä vastata.

TKK:n ihmislähtöisen tekniikan laitoksen avaaminen on hyvä esimerkki tekniikan puolella, mutta tuotteistamisessa tarvitaan taidealojen osaamista. Pelkkä humanismi ei tähän tuo suurtakaan lohtua, vaikka kansansivistys kasvaisikin.