Eraat lahihistorian tiukimmista ja retoriikaltaan moukkamaisimmista vaaleista ovat ohi. Kun alahuoneen tulos on selva, on Romano Prodin johtama vasemmistokoalitio l'Ulivo saanut 49,8% aanista Silvio Berlusconin oikeistokoalition 49,7%:a vastaan. Uudet vaalisaannot takaavat l'Ulivolle tassa tilanteessa 55 % alahuoneen paikoista. Ylahuoneen eli senaatin tulos saattaa kuitenkin ajaa Italian kaaokseen, mikali vasemmisto ei kykene varmistamaan enemmistoa myos siella. Kamarien ajautuminen poikkeaviin enemmistoihin halvaannuttaisi Italian poliittisen jarjestelman ja johtaisi todennakoisimmin uusiin vaaleihin.Jo tassa vaiheessa vaalin tuloksesta voidaan kuitenkin paatella kaksi asiaa. Ensimmainen koskee mediassa kaytavia vaaleja ylipaataan, toinen puolestaan italialaisen yhteiskunnan kehittymista tasta eteenpain. Kuten todettua, Italian vaalikamppailu muistutti monin paikoin mutapainia, jossa vastustajan ja hanen kannattajiensa nimittely "juopoiksi" ja "mulkuiksi" lanseerattiin osaksi poliittisen keskustelun arkipaivaa. Suomessa otsikoihin nousseet olmit ovat pienta tahan verrattuna. Yhtymakohtia moniin muihin viimeaikaisiin lokavaaleihin on helppo loytaa. Euroopassa ollaankin siirtymassa amerikkalaistyylisiin vaalikampanjoihin "likaisten temppujen osastoineen".
Populistinen melskaus hautasi alleen asiakysymykset. Italialla ei suotta ole Euroopan sairaan miehen mainetta. Berlusconin valtakaudella talous on kasvanut surkeaa alle prosentin vauhtia, Italian syntyvyys on Euroopan alhaisimmalla tasolla, tyollisyysaste matala ja julkinen talous on kuralla. Nyt naista asioista ei keskusteltu kaytannollisesti katsoen lainkaan. Kansainvalisten tv-yhtioiden haastattelemat italialaiset vahvistivat: kumpikaan vaihtoehto ei vakuuta minua. Berlusconi kykeni, yhteiskunnan surkeasta tilasta huolimatta, erinomaisella mediaosaamisellaan kaappaamaan show'n ja poliittisen aloitteen. Kasvava aanestysprosentti alkoi hyodyttaa myos hanta.
Paaministeri Berlusconin saavuttama erinomaisen hyva tulos kaikesta edella mainitusta huolimatta kertoo ennen kaikkea median ja karismaattisen julkisuuskuvan voimasta. Berlusconi hallitsee yksinoikeudella Italian mediaa ja asiakysymysten jaadessa sirkushuvien alle kykeni lahes selviytymaan kuiville. Huolimatta siita, etta Berlusconi on kulkenut skandaalista toiseen, kayttanyt sumeilematta valtaansa ajaakseen syytesuojaa itselleen ja ystavilleen, ollut toistuvien korruptioepailyjen kohteena jne, on han Italian sodanjalkeisen historian pitkaaikaisin paaministeri, eika hanen kolmas kautensa ollut kaukana.
Suomalaisilla ja muillakin eurooppalaisilla on ollut syyta toivoa Berlusconin tappiota ja Italian hallituksen vaihtumista. Romano Prodin koalitio, mikali kykenee hallituksen muodostamaan, on huomattavasti edeltajaansa sitoutuneempi mm. eurooppalaisen yhteistyon rakentamiseen. Entisena komission puheenjohtajana Prodilla on vankkaa Eurooppa-osaamista. Onkin oletettavaa, etta Prodi tulee profiloitumaan enemman teoillaan kuin suurilla puheillaan ja oikeusjutuillaan. l'Ulivon 280-sivuinen ohjelmajarkale, johon on saatu sitoutumaan koko italialainen keskustavasemmisto sosiaaliliberaalista Margherita (Paivankakkara)-puolueesta vanhakantaisiin kommunisteihin sisaltaa useita merkittavia ehdotuksia, joista esimerkkina kayvat mm. tyovoiman sivukulujen leikkaaminen joka rahoitetaan paaomaveron korotuksella seka palauttamalla perintovero.
Italian siirtyminen vasemmalle johtaa toivon mukaan samankaltaisiin tuloksiin myos muissa keskeisissa euromaissa seka Ruotsissa. Erityisen tarkeaa olisi nahda sosialistien nousevan hallitusvastuuseen Ranskassa ja Hollannissa. Tata kautta voitaisiin jalleen lahestya tilannetta, jossa erityisesti eurooppalaisessa yhteistyossa voitaisiin pyrkia kohti ihmiskasvoisempaa ja sosiaalisempaa integraatiota. Onnistuakseen tama vaatii laajaa yhteistyota kautta Euroopan. Berlusconin todennakoinen kaatuminen palvelee tata tavoitetta erinomaisesti.
Tekstit
8 kommenttia:
Italian vaalitaisto on todella näyttänyt, millaisiin sudenkuoppiin demokraattinenkin järjestelmä voi kompastua. Median viihteellistävä elementti ja erilaiset populistipuolueet ovat jo vuosikymmeniä sitten soitelleet suohon monet latinalaisen Amerikan ja myös Kaakkois-Aasian valtiot. Näiden kehitystä vain ei ole ollut tapana verrata eurooppalaiseen, koska demokraattinen traditio muutoinkin on muissa maanosissa usein ollut ohuempaa, ja yhteiskuntajärjestelmän ylipäätään on katsottu perustuvan enemmänkin yövartijavaltion ideologialle kuin eurooppalaisille hyvinvointiajatuksille.
Berlusconin tappio ainakin alemmassa kamarissa toivon mukaan rohkaisee muuallakin populistisen oikeiston kukistamistalkoisiin, mutta sinänsä Italian tilanteessa ei edelleenkään ole juuri kehumista. Berlusconi oli vähällä voittaa, vaikka "leipää ja sirkushuveja" -sloganista vain jälkimmäinen tarve tuli tyydytettyä. Hälyttävintä on oikeastaan se, että Italian tauti on nähtävissä jossain muodossa kaikkialla Euroopassa. Päätöksenteko ikään kuin katoaa kulissien taakse, ja politiikassa menestyvät useammin ja useammin esiintymiskykyiset koomikot tai jättiläismäisen kampanjan rahoitukseen kykenevät miljonäärit. Niinkin lähellä kuin Norjassa valtion öljyvarojen tuhlaamista vaativa xenofobinen edistyspuolue nauttii tätä nykyä noin 28 prosentin kannatusta - se on enemmän kuin muulla oikeisto-oppositiolla yhteensä.
Omat katseeni ovat seuraavaksi varmasti kääntymässä Itävaltaan. Jörg Haiderin uusi puolue Bündnis für Zukunft Österreichs saattaisi uusien mittausten mukaan jäädä äänikynnyksen alle, ja Vapauspuolue, jossa herra aiemmin vaikutti, on ajautunut irralleen kaikista uskottavista puolueista. Itävallan toivottava punavihreä vaalivoitto on toki todelliselta merkitykseltään vähäinen, mutta Berlusconin kukistumisen ohella siinä olisi selvä merkki siitä, että politiikka on tekemässä paluuta politiikkaan kaikkialla Euroopassa.
Ja vielä pieni korjaus: Berlusconi ei ole Italian pitkäaikaisin pääministeri sotien jälkeen. Berlusconin hallitus tosin on pitkäaikaisin, koska vuosina 1945-1953 virassa yhtäjaksoisesti istuneen kristillisdemokraatin, Alcide De Gasperin oli muodostettava hallituksensa uudelleen peräti seitsemän kertaa kauden aikana.
Valvoin varmaan kahteen viime yönä vahdatessani tuloksia (jotka tosin selvisivät lopullisesti vasta tiistaina illansuussa)... Hyvältä tuntuu! Prodin kaudesta tulee kaikkea muuta kuin helppo, mutta tärkeintä on minusta päästä Berlusconista eroon vähintään viideksi vuodeksi. Malja sille! Kampai!
Italialainen kulttuuri on niin monin tavoin erilainen ja minusta ainakin erikoinen, että siellä asiat vaan nähdään niin toisin kuin täällä.
Pohjoisessa, missä vasemmistohenkeä on enemmän ihmiset ovat pitäneet B:tä ihmissikana, tökerönä, häpeänä ja kauhistuksena. Mutta, mutta. Kun koaliitioon kuuluu niin monen sorttista sakkia, niin sieltä löytyy jokaiselle jotain. Mikään itsestään selvyys ei ollut äänestää SB:tä vastaan, vaan jonkin oman puolueen puolesta, joka sitten kuitenkin sattui olemaan SB:n koaliitiossa. Yritä siinä nyt tivata, että "haluatko siis SB:n jatkavan?". Vastaus oli, että "no en, mutta...".
Vasemmisto koaliition kykyihin ei kovasti uskallettu luottaa. Varsinkin kristilliset koaliition tahot olivat naispuolisen ystävän mielestä ihan järkytys. Uhka vaikkapa naisten asemalle. "Ja se Prodi puhuukin kuin pappi!"
Voimme toivoa vain parasta. Helppoa ei tule olemaan. Veikkaans SB:n valjastavan kaikki omat kanavat ja kaverien kanvat parjaamaan, tökkimään ja kaivamaan kaiken mahdollisen, jolla voisi syöstä Prodin vallasta. SB:llähän häpyä ei ole ja kaveri tekee ja sanoo mitä lystää. Kaikki keinot ovat olleet sallittuja. Kukaan ei ole saanut SB:tä aisioihin, vaikka olisi jo aikaa sitten pitänyt.
Ehkä Italian poliittinen kulttuuri sitten vain on niin sekaisin, että ihmiset pitävät vaaleja jonkinlaisina arpajaisina. Italian poliittinen järjestelmä on kai aina toiminut niin huonosti, ettei Berlusconia aina osata nähdä poikkeustapauksena. Ja jos nähdään, helposti mietitään sitäkin, että Berlusconin hallitus on ollut poikkeuksellisen vakaa ohjelmansa älyttömyydestä huolimatta.
Ja tuo on toki aivan totta, että molempiin blokkeihin mahtuu kaikensorttista ilmiötä. Mutta kristillisistä pikkupuolueista huolimatta Oliivipuu ja Forza Italia ovat koalitioissaan selkeissä johtoasemissa.
Mielenkiintoista on nahda, miten markkinat reagoivat hallitusvaihdokseen. Alkuunhan uskottiin, etta vasemmiston voitto tulee parantamaan odotuksia, mutta nyt kun marginaalit ovat aarimmaisen pienet, voikin kayda niin, etta usko Prodin hallituksen pystyssa pysymiseen ei ole haavi eika odotettua nousua tulekaan.
Italia tarvitsee uudistuksia, tama on selva. Vasemmistohallituksen, kunhan se kokoon saadaan, kohtalon ratkaisee ensimmainen vaikea paatos. Sen yhteydessa katsotaan pysyyko korttitalo kasassa vai hajoaako se sisaiseen eripuraansa kun siirrytaan puhumaan sisalloista eika taisteluun "antikristusta" vastaan. Italia tarvitsee nyt ennen kaikkea vakautta ja voimakkaan, toimintakykyisen hallituksen. On saali, etta tama voi olla kiinni kommunisteista..
Jep, Italian case on aivan omanlaisensa. Tragikoomista on, että jotkut tarjoavat Italialle jalkapallon MM-kisojen voittoa, jotta onnesta sokea kansa ei tajuaisi nousta barrikadeille, kun se Esan mainitsema ensimmäinen koettelemus tulee.
Vaikka Prodin menestyminen jatkossa on erittäin haasteellista johtuen värikkäästä vaaliliitosta, mahdollisesti eripuraisista yhteistyökumppaneista jne., on hienoa saada Italian johtoon mies, joka ymmärtää Eurooppaa. Hän ei ehkä ollut Delors`n kaltainen visionääri, mutta Euroopan keulassa seisoneella miehellä on aivan erilaiset mahdollisuudet toimia vahvemman, sosiaalisemman ja hyvinvoivemman Euroopan puolesta, kuin serenaadeissa parhaimmillaan olevalla Berlusconilla.
Sinänsä sellainen yhden tai kahden päivän vuoristorata pörssissä tuskin kertoo muusta, kuin massakäyttäytymisen lainalaisuuksista. Prodin koalition sisäisiä ristiriitoja ylipäätään ei tosin sovi aliarvioida. Yhdeksän puolueen tukea tarvitseva hallitus olisi sisäisesti kohtalokkaan eripurainen muuallakin kuin Italiassa.
Tietysti Suomessa Italian tapaus kiinnostaa lähinnä Euroopan yhdentymisen kannalta. Ranskan ja Hollannin perustuslakiäänestysten jälkeen tarvitaan selkeästi uutta aloitteellisuutta ja ajattelutapaa, jotta Eurooppa yhtään missään mielessä säilyisi vahvana. Prodi olisi ihanteellinen aloitteentekijä ja prosessin eteenpäinviejä, mutta olen tyytyväinen jos Prodi kykenisi johonkin aloitteellisuuteen edes Italian sisäisenä eheyttäjänä ja uudistajana problemaattisesta hallituspohjasta huolimatta.
Millä perusteella Rifondazione on "vanhakantainen"?
Sitä pidetään usein yhtenä Euroopan moderneimmista vasemmistopuolueista.
Lähetä kommentti