Kello käy eikä Hakulista näy. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen kannalta ensiarvoisen tärkeä puitelakiesitys ei ole vielä edistynyt sellaiseen kuntoon, että siitä olisi saatavilla lopullista versiota. Erimielisyydet koskevat sekä tulevien kuntien kokoa, verotusta että palvelutuotantoa. Keskusta vastustaa vähimmäiskokojen määrittelyä, perusteenaan se, ettei 20-30 000 asukkaan kunta kykene vastaamaan kaikkiin palvelutarpeisiinsa. Ihmeen vähälle keskustelulle, ja mitä ilmeisimmin syrjään on jäänyt valtion ja kuntien välisen työnjaon tarkistaminen, joka voisi toimia omalta osaltaan ratkaisuna tähän ongelmaan.Suomalaisen hyvinvointipalvelujärjestelmän ongelma on liika paikallinen vastuu. Kunnat hoitavat sellaisiakin tehtäviä, jotka ovat niille yksinkertaisesti liian suuria ja vaativia. Tämä on johtanut alueelliseen eriarvoistumiskehitykseen, läpinäkyvyyden ja demokratian heikkenemiseen sekä kansalaisten yhdenvertaisuuden ja oikeusturvan vaarantumiseen. Hyviä esimerkkejä tällaisesta eriarvoisuudesta löytyy vaikkapa vammaisten palveluista tai omaishoidon tuesta, jossa hyvää tarkoittava lakiesitys tarkoitti liian usein leikkauksia pienituloisten avustuksiin.
Jotta rahan siirtely taskusta toiseen vähentyisi, olisi uudistuksen yhteydessä ollut syytä pohtia esimerkiksi raskaan erikoissairaanhoidon siirtämistä pois kunnilta ja kuntayhtymiltä. Tätä kautta voitaisiin lähestyä kahden tason hallintoa; entistä vahvemmat työssäkäyntialueeseen pohjautuvat peruskunnat, jotka rahoitetaan nykyistä selkeämmin kunnasta kannettavilla veroilla sekä niiden tehtävien valtiollistaminen, joihin ei suurkuntienkaan veronkanto yksin riitä. Järjestelmä olisi entistä ymmärrettävämpi ja todennäköisesti myös tasa-arvoisempi.
Valtiollistamispohdinta voisi koskea menokohteiden lisäksi myös tuloja. Yhteisövero on vero, jonka tuotolle luonteenomaista on suuri kausittainen vaihtelu. Muutama vuosi sitten mm. Espoossa rahaa satoi laariin yli odotusten, paria vuotta myöhemmin taas tuotto oli suorastaan mitätön. Jatkuvuutta ja suunnitelmallisuutta tarvitsevat palvelut tarvitsisivat vakaan rahoituksen ja valtio olisi kokonsa puolesta järkevämpi taho kantamaan huomattavaa suhdanneriskiä. Luonnollisesti kunnille tulisi jättää myös taloudellinen kannuste aktiiviseen elinkeinopolitiikkaan. Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä tarkentuva kuntaveromalli tarkoittaa yhteisöverotuottojen kannalta.
Tekstit
6 kommenttia:
Valtion ja kunnan työnjaon uudelleenmäärittämisen tärkeyttä ei tosiaan tulisi aliarvioida. Ruotsissa vuosina 1971-1974 toteutettu, kuntien määrän yli kahdestatuhannesta vajaaseen kolmeensataan pudottanut kuntajakouudistus oli mahdollinen vain valtion, läänien ja kuntien roolia uudelleenarvioimalla.
Ruotsissa kuntien vastuu on ratkaisevasti vähäisempi kuin Suomessa. Tämä on myös se syy, miksi uudistus oli toteutuskelpoinen. Upsalan pinta-ala on vaikkapa Turkuun verrattuna kymmenkertainen. Suomessa keskisuurta kaupunkiseutua ei vastaavalla tavalla voisi nykyoloissa yhdistää, vaan seudun vauraimmat kunnat pelkäisivät joutuvansa köyhempien elättäjiksi. Tällaisessa vastakkainasettelussa unohtuu, että epärationaalinen kuntajako voi estää esimerkiksi uskottavan kaavoituspolitiikan tai yhtenäisen liikennesuunnittelun. Myös koulu- ja terveyspalveluiden, joissa yhteistyö on tyypillistä suurtenkin kuntien välillä, järjestäminen problematisoituu, kun päätöksenteko siirtyy kunnista kuntien välisten ad hoc -tyyppisten yhteistyöelinten käsiin.
Alueellista eriarvoistumista on se, että Etelä maksaa 44miljoonaa vuodessa Lapin teitten ylläpidosta alueella jonka väestömäärä on pienempi kuin Itä-Helsingin.
Minä en antaisi Pähkinäsaaren rajan toiselle puolelle kuin kaksi avustusta.
Jäppiselle: Menee alkuperäisestä aiheesta kirjaimellisesti metsään, mutta vastaan silti. Lapissa rataverkko on harva, joten kunnon tieverkko Lappiin on vähimmäisvaatimus jotta esimerkiksi alueen metsävaroja voidaan hyödyntää kaikkien suomalaisten elintasoa ylläpitävällä tavalla. Liikenneväylissä on hyvin useissa tapauksissa ylipäätäänkin kyse laajemmasta kuin yksittäisen kunnan tai alueen edusta.
Koko Lapin taloudellinen tuotto ei riitä siihen mitä kuluja siitä on.
Taloudellisesti kannattavat alueet vanhan Pähkinäsaaren rajan tuolla puolen eivät yhteensä ole pinta-alaltaan yhtä paljoa kuin vanhan rajalinjan eteläpuolella olevat kannattamattomat alueet.
Pelkästään sillä mitä käytetään Lapin teihin, siis pelkät tiet, ei mitään muuta, voitaisiin kustantaa koko Lapin väestön uudet asunnot ,32 neliötä per nassu, jos laskennallisena hinta pidetään Lahden talousalueen uusien asuntojen keskihintaa. Jos ottaisimme vertailu alueeksi vaikka Satakunnan, pääsisimme vielä halvemmalla.
Helsingin kannalta oleellista on saada enemmän omia tuloja itselleen. On toissijaista tulevatko ne suorina verotuottoina vai siirtoina valtion kautta.
En tarkoita, että raha pitäisi vähentää maakunnista. Sen voi hoitaa rahan pyöritystä vähentämällä ja yksinkertaisesti muuttamalla kuntien ja valtion jako-osuuksia.
Mirka, jos johonkin laitetaan rahaa niin kyllä se on aina muualta pois. Kuntien ja valtion jako-osuuksien muuttaminen ei tietenkään kohdistuisi vain Helsinkiin vaan kaikkiin kuntiin. Jos sitä ehdottaa, niin pitää olla valmiutta myös sanoa mitä asioita valtion tulisi rahoittaa nykyistä enemmän? Trendihän on ollut täysin päinvastainen, viimeksi työmarkkinatuen rahoitusta päätettiin osin siirtää kunnille (mikä kyllä olikin järkevää, sillä nyt kunnilla on kannustin työllistää ihmisiä kun aiemmin järjestelmä kannusti niitä pitämään ihmisiä työttömänä).
Rahan pyöritystä vähentämällä? Se että rahan kierrätystä ensin valtiolle ja sieltä takaisin kuntaan vähennetään, ei lisää kunnan käytettävissä olevaa rahaa. Ellei sitten oleteta että osa rahoista katoa matkalla kuin tuhka tuuleen.
Se, että periferiassa valtion osuuksia vähennettäisiin kasvukeskusten hyväksi pakottaisi myös järkeistämään kuntien hallintoa ja kuntarakennetta.
Lähetä kommentti