Tuloeroista ja niiden tasaamisesta

Tuloerot puhuttavat myos kesakuumalla. Suomessa tuloerot ovat olleet laman jalkeen kasvussa, samaan aikaan kun BKT on kasvanut nopeasti ja maa on vauraampi kuin koskaan. Mutta onko tama epaoikeudenmukaista? Milla perusteella tuloeroja voitaisiin perustella ja millainen on oikeudenmukainen tulonjako?

Oikeudenmukaisuusteoriastaan tunnettu John Rawls argumentoi yhteiskunnallisten erojen olevan hyvaksyttavia vain tilanteissa, joissa nama erot koituvat myos huono-osaisimpien eduksi. Taydelliseen tasajakoon perustuvassa jarjestelmassa on luonnollisesti tunnettuja kannustinongelmia, joten oleellista on rakentaa jarjestelma, joka kannustaa yhteiskunnallisen hyvan kartuttamiseen, mutta joka samalla tukee heikompiosaisia.

Keskeista tassa ajattelussa oli paitsi heikko-osaisten auttaminen, myos yhteiskunnallinen avoimuus. Sellaisten yhteiskunnallisten instituutioiden, jotka tuottavat hyvinvointieroja, esimerkiksi koulutuksen, tulee olla kaikille saavutettavissa. Mikali koulutukseen paasy on kaikille mahdollista, voidaan sen perusteella syntyvia tuloeroja pitaa oikeutettuina. Lisaksi Rawls painotti koyhyyden ja osattomuuden perusteella tapahtuvan yhteiskunnallisen stigman poistamista. Se, miten tama stigma kasitetaan, onko se vain taloudellisia mahdollisuuksia vai myos ns. kulttuurista ja sosiaalista paaomaa, on tarkea maarittelykysymys.

Tamankaltaisella argumentaatiolla voidaan paitsi oikeuttaa hyvinkin pitkalle meneva tulonjako, mutta myos huomattavien erojen syntyminen. Tama on voitu nahda vaikkapa jalleen piakkoin alkavana keskusteluna yritysjohtajien optioista. Kohtuuttomina pidetyt optiot voitiin nahda myos kannusteena saada yritys toimimaan tehokkaammin, joka on luonnollisesti kaikkien etu ja etta niista maksetaan tukevat verot, joilla voidaan auttaa koyhia. Sen sijaan siita, perustuiko valtava arvonlisays juuri naiden kyseisten henkiloiden korvaamattomaan panokseen vai silkkaan onneen, ei tassa yhteydessa juuri puhuttu. Valmista vastausta siihen, millaiset erot ovat oikeudenmukaisia, ei tassa kohtaa saada.

Rawlsilaisen yhteiskunnallisen avoimuuden vaatimuksella voidaan perustella huomattava maara taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisia, ns. positiivisia oikeuksia. Samalla yhteiskunnan edistyessa ja moninaistuessa ihmisten tosiasiallisesti tarvitsemat kyvyt lisaantyvat. Tama voidaan nahda vaikkapa siina, miten enaa harvoin yhdella ammatilla tai yhden koulutusputken lapikaynnilla voi kuvitella parjaavansa lapi koko elaman. Siksi yhteiskunnallisen monimutkaisuuden kasvun tulee kaytannossa tarkoittaa sita, etta yhteiskunnan takaamien kykyjen ja mahdollisuuksien tulee myos laajeta. Muuten ei voida puhua tasa-arvoisen osallistumisen ja mahdollisuuksien edellytysten tayttymisesta. Se, kaytetaanko naita mahdollisuuksia hyvaksi, on hyvaksyttava eroja luova tekija. Stigmatisoinnin valttamisen vaatimus puolestaan perustelee universaalia sosiaalipolitiikkaa, jonka asiakkaita ovat kaikki kansalaiset.

Ns. tihkumisteorialle, eli nakemys siita, etta kasvavat erot johtavat parempaan taloudelliseen kasvuun ja sita kautta aikanaan myos heikoimpien hyvaksi, on vaikea loytaa kestavia perusteita. Toki nain voi ollakin, mutta ongelmalliseksi muodostuu aikaperiaate. Mikali vaikkapa erittain koyhassa maassa saadaan aikaan taloudellista kasvua, joka hyodyttaa vain pienta vahemmistoa, mutta joka sysaa liikkeelle taloudellisen kehityksen ylipaataan, voidaan alkaa kysella sita, kuinka kauan on oikeudenmukaista antaa heikko-osaisten odottaa? Kuuluisan sitaatin mukaan olemme "pitkalla aikavalilla kaikki kuolleet". Naihin filosofit antavat harvoin vastauksia, ne hahmottuvat poliittisessa prosessissa.

Mutta kannattavatko erot? Mikali koyhien tulotaso maarittyy korkeammaksi suurten erojen maassa, ei tasaisella tulonjaolla ole valttamatta niin merkittavaa osuutta heidan hyvinvointinsa kannalta. Olli Kangas (2002) on tutkinut tuloerojen ja koyhyyden valista suhdetta. Aineistossa maat asetettiin jarjestykseen koyhien tulotason seka eriarvoisuuden mukaan. Tulos oli selkea, tasaisella tulonjaolla ja koyhien suhteellisen hyvalla tulotasolla oli yhteys. Tihkumisteoria ei saa tukea. Samalla huomionarvoista oli se, etta ne maat, joissa koyhien tulotaso oli suhteellisestikin hyva, olivat nopean taloudellisen kasvun pohjoismaita, toisin sanoen erojen tasaaminen ei vertailumaiden kohdalla heikenna taloudellista kasvua. Taman vuoksi voidaan oikeuttaa tuloerojen tasoittamisen vaatimus, silla se ei myoskaan nayta vahingoittavan yhteiskunnan menestyjia.

Enta suomalaisten erojen kasvu? Markus Jantin (2003) laskelmien mukaan vuosien 1990-2000 valilla alimman desiilin tulot pysyivat kaytannossa paikoillaan kun rikkain desiili kasvatti tulojaan 60 prosentilla ja kymmenkertaisti omaisuustulonsa. Kun kuviota taydennetaan aikaperspektiivilla (Kangas 2004) nahdaan, etteivat suuret tuloerot myoskaan auta koyhyyteen jaaneita ihmisia pois koyhyydesta, toisin sanoen oletus siita, etta erojen kasvattaminen lisaa yritteliaisyytta ja sita kautta nostaa ihmisia koyhyydesta, ei pida paikkaansa. Tosiasiallinen tasa-arvo ei toteudu ja siksi nykyista tulonjakoa ei voida pitaa taysin oikeudenmukaisena. Luonnollisesti kyse ei ole vain tulonsiirroista, vaan sitakin enemman palveluista ja tyollisyydesta.

Liian usein pelkaksi jakopolitiikaksi syytta leimattu sosiaalipoliittinen vaikuttaminen tulojen jakaantumiseen ei ole vain kakun jakamista, vaan myos sen kasvattamista. Tuloerojen tasaamisesta hyotyvat myos uudelleenjaon rahoittajat. Suomalaisista tutkijoista mm. Jaakko Kianderin ja Henrik Lonnqvistin "Hyvinvointivaltio ja taloudellinen kasvu" -tutkimus osoittaa oivallisesti sen, miten hyvinvointivaltiolla on merkittava merkitys ns. pitkan aikavalin kasvutekijoiden luomisessa, joille voidaan rakentaa onnistunutta talouspolitiikkaa ja menestyvaa elinkeinoelamaa. Tulonsiirroilla luodaan uutta kysyntaa ja autetaan ihmisia selviytymaan riskeista -ja tata kautta yllapidetaan heidan potentiaaliaan tyollistya uudelleen. Pieni ja avoin talous kuten Suomi on ulkoisille shokeilla ja riskeille altis. Siksi meidan on menestyaksemme ja yhteiskuntaamme rakentaaksemme investoitava riskien hallintajarjestelmiin niin palveluilla kuin tulonsiirroilla.

Kuvassa STAKESin julkaisu Suomalaisten hyvinvointi 2006