Sosialidemokraattista puoluetta arvostellaan usein sen joidenkin tahojen mielestä liian läheisestä suhteesta ammattiyhdistysliikkeeseen. Ay-liikkeen, ja siinä korostuneesti SAK:n äänen katsotaan kuuluvan liian voimakkaasti SDP:n kannanmuodostuksessa. Allekirjoittanutta on jo kauan ihmetyttänyt tämä kritiikki, jota ei oikeastaan voida pitää muuna kuin jälleen yhtenä osoituksena suomalaisen ay-liikkeen imago-ongelmasta.On syytä kysyä mikä tekee ay-liikkeen tuesta niin turmiollisen? Suomessa ay-liike edustaa huomattavaa osaa kansalaisista palkansaajakysymysten tiimoilta ja sen päättävät elimet ovat demokraattisesti valittuja -jäsenet voivat vapaasti pyrkiä päättäviin tehtäviin. Voidaan myös tarkastella vaihtoehtoja. Britannia tarjoaa kiehtovan esimerkin tilanteesta, jossa ay-liike ei ole minkään puolueen merkittävin tukija. Vuoden 2001 vaalit olivat merkittävät juuri siinä mielessä, että tuolloin yksityisen sektorin tuki Labourille ylitti liittojen tuen. New Statesmanin entisen päätoimittajan Peter Wilbyn mukaan (Guardian 19.7.2006) elinkeinoelämän ja suuromistajien vaikutusvalta maan asioihin on nykyisen Labour-hallituksen aikana huomattavasti suurempi kuin ay-liikkeellä sen entisinä suuruuden päivinä työväenpuolueen ollessa vallassa.
Miten näin kävi? Osin kyseessä oli tarkoituksellinen politiikka, jolla Blair pyrki eroon Labourin vanhasta heikosta maineesta. Tämä on eittämättä toiminut hyvin, ja tuonut myös ennennäkemätöntä menestystä vaaleissa. Mutta kuitenkin; onko loikka tilanteesta, jossa ay-liike tuki toista puoluetta ja elinkeinoelämä toista tilanteeseen, jossa teollisuus rahoittaa kaikkia puolueita, välttämättä demokratian kannalta parannus? Yritykset eivät tietenkään tehneet näin hyvää hyvyyttään tai tasapuolisuuden nimissä, Labourin tukemisessa oli kyse huomattavista eduista.
Näitä etuja olivat Wilbyn mukaan mm. seuraavat: yritysmaailman tuki esti sellaisen politiikan, joka olisi tähdännyt vahvasti heidän etujensa vastaisiin yhteiskunnallisiin ratkaisuihin. Toiseksi Labour on suosinut julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä julkispalvelu-uudistuksissaan. Nämä ovat osoittautuneet erittäin tuottoisiksi ratkaisuiksi yrityksille, jopa taloudellisesti kannattavammiksi kuin yksityistäminen. Nyky-Labourin Britanniassa parhaiten menee konsulteilla.
Mutta takaisin alkutilanteeseen. Miksi on niin, että julkisessa keskustelussa ongelmalliseksi katsotaan satoja tuhansia työntekijöitä edustavien järjestöjen vahva rooli päätöksenteossa, mutta joidenkin yksittäisten rikkaiden yksilöiden tai vahvojen yritysten tukea taas ei? Niiden tuessa ei ole kyse minkäänlaisesta demokratiasta. Mikä ongelma on siinä, että työntekijöitä varsin legitiimisti ainakin järjestäytymisastetta katsottaessa edustavien järjestöjen ääni kuuluu lainsäädäntöä valmistellessa? Eikö ongelma olisi olemassa pikemminkin silloin kun tämänkaltaisia järjestöjä ei kuunneltaisi? Silloin voitaisiin puhua perustellusti kansalaisyhteiskunnan polkemisesta.
Ajoittain jopa jotkut sosialidemokraatit syyllistyvät selittelyyn ja pitävät ay-yhteyttä kiusallisena. Tämä on juuri sitä puolustuskannalla oloa, joka saa aikaan illuusion aloitekyvyttömyydestä ja omien uusien avausten puutteesta. Vaaleihin, ja muihinkin keskusteluihin voitaisiin mennä pystypäin. Kyllä, ay-liike tukee sosialidemokraatteja, koska sosialidemokraattien tavoitteet ovat lähimpänä palkansaajien tavoitteita. Samalla tavalla elinkeinoelämän tuki suuntautuu oikeistopuolueille, koska ne ovat demareita korostuneemmin omistajien asialla. Tältä pohjalta niiden kansalaisten, joille tämänkaltaiset kysymykset ovat tärkeitä, sopii tehdä valintojaan.
Kuva talvisesta Hakaniemestä by Niklas Sjöblom
Tekstit
4 kommenttia:
Asian voi kääntää niinkin päin että kyse on myös puolueen - ja laajemmin poliittisen järjestelmän - imago-ongelmasta. Usein näet ay-liikkeenkin piirissä kritisoidaan liikaa osallistumista poliittiseen vaikuttamiseen. Puoluepolitiikkaa pidetään pahana.
Tässä unohtuu se, että merkittävä osa palkansaajien (kuten myös esimerkiksi elinkeinoelämän ja yrittäjien) edunvalvonnalle tärkeistä asioista tapahtuu parlamentaarisessa päätöksenteossa. Siihen vaikuttaminen on ay-liikkeen, elinkeinoelämän ja kaikkien vaikutusvaltaisten edunvalvontaorganisaatioiden elinehto.
Pete on hyvin pitkälti oikealla asialla siinä, että puoluepolitiikkaa pidetään pahana. Juuri tästä on kyse äänestävän yleisön silmissä. Oikeistopuolueita tukeva media yksinkertaisesti hyödyntää tätä kansalaisten kaikkiin poliittisiin kytköksiin epäluulolla suhtautuvaa mielialaa omien tavoitteidensa ajamiseksi. Koska tällainen ay-liikkeen arvostelu vahvistaa lukijan jo olemassaolevia käsityksiä, vain harva lukija ryhtyy kyseenalaistamaan median tarkoitusperiä.
SDP:n oma rooli on nähtävä tavallaan kaksitahoisena. Puolueella on pitkä traditio toisaalta hyvinvointivaltion rakentajana, toisaalta markkinatalouden takuumiehenä. Myös SDP:n nauttima tuki on laajapohjaista ja ay-liikkeeseen ulottuvaa, koska puolueen kykyyn toimia ristikkäidenkin tavoitteiden sovittelijana ja kompromissien rakentajana luotetaan laajasti. Jos näin ei olisi ja luottamus puuttuisi, ehkä "Vastakkainasettelun aika on ohi" -tyyppiset kommentit tulisivat jonkun muun kuin kokoomuksen suusta.
Kysyit että mikä ongelma on siinä, että työntekijöitä varsin legitiimisti ainakin järjestäytymisastetta katsottaessa edustavien järjestöjen ääni kuuluu lainsäädäntöä valmistellessa?
Tämähän ei olisi mikään ongelma, mutta asia ei ole aivan näin. 1970-luvulla kolmikantaneuvotteluissa laadittiin valmiit lakiesitykset pykäliä myöten eduskunnan kumileimattavaksi, eikä tilanne ole olennaisesti muuttunut vieläkään, mikä alentaa suomalaista demokratiaa.
SAK ja ammattiyhdistysliike on itse sössinyt julkisuuskuvaansa oikein urakalla viime aikoina. SAK:n jäsenenä minua ottaa aivoon se, että viidakon lait kuten laittomat työehtojen muutokset, naisten surkea asema päätöksenteossa ja yleinen örvellys saavat näköjään päteä ammattiyhdistysliikeessä. Mene sinä Esa Laittamaan asiat kuntoon, siellä riittää nuorelle arvoliberaalille tekemistä!
Jussi on aivan oikeassa siina, etta ay-liikkeessa, ja SAKlaisessa ylipaataan on huomattavasti tekemista imagon rakennuksen suhteen. Naisten nakyvampi rooli paatoksenteossa ja teollisuusliittojen tuki myos naisvaltaisten alojen vaatimuksille toimisivat sellaisina. Tata kautta suomalainen ay-liike voisi vallata takaisin ainakin julkisuudessa menettamaansa asemaa "koko kansan liikkeena". Tama asema silla viela laman aikana ainakin mielipidetiedusteluiden valossa oli.
Lähetä kommentti