Muutama päivä sitten maamme kolme taloudellista tutkimuslaitosta, ETLA, Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos ja Palkansaajien tutkimuslaitos arvioivat tulevan vaalikauden talousnäkymiä. Harvinaisen suotuisan talouskehityksen oloissa ja työllisyyden lisääntyessä tuleva hallitus aloittaa työnsä erittäin hyvässä taloustilanteessa. Uutta liikkumavaraa julkiseen talouteen syntyy tutkimuslaitosten arvioiden mukaan jopa 4-5 miljardia euroa.Eroja kuitenkin alkaa syntyä, kun puhutaan siitä, mitä tällä liikkumavaralla tulisi tehdä. Oikealle kallellaan olevassa ETLAssa painotetaan veronkevennyksiä, PT puolestaan jättäisi kevennykset tekemättä ja panostaisi investointeihin. Pellervo istuu aidalla ja jakaisi potin puoliksi. Valtiovarainministeriötä puolestaan kiinnostaa luonnollisesti erityisesti valtion velan vähentäminen.
Lähtökohtaisesti ongelma on positiivinen, julkiseen talouteen on kyetty synnyttämään merkittävää liikkumavaraa. Kansallisilla toimilla, kuten veronkevennyksillä, ei kuitenkaan yksin voida selittää nopeutunutta talouskasvua, syyt löytyvät kansainvälisestä taloudesta, joka vetää öljyn hinnan noususta huolimatta. Kotimarkkinakysyntä puolestaan voi kasvaa myös tilanteessa, jossa jakovaraa käytettäisiin veronkevennysten sijaan palkankorotuksiin ja ihmisiä työllistävään ja heitä tukevaan palvelujärjestelmään. Tämänkaltainen kasvun hakeminen ainaisten veronkevennysten sijasta tasoittaisi maassamme jatkuvasti kasvavia tuloeroja ja hidastaisi eriarvoistumiskehitystä.
Ikärakenteen muuttuessa maassamme siksi, miksi se muuttuu, ei uusia menoautomaatteja ole erityisen kannattavaa rakentaa. Sen sijaan olemassa olevia palveluita ja rakenteita tulee liikkumavaralla parantaa, erityisesti mitä tulee hoivaan ja osaamiseen. Olisi aloitettava tuntuvista palkankorotuksista naisvaltaisille julkisille palvelualoille erityisesti hoiva- ja sivistyspuolella sekä huomattavista lisäpanostuksista koulutukseen.
Elintason nousun ja maamme vaurastumisen tulee näkyä myös niiden kansalaisten elämässä, joilla on vaikeaa. Tämä periaate, joka oli niukempina aikoina itsestäänselvyys "yhdessä olemme sodat käyneet, yhdessä on rauhaakin elettävä" -eetoksen hengessä, on päässyt maassamme liiaksi rapautumaan. Tämän hengen elvyttämiseen meillä tulisi jälleen olla paitsi varaa -myös halua.
Tekstit
2 kommenttia:
Totta totta totta.
Joutuessani taannoin perustelemaan talouskasvun yhteyttä hyvinvointiin uteliaille demarinuorille tulimme käyneeksi hyvää debattia aiheesta. Talouskasvu on tärkeää, mutta huomattava on, ettei se automaattisesti lisää hyvinvointia, ainakaan tasa-arvoisesti. Monelle intoilu talouskasvusta on outoa, jos oma kukkaro ei sitä huomaa.
Haluamasi julkisinvestoinnit ovat minustakin tärkeä vaihtoehto. Eivätkä sitä paitsi ollenkaan tuulesta temmattuja tilanteesa, jossa väestön ikääntyminen muuttaa palvelujen suhteen painotusta - ei suinkaan vähennä niiden kokonaistarvetta. On jännä nähdä mihin suuntaan lähdemme, kun äänestävä kansa on keskimäärin nykyistä vielä vaikkapa 10 vuotta vanhempaa. Joko silloin löytyy halua ja varaa tämän kaltaisiin panostuksiin? Valtiolla kun edelleen on se mahdollisuus.
Ei ole lainkaan totuudenvastaista väittää, että valtionvelan vähentäminen on tullut VM:n "luonnolliseksi" osaksi viime vuosikymmenen budjetteja tehtäessä. Voidaan kuitenkin kysyä, onko tämä erityisen toivottava asiantila. Ihannetilanteessahan virkakoneiston pitäisi etsiä politiikalle myös uusia mahdollisuuksia, eikä vain rajata niitä.
On toki totta, että Suomen julkisen velkaantumisen aste on talouskasvuumme nähden edelleen varsin korkealla tasolla. Valtion velanhoitokuluihin vuosittain uppoava 2,3 miljardia euroa on suurempi summa kuin esimerkiksi puolustusbudjetti. Velkaa ei kuitenkaan otettu pakosta valtiokoneiston pyörittämiseksi, vaan tietoisesta poliittisesta halusta priorisoida julkisia investointeja tiukkoinakin aikoina. Siinä mielessä on nurinkurista, että ei-poliittinen ministeriö tuntee velasta syyllisyyttä ulkomaisten kollegojen edessä ja painostaa poliittisiin päätöksiin sen lyhentämiseksi.
Investoinnit velan lyhentämiseen edustavat perinteistä burkelaista konservatiivipolitiikkaa: valtion menot vähenevät, sen koko pienenee ja sekaantuminen ihmisten elämään vähenee. Suomessa ei kuitenkaan enää ole yhtään tätä kannattavaa poliittista puoluetta. Sen sijaan oikeiston uudeksi suoriutumisen mittariksi ovat tulleet veronalennukset.
Oppositioasemassaan Kokoomus suorastaan rehvastelee finanssipoliittisella vastuuttomuudella ja rämisee, että olisi toteuttanut kaikki samat veronalennukset kuin keskustavasemmistohallitus ja parantanut palveluita vielä enemmän. Myös Etla ja EK arvostelevat kaikki uudet talousesitykset sen perusteella, miten paljon verotus kevenisi. Tämä populistinen "bushnomics" on maailmanlaajuinen ilmiö, mutta kuten Yhdysvaltain valtionvelan räjähdysmäisestä kasvusta voi havaita, vastuullisen taloudenhoidon kanssa sillä ei enää ole mitään tekemistä.
Sosialidemokraatit eivät saisi mennä mukaan näihin kekkereihin, mutta ei meillä myöskään pitäisi jäädä valtiontalouden kakunleipojan roolia. Jos virkakunta pääsisi irti komplekseistaan velanmittailun suhteen, aidosti vastuullista ja kasvua tuottavaa finanssipolitiikkaa olisi paljon helpompi tehdä. Se vaatii kuitenkin heräämisen siihen, että myös kerjäläispojan penninvenytyksen ajat ovat maailmantaloudessa ohi.
Lähetä kommentti