Vanhassa opiskelukaupungissani Tampereella kuohuu. Valtuuston pormestarivaali meni ennakko-odotusten vastaisesti ja päättyi Timo P. Niemisen (kok.) voittoon demarien Hanna Tainiosta. Polttopisteeseen joutuivat vihreät, joiden ryhmä yhtä poikkeusta lukuunottamatta äänesti kaikkia keskeisiä vihreitä tavoitteita vastustavaa Niemistä. Verirahoina vihreät saivat lupauksia keskeisistä luottamustoimista, joita sosialidemokraatit eivät heille ymmärtäneet tarjota, koska huutokauppaan ei pitänyt lähteä.Kokoomusta voidaan syyttää sopimusten pettämisestä ja politiikassa niin usein tutuksi tulevasta diilauksesta, vihreitä taas periaatteidensa myymisestä, mutta tällainen keskustelu on suhteellisen hedelmätöntä. Pikemminkin voidaan pohtia miksi näin kävi. Syytä voi etsiä demarien ja vihreiden yhteistyön vaikeudesta. Tämä asetelma on pedannut paikkaa vain ja ainoastaan Kokoomukselle, joka hallitsee tällä hetkellä neljää Suomen viidestä suurimmasta kaupungista.
Monessa kaupungissa demarit toimivat joko läheisessä yhteistyössä kokoomuksen kanssa ns. aseveliakselin hengessä, tai sitten ovat vaikeuksissa, koska vihreät ja kokoomus ovat löytäneet toisensa. Tämä siitä huolimatta, että monesti demarien ja vihreiden aatteelliset erot eivät ole erityisen suuria. Syynä ovat lukkiutuneet asenteet molemmilla puolilla. Uutta ja ennakkoluulottomampaa ajattelua tarvitaan. Aseveliakseli on tuottanut monessa paikassa vastuullista ja hyvää politiikkaa, mutta ainoaksi ja muuttumattomaksi totuudeksi siitä ei ole. Tämän pitäisi olla selvää jopa ko. yhteistyön kannattajille, jotka joutuivat nytkin Tampereella läheltä katsomaan miten porvari piti sovittuja menettelytapoja pilkkanaan.
Sosialidemokraattien ja vihreiden välisen yhteistyön suurissa kaupungeissa pitäisi olla todellinen vaihtoehto. Vaikka kyseinen kuvio ei aina realisoituisikaan, pakottaisi sen olemassaolo kokoomuksen tarkistamaan nykyistä linjaansa, jossa se katsoo voivansa tehdä mitä lystää lähestulkoon muista välittämättä. Hyvää sd-vihr -yhteistyötä tulisi tehdä erityisesti asuntopolitiikassa ja liikenneratkaisuissa. Tamperelainen maito on maassa, eikä sen perään kannata enää huudella. Nyt on aika alkaa oppia liian usein toistetuista virheistä ja etsiä uusia näköaloja.
Tekstit
7 kommenttia:
Ruotsin mallin mukainen demarit-vasurit-vihreät -yhteistyö taitaa Suomessa tosiaan olla mahdotonta myös kunnallisella tasolla, jolla enemmistö periaatteessa olisi löydettävissä.
Tavallaan tämä on surullista, yhteisiä asioita hoidettaessa pitäisi usean vaihtoehdon olla aidosti toteutettavissa, jolloin yhteistyötä voitaisiin tehdä puhtaasti yhteisten mielipiteiden pohjalta. Näinhän demokratia esiintyisi parhaassa elementissään.
Joskus vain tuntuu siltä, että demareiden ja vihreiden läheisyys on enemmän mielikuvien kuin todellisuuden ilmiö. Osaksi syynä on tietysti se historiallinen asetelma, josta monet vaikutusvaltaiset vihreät ovat puolueeseensa päätyneet. Mukana on toisaalta entisiä taistolaisia, toisaalta edesmenneen liberaalisen kansanpuolueen aktiiveja. LKP oli ensi sijassa porvaripuolue, eikä entinenkään kommunisti aina ole valmis unohtamaan vanhaa vastakkainasettelua demareihin nähden.
Toivoa toki täytyy, että aika parantaa ja SDP:n-vihreiden yhteistyön henki vielä paranee. Yhteiset näkemykset ovat monissa kysymyksissä jo olemassa, kun niin halutaan.
Uusi yritys...
Yhteistyö vaatii halukkuutta neuvotteluihin. Jostain syystä vihreät kykenivät neuvottelemaan kokoomuksen kansssa, mutta demareiden kanssa neuvotteleminen ei onnistunut.
Syytä voidaan sitten etsiä eri suunnista. No, Oras Tynkkynen on jo tehnyt lakialoitteen suorasta kansanvaalista pormestarin valinnassa. Tähän suuntaan menemistä uusi pormestari ainakin puheissaan tuki.
Aimo Massinen kirjoittaa erittäin mielenkiintoisesti samasta aiheesta viime lauantain Turun Sanomissa. Kannattaa tutustua.
Kun osa Tampereen demareista uhosi vihreille kostoa valtuuston kokouksen jälkeen, ei vihreillä juuri ole pelättävää, sillä ovimaton osa on ennekin ollut parasta mitä demareilla on ollut tarjota.
Samalla asenteella demarit olivat myös pressanvaaleissa, vihreiden tukea toisella kierroksella pidettiin itsestään selvänä. Kun vihreät eivät heti puolueena ilmoittautuneet Tarjan taakse, äristiin ja uhkailtiin Hakaniemestä.
Tampereella vihreät eivät todellakaan myyneet aatettaan vaan saivat lupauksia kunnallisen päätöksenteon tekemisestä avoimemmaksi tulevaisuudessa.
Vihreät ovat mielestäni aatteellisesti lähempänä demareita kuin kokoomuslaisia, mutta toimintatavoissa mättää. Tampereen kunnallispolitiikassa opin vierastamaan demareiden komentoketjuajattelua ja senioriteettijärjestystä. Lautakunnassani illuussiot karisivat kun apulaiskaupunginjohtaja komensi suorasukaisesti demariluottamushenkilöitä tekemään oikeita päätöksiä.
Helsingissä kyse on enemmän sukupolvien kuin aatteen kuilusta: demarien kunnallisissa luottamustehtävissä (lautakuntien, valtuuston pj:t yms.) ei ole yhtään alle 60-vuotiasta. Ei ole ihme jos nuoremman polven kunnallispoliitikot löytävät helpommin yhteisen kielen.
Pormestariehdokas Oras Tynkkynen kirjoitti oman versionsa Tampereen psuhmuroinneista:
www.orastynkkynen.fi/vpk/pormestarivaali.html
Tätä nimenomaista halusin alkuperäisellä kirjoituksellani korostaa:
SDP:n ja vihreiden on kyettävä yhteistyöhön porvarihegemonian estämiseksi. Demarinäkökulmasta Tampereen näytelmän roisto oli kansallinen kokoomus, eikä kukaan tai mikään muu. Tai näin ainakin minun mielestäni tulisi olla. Jos tamperelaiset demarit eivät tätä tajua, hukataan taas yksi mahdollisuus ja kokoomus pääsee dominoimaan.
Kuitenkin vihreiden olisi mielestäni syytä olla edes jossain määrin tietoisia ja vastaanottavaisia sille kritiikille, joka voi kohdata, kun kannatetaan sellaista pormestariehdokasta, joka on profiloitunut mm. pikaraitiotien (vihreä ykköstavoite kaupungissa, eikö olekin?) vastustamisessa. Vihreillä oli tähän omat syynsä, sitä voidaan kutsua Oraksen tavoin "kaupungin demokratisoimiseksi". Yhtä kaikki, vihreiden paikoista oli kyse, ei sitä tarvitse kaunistella. Paikkoja vastaan oltiin valmiita tinkimään poliittista tavoitteista.
Edellä mainitussa ei ole mitään uutta eikä ihmeellistä auringon alla. Sen pohjalta toivoisin kuitenkin vihreidenkin pikku hiljaa tunnustavan, että he ovat puolue puolueiden joukossa. Viattomuuden aika on todellakin ohi. Demareita ei varmasti niinkään närästä se, että näin on, kuin se, että vihreät aivan demarien vastaavista menettelytavoistaan huolimatta esittäytyvät jonakin muuna, jonkinlaisena kivojen ihmisten ikuisesti puhdasmielisenä kansalaisliikkeenä. Kun vihreät arvostelevat perinteisiä puolueita junttauksesta ja kähminnästä, soimaa siinä kattilaa se kuuluisa pata.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että jonain päivänä Suomeen valitaan ensimmäinen vihreä kaupunginjohtaja, pormestari tai mikä hyvänsä. Tärkeää olisi se, että oikeat asiat etenisivät. Poliittisten tavoitteiden edistämisestähän tässä ainakin pitäisi olla kyse.
Lähetä kommentti