maanantaina, syyskuuta 18, 2006

Maktskifte

Vietin viikonlopun Tukholmassa seuraamassa Ruotsin valtiopäivävaaleja, jotka olivat monella tapaa merkittävät. Oikeiston Allians för Sverige kykeni kokoomuksen historiallisen vaalivoiton avulla suistamaan maata johtaneet sosialidemokraatit vallasta ja SAP:n vaalitulos, 35,2%, on demarien huonoin yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden aikana. Paitsi historiallinen tulos, olivat vaalit merkittävä osoitus myös imagon korostumisesta sisällön edellä sekä vaalien henkilöitymisestä puoluejohtajiin.

Demarinäkökulmasta voidaan perustellusti kysyä mikä meni pieleen? Sosialidemokraattisen Ruotsin talous on erittäin vahvassa vedossa, työllisyys paranee nopeasti ja erityisen suuria ongelmia ei ollut. Puolueen ohjelma oli tulevaisuusorientoitunut ja tarjosi sekä konkretiaa että visioita. Ruotsin maine kansainvälisenä toimijana erityisesti YK-viitekehyksessä on hyvä eikä oikeistolla erityisesti ulkopolitiikassa ollut mitään tarjottavaa. Tästä kaikesta huolimatta vaalitulos oli historiallisen huono ja mediailmasto käsittämättömän vihamielinen.

Porvariallianssin voiton selitti oivallinen vaalitaktiikka ja muutamat karkeat virheet demarien kampanjassa. Fredrik Reinfeldtin johdolla porvarit kykenivät vakuuttamaan ruotsalaiset äänestäjät siitä, ettei allianssin politiikka uhkaa ruotsalaisen hyvinvointivaltion perusteita. Tähän mäntyyn Moderaterna oli juossut päänsä kymmenien vuosien ajan, vasta nyt viesti meni läpi niin omalle väelle kuin äänestäjille. Ruotsin porvarit onnistuivat vakuuttamaan kansalaiset siitä, että kyseessä oli tosiaan "vain" maktskifte, vallanvaihto, ei systemskifte kuten sosialidemokraatit äänestäjille esittivät.

Toinen keskeinen havainto on se, ettei vaaleja hävinnyt sen paremmin SAP kuin ruotsalainen kansankoti-ideologia, vaan ennen kaikkea Göran Persson. Kun sosialidemokraatit eivät, paljolti omien skandaaliensa johdosta, kyenneet puhkaisemaan oikeiston median valtaisalla tuella itsestään luomaa hyvinvointivaltioystävällistä kuvaa, huomio kiinnittyi henkilöihin ja imagoihin asioiden sijasta. Tässä kamppailussa nuorekkaalta ja energiseltä vaikuttanut Fredrik Reinfeldt oli vahvoilla. Perssonin imago oli -syystä tai ei, tällä ei media-ajan politiikassa ole mainittavaa merkitystä- ylimielisen, vanhentuvan ja itsetyytyväisen miehen imago. Kun koko demaripuolue, osin kyseisen henkilön oman poliittisen toiminnan ansiosta, henkilöityi vahvasti Perssoniin, liukuivat muutoshaluiset ohjelmallisista tavoitteista huolimatta porvarien taakse. Opetus tuli demareille tarpeeseen ja syystä; politiikka vaatii myös vaihtuvia kasvoja.

Sisällöllisestä näkökulmasta porvariallianssin suoritus oli kuin oppikirjasta. Samaa taktiikkaa on hyödynnetty menestyksellä mm. USAssa ja Isossa-Britanniassa. Tässä mallissa tärkeintä on ottaa omaksi kärkiteemakseen vastustajan vahva alue. Ruotsin tapauksessa kyse oli työstä ja työllisyyspolitiikasta. Tähän demarit antoivat oivallisen tilaisuuden, kun Persson ei alunperin listannut työllisyyttä erityisen keskeiseksi ongelmaksi. Hänen johdollaan demarit katsoivat hyvän talouskehityksen "hoitavan asian" itsestään. Tämä oli osin kohtalokas virhe. Kun aloite oli mennyt, sitä ei enää saatu takaisin.

Mallin toinen keskeinen piirre on liikkua kohti poliittista keskustaa ja tehdä ero vastustajaan selväksi muutamalla keskeisellä linjavalinnalla. Myös nämä tapahtuivat. Porvarit eivät enää vaatineet vallankumousta, vaan maltillisempia muutoksia. Vaikka viidenneksen valtion tuloista syövä veroalevaatimus saattaa kuulostaa kovalta, ei se aikaisempiin vaatimuksiin verrattuna ole edes erityisen radikaali. Veronalennuslinjan kohtuullistuessa porvariblokki kykeni paitsi pitämään veronalennuksista innostuneet peruskannattajansa, myös houkuttelemaan sellaisia äänestäjiä, jotka eivät lähtökohtaisesti pidä alennuksia erityisen tarpeellisina, mutta jotka eivät niitä vastustakaan.

Kampanjassa keskeistä oli myös omien heikkouksien, porvariallianssin tapauksessa oman sisällöllisen osaamisen heikkouden ja puutteen, pitäminen poissa keskusteluista. Tämän vuoksi keskityttiin ennen kaikkea varsinaisten asioiden ulkopuoliseen toimintaan, Ruotsin lehdet esittelivät laajalti porvarijohtajien yhteisiä illanviettoja ja mukavaa yhdessäoloa. Kun porvarihallituksen "pelkokerroin" tätä myötä väheni eivätkä asiat nousseet pöydälle, "vaihtelu vaihtelun vuoksi" taivutti ihmisiä oikeiston taakse. Aika näyttää tuleeko tämä näkemys ruotsalaisille vähäosaisille kalliiksi. Oma veikkaukseni on, että tulee. On vaikea nähdä, miten heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tukien leikkaus auttaa luomaan työpaikkoja.

Eräs keskeinen ilmiö, joka demarien tappion myötä vaikuttaa tekevän läpimurron ruotsalaiseen politiikkaan on siirtyminen enemmistö- ja koalitiohallituksiin. Ruotsin vaaleissa ovat perinteisesti menestyneet sellaiset puolueet, joilla on ollut uskottava koalitiovaihtoehto. Tähän asti vihreät ja vasemmistopuolue ovat tukeneet demareita siitä huolimatta, että niillä ei ole ollut ministereitä. Tähän ne tuskin suostuvat ikuisesti.

Historiallisesti käytännöllisesti katsoen aina olemassa ollut porvarien keskinäinen riita ja eripura on taannut demareille hyvän lähtökohdan väittää, etteivät he kykene maata hallitsemaan. Nyt yhtenäisenä pysynyt porvariallianssi haastaa tämän näkemyksen. Blokkien väliset siirtymät ovat kuitenkin mahdollisia, nyt osana oikeistoa toimiva Ruotsin keskustapuolue on aikanaan tukenut sosialidemokraattista vähemmistöhallitusta. Tämä on mielenkiintoista siitä syystä, että demarit ovat jatkuvasti kasvattaneet suosiotaan maaseudulla.

Voidaan olettaa, että muutamien vaalien perästä Ruotsissa saatetaan lähestyä Saksan tyyppistä tilannetta, jossa blokkipolitiikka uhkaa jumiuttaa tilanteen elleivät vaalien keskeisimmät puolueet kykene yhteistyöhön. Tämä voisi tarkoittaa Ruotsin politiikassa ennenkuulumatonta vaihtoehtoa, sinipunahallitusta. Oma veikkaukseni on, että tällainen tullaan vielä näkemään ennen kuin kellot kääntyvät vuoteen 2020.

Vaalivalvojaiset päättyivät Perssonin lyhyeen puheenvuoroon, joka oli tunteikas. Siinä hän ilmoitti paitsi jättävänsä hallituksensa eronpyynnön, myös ylimääräisestä puoluekokouksesta tulevan vuoden maaliskuussa, jossa hän luopuu puolueen puheenjohtajuudesta. On toivottavaa, että Ruotsin demarit käyttävät etsikkoaikansa paitsi rakentavaan oppositiopolitiikkaan ja itsetutkiskeluun, myös viimeiseen keskeiseen havaintoon, joka koskee puoluejohtajia. Kokoomusta lukuunottamatta vain ne puolueet, joiden näkyvin hahmo ja puheenjohtaja oli nainen, etenivät näissä vaaleissa.

Kuvassa Sveriges Riksdag, kuvalähde Wikipedia

10 kommenttia:

Mustakallio Pete kirjoitti...

http://lehti.samizdat.info/2006/09/18/1760/

Huomaa erityisesti Jiri Parman Bush-kommentti :)))

Vierailija kirjoitti...

Ruotsin sosiaalidemokraattien yksi taustalla ollut häviön syy on puolueen johdolla ylläpidetty maan taloutta rasittava ja alkuperäisväestöä häiritsevä holtiton maahanmuuttopolitiikka, johon lasken myös pakolaispolitiikan.

Jo neljä vuotta sitten eräs ruotsalainen talousasiantuntija arvioi Ruotsin epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan maksavan maalle 30 miljardia kruunua vuodessa, ja summa on tietysti kasvanut jatkuvasti. Tämä monikulttuurinen maahanpäästöpolitiikka siis köyhdyttää jatkuvasti Ruotsia, jonka Ruotsin suurempi ja vahvempi talous on kestänyt - korkealla verotuksella katettuna. Suomella ei ole siihen varaa.

Toinen syy on maahanmuuttajien epäsosiaalisuus joka näkyy jatkuvasti lisääntyneenä väkivaltaisuutena ruotsalaista alkuperäisväestöä kohtaan (lisää asiasta).

Mihin on muuten kadonnut blogiarkistostasi kesäkuussa 2006 julkaistu kirjoituksesi "Maahanmuutto on mahdollisuus"? Oliko siinä jotain ikävää tietoa, miksi se piti poistaa? Siinä ei nimittäin ollut jäljellä enää mitään kommentoijien epäasiallista kielenkäyttöä eikä väkivaltaan kehotusta, jotka olit itse moderoinut ennen koko kirjoituksen katoamista. Tämä kirjoitus kommentteineen oli kuitenkin saatavissa poiston jälkeen web-hakurobottien välimuisteissa ja se on useilla ihmisillä tallennettuna. Saanko luvan sen julkaisuun omassa blogissani, jos se sinulle on liian arka asia pitää sitä omassa blogissasi? Miksi totuuksia pitäisi piilotella?

Olen toisaalla neuvonut SDP:tä, että sen puolueena ja sekä poliitikkojen tulisi järkiintyä mahdollisimman nopeasti, ettei Suomea ajeta Ruotsin tasoisiin maahanmuutto-ongelmiin, joita on jo aivan liikaa pääkaupunkiseudulla sekä muutamissa muissa suuremmissa kasvukeskuksissa. Suomella ei ole varaa siihen. Yrittäkää jo ymmärtää se. Linjan muutos on välttämätöntä, sillä monikulttuurisuus syö jatkuvasti enemmän julkisen sektorin resursseja ja tosiasiallisesti myös aiheuttaa siellä toimintojen heikentämispaineita ja suorituspuolen työpaikkojen menetyksiä. Siis teidän kannattajakuntanne etujen vastaista kehitystä. Tiedän koska itse olen julkissektorilla töissä ja olen ammattiliiton julkaisujen ja muun ay-tiedotoksen kautta joutunut tätä tilannetta valitettavasti seuraamaan.

Vasemmistoliitolla on julkissektorilla vahva edustus, ja jos maan omien työntekijöiden vastaista politiikaa ei muuteta, tulette menettämään asemia sekä ay-puolella että yleispolitiikassa.

Kari Rajamäki on SDP:n politikoista realistisimmin ja järkevimmin maahanmuuttoasiaan suhtautuva, eikä ole SDP:n imagolle eduksi jos puolueen sisältä harjoitetaan myyräntyötä häntä vastaan.

Esa Suominen kirjoitti...

Maahanmuuttopolitiikka oli omasta mielestäni yllättävän vähän esillä ruotsalaisessa vaalikampanjassa, Ruotsin kaltaisessa maassa sen olisi voinut kuvitella valtaavan huomattavasti merkittävämmän aseman keskusteluissa. Nyt paljon puhuttu Sverigedemokraternan nousu jäi muutamaan Etelä-Ruotsin kaupunkiin, joissa toki tapahtui merkittävääkin etenemistä. Kansanedustaja jäi puolueelta edelleen haaveeksi. Allianssin politiikassa ei ainakaan otsikkotasolla ollut havaittavissa erityisen suuria maahanmuuton vastaisia tendenssejä.

Vierailija voi minun puolestani julkaista omassa blogissaan mitä huvittaa, kuten minäkin. Toki olisi mukavaa, mikäli tuotokset olisivat omia eivätkä vieraiden.

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Oman arvioni mukaan maahanmuuttopolitiikka ei näytellyt juuri minkäänlaista roolia vasemmisto- ja oikeistokoalitioiden keskinäisessä kisassa. Huomionarvoista on Esa, että tekstissäsi - sinänsä ansiokas katsaus, tak! - ei juurikaan ole politiikan substansseista kyse. Tämä vahvistaa näkemystäni siitä, että nämä vaalit todella ratkesivat siihen, että ruotsalaiset olivat KYLLÄSTYNEITÄ erinomaisia saavutuksia aikaan saaneeseen Perssoniin. Kun naama ei miellyttänyt, niin siinä ei työllisyysluvut, talouskasvu, kansainvälinen maine tai muut aidosti merkittävät kysymykset vaa`assa paljon painaneet. Tämä on erittäin huolestuttavaa. Jos yhteiskunnan rakenteita muuttavat, hyvinvointia konkreettisesti kasvattavat ja tasa-arvoa vahvistavat politiikat eivät enää kiinnosta, vaan pr-omago jyrää merkittävyydessään tämän kaiken, niin politiikka on kehittymässä todella vinoutuneeseen suuntaan.

Lopun kommenttisi oli hiukan omituinen: "Kokoomusta lukuunottamatta vain ne puolueet, joiden näkyvin hahmo ja puheenjohtaja oli nainen, etenivät näissä vaaleissa". Minkälaisia johtopäätöksiä tästä sinällään erittäin ristiriitaisesta havainnosta (kulminoituihan oikeiston voitto nimenomaan Reinfeldtin [miehiseen] persoonaan, kuten itsekin raportissasi epäsuoraan sanot) teet?

J Erra kirjoitti...

Minun mielestäni naisjohtoisten puolueiden menestymisestä voi esimerkiksi päätellä, että jos Anna Lindh olisi ollut elossa ja keskeisessä roolissa SAP:n kampanjassa, Reinfeldt olisi nyt oppositiojohtaja.

Reinfeldtin voitto oli toki selvä, mutta kyllä esim. keskustapuolueen kannatusnousua on hyvin vaikea selittää muulla kuin naisjohtajalla.

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Anna Lindhin suosioon liittyi aika paljon muuta kuin sukupuoli. Minusta koalition eri puolueiden menestymistä tilanteessa, jossa ne ovat asemoineet itsensä selkeästi samaan rintamaan, tulee arvioida myös siitä lähtökohdasta. Siis keskustalle valui aivan samoja "demarit ovat tylsiä, vallan on vaihduttava vain vaihtumisen vuoksi" -ääniä, kuin koko blokille. Naisnäkökulma ei minusta tähän vaan istu, koska Reinfeldt oli blokin (jonka sateenvarjon alla kaikki muut oikeistoäänet saatiin) ykköskasvo. Eli näitä vaaleja ei voitettu tai hävitty sukupuolella. Naisten nousua politiikan parrasvaloihin ei silti käy kiistäminen. Ja hyvä niin.

J Erra kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
J Erra kirjoitti...

Tuota en kiistä. Anna Lindh ei ollut suosittu ensi sijassa siksi että oli nainen, vaan kiistattoman pätevyytensä ja selkeän linjansa ansiosta. Mutta väitän silti että hänen mukanaollessaan sosialidemokraatit olisivat välttyneet siltä hiukan ukkoutuneelta leimalta, jonka Perssonin yhden miehen show puolueelle toi.

Arviotani keskustapuolueen menestyksestä en perusta omaan tulkintaani vaan Ruotsin television julkaisemaan tutkimukseen, jonka mukaan puolue oli naisäänestäjien keskuudessa 3 %-yksikköä suositumpi kuin miesten keskuudessa.

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Juuri näin Johannes, olen kyllä Anna Lindhin hypoteettisesta vaikutuksesta aivan samaa mieltä. Ja kyllä mainitsemasi ukkomaisuus taatusti kuului Perssoniin liitettyyn mielikuvaan. Suomessa tämän tyyppistä vaikusta tuskin syntyy, koska naispuheenjohtajat ovat pienpuolueissa ja toisaalta kaikilla suurilla on omat ns. "profiili-naisensa".

Mutta näinhän tämä enenevissä määrin menee: naiset ratkaisevat vaaleja ja mitä enemmän he äänestävät naisia, niin sen pikemmin myös politiikan kaikki ylätasot naisistuvat.

Vierailija kirjoitti...

Niin, Esa ja Arto, maahanmuuttopolitiikka oli todellakin yllättävän vähän esillä ruotsalaisessa vaalikampanjassa, huomioonottaen miten vaikea asia se on todellisuudessa maalle.

Miksi sitten maahanmuuttopolitiikka ei näytellyt juuri minkäänlaista roolia vasemmisto- ja oikeistokoalitioiden keskinäisessä kisassa, siis julkisuudessa?

Nimittäin, se, mitä puolueet ja tiedotusvälineet näyttävät ulospäin ei ole kaikki. Ne ovat vain julkisivu, kulissi sille mitä yhteiskunta todellisuudessa on. Ja Ruotsissa julkisivun ja todellisuuden välinen ero on ollut kasvusuunnassa.

Muistan erään tapauksen parin vuoden sisällä Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen paikallisosaston johtohenkilöstä, joka erehtyi arvostelemaan, asiallisesti ja maltillisesti, maan maahanmuuttopolitiikkaa. Seurauksena oli että hän joutui rankan arvostelun kohteeksi oman puolueväen toimesta, voimakkaimmin puolueen paikallisen nuorisojärjestön taholta, ja lopulta erosi paikallisyhdistyksen johdosta. Sama tietysti on toistunut myös muidenkin puolueiden kohdalla, kuten sikäläisen kokoomuksen kohdalla äskettäin kävi, 2, 3, 4.

Tuollainen hysteerisen itsesensuroiva ilmapiiri ei enää ole poliittisesti kovin tervettä. Se on poliittisen korrektiuden diktatuuria.

Jotta asiasta saataisiin parempi kokonaiskuva, niin kehotan lukemaan tarkkaan seuraavan Gates of Vienna -sivuston kirjoituksen: The New York Times and Sweden: The Dark Side of Paradise.

Tässä kirjoituksessa viitatataan siihen, että Ruotsin todellinen työttömyysprosentti ei ole suinkaan n. 5 %, mikä on eräin sosiaali- ja koulutuspoliittiisin ohjelmin kaunisteltu luku. Ruotsin todellisen työttömyysprosentin arvioidaan nimittäin olevan n. 20-25 %. Ja tämä oli vasemmistopoliitikon arvio viime vuodelta.


Kuinka sitten Suomessa? Harrastetaanko myös täällä itsesensuuria ja tietojen vääristelyä? Mielestäni kyllä. Annan tähän esimerkin.

Työministeriön ja tilastokeskuksen Ulkomaalaisten työttömyysaste vuosina 2000-31.5.2006 -tilaston mukaan Suomessa oleskelevien somalien työttömyysaste on n. 62 %. Kuitenkin tosiasiassa heidän osaltaan työttömyystiedot ilmoitetaan virheellisesti sekä tilastoissa että tiedotusvälineissä ja lisäksi odotusarvot heidän työttömyyden parenemiselleen ovat heikot. Tämänkaltainen kehitys on hyvin kallista yhteiskunnalle.