torstaina, lokakuuta 05, 2006

Huomio perhevapaisiin

Sukupuolten välisen tasa-arvon tiellä on edelleen esteitä. Tämänpäiväisessä uutisoinnissa huomioidaan EY-tuomioistuimen tekemä päätös siitä, että naiselle voidaan maksaa vähemmän palkkaa kuin miehelle, mikäli työurassa on katkoksia esim. vanhempainvapaiden vuoksi.

Tuomioistuinpäätös vahvistaa käsitystäni siitä, että perhevapaiden kustannusten jakaminen ei ole riittävä toimenpide työelämän tasa-arvon takaamiseksi. Huomio tuleekin suunnata myös perhevapaiden jakaantumiseen. Tähän sosiaali- ja terveysministeri Haatainen onkin kiinnittänyt oikealla tavalla huomiota. Kustannusten jako ei poista vaivaa sijaisten hankkimiselta ym. vaivalta. Naisen palkkaaminen on riski, jota tulee vähentää. Tämä voi tapahtua myös suhteellisesti miehiin verrattuna.

Suomessa tulisi ottaa käyttöön automaattinen isyysvapaa. Mallia voitaisiin ottaa Islannista, jossa lomaa varataan kolme kuukautta isälle, kolme kuukautta äidille ja kolme kuukautta yhteisesti jaettavaksi. Tämä tasa-arvoistaisi työmarkkinoita nuorten miesten ja naisten välillä, puhumattakaan siitä, että se antaisi voimakkaan viestin aktiivisen isyyden ja perheiden sisäisen vastuunjaon tasa-arvoistamisen puolesta.

15 kommenttia:

Niko kirjoitti...

Minusta se, jos perheen huoltajat keskenään sopivat, että toinen kantaa suuremman vastuun lasten hoitamisesta kuin toinen, ei ole tasa-arvo-ongelma. Perheillä pitää oikeus päättää työnjaostaan itse, vaikka se sitten tilastollisesti menisikin niin, että naiset useammin jäävät pois töistä ja hoitamaan lapsia. Useimmiten he kai kuitenkin tekevät sen omasta halustaan eivätkä miehensä pakottamina.

Tämä voimakas ihmisten yksityiseen elämään puuttuminen on juuri sellainen asia, joka sosialidemokraateissa minua eniten inhottaa.

Kirjoitin aiheesta muuten itsekin.

Petri Mustakallio kirjoitti...

Käsittääkseni kukaan ei ole kuitenkaan missään puhunut pakottamisesta vaan kannustamisesta. Olen muuten kuullut sellaisiakin kysymyksiä naisten suusta, että onko heidän nyt _pakko_ antaa osa vanhampainvapaastaan miehelle? Ikään kuin vanhempainvapaa olisi tälläkään hetkellä laissa enemmän naisen omaisuutta (sitä ei muuten Kela edes myönnä ellei hakemuksessa ole molempien suostumusta siihen miten se jaetaan)

Lastenhoidon epätasainen jakautuminen vaikuttaa muuten moneen muuhunkin asiaan. Ehkä eniten epätasa-arvoon työelämässä: nuorten naisten syrjintään rekrytoinnissa ja palkkaukselliseen epätasa-arvoon.

Miehet saavat maistaa epätasa-arvoa puolestaan erotilanteissa. Kun vallitseva näkökanta on yhä se, että lapset ovat äidin lapsia saavat miehet osoittaa olevansa varsinaisia yli-ihmisiä jotta heillä olisi mahdollisuuksia saada lastensa lähihuoltajuutta itselleen.

Esa Suominen kirjoitti...

Niin, ideanahan tässä on se, että kolme kuukautta voi jakaa miten huvittaa ja kotona tapahtuvaa hoitoa tuon ajan jälkeen ei kukaan ole kieltämässä. Ohjausvaikutusta toki tavoitellaan. Perimmäisenä syynä on vähentää nuoren naisen palkkaamisesta koituvaa riskiä suhteessa mieheen.

Minusta yhteiskunnalla tulee olla mahdollisuus puuttua rakenteellisiin ongelmiin, jollainen sukupuolten välinen epätasa-arvo varmasti Nikonkin mielestä on. En pidä sitä liiallisena yksityiseen elämään puuttumisena.

Väitän, että esittämäni keino olisi huomattavan tehokas vähentämään nuorten naisten työmarkkinoilla kokemaa syrjintää, enkä olisi valmis luottamaan tässä omasta mielestäni tärkeässä kysymyksessä markkinoihin tai hitaaseen asennemuutokseen.

Hanna Kopra kirjoitti...

Kannatan!

Meille on keväänkorvilla tulossa Tyyppi ja meillä olisi jopa tarvetta jakaa enemmän kuin laki sallii miehen kanssa vapaita.

Ihan vain koska, elämä on... joskus muuta kuin normia.

Itseäni ärsyttää jo pelkästään käsite "äityisneuvola", koska minusta vanhemmuus on vain useimmiten kahden keikka.

Ja pitää antaa kuva, että isä voi ja saa halutessaan olla vapaalla ja aivan kuten äiti jopa velvoitetaan ottamaan härkää sarvista.

Ei se äityiskään ole niin helppoa. Siis ajatuksenkaan tasolla, omaksua omakseen. Eivätkä useimmat ensisynnyttäjät osaa "vauvanhoito-ohjeita" ennestään. Ei kukaan ole seppä syntyessään.

Ja minusta tilastot voivat puhua ihan mitä kieltä tahansa. Pitää katsoa muuallekin kuin tilastoihin, vaikka tulevaisuuteen.

Tällainen käytäntö voisi muuttaa asenteita monella tapaa ja sitten mahdollisessa erossakin antaa oikeudenmukaisemmat kortit isille.

Ja olipa lapsi tyttö tai poika, niin onhan se kiva olla isänkin kanssa. Ja olipa mies tai nainen niin työssä on ihan kiva olla, kuten muutkin miehet tahi naiset.

Mikko Koskinen kirjoitti...

Eläköön Islannin malli! Yhteiskunnassa vallitsevat sukupuolinormit ovat yllättävän vahvoja. Toisten, kuten esimerkiksi erään suuren turkulaisen päivälehden eräs omistajasuvun valopäistä, piti ihan normaalina ja oikeudenmukaisena tilannetta, jossa synnytysikäistä naista hyppyytetään pätkätyösuhteissa. Ja kaikki tämä pelkästään siksi, että naiset nyt vaan sattuvat kantamaan raskaimman taakan ihmiskunnan jatkuvuudesta.

Niko kirjoitti...

Kyllä se, jos yhteiskunta puuttuu siihen, miten lastenhoidon vastuut perheen sisällä järjestetään, on minusta varsin voimakasta puuttumista. Ja sellaista en hyväksy. Minkään rakenteellisen tasa-arvon nimissä ei saa polkea yksilöiden tasa-arvoa (mutta demareillehan rakenteet ovatkin aina olleet ihmisiä tärkeämpiä).

Niko kirjoitti...

"Mustakallio Pete said...

Käsittääkseni kukaan ei ole kuitenkaan missään puhunut pakottamisesta"

Eikö tuo ehdotettu Islannin malli nimenomaisesti perustu pakottamiseen?

Petri Mustakallio kirjoitti...

Ei. Se että isällä on oikeus pitää pelkästään isille suunnattua vapaata ei tarkoita että heidän olisi niin pakko tehdä. Kuten eivät kaikki teekään.

On ihan normaalia että yhteiskunnassa on vain tietyille ryhmille suunnattuja etuuksia, itse asiassa ylivoimaisesti suurin osa on sellaisia.

Niko kirjoitti...

Kiitokset tarkennuksesta Mustakalliolle. Käsitykseni Islannin mallista perustuu ainoastaan tähän kirjoitukseen.

Se, että on paljon erilaisia joillekin ryhmille suunnattuja etuuksia, on holhousyhteiskunnassa normaalia, mutta minun mielestäni sellaisia pitäisi olla mahdollisimman vähän. Esimerkiksi jos valtion puolesta jotain vanhempainvapaata halutaan taata, niin minusta sen kuuluu olla perheen sisäinen asia päättää, kuinka se jaetaan.

Yhteiskunnan ei pidä ajaa joidenkin abstraktien kollektiiviryhmien välistä tilastollista tasa-arvoa polkemalla tasa-arvoa sillä tasolla, jossa ihmiset oikeasti elävät elämäänsä.

Petri Mustakallio kirjoitti...

Eri ryhmille suunnattavilla etuuksilla (ja toisinaan myös sanktioilla) on tarkoitus kannustaa tietynlaiseen käyttäytymiseen. Siitä, pitäisikö vanhempainetuuksilla niin tehdä voi aivan perustellusti olla montaa mieltä.

Minusta on olemassa selvästi huonomminkin perusteltuja yhteiskunnallisia kannustimia. Esimerkiksi vaikkapa oikeiston hellimä yksityisen eläkesäästämisen veroetu, jolla ihmisiä kannustetaan jäämään valtion tuella aiemmin pois työelämästä.

Hanna Kopra kirjoitti...

Niko. Miksi naiset saadaan/voidaan velvoittaa/pakottaa sitten äityislomaan? Mikä se tämmöinen yhteiskunta sitten on?! Kyllä miehenkin voidaan katsoa olevan vastuullinen siihen, että lapsia syntyy. Eikö sitä kuitenkin pidetä ihan hyvänä asiana?

Siis sinun tapauksessa pystyt täysin demokraattisesti sopimaan toisen kanssa tällaisesta asiasta etkä koeta pakottaa mihinkään?

Tai toisaalta sinulla ei siis ole halua, kiinnostusta tai mitään jäädä edes muutamaksi viikoksi hoitamaan mahdollista jälkikasvuasi? Oletko ajatellut että miehen tulisi ottaa ja kantaa vastuuta lapsien kasvatuksesta missään vaiheessa? Myös oman itsensä takia?

Jos on liian kauan takavasemmalla, siellä myös herkästi pysyy.

Anonyymi kirjoitti...

Kannatan Islannin mallia tai muuta vastaavaa mallia, jossa osa vanhempainvapaasta korvamerkitään kummallekin vanhemmalle silloin kun vanhempia on kaksi. Perhevapaita ei kuitenkaan pidä määritellä vanhempien sukupuolen mukaan ("3 kk isälle, 3 kk äidille" tms.) vaan siten, että myös samaa sukupuolta olevat vanhemmat voivat jakaa vapaat keskenään vastaavalla tavalla. Hallituksen perhevapaaesityksessä esitetäänkin, että rekisteröidyt parit voisivat jakaa vanhempainvapaan keskenään. Esityksestä kuitenkin puuttuu rekisteröidyn puolison oikeus isyysvapaata vastaavaan vapaaseen silloin, kun juridinen äiti on äitiyslomalla. Samaa sukupuolta olevilla vanhemmilla ei siis jatkossakaan olisi mahdollisuutta olla yhtä aikaa kotona vastasyntyneen kanssa, vaikka vanhempainvapaaseen olisi oikeus. Epäjohdonmukaista, eikö totta?

Satu Taavitsainen kirjoitti...

Tässä keskustelussa on nyt kokonaan unohdettu lapsen näkökulma. Suosittelen lukemaan psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan "Agressiivinen lapsi". Hän sanoo kirjassaan mm. näin: "...Symbioottisen vaiheen onnistunut läpikäyminen ja perusturvallisuuden muodostuminen edellyttäisivät, että lapsi saa säilyttää ensisijaisen kiintymyssuhteensa ensimmäiseen erityimisvaiheeseen saakka. Lapsen iässä se tarkoittaa toisen ikävuoden alkuun, vähintään 8-9 kk iässä tulevan eroahdistuksen ohi."

Niko kirjoitti...

hna: "Niko. Miksi naiset saadaan/voidaan velvoittaa/pakottaa sitten äityislomaan?"

Ei pidäkän velvoittaa. Päättäköön lapsen vanhemmat keskenään, kumpi jää hoitamaan.

hna: "Tai toisaalta sinulla ei siis ole halua, kiinnostusta tai mitään jäädä edes muutamaksi viikoksi hoitamaan mahdollista jälkikasvuasi?"

Ei todellakaan, koska minulla ei ole jälkikasvua eikä minulle sellaista myöskään tule. Koiria hoidan oikein mielelläni.

hna: "Oletko ajatellut että miehen tulisi ottaa ja kantaa vastuuta lapsien kasvatuksesta missään vaiheessa? Myös oman itsensä takia?"

Ei ole mitään vastuunkantamista tehdä jotain siksi, että niin vaaditaan. Jakakoon vanhemmat vastuut keskenään, ei se valtiolle kuulu.

Satu Taavitsainen kirjoitti...

Olen ihan samaa mieltä. Valtion ei pidä lähteä sille linjalle, että määrätään kuka perheessä lasta hoitaa ja kuinka monta kuukautta.