Puhe SONKin liittokokouksessa

Kaikki päättyy aikanaan, Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry:n viime viikonloppuna Helsingissä pitämä liittokokous jäi omalta osaltani viimeiseksi tilaisuudeksi liiton puheenjohtajan ominaisuudessa. Oma kaksivuotiskauteni päättyi ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Mikko Koskinen Turusta ja TOSYsta. Ohessa 25.11. illanvietossa pitämäni puheenvuoro.

Hyvät toverit!

Haluan väistyvän puheenjohtajan ominaisuudessa jakaa illan kunniaksi muutaman ajatuksen kanssanne siitä mitä minulle itselleni merkitsee tämä liike, ja tämä työ, mitä olen saanut teidän kanssanne tehdä. Valotan omaa käsitystäni sosialidemokratian tehtävästä, ja siitä miksi minä olen tänne tullut pienen tarinan kautta, joka on mielestäni havainnollinen kuvatessamme niitä kehityskaaria, jonka vuoksi minä itse olen tähän joukkueeseen, meidän joukkueeseemme, päätynyt. Tämä tarina on tarina omasta lapsuuden perheestäni.

Molemmat vanhempani ovat isää vailla kasvaneita. Isäni isä uupui keuhkotautiin isäni ollessa kolmivuotias. Isäni äiti jäi mynämäkeläiseen torppaan kuuden lapsen kanssa. Äitini isä ei ehtinyt jouluksi kotiin rintamalta. Sodan kurimus vei nuoren isän sankarihautaan, eikä hän enää koskaan nähnyt viisivuotiasta pientä tytärtään. Tuloksena ankaraa elämää ja ikuista ikävää.

Vuodet vierivät ja Suomi rakensi. Kouluja ei kummallakaan varallisuuden ja etuoikeutetun taustan puuttuessa ollut mahdollisuutta käydä. Elämä sai jälleen uuden käänteen toivotun lapsen synnyttyä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin oli suunniteltu. Syntyi "tumma maammon marja, syntymässä säikähtänyt", vammainen lapsi, minun sisareni.

Elämä erilaisuuden kanssa vaati paljon. Virallinen Suomi ei 60-luvulla vammaisten oikeuksia tuntenut. Lääkärit ehdottivat sisareni siirtoa piiloon, kauas Keski-Suomeen, eroon vanhemmistaan. Olette vielä nuoria, hankitte uusia lapsia, unohtakaa. Yhtä lailla kuin senaikaisen koneiston kohtaaminen, vaativa oli myös oma henkinen työ. Tuon ajan Suomessa erilaisuus oli häpeä, taakka, rangaistus, josta ei ollut sopivaa julkisesti puhua.

Kuitenkin maailma muuttui. Noista ajoista on kuljettu kauas. Maailma on nykynuorille mahdollisuuksia täynnä. Minulla itselläni on ollut mahdollisuus maksuttomaan koulutukseen, terveydenhuoltoon, matkustamiseen, sanalla sanoen, vapauteen toteuttaa itseäni sekä yksilönä että osana yhteisöä. Kaikki tämä, josta vanhempani eivät koskaan edes uneksineet, on ollut minulle mahdollista. Ja miksi?

Siksi, koska Suomi valitsi sosialidemokraattisen tien. Suomi valitsi sellaisen tien, jossa kaikille kansalaisille haluttiin antaa oikeus ihmisarvoiseen elämään ja jossa jokainen on arvokas, ei vain ne muutamat onnekkaat, joiden yksilönvapauteen liittyy oikeus käyttää voimattomia hyväkseen. Oma elämäni olisi ollut ankara ja koulut olisivat jääneet käymättä, mikäli Suomessa vallitsisi silkka rahan valta, eikä sisareni olisi voinut elää niin ihmisarvoista elämää kuin nyt on voinut.

Vapaus ei synny tyhjiössä, sitä ei ole ilman yhteistä toimintaa. Juuri tässä on hyvinvointivaltion perustavin merkitys, sen mahdollisuudessa tuottaa vapautta ja valinnan mahdollisuuksia kaikille, ei vain niille, jotka ovat riittävän vahvoja raivatakseen tilan itselleen. Yksilön vapaus on kuollut kirjain, mikäli yhteiskuntaan ei ole luotu rakenteita, jotka suojelevat heikompia vahvimpien mielivallalta ja toteuttavat todellista emansipaatiota. Tämä tarkoittaa positiivisia, kansalaisen subjektiivisia oikeuksia paitsi osallisuuteen päätöksenteossa, myös oikeutta koulutukseen, sosiaaliseen turvallisuuteen ja toimeentuloon. Tässä on sosialidemokraattisen ja porvarillisen vapauskäsityksen perustavanlaatuinen ero.

Miettiessäni kaikkea sitä, mistä olen saanut nauttia, yhteisen työn ja yrittämisen tuloksena, voin vain tuntea kiitollisuutta ja velvollisuudentuntoa, halua tehdä työtä sen eteen, että myös tulevaisuudessa yhä useammalla, niin Suomessa kuin ulkomailla, olisi mahdollisuus aitoihin valintoihin, elää omaa elämäänsä ja tavoitella omaa tähteään taustoistaan riippumatta. Tehdä työtä tasa-arvon ja yhteisöllisyyden puolesta, muistaa myös niitä, jotka ovat liian heikkoja tai hiljaisia itseään puolustamaan. Sanalla sanoen, tulla mukaan sosialidemokraattiseen liikkeeseen.

Seuraava askeleemme on paitsi parantaa omaa, edelleen keskeneräistä ja monien tahojen uhkaamaa järjestelmäämme, on viedä tätä todellista valinnan vapautta ja todellista tasa-arvoa myös sinne, missä nämä oikeudet eivät vielä toteudu. Sinne, missä vanhanaikaiset käsitykset, taloudellinen riisto tai uskonnon kaapuun verhottu suvaitsemattomuus edelleen alistavat ihmisiä. Vasemmisto ei saa pitää pyrkimystään tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamiseen yksinomaan kansallisena tehtävänä. Kuten Bertolt Brecht sanoo; kenestä riippuu sortovallan jatkuminen, meistä. Kenestä riippuu sortovallan murskaaminen, myös meistä. Sillä tämän päivän sorretut ovat huomispäivän voittajat, ja ei koskaan on – vielä tänään.

Hyvät toverit!

Tämä on omalta osaltani viimeinen tapahtuma liiton puheenjohtajana. Kuluneet kaksi vuotta ovat olleet upeita ja haluan kiittää teitä kaikkia niistä. On ollut hienoa olla mukana niin upeassa porukassa, innokkaiden, älykkäiden ja ennen kaikkea hyvien ja lämpimien ihmisten seurassa. Ihmisten, joilla on halu ja tarmo ajatella muitakin kuin itseään. Ihmisten, joiden kautta tämä maa ja maailma muuttuvat.

On ollut upeaa seurata tämän kahden vuoden aikana tapahtunutta kehitystä niin ihmisten määrässä kuin sisällöllisessä toiminnassa. SONK on kasvanut ulos pienen piirin opiskelijajärjestöstä monella tapaa merkittäväksi poliittiseksi toimijaksi. Se on kokoaan, ja erityisesti budjettiaan suurempi vaikuttaja niin puolueessa, opiskelijaliikkeessä, kuin muuallakin yhteiskunnassa. Se poliittinen ja koulutuksellinen työ mitä SONKissa tänä päivänä tehdään, kuuluu monelta osin suomalaisen sosialidemokratian kärkeen. Kiitos siitä kuuluu kaikille sen piirissä sitoutuneesti toimiville aktiiveille, teille kaikille.

Itselleni nämä kaksi vuotta ovat olleet näköalapaikka suomalaisen politiikan sisään. Tämä on ollut oppimisen ja kasvamisen paikka. Se on myös ollut paikka, jossa on ollut pakko myöntää monien käsitystensä ja ennakkoluulojensa olleen vääriä. Kerta kaikkiaan upea kokemus, josta toivon mukaan mahdollisimman moni pääsee osalliseksi. Haluan toivottaa uudelle valittavalle puheenjohtajalle ennen kaikkea intoa ja voimia. SONKin johtaminen on ihmisten kuuntelua, heidän eteensä toimimista. SONK ei ole mitään ilman ihmisiään, ilman toimivia osastojaan. Siksi niiden hyvinvointi on liiton puheenjohtajan tärkein tehtävä.

Erityiskiitos menee luonnollisesti molemmille pääsihteereille, joiden kanssa olen tehnyt työtä. Kiitos Arto, ja kiitos Paavali. Kiitos että kestitte aamuisia tekstiviestejä päivän töistä, jatkuvaa asioiden unohtelua, kiitos ennen kaikkea hyvästä hengestä toimistolla, työtoveruudesta ja ystävyydestä.

Hyvät toverit!

Eräs seikka, johon toivon tulevan puheenjohtajan, ja muidenkin SONKin aktiivien kiinnittävän huomiota, on liittomme yhtenäisyys. Eräs huolestuttava kehityskulku, joka on kasvanutta sosialidemokraattista nuorta kenttää ajoittain leimannut, on silloin tällöin käytävä keskustelu siitä, onko joku enemmän vai vähemmän demari.

Keinotekoisten raja-aitojen rakentaminen tovereiden välille on väärin, eikä sille tule olla sijaa SONKin tapaisessa liikkeessä. Me, jos jotkut, tarvitsemme toisiamme. Puheenjohtajan vastuulla on varmistaa se, että kaikilla innokkailla ja yhteistä hyvää edistämään pyrkivillä ihmisillä on tasa-arvoiset mahdollisuudet osallistua toimintaan ja tilaa toimia, olla mukana muuttamassa sosialidemokratiaa, olemaan osa kehitystä, joka ei koskaan pääty.

Rakkaat toverit!

Näillä sanoilla, näihin tunnelmiin, kiitän kuluneista vuosista ja toivotan kaikkea hyvää uudelle liittojohdolle ja kaikille SONKin jäsenille. Olen saanut teiltä paljon. Aikani SONKin puheenjohtajana jää loppuelämäkseni keskelle sydäntäni, rakkaiden muistojen joukkoon. Kiitos teille kaikille siitä, että olette tehneet näistä kahdesta vuodestani liiton johdossa niin upeita.

Kiitos!

Kuvassa Esa ja Mikko SONKin lipun kera.