Suurin piirtein viikko sitten SDP järjesti työelämään liittyvän tempauspäivän, jonka aikana kansalaisille esiteltiin puolueen visioita työelämän suhteen. Päivään liittyi useita työpaikkavierailuja, joiden aikana SDP:n näkyvät poliitikot ja ay-johtajat kävivät tapaamassa työntekijöitä työssään ja keskustelemassa heidän kanssaan ajankohtaisista työelämäkysymyksistä.Koska imagopolitiikka on tämänpäivän politiikan ruisleipää, syntyi tästä julkinen keskustelu SDP:n ja ammattiliittojen välisestä suhteesta. Työpaikkakäynnit ilmeisesti edustavat tässä maassa oligarkiaa ja kansanvallan vastaista toimintaa. Asiasta protestoinnin aloittivat kokoomuslaiset poliitikot ja tällä viikolla viestiä vievät eteenpäin heidän saappaannuolijansa. Tämänpäiväisestä pohjanoteerauksesta vastaa Turun Sanomien Juhani Heimonen, joka näyttää perivän Ari Valjakan saappaat Länsi-Suomen ylimmäisenä pääomanpalvojana ja haastaa vakavasti Tapani Ruokasen kansallisessa sarjassa.
Joka kerta, kun SAK-SDP -keskustelu alkaa, minun tekee mieli kysyä muutama kysymys.
Ensinnäkin, arvoisa Heimonen ja heimoveljensä; miksi on niin, että julkisessa keskustelussa ongelmalliseksi katsotaan satoja tuhansia työntekijöitä edustavien järjestöjen rooli vaalityössä, mutta joidenkin yksittäisten rikkaiden yksilöiden tai vahvojen yritysten tukea taas ei? Niiden tuessa ei ole kyse minkäänlaisesta demokratiasta, sen sijaan liitoissa valtaa käyttää vaaleilla valittu luottamuselin. Tämä tuki valuu oikeistopuolueiden laariin ja uskallan väittää, että sen rahallinen arvo on valtaisa verrattuna mihinkään, mitä liitot voisivat tarjota (ja jota eivät ainakaan tälle ehdokkaalle ole edes tarjonneet).
Toiseksi; mikä ongelma on siinä, että työntekijöitä varsin legitiimisti ainakin järjestäytymisastetta katsottaessa edustavien järjestöjen ääni kuuluu lainsäädäntöä valmistellessa? Eikö ongelma olisi olemassa pikemminkin silloin kun tämänkaltaisia järjestöjä ei kuunneltaisi? Silloin voitaisiin puhua perustellusti kansalaisyhteiskunnan polkemisesta. Eduskunnalla on kuitenkin loppujen lopuksi kaikki valta päättää laeista. Toistaiseksi esitykset ovat kelvanneet.
Kolmanneksi; olisiko SAK:n esittämään tukeen syynä se, että palkansaajien ja SDP:n tavoitteet ovat suhteellisen yhdensuuntaisia pitkälläkin välillä, eikä vain vaalien alla? Tämän lisäksi merkittävä osa palkansaajien (kuten myös esimerkiksi elinkeinoelämän ja yrittäjien, miksei heidän vaikuttamistyötään paheksuta mediassa?) edunvalvonnalle tärkeistä asioista tapahtuu parlamentaarisessa päätöksenteossa. Siihen vaikuttaminen on ay-liikkeen, elinkeinoelämän ja kaikkien vaikutusvaltaisten edunvalvontaorganisaatioiden elinehto.
Mitä tulee ammattiyhdistysliikkeeseen, niin käsittääkseni siihen kuuluminen on täysin vapaaehtoista. Jopa työttömyysturvansa saa nykyään muualta. Heimosen viittaamaan "harvainvaltaan" on vaikea yhtyä siinäkään mielessä, että vaalit ovat liitoissa vapaita. Voi hyvin kysyä, mikseivät keskustalaiset tai kokoomuslaiset saa asemia ay-vaaleissa SAK:n piirissä? Kukaan ei kiellä listan pystyttämistä, JHL:n vaaleihin keskusta otti jopa osaa, tosin vailla merkittävää menestystä. Syitä tähän voidaan pohtia, mutta yleisesti ottaen; äänestävät ratkaisevat, kannattaa äänestää.
SAK, kuten monelta osin SDP:kin, ovat häviäjiä imagosodassa. Osittain tämä on omaa syytä, osittain täysin tietoista ajojahtia ja politiikantekoa. Tämä on lapsellista ja koko yhteiskunnallisen keskustelun halvaannuttavaa toimintaa. On ikävä nähdä, että joidenkuiden vieläkin arvostaman julkaisun toimittajat ovat joko yksinkertaisuudessaan, ilkeydessään tai sitten omien piilottelemiensa poliittisten motiivien vuoksi suostuneet tällaisen pelleilyn sätkynukeiksi. Kuka Heimosen ja kumppanien lankoja vetelee?
Tekstit
4 kommenttia:
Erinomainen kirjoitus toveri Suominen! Tuttu keskustelu, jota on itseasiassa - esittelemiesi hyvien argumenttien kanssa - välillä jopa miellyttävä käydä. Ja tämä keskustelu asettaa samalla kaiken maailman "uudet työväenpuolueet" entistä kriittisemmän tarkastelun kohteeksi. Päinvastoin kuin toisella puolella, en ole nähnyt SDP:n menevän hattu kourassa etelärantaan "uutena omistavan luokan puolueena". Kyse on kokonaisuuksista ja omista arvolähtökohdista johdetuista preferoinneista. Parjaus on ihan hanurista, mutta pelkistääpä se toisaalta terveelliselläkin tavalla poliittisen kenttämme eroja. Vaihtoehtoja on, äänestäjän täytyy vielä tehdä valinta.
Minulla ei ole mitään ay-toimintaa vastaan sinänsä niin kauan kuin se pysyy normaalina yhdistystoimintana. Mutta koska ay-liikkeellä on liuta erityisoikeuksia, on oikeutettua pitää sen toimet erityistarkkailussa. Käytännössä ay-liikkeeseen kuuluu paljon jäseniä käytännön syistä, joilla ei ole mitään tekemistä niiden ajaman politiikan kanssa.
1) Poistetaan jäsenmaksujen verovähennysoikeus;
2) korvataan luottamusmiehet luottamusvaltuutetuilla, jotka edustavat työntekijöitä eivätkä liittoja;
3) annetaan myös työttömyyskassoille halutessaan mahdollisuus tarjota oikeudellisia palveluja.
Aloitetaan vaikka noista. Lisäksi voisi kirjoittaa kolmikannan roolista ja monilla työpaikoilla esiintyvästä suoranaisesta painostuksesta liittoihin kuulumattomia kohtaan, mutta jätetään niiden käsittely toiseen kertaan.
Joka tapauksessa, sitten kun ay-liike toimii normaalin yhdistystoiminnan tavoin ja edellytyksin minulle on aivan sama, keitä he rahoillaan tukevat. Niin kauan kuin se on valtiovallan erityissuojeluksessa olkoon sen toimet myös kansalaisten erityistarkkailussa.
Mainittakoon, että kaikki tässä mainitsemani kohdat pätevät soveltuvin osin myös työnantajajärjestöihin. Käsitykseni niistä ei ole juurikaan ay-liikettä parempi.
"joidenkuiden vieläkin arvostaman julkaisun"
Joidenkuiden? Ketkä ne kaksi on?
Nikolle: ajatuksesi, että palkansaajien oikeuksista huolehtiminen ja työmarkkinapolitiikka pitäisi rinnastaa mihin hyvänsä yhdistystoimintaan on vastenmielinen.
Kolmikantainen sopiminen ei perustu ay-liikkeen erityisasemaan, vaan siihen, että sekä työntekijöiden että työnantajien edut otetaan huomioon, ja rakennetaan sen pohjalle konsensusta tai ainakin kompromisseja. Työntekijät ja työnantajat eivät täysin ole verrattavissa muihin yhteiskunnallisiin toimijoihin (kuten eläintensuojelijoihin tai taiteenkeräilijöihin), koska sekä hyvinvointia luovien rakenteiden säilyvyys että talouskasvumme riippuvat nimenomaan työstä.
Paikalliseen sopimiseen siirtyminen, johon viittaat, tarkoittaisi sitä, että eri työpaikkojen väki asetettaisiin avoimeen kilpailutilanteeseen toisiaan vastaan. Väestömme toimeentuloa määritettäessä solidaarisuuden logiikan tilalle tulisi silloin kateuden logiikka.
Ammattiliittojen veronvähennysoikeuden poisto puolestaan olisi käytännössä rangaistustoimi niille, jotka pyrkivät ay-liikkeen kautta pitämään huolta omasta ja työkavereidensa toimeentulosta. Onko kansalaisten oikeus puolustaa omaa toimeentuloaan todella mielestäsi yhteiskunnallinen epäkohta?
Edessä olevissa vaaleissa porvarihallitus näyttää olevan aito vaihtoehto - sille löytyy tukea sekä keskustan että kokoomuksen riveistä. Samaisista puolueista on kuultu voimakasta arvostelua SDP:n SAK-suhteita kohtaan. Jos vastakkainasettelun aika on ohi, kuten oikeisto väittää, on selvää että SDP tahdotaan sulkea hallituksesta ulos nimenomaan siksi, koska sen asemaa työntekijöiden puolestapuhujana ei hyväksytä. Yhteiskuntaa, jossa hallitusratkaisujen ensimmäinen tavoite on työntekijöiden aseman marginalisoiminen, en tahdo nähdä tässä maassa.
Palkansaajien asemaa ja talouskasvua puolustavia, yhteiskunnalliseen vakauteen pyrkiviä vaihtoehtoja näissä vaaleissa onkin vain yksi, SDP.
Lähetä kommentti