torstaina, tammikuuta 11, 2007

Tekopyhyyden huippu

Eilen uutisoitiin Kokoomuksen välikysymyksestä. Aiheena on hallituksen ilmastopolitiikka. Asia on luonnollisesti mitä tärkein, mutta kaikista puolueista - Kokoomus? Mikäli kyseessä olisi mikään muu kuin täysin halpahintainen vaalitemppu, mikäli puolue olisi millään tavalla pyrkinyt osoittamaan huolestuneisuuttaan ympäristöstä missään yhteydessä aikaisemmin, tästä voisi olla suorastaan iloinen. Mutta nyt tärkeästä asiasta tehdään vaalien takia vitsi.

Kokoomuksen kuuntelevat korvat ovat mitä ilmeisimmin kuulleet kansalaisten viestin. Leutoa "talvea", mikäli sitä sellaiseksi voi kutsua, on ihmetelty turuilla ja toreilla. Tämän vuoksi nyt uusi Kokoomus on - maalisvaaleihin, tai vähintään kelien kylmenemiseen saakka -huolissaan ilmastosta. Free piece of advice Kokoomuksen spin doctoreille: mikäli lunta alkaakin yllättäen sataa, ehditte vielä tehdä välikysymyksen teiden huonosta kunnosta ja paheksua hallituksen toimettomuutta lumentulon estämisen suhteen.

Jyrki Katainen voisi kysellä hieman omiensakin perään. Kuntatasolla Kokoomus puolustaa yksityisautoilua, vastustaa sellaisia toimenpiteitä, joilla sitä voitaisiin rajoittaa ja näin toimii säännönmukaisesti kaikkia niitä tavoitteita vastaan, joita nyt muilta peräänkuulutetaan. Veroja, joita ympäristön kannalta välttämättömät investoinnit voitaisiin rahoittaa, ei saisi kerätä, puolueen elinkeinoelämäsiipi ei pidä Kioton sopimusta millään tavalla Suomen etujen mukaisena, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ja tämän päälle: välikysymys ilmastopolitiikasta. Eikö moinen kaksinaamaisuus oikeasti hävetä?

Sinänsä tämä on luontevaa jatkoa edellisille tempauksille. Kataisen ja kumppanien korvat ovat heiluneet jo viikkokausia. Pätkätyökysymys - kokoomuslaiset kaupungit ovat pahimpia pätkätyöllistäjiä. Kokoomus työntekijän asialla, sitten; case yt-laki, jossa Kokoomus vastustaa yhteistoimintaa, siis kannattaa työnantajan sanelupolitiikkaa. Uutta työtä Suomeen - ilmeisesti ehdoitta. Kaikki haluavat lisätä työpaikkoja, tosin demareille se tarkoittaa sellaisia työpaikkoja, joista maksetaan myös palkkaa ja joissa työns sisältöön ja järjestämiseen voi vaikuttaa.

Vaalien alla valheet kasvavat. Joku sanoi aikanaan, että kun valhe kasvaa tarpeeksi suureksi, siihen aletaan uskoa. Kokoomus katsoo nyt kohti tätä filosofia. Voi vain toivoa, etteivät vihreät säntäisi välikysymyksen osalta palvelemaan tällaista populismia, joka loppujen lopuksi vain haavoittaa tärkeää asiaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin kirjoitit ja täyttä asiaa. Täällä yksi vihreä on suorastaan kikattanut Kokoomuksen "vihertymiselle". Hehän vaativat energiapolitiikkaamme aivan uutta ryhtiä. Lisää ydinvoimaa ja vesivoimaa. Siis kuudes, seitsemäs ja kenties kahdeksas ydinvoimala sekä Vuotos ja pari muuta vesiallasta.

Viis uusiutuvista energiamuodoista, kun voi tärvellä luontoa minkä ehtii uraanikaivoksin ja vesimassoin.

Kyllä kätkeytyisin korviini jos olisin Kokoomuksessa. : P

Susanna Salokannel, Mäntsälä
www.susannasalokannel.fi

Anonyymi kirjoitti...

Kuudes, seitemäs ja kahdeksas ydinvoimala sekä Vuotoksen allas kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Eikä sen sanoakseen tarvitse kokoomuksen kannattaja olla, ihan arkinen realismi riittää.

Johannes kirjoitti...

Oikeastaan kokoomuksen leikkimielisyyteen voi olla tyytyväinen. Rakkaassa naapurissamme Ruotsissa paikallinen kokoomus puhui ilmastonmuutoksesta ja esimerkiksi joukkoliikenteen suosimisesta nimittäin paljon uskottavampaan sävyyn syksyn vaalikampanjassaan. Vaalien jälkeen oikeisto sitten uskalsi ilmoittaa mitä tuleman piti: Tukholman läänissä joidenkin bussiyhteyksien kertalippujen hinnat peräti nelinkertaistuivat (20 SEK -> 80 SEK) vuoden vaihtuessa. Visioi siinä sitten uskottavasti öljytöntä tulevaisuutta...

Kotimaan kokoomukseen palatakseni olen kummastellut kokoomuksen täydellistä passiivisuutta energiapolitiikan suhteen. Energiapoliittisissa valinnoissa on kyse paitsi ilmastomme ja ympäristömme tulevaisuudesta, myös kansantaloutemme toimintaedellytyksistä. Kuvaavaa on, että vision öljyttömästä Suomesta lausui oikeiston niin usein visiottomaksi arvioima valtiovarainministerimme Eero Heinäluoma (sd.).