Suomalaisella lehdistöllä ja sitä kautta suomalaisella yhteiskunnalla on ongelma. Tämä ongelma on yksisilmäisyys ja analyysin puute. Niin suomalainen sanomalehdistö kuin aikakauslehdistökin tarjoavat valitettavan usein kovin yksipuolisia näkemyksiä tulevaisuuden vaihtoehdoista, puhumattakaan siitä, ettei alueellista kilpailua ainakaan lehtien laadun tai näkökulmien puolesta käytännössä ole. Suomalainen lehdistö tarvitsee uusia ja tuoreita näkökulmia, uusia toimijoita mediakentälle. Vain siten se kykenee toimimaan tarkoituksensa mukaan, kyseenalaistamaan ja emansipoimaan.Sanomalehdistön kohdalla ongelma on merkittävin. Missään muussa normaalia demokraattista järjestelmää noudattavassa maassa päivälehtien kansia eivät täytä mainokset, vaan ingressit sisältöihin. Suomessa ei tarvitse, koska kilpailua ei ole. Suomessa ilmestyy yksi valtakunnan virallinen lehti ja paikallismediakenttää dominoivat alueelliset monopolit eli niin politiikkaan kuin liike-elämäänkin sotkeutuneet maakuntalehdet. Yksi nätisti joka alueelle, sulle-mulle. Erityisesti maakuntalehdet ovat poikkeuksetta kaikki porvarillisia. Tämä näkyy lehtien kaikessa toiminnassa. Uutisoinnissa toiset pelaavat eri säännöillä kuin toiset, toisten virheet painetaan villaisella, toisten nostetaan, syystä tai ei, tikun nokkaan. Ja tätä kaikkea kutsutaan kirkkain silmin objektiivisuudeksi.
Sama ongelma vaivaa aikakauslehdistöä. Ns. suomalaiseen vakavaan laatulehdistöön on joku joskus laskenut kuuluvaksi Suomen Kuvalehden. Tapani Ruokasen SK ei kuitenkaan ole juuri ainakaan linjauksissaan moniarvoisuutta osoittanut, vaikka lehdestä toki paljon hyvääkin löytyy. Sama tympeä ja mielikuvitukseton "joustakaa, ulkoistakaa, karsikaa, tehkää kaikki ne temput, mitä oikukas elinkeinoelämä teidän odottaa tekevän" on kaikunut vuodesta toiseen. Kaikui meilläkin, kunnes lopetin tilauksen. Olen joskus miettinyt kuinka monta kymmentä vuotta näitä huonoja neuvoja voi vakavalla naamalla kaupata "uusina ajatuksina"? Toisaalta mitä voi odottaa lehdeltä, jonka päätoimittaja on toiminut ei vain yhtenä vaan peräti kahtena jumalasta seuraavana. Ruokanen on toimittajuutensa lisäksi pastori.
Suomesta puuttuu yleisvasemmistolaisiin arvoihin nojaava lehdistö lähes tyystin. Britanniasta, jossa toki lukijapotentiaali on huomattavan suuri, ilmestyy mm. sellaisia lehtiä kuin Guardian ja Independent, joilla on mahdollisuus esittää valtavirtauutisoinnista poikkeavia näkemyksiä. Jo yksin taloudellisista syistä Suomeen tuskin kyetään luomaan minkäänlaista tämänkaltaista uutta yleislehteä, mutta jonkinlaiselle viikottain ilmestyvälle yhteiskuntapoliittiselle lehdelle luulisi olevan tilausta. Kyse ei olisi mistään puoluelehdistöstä, sillä sellainen meillä jo on, vaan sellaisesta laadukkaasta lehdestä, joka voisi lähteä analyysissaan ja kirjoittelussaan hieman erilaisesta lähtökohdasta kuin siitä, että tämän yhteiskunnan suurin ongelma on siinä, että jollakulla on kolme autoa ja vain kaksi autotallia.
Mediassa tehdään politiikkaa ja media tekee sitä itse. Siksi puhuminen jonkinlaisesta objektiivisesta journalismista on aina näkökulmakysymys. Siihen varmasti pyritään yksittäisten toimittajien ja muiden alan ammattilaisten toimesta harva se päivä, mutta itse lehdessä kuuluu silti kovin usein vahva omistajan ääni, jota yhtenä totuutena kaupataan. Erityisesti tämä ongelma vaivaa suomalaista talousjournalismia. Sinänsä on toki myös myönnettävä, ettei yksisilmäisyys koske vain suuria lehtiä, pienemmissäkin osataan. Jokin aika sitten Ylioppilaslehteä kovempaa vihreää propagandaa ei tehnyt edes puolueen virallinen pää-äänenkannattaja.
Toivoa kuitenkin on. Suomessa ilmestyy lukuisa määrä pienempilevikkisiä lehtiä, joissa aikalaisanalyysia tehdään myös vähemmän kovista lähtökohdista. Ja ainahan on ulkomaalainen lehdistö. Erittäin tervetulleena lisänä suomalaiseen mediakenttään on tulossa suomenkielinen Le Monde Diplomatique. Taskukirjana neljästi vuodessa julkaistava painotuote kokoaa puhutuimmat ja kehutuimmat jutut kansiin. Liityin välittömästi tilaajiin.
Tekstit
4 kommenttia:
Esa,
analyysisi yhden totuuden lehdistöstä sai ajattelemaan. Kenties Suomessa on jonkin verran tunkkainen lehdistö, mutta en automaattisesti näe, että (kohtuullisen hyvin tuntemani) brittilehdistö olisi automaattisesti parempi. Se, että toimituksen ja juttujen taso on kautta linjan parempaa, ei pitäisi estää löytämästä helmiä kotimaasta. Suomen ongelmana on, kuten aistin sinunkin tarkoittavan, maan ja sitä kautta lehdistön pienuus ja markkinavetoisuus. Ei meillä kovin kummoisia markkinoita saada aikaiseksi vaikkapa New Left Review'n tai Economistin kaltaisille lehdille, pienemmistä kulttuurilehdistä puhumattakaan.
Tästä huolimatta Suomessa ilmestyy asukaslukuun suhteutettuna kansainvälisesti täysin vertailukelpoinen määrä lehtiä, sanomalehtien määrä on suorastaan valtava. Mielipiteiden kirjo ei niissä ole täysin yksipuolinen ja erikoisaloihin keskittyviä suomenkielisiä lehtiä on hyllyt täynnä.
Mistä pienet lehdet, varsinkin yhteiskunnallisesti orientoituneet, voisivat saada rahaa? Vastauksia on nopeasti mietittynä viisi: tilaajilta, mainostajilta, erilaisilta säätiöiltä, valtiolta tai näiden yhdistelmältä.
Voi olla, että kuvaamasi virallinen lehti on täysin suvereeni joidenkin ihmisten ajattelussa, mutta ei suinkaan ainoa vaihtoehto, ei vaikka pitäisi muitakin lehtiä yhden totuuden toitottajina. Tietoa ja joskus jopa viisautta saa todella monesta lähteestä, netistäkin. ;-)
p.s. viittauksesi Ylioppilaslehden poliittisiin kytköksiin osoittaa, että propagointi osataan myös uudemmissa eduskuntapuolueissa, vihreät eivät ole enää neitseellisiä. ;-)
Härnään vielä: markkinauskovaisia löytyy ympäriinsä, papistostakin. Miksi ei löytyisi? Systeemi toimii.
Hyvä Esa!
Voisitko sinä alkaa julkaista kyseisenlaista lehteä mitä Suomeen kaipaat?? Mitähän arvioisit levikkimääräksi ja minkälaista totuutta sinä itse kirjoittaisit?
Itse toivoisin, että toimittajat tekisivät enemmän jatkokysymyksiä näkemyksiään laukoville poliitikoille. Välillä tuntuu, että esimerkiksi ministerit voivat sanoa mitä tahansa roskaa ja toimittajat tyytyvät siihen ja painavat sen.
En sitten tiedä, ovatko piirit Suomessa niin pienet, että turhan agressiivinen ja ikävä toimittaja joutuu nopeasti paitsioon.
Kiitoksia näkemyksistä. Panu on toki aivan oikeassa siinä, että Suomessa on useita lehtiä ja kirjallisuutta ilmestyy ja sitä luetaan erittäin paljon. Oikeassa olet myös siinä, että laatulehtien lisäksi brittilehdistö on toisaalla täysin irtaantunut todellisuudesta ja myös täydellistä roskaa, jollaista Suomessa ei toivottavasti koskaan tulla näkemään, ilmestyy viljalti.
Ongelmallisena pidän ennen kaikkea sitä, että varteenotettavia mediavaihtoehtoja erityisesti maakuntien päälehdille ei erityisen itsestäänselvästi ole Suomessa löydettävissä. Pientä vaivaa näkemällä toki, mutta alueellaan TS, AL, Keskisuomalainen, Karjalainen, Ilkka jne. ovat varsin suvereeneja mielipidejohtajia ja sen muokkaajia. Tätä pidän jossain määrin haastavana tilanteena moniarvoisen keskustelun kannalta.
Anonyymille; minä en ole ammattitaitoinen journalisti, enkä katso olevani erityisen sujuvakynäinen (tiivistämisen taito pitäisi opetella), mutta voipi olla, että sitten kun suomenkielinen centre-left orientoitunut Economist aloittaa toimintansa, tarjoan sinne mielipidekirjoituksia. Sitten kun olen vanha, viisastunut ja seestynyt, aloitan päivystävänä esseistinä. Joku joskus sanoi, että esseistin ja tutkijan ero on siinä, ettei esseisti katso oleelliseksi perustella jyrkkiä ja absoluuttisina totuuksina esitettyjä mielipiteitään. ;)
Lähetä kommentti