perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Reformi erakonnas

Viikko on kulunut nopeasti ja keskustelu vaalituloksesta jatkuu vilkkaana. Onkin ollut metkaa huomata, että politiikkaa seuraavien toimittajien huomio on Säätytalon sijasta kääntynyt Saariniemenkadulle. Tällä hetkellä poliittisesti mielenkiintoisimmalta ei vaikuta hallitusohjelman teko, vaan SDP:n sisäinen tilanne.

Tölö Unga Socialister julkaisi mielenkiintoisen keskustelunavauksen vaalitappiosta, joka löytyy myös heidän sivustoltaan. Muistio on mielestäni monelta osin raikas, vaikken kaikkiin johtopäätöksiin yhdykään. Tämäntapaisia - ja punnitumpia- analyyseja lukisin mieluusti enemmänkin, erityisesti puolueen "vasemmalta laidalta". SDP:n järjestölliseen uudistamiseen tulee liittyä läheisesti avoimuus ja poliittisen sisältökeskustelun lisääminen paikallisella tasolla. TUS näyttää tässä hyvää mallia.

Mitä tulee puolueen uudistamiseen, tarvitaan moukaria. Jäsenten vaikutusvaltaa on lisättävä, jäsenyydelle on annettava sisältöä ja luotava tiloja, joissa asioista voi puhua ja niihin pyrkiä aidosti vaikuttamaan. Paikallistasolla tämä tarkoittaa voimien kokoamista. Mitä järkeä on ylläpitää satojen paikallisyhdistysten verkkoa, jotka kokoontuvat vain silloin tällöin päättämään sääntömääräisistä asioista? Paljon päällekkäistä, turhaa työtä ja ajan haaskausta.

Olisi luotava vahvojen paikallisosastoja sekä niiden ohella temaattisten kokonaisuuksien ympärillä toimivia ryhmiä, joissa riittää väkeä käymään monipuolista ja moniarvoista keskustelua. Puolueen työryhmien työtä on avattava ja luotava mahdollisuuksia seurata niissä tehtävää työtä ja osallistua siihen. Tämän ei tule kaikissa tilanteissa edellyttää sosialidemokraattien jäsenkirjaa, ajatukset ja halu jakaa niitä voivat riittää.

Työryhmätyö ei voi olla pelkkää pilkunviilausta, vaan projekteja. EU-työryhmä voisi saada kaksivuotisen toimeksiannon laatia toimenpideohjelma sosiaalisemman EU:n luomiseksi, sosiaali- ja terveyspoliittinen ryhmä voisi kehitellä keskustelun pohjaksi esityksen vaikkapa sosialidemokraattien ehdotukseksi vähimmäisturvan uudistusohjelmaksi. Ja nämä on tuotava julkiseen keskusteluun Kokoomuksen opintotukimallin tai vihreiden perustulon tavoin, niitä ei tule nykymallin mukaan vartioida kuin valtiosalaisuuksia.

Jäsendemokratia on olennainen osa puoluetoiminnan järkevyyttä ja mielekkyyttä. Tällä hetkellä ehdokaslistat kootaan varsin demokraattisesti, mutta puolueen sisäiset paikat, kunnallisista luottamuspaikoista puhumattakaan, täytetään aivan liian usein juntalla. Tähän on saatava muutos. Minusta SDP:ssä pitäisi siirtyä suurempiin puoluekokouksiin (voitaisiin koota yhdistyspohjalta, 1 edustaja x:ää jäsentä kohti) ja suoraan jäsenvaaliin puolueen puheenjohtajistosta. Sama koskee piirejä ja kunnallisjärjestöjä. Piiritasolla voitaisiin myös jäsenvaalilla päättää oman piirin puoluehallitusedustajasta.

Vaikuttamisen elämyksiä pitää voida kokea, miksi muuten liittyä puolueeseen? Olisiko allekirjoittanut voinut kokea vaikuttavansa johonkin kansallisella tasolla merkittävään asiakokonaisuuteen, mikäli en olisi toiminut opiskelijaliiton puheenjohtajana, vaan esimerkiksi paikallistasolla Reisjärven demareissa? Tuskin. Olisikin tehtävä kaikki mahdollinen, jottei politiikan ammattimaistuminen katkaisisi vaikuttamismahdollisuuksia niiltä, jotka eivät saa palkkaansa puoluetoiminnasta ja joiden elämä pyörii muualla kuin Hakaniemen torin ja Eduskuntatalon lähimaastossa. Tämä on jossain määrin tapahtunut ja siitä on päästävä eroon.

3 kommenttia:

Jukka kirjoitti...

Just näin. Tämä on sitä keskustelua jota tarvitaan. Erinäisiä ideoita siitä millä tavalla liikettä viedään eteenpäin.

Ensisijaisesti tarvitaan kollektiivista asenteen muutosta: Avoimuus ei ole liikkeen vihollinen, avoimuuden tulisi olla liikkeen vahvuus.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan näin, hyvä kirjoitus.
Ei kun vaan käydään töihin.

-Teemu H

Johannes Erra kirjoitti...

Tärkeintä on, että asioista keskustellaan, ja ymmärretään muutoksen välttämättömyys. Muutoksen yksityiskohdista on varmasti niin monta näkemystä kuin on niiden esittäjiäkin, mutta ratkaisevaa on ymmärtää muutoksen suunta: se ei ole kohti oikeaa eikä kohti vasenta vaan eteenpäin. SDP on mosaiikki, ei monoliitti. Tämän on myös oltava näkyvissä puoluetta kehitettäessä - jäsenten sisällöllistä aktiivisuutta heikentävää järjestörakennetta on uudistettava.

Jos SDP on edelleen taistelupuolue, sen on turha taistella taisteluja, jotka ovat olemassa vain mielikuvituksessa tai historian kirjoissa. Jos SDP on edelleen valtionhoitajapuolue, liikkeen on muistettava, että vastuunkanto ei tarkoita toimitusjohtajamaista asiainhoitoa tai kabinettikikkailua, vaan visioita paremmasta huomisesta ja vastuun kantamista väestön arkipäiväisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Jos edessä on "oikeistodemareiden" ja "vasemmistodemareiden" kamppailu puolueen suunnasta, me kaikki kuulumme häviäjiin. Seinät olkoon leveällä ja katto korkealla. Ja katse tulevaisuudessa!