Hyvinvointivastuun yksityistämistä siten, ettei kyse olisi enää julkisen sektorin vastuusta, ei Suomessa vaadi juuri kukaan. Kilpailuttamista ja ulkoa ostamista sen sijaan ajetaan vahvasti. Joskus sillä kyetään löytämään piilossa pysyneitä resursseja ja tehostamaan toimintaa, toisinaan sillä saadaan aikaan lähinnä ongelmia ja tarkoituksetonta toimintaa. Väärillä mittareilla mitataan vääriä asioita, byrokratia pikemminkin lisääntyy kuin vähenee, koska joka ikisestä hankinnasta tulee järjestää kilpailu. Se mikä toimii polkupyörähuollossa, ei välttämättä ole sellaisenaan tarkoituksenmukaista kun puhutaan hoivasta tai koulutuksesta.
Oikeisto puhuu kauniisti siitä, miten heidän mielestään tärkeintä on palvelun laatu, eikä tuottaja ja ettei yksityistä tule suosia julkisen kustannuksella silloin kun hyötyjä ei ole osoitettavissa. Voisin olla samaa mieltä, mutta ainakaan Helsingissä homma ei vaikuta toimivan tällä tavalla. Helsingin yrittäjien toimitusjohtaja, Kokoomuksen entinen vt. puoluesihteeri Anssi Kujala repi pelihousunsa Hesarissa pari päivää sitten, kun Helsinki ilmoitti vähentävänsä sosiaalipalveluiden ostoa yksityisiltä ja lisäävänsä omaa tuotantoa. Perusteena päätökselle oli se usein havaittu tosiasia, ettei toimivia markkinoita ole. Yksityisiltä ostettu palvelu on lyhytjänteistä, kallista ja vaatii huomattavaa paperinpyöritystä. Parempi tuottaa itse.
Mutta mitä tähän sanoo Anssi Kujala? Hänen mukaansa Helsinki antaa väärän signaalin. Markkinoita pitäisi kuulemma synnyttää, vaikka väkisin. Toisin sanoen ulkoa on ostettava, vaikka se tulisi kalliimmaksi ja kansalaiset jäisivät pitkällä aikavälillä tarvitsemiaan palveluita vaille. Ja tämän jälkeen vasemmistoa syytetään ideologisuudesta palveluntuotannossa. Itse en tätä väitettä sellaisenaan niele, mutta vaikka se pitäisi paikkansa, olisi minusta perustellumpaa pitää kaikin keinoin palveluntuotantoa yhteisenä hyvänä kuin väen vängällä pyrkiä tekemään ihmisten perustarpeista ja ajoittain jopa hädästä jonkun yksityistä bisnestä. Mukavaa oli huomata, että kaupungin sosiaalilautakunnan kokoomuslaiset osin irtisanoutuivat Kujalan ajattelusta.
Minusta palveluita voidaan tarvittaessa kilpailuttaa, joskin menettelyä voitaisiin käyttää nykyistä harvemmin. Prosessi on kovin usein raskas, aikaa vievä ja saattaa aiheuttaa suurempia kuluja kuin mitä sillä ehkä kyetään säästämään, ajanhaaskuusta puhumattakaan. Mittarit tulee rakentaa siten, että niissä huomioidaan paitsi hinta, myös laatu, saatavuus ja ennustettavuus -sekä itse toiminnan idea, joka ei ole voiton tuottaminen. Tämän lisäksi kunnilla pitää olla käytössään osto-osaamista. Muuten edessä on huonojen sopimusten ohella oikeusjuttujen ja valitusten myötä aina vain lisää byrokratiaa, joka resurssien muodossa on kaikki poissa tekevistä käsistä.
ps. editoin hieman oikean laidan blogrollia. Muutamia mielenkiintoisia uutuuksia on ilmestynyt, mm. Selonteko akatemialle, jota ei kirjoittajan tuntien todennäköisesti tulevaisuudessakaan tarvitse arvostella liiallisesta ruohonjuuritasoon keskittymisestä . Blogilista alkaa kuitenkin olla jo niin pitkä, että pian pitää ruveta karsimaan harvemmin päivittyviä.
1 kommentti:
Sosiaalipalvelujen markkinoilla kaupunki on lähestulkoon ainoa ostaja. Kuka yrittäjä uskaltaa tehdä investointeja, jos kaupungin ostopolitiikka on noin heittelevää? Jos kunnon markkinoita ei synny, niin kaupungin päättäjät saavat kyllä syyttää itseään.
Mitä ennustettavampaa kaupungin ostokäyttäytyminen on, sitä varmemmin yrittäjät uskaltavat investoida alalle ja sitä kautta ne markkinatkin syntyvät. Mutta nykytilanteessa ei suoraan sanottuna ole ihme, jos tilanne on se mikä on.
Kirjoitin muuten aiheesta omaankin blogiini pari päivää sitten.
Lähetä kommentti