tiistaina, toukokuuta 29, 2007

Pick on someone your own size!

Päivähoitomaksujen nollaluokan poistamissuunnitelmat aiheuttivat syystä meteliä. Päivähoito-oikeus on lasten oikeus, ja sen poistaminen tai siihen piiriin pääsyn vaikeuttaminen kertoo paljon esittäjiensä arvomaailmasta. Miksi "lyödä lasta", jonka perhetausta ei muutenkaan ole vauraimmasta päästä ja joiden kurittamisella ei merkittäviä säästöjä edes saada aikaan? Myös se, etteivät kaikki hallituspuolueet olleet edes erityisen tietoisia päätöksestä osoittaa, miten vihreät vikisevät vahvempien oikeistopuolueiden viennissä.

Aamun uutisointi tietää kertoa, että Katainen pyörtelee puheitaan, joita hän vielä pari päivää sitten puolusti. Virheistään saa toki oppia, mutta uusi esitys "tietyistä ryhmistä", jotka vapautetaan maksuista, todennäköisesti vain lisää ylimääräistä virkamiestyötä ja sitä kautta siirtää resursseja tekevistä käsistä byrokratiaan. Joillain kriteereillähän "tiettyyn ryhmään" kuuluminen tulee todistaa ja jonkun sitä arvioida entistä enemmän, mikäli tulotaso ei tähän enää riitä. Parasta olisi pyrkiä vetämään koko typerä esitys pois.

Kaiken kaikkiaan päivähoitokeskustelu osoittaa, mistä puusta porukka on veistetty. Ilta-Sanomissa homman tiivistää kauniisti Virpi Selänniemi:

"Tämä on juuri sitä, mitä porvarihallitukselta saattoi odottaakin, Selänniemi hymähti. - Aika kylmältä ajattelulta tuntuu. Haluaisin kovasti tietää, miten opiskelijat voivat opiskella ja työttömät ottaa vastaan työtä, jos heidän pitää olla kotona hoitamassa lapsiaan, hän lisäsi."

Mielenilmaus torstaina 31.5. eduskuntatalolla alkaen klo 16. Hallitusta edustavat vihreät...

4 kommenttia:

teme kirjoitti...

En ole asiasta juuri mitään mieltä, kun en ymmärrä päivähoidosta mitään. Jotain koomista siinä on kuitenkin, että ihan täyspäinen hanketta puoltava vihreä kommentti tulee Osmo Soininvaaralta joka on vetäynyt eduskuntatyöstä:

"Kun Lipposen ensimmäistä hallitusta muosostettiin, viime yön vääntönä päätettiin vihreiden vaatimuksesta, että laki subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta toteutetaan eikä sitä taas lykätä... Kompromissiksi tuli, että subjektiivinen oikeus koskee kaikkia mutta kokopäivähoitoon tulee 300 markan minimimaksu...

"Ajatuksena oli, että työttömät valitsisivat puolipäivähoidon. Päivähoito merkitsee aina myös jonkinlaista esikoulua, josta lasta ei pidä rajata ulos siksi, että vanhemmat ovat työttömiä. Toisaalta, jos alakouluikäisille riittää neljä tuntia opetusta ja virikkeitä päivässä, kyllä se riittää nuoremmillekin...

"Eduskunnan sosiaalivaliokunta hempeämielisyydessään kuitenkin hylkäsi minimimaksun. Tästä on seurannut päivähoito-oikeuden ylikäyttöä....

"Pitää kuitenkin selvittää, onko päivähoidon ilmaisuus tässä välissä laskettu sisään joihinkin normeihin. Opiskelijavanhempien taloudellinen asema esimerkiksi ei ole kehuttava. Jos minimimaksu päivähoitoon tulee, pitää opintotuen puolella kenties tehdä jotain."
http://www.soininvaara.fi/wordpress/2007/05/26/utf-8bumokaxbdpghvaxrvb24-minimimaksu/

Anonyymi kirjoitti...

Mielenosoituksen lisäksi kannattaa käydä allekirjoittamassa vetoomus osoitteessa http://www.adressit.com/nollamaksu

Katri

Mustakallio Pete kirjoitti...

Koska olen jo allekirjoittanut adressien vastaisen adressin, en allekirjoittele mitään muita adresseja.

Soininvaaran kommentti on hyvä osoitus siitä, että asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Samalla siinä tuodaan on jälleen kerran ilmi se poliittiseen järjestelmäämme liittyvä piirre, että poliitikkojen suhtautumista asioihin määrittää hyvin paljon se, onko oma puolue hallituksessa vai oppositiossa.

Kuten ennenkin, niin nytkin oppositioon hallituksesta jääneet väittävät tapahtuneen suuren muutoksen huonompaan ja oppositiosta hallitukseen siirtyneet sanovat muutoksen tapahtuneen parempaan suuntaan. Kepu ja Rkp, jotka ovat pysyneet hallituksessa taas ovat sitä mieltä, ettei hallituspolitiikassa ole tapahtunut mitään merkittävää muutosta.

oblomov jr kirjoitti...

Päivähoitoasialla Jyrki-Boy ampuu taas itseään jalkaansa. Kuten kävi tasa-arvo -tupon kanssa.

Kummallista: mieshän on kokenut metsästäjä ja aseenkäsittelijä!