Lapsista ja aikuisista

Sunnuntain Helsingin Sanomat tarjoaa hyvää materiaalia edelleen käynnissä olevaan päivähoitokeskusteluun. Viikon uutisaiheita olivat mm. suomalaislasten pahoinvointi verrattuna pohjoismaisiin naapureihin. Erääksi kyseisen asiantilan aiheuttajaksi arvioitiin äitien työssäkäynti.

Toimittaja Anna Karismo tekee kaksi hyvää kysymystä oheiseen näkemykseen liittyen. Miksi nimenomaan äitien työssäkäynti on ongelma, ei esimerkiksi isien, ja miksi Ruotsi, jossa naiset osallistuvat työelämään jopa Suomea enemmän, selviää tutkimuksesta parhain arvosanoin? Ettei tutkimustulosten uutisoinnissa ja esiinnostossa olisikin kyseessä oman konservatiivisen "naiset kotiin" -agendan ajamisesta? Tutustumisen arvoinen on myös Eila Malmströmin ja Soile Oleanderin mielipidekirjoitus lasten oikeuksista ja tasa-arvosta.

Päivähoidosta on puhuttu paljon ja syystä. Merkittäviä säästöjä ei nollamaksuluokan poistosta tule. Käytännössä toiset perheet voisivat edelleen hyödyntää varhaiskasvatuksen kannalta keskeisiä palveluita ja toiset eivät. Sen todistamiseen, kuka on kunniallinen köyhä ja kuka kunniaton, jonka lasta tämän asiantilan vuoksi rangaistaan, vaaditaan lisäbyrokratiaa jota pikemminkin pitäisi vähentää. Erityisen alhaiseksi koko iljettävän jutun tekee se, että lasten syrjäytyneisyyden vähentämisen ja lasten välisen tasa-arvon tavoittelun tulisi olla yhteiskunnan prioriteettilistan kärjessä jo pelkistä taloudellisistakin syistä.

On erikoinen juttu, että yhteiskunnassa, ainakin sen oikeistolaisia aatteita ja arvoja kannattavan osan mielestä heikompiosaisia voidaan kannustaa vain raipalla. Voisiko joskus ajatella, että myös heikommin toimeentulevissa perheissä olisi kykyä ja halua yhteisvastuun tunteeseen ja parhaansa yrittämiseen, solidaarisuuteen sellaista yhteiskuntaa kohtaan, joka osoittaa auttavansa vaikeammassa asemassa olevia? Nyt nämä ihmiset mielletään laskelmoiviksi roistoiksi, jotka loisivat tuilla. Mistään muusta kuin tällaisesta ajattelusta ei nollamaksuluokan poistamisyritys kerro.

Kaiken kaikkiaan porvarihallituksen alku ei vakuuta. Tärkeitä päätöksiä mm. Sipoon suhteen ei uskalleta tehdä, pääministeri keskittyy viidenkympin villitykseensä samalla kun hänen puolueensa keskeiset toimijat vetävät häntä poliittisesti kölin alta mennen tullen ja vaalilupaukset tasa-arvoistavista palkkaratkaisuista vaikuttavat menneen lumien mukana. Onneksi on sentään Kanerva.