tiistaina, heinäkuuta 03, 2007

Keskustan seuraava puheenjohtaja?

Maikkarin Haapala heitti kesälomalle lähtiessään Setä Arkadia-blogissaan mielenkiintoisen ajatuksen. Entäpä jos Paavo Väyrynen tähtääkin Keskustan seuraavaksi puheenjohtajaksi? Äkkiseltään absurdi ajatus, mutta sellainen oli ajatus Väyrysen ministeriksi nousustakin vielä maaliskuussa. Kun asiaa kuitenkin pohtii, niin moni asia puhuu Haapalan analyysin puolesta.

Paula Lehtomäkeä on pidetty itsestäänselvänä perintöprinsessana. Monella tapaa hän olisi täydellinen valinta Keskustalle. Lähes SDP:n veroisessa imago-ongelmassa erityisesti kaupungeissa painivalle kepulle nuori koulutettu nainen, yksi harvoista, joita koko puolueessa on jäseninä, on houkutteleva vaihtoehto lisäkannatuksen keräämiseksi. Lehtomäen energialinja sopii sekin puolueelle, joka käytännössä kannattaa ydinvoimaa, mutta tarvitsee viikunanlehtensä miellyttääkseen peruskannattajiaan -ja kosiskellakseen vihertäviä kehyskuntalaisia. Maakunnasta tulleena hän kykenisi ylittämään ne esteet, jotka koituivat Mikko Alkiolle ylivoimaisiksi.

Lehtomäki on kuitenkin siitä harvinainen keskustalainen, että hänellä saattaisi olla jotain käyttöä ja mahdollisuuksia myös politiikan (ja kepun ollessa kyseessä Persjärven kunnantalon) ulkopuolella. Hän on myös ainakin allekirjoittaneen muistin mukaan maininnut joissain haastatteluissa harkitsevansa politiikan ohella myös "jotain aivan muuta". Ellei Lehtomäki jostain syystä ole käytettävissä, aukeaa Keskustan pakka pahemman kerran. Vanhasta rasittavat tappiollisten vaalien sarja sekä henkilökohtaisen elämän kommervenkit. Tuohon rakoon voisi Väyrynen iskeä.

Väyrysen suosio omissa joukoissa, ja Keskustassa jäsenten mielipiteillä on jopa merkitystä, on monelta osin edelleen käsittämättömän korkea. Moni kaipaa Keskustalta konservatiivisempaa ja EU-skeptisempää linjaa, jota Väyrynen jos kuka edustaa. Jarmo Korhonen puolestaan on käyttänyt julkisuudessa huomattavan määrän puheenvuoroja, joissa nykyistä linjaa kyseenalaistetaan. Vahvan puoluesihteerin tukemana, vahvalla kentän mandaatilla Väyrynen voisi aiheuttaa melkoisen maanjäristyksen.

Ei kommentteja: