Hieno aurinkoinen päivä ja kaunis ilta. Kävimme kävelemässä Kaivopuiston ja Eiran rannassa vaihteluksi tutuksi tulleelle Vuosaaren Aurinkolahden rannalle. Mutta muu maa mustikka.Kaivarin länsipuolella kohoavat komeiden talojen fasadit, mutta muuten aluetta vaivaa suoranainen rähjäisyys. Caruselin ympäristöä ei voi hyvällä tahdollakaan pitää näköalaa lukuunottamatta hyvän näköisenä ja rantakadun ja talojen väliin jäävällä kuluneella ja kuivuneella nurmikolla rehottaa vesakko sekä kulkee vanha ruostunut rautatie.
Edellä mainittu on mielenkiintoista ottaen huomioon, että paikka kuuluu Helsingin eliitin asuinalueisiin. Voisiko alueesta luoda istutuksin puiston, tai voisiko siihen rakentaa vaikkapa matalia ja kevytrakenteisia rakennuksia, joihin sijoittuisi erilaisia ravintoloita ja klubeja merinäköalaa hyödyntäen?
Paitsi rähjäisyys, kantakaupungin eteläistä rantaa vaivaa kauniina iltoina suoranainen liikenneruuhka. Ajaminen on hankalaa kapeilla kaduilla ja kummankin puolin vieri vierin parkkeeratut autot tekevät siitä erityisen vaivalloista. Puhumattakaan autojen välissä jalan pujottelusta. Tätä vaivaa ei Vuosaaressa ole.
Kokonaisuutena ei Helsingin itäisimmän lähiön rantakolkka jää juurikaan toiseksi Etelä-Helsingin idyllille. Uutelan ulkoilualue ja Aurinkolahden uimaranta täydentävät idän selkävoiton. Sinällään on kuitenkin totta, että eräässä suhteessa Vuosaari jää edelleen jälkeen. Suomenruotsalaisten bongailu tullee olemaan Eiran rantoja hankalampaa vielä kanavan valmistumisen jälkeenkin. Mutta ettei totuus unohtuisi, Aurajoen rannan ja Naantalin vanhankaupunkiin työntyvän lahden rantojen voittanutta ei Suomesta kyllä löydy mistään.
Kuva Kaivopuiston länsireunan rannasta by Niklas Sjöblom
Tekstit
3 kommenttia:
Nyt sinua vaivaa vaaleanpunaisten demarien eräs vika, jota me tapaamme sanoa pikkuporvarilliseksi pilitykseksi.
Kaivopuiston rannan eräs viehätys on siinä, että se elää ja on rinnan varastoalue ja Suomen kallein asuinalua, joka muuttuu syksyllä veneiden varastoksi.
Siitä meren ja luksuksen välisestä elävän rähjäisestä alueesta kasvaa oikean kulttuurikaupungin henki, se ettei elämä ole vain pilitystä rantabulevardilla, vaan että siihen kuuluu elävä meri, veneiden rapsutus, tuore terva ja vanhat huorat.
Loistava termi! :) Joo, kyllä, olet oikeassa, mutta tuota mainitsemaasi eloa noissa tarkoituksissa siihen välikköön kaipaisi enemmän. Silloin alue ansaitsisi tuon sille antamasi arvonimen ja paikkansa henkeä tuottavana kokonaisuutena. Tosin minun on myönnettävä, etten liiku alueella kuin varmaankin vähän päälle toistakymmentä kertaa vuodessa, jolloin paljon voi jäädä näkemättä.
Tuohon piti vielä lisätä, että periaatteessahan mahdollisen täydennysrakentamisen voisi suunnitella siten, että alueen alkuperäistä luonnetta korostettaisiin/rakennettaisiin "teemaan sopivasti" (mikä lieneekään oikea termi). Vaikka ainahan se toki on aitoon toimintaan ja elämään, jos sellaista on, verrattuna tehtyä.
Lähetä kommentti