Liisa Jaakonsaari käytti Ilta-Sanomissa puheenvuoron, joka on ollut monilla huulilla, mutta vain harva on sanonut mitään. Syksyllä pitää alkaa tapahtumaan hyviä asioita niin SDP:n toiminnassa kuin sen poliittisen linjan selkeyttämisen suhteen.Puoluejohtoa on syytelty monessa, eikä vähiten median, suunnassa vaalituloksesta. Tosin moni sellainen seikka, joka vaivasi SDP:tä maalisvaaleissa oli kylvetty jo kauan ennen kuin nykyinen puheenjohtaja tai puoluesihteeri aloittivat vetovastuussa. Vaaleissa ääniä valui joka puolelle. Duunareita karkasi kotisohville ja perussuomalaisiin, Kokoomus taas onnistui madaltamaan kynnystä äänestää itseään. Tänne siityi moni SDP:tä aiemmin kannattanut toimihenkilö, erityisesti julkisen sektorin ammateissa toimiva.
Uskottavuus karisi vähän joka suuntaan, Lipposen linjaan mieltyneet eivät enää samaistuneet Heinäluoman SDP:hen. Samalla kuitenkaan Lipposen SDP:n politiikkaan kyllästyneet eivät nähneet sellaista muutosta tapahtuneen, joka olisi saanut heidät kannattamaan demareita. Pikemminkin sinällään perustellut ja toteutettavaksi aiotut menolisäykset olivat omiaan ärsyttämään ihmisiä; "miksi ette jo tehneet?" Heinäluomakaan ei osannut keskusteluissa sanoa yksinkertaista asiaa: "Nyt on varaa, koska olemme tehneet 12 vuotta töitä ja talous on kasvanut."
Haastajia kuitenkin etsitään -ja tässä tilanteessa myös kaivataan. Vahvimmilla pienikokoisessa ja monessa suhteessa parhaimmillaan perinteikkäässä, pahimmillaan jämähtäneessä puoluekokousedustajaporukassa olisivat pitkäaikaista ministerikokemusta omaavat Tarja Filatov ja Erkki Tuomioja. Filatovin etuja ovat sopiva ikä sekä se tosiasia, että hänelle löytyy kannatusta tasaisesti eri puolilta puoluetta. Rasitteita puolestaan jo aiemmin nähty päättämättömyys eli ollako käytettävissä tehtävään vai ei sekä asiantuntemuksen painottuminen yhteen ministeriöön.
Tuomioja on ollut useasti ehdokkaana ja moni veikkasi viime kertaa viimeiseksi. Usea kuitenkin toivoo hänen ehdokkuuttaan. Tuomiojan etuina nähdään hänen kykynsä tuoda päivänpolitiikan oheen pitkän linjan visiointia, asiantuntemusta myös sellaisista suuremmista asiakokonaisuuksista joista ei voi tehdä one-linereita sekä halua periaatekeskusteluun. Tuomioja nauttii laajaa arvostusta myös niissä piireissä, jotka eivät välttämättä aina jaksa innostua hänen poliittisesta linjastaan. Hänellä tuskin olisi tarvetta oman asemansa betonointiin. 61-vuotias tohtorismies tuskin istuisi kymmentä vuotta puheenjohtajana. Rasitteitakin toki on, jotkut pelkäävät SDP:n valumista "liian vasemmalle" tai heitä arveluttaa tukea "ikuista kakkosta."
Toki SDP voisi myös yllättää ja tehdä jyrkikataiset. Kuka tiesi muutamia vuosia sitten kuka on tuo nuori mies jostain Savon perämetsistä? Ville Itälän, joka olisi tärkeän eurooppalaisen luottamustoimen sijasta pitänyt ulkoistaa suurlähettilääksi Maata kiertävälle radalle, jäljiltä surkeassa kunnossa ollut Kokoomus kykeni pj-valinnallaan tekemään rankan pesäeron vanhaan. Siitä nousu, hidas, mutta varma, alkoi ja kuntohuippu osui siihen, mihin sen pitikin, tosin myös hieman muiden avittamana.
SDP:n näppärät nuoret miehet ovat hankkineet kannuksensa muualla kuin eduskunnassa, joten heitä ei tähän keskusteluun ole nostaminen. Teräviä nuoria naisia on eduskuntaryhmä puolillaan. Varteenotettavimpina esiin nousevat Susanna Huovinen, Miapetra Kumpula-Natri, Heli Paasio ja Jutta Urpilainen. Ongelmana kokemuksen puute, ministerinä on ehtinyt majailla ainoastaan Huovinen, sekä se tosiasia, että SDP:n puoluekokouksen pienuus ja sisäänpäinlämpiävyys tekee radikaalimmat muutokset vaikeiksi.
Tästä huolimatta haastajia voisi tästä kerhostakin löytyä. Jutta Urpilaisessa olisi paras potku. Sanavalmis, ajatuksiaan myös konkretiaan saattava ja kansainvälistäkin kokemusta omaava luokanopettaja-kansanedustaja voisi olla avain moneen lukkoon.
Tekstit
26 kommenttia:
Esa, kirjoitit Tarja Filatovin miinukseksi asiantuntemuksen kerääntymisen yhteen ministeriöön. Ei kai ministeri menetä asiantuntemustaan muihin hallinnonaloihin ruvetessaan esim. tässä tapauksessa työministeriksi?
Ei tietenkään, mutta monipuolisempi salkkuvalikoima, varsinkin kun Filatov on ollut valtioneuvoston jäsen niin pitkään, olisi vahvuus.
"monipuolisempi salkkuvalikoima olisi vahvuus."
Toki se olisi ylimääräistä plussaa.
Täytyy kuitenkin muistaa ettei salkkuvalikoiman monipuolisuuden puute haitannut kahta viimeistä puheenjohtajaa, Eeroa ja Paavoa.
Heidän yhteisten ministeripäivien määrä ennen puheenjohtajaksi valitsemista oli kuitenkin pyöreä nolla.
Muuten olen kyllä sitä mieltä, että puolukokokoukseen pitäisi saada Eerolle aito vastaehdokas.
Se puhdistaisi tilannetta. Jos Eero valitaan seuraavalle kaudelle - mikä ei olisi lainkaan tavatonta - ilmassa leijuva epämääräisyys puoluejohdon suhteen saataisiin kerralla selväksi.
Jos puheenjohtajaksi valittaisiin joku muu - joka voi hyvin olla se epätodennäköisempi vaihtoehto -, niin se vain kertoisi, ettei luottamusta enää ole.
Ei se sen kummempaa ole. On ilmiöllä ihan nimikin. Se on demokratia. Eikä sitä kannattaisi nyt niin hirveästi pelätä samalla tavoin kuin monet viikonlopun Iltasanomiin haastateltujen puoluehallituksen jäsenten.
MiMy
"Toki SDP voisi myös yllättää ja tehdä jyrkikataiset. Kuka tiesi muutamia vuosia sitten kuka on tuo nuori mies jostain Savon perämetsistä?"
Minä, kuulosti periaatteessa ihan kehityskelpoiselta.
* * *
Ja kellä olisi paras potku SDP:n johtoon, edelleen näen vain yhden katu-uskottavan ja vasemmistoälymystölle kelpaavan vaihtoehdon, joka vaivaisen arvioni mukaan pystyisi jopa vielä eheyttämään ja profiloimaan vasemmiston yhden lipun alle; et kyllä Esa arvaa kuka hän on.
Sen puheenjohtajan pitäisi vain olla ennen kaikeka liikkuville äänestäjille eikä vasemmistoälymystölle kelpaava. Toki saattaahan sitäkin heissä jokunen promille olla.
Ja yhden lipun alle profiloituva vasemmistokin olisi kannatukseltaan tuollaista 30%:n luokkaa. Enemmän kannatuspotentiaalia Sdp:lle näkisin Kokoomuksen ja vihreiden suunnall, millä suunnalla kovin lähelle Tiusasia, Seppäsiä, Laaksoja & kumppaneita hakeutuminen ei ainakaan houkuttelisi.
Mikko turisi asiaa. Sdp:ssä on ihmeellinen perinne, jossa johtajan haastamista pidetään häpeällisenä. Ymmärrän toki asian niin, että esim. puheenjohtajan vaihtaminen kesken hänen pääministerikautensa olisi aika outoa. Vielä oudompaa olisi se, että vaalitappioon puolueen luotsannutta oppositiojohtajaa ei edes haastettaisi. Voin vain kuvitella millaisia puheita SDP:n tilasta sellainen medioissa - aivan aiheellisesti - herättäisi.
Vielä Mikon kommenttiin lisäys, kun hän totesi että jos Heinäluomalle saataisiin vastaehdokas jonka hän päihittäisi saataisiin ilmassa leijuva epämääräisyys selväksi. Näin tapahtuisi mutta tietyillä ehdoilla. Ensinnäkin Eeron voiton tulisi olla selvä. Toiseksi äänestyksestä ei saisi jäädä pahaa "junttauksen" makua.
Tuota tuota.. Yhdyn Anssin (olettamaani) näkemykseen siitä, että suurtyöttömyyden vastaista työtä monta vuotta työministeriön kärkenä ei voi olla heikkous, oikein mistään näkökulmasta. Pidänkin itse Filatovia puoluekokouskannatusta ajatellen (hän on myös sisällöllisesti vakuuttava) potentiaalisimpana haastajana Heinäluomalle. Tärkeää olisi saada hyvä kisa ja hyvä keskustelu liikkeen suunnasta.
Tuomioja on kyllä vaikea vaihtoehto. Miltä näyttäisi vaihtaa 52-vuotias EH 61-vuotiaaseen ET:hen? Ei ainakaan uudelta ja jännittävältä muutokselta, ovathan miehet istuneet vuosikausia hallituksessa.
Pete said...
"Enemmän kannatuspotentiaalia Sdp:lle näkisin Kokoomuksen ja [.. .] suunnalla ..."
mä taas en näe koko puoluetta enää siellä. ilman periaatetta sitä ei ole.
* * *
Arto J. Virtanen sanoi...
"Tuomioja on kyllä vaikea vaihtoehto. Miltä näyttäisi vaihtaa 52-vuotias EH 61-vuotiaaseen ET:hen? Ei ainakaan uudelta ja jännittävältä muutokselta, ovathan miehet istuneet vuosikausia hallituksessa. "
Mun mielestä ikä ei ole olennainen muuttuja tässä skapassa, n. 60v. on erittäin hyvä - kokemusta - jos ja kun henkilö ei ole henkisesti kalkkeutunut/taantunut, ja lahjoiltaan aivan eri kaliiberia kuin muut mahdolliset ehdokkaat (riemuylioppilaat)
Ikäkysymys on oleellinen vain, mikäli muut tekijät korostavat sitä. Tuomiojan profiili on ainakin minun mielestäni näyttäytynyt ulospäin sen verran vahvana, että väitän hänen valintansa olevan selkeä viesti muutoksesta siitä huolimatta, että ikää onkin kertynyt kymmenisen vuotta Heinäluomaa enemmän. Tottakai olisi selvää, että kyseessä olisi siirtymäkauden johtaja, jonka aikana olisi mahdollista luoda puolue ja sen toiminta uudelleen.
Toinen seikka; tulisiko kenellekään mieleenkään, että Vanhasen lausunnot, nytkin melkoisen paksut, porvarihallituksen sosiaalisuudesta saisivat minkäänlaista uskottavuuspohjaa, mikäli niitä käytettäisiin Tuomiojan SDP:tä vastaan?
On minusta erittäin epävarmaa rakentaa puheenjohtajan vaihtoa "siirtymäkauden vaihtoehdon" varaan. Olisiko uskottavaa valita väliaikainen "pienempi paha"?
Nyt olemme oppositiossa ja lähes kaikki ovat yhtä mieltä uudistumisen tarpeesta, joten miksi emme valitsisi sitten uudistajaa monivuotisen vallankäyttäjän ja vaikuttajan (ET) sijaan. Ja kyllä ikä on merkittävä tekijä, kun sitä tarkastelee suhteessa muihin kandidaatteihin ja kilpailijoihin muissa puolueissa. Ei SDP helpolla pääse vanhakantaisesta ilmeestä ja maineesta moderniin ja raikkaaseen, jos johtohahmoksi valittaisiin kansanedustajaksi vuonna 1970 (!) valittu ja siitä asti puolueessa ja suomalaisessa yhteiskunnanssa merkittävää valta-asemaa pitänyt ET.
Esa, oletko sitä mieltä, että Vanhasen kommentit ovat nyt EH:n ollessa keulakuvana merkittävästi realistisempia ihmisten mielissä, kuin ne olisivat ET:n johtaessa?
Progeclubbaaja:
Ei liene epäselvää, että Sdp:ltä on viimeisimmissä vaaleissa valunut potentiaalista kannatusta -lähinnä toimihenkilöitä - enemmän Kokoomukseen kuin vasemmalle. En ymmärrä mitä periaatteetonta siinä olisi, että tuo virta tulisi kääntää takaisin. Siellä ei koko puoluetta enää ole, väitit. Minä taas uskon että ilman sen vuodon tukkimista koko puolue kuihtuu nykyisen vasemmistoliiton kokoiseksi.
Mimy: Salkkuvalikoiman puute ei ehkä haitannut Paavoa mutta Eeroa minusta haittasi. Ei valtiovarainministeri voi esiintyä uskottavasti keskittymällä kylvämään menolupauksia.
Puheenjohtajan iästä. Vihreillä yli 60-vuotiaan Cronbergin valinta puheenjohtajaksi oli jopa hyvä veto koska puolueen imago on jokatapauksessa nuorekas. Se päinvastoin monipuolisti puolueen julkikuvaa. Sdp:n imago on jo valmiiksi kaikista puolueista ukkoutunein. 61-vuotiaan Tuomiojan valinta puheenjohtajaksi ei todellakaan tilannetta parantaisi.
Ja miksi ihmeessä oppositiopuolueen pitäisi valita välikauden puheenjohtajaa? Juuri nythän olisi tilaisuus valita puheenjohtaja jolla on yli kaksi vuotta aikaa kerätä kannuksia ja valmistautua kisaamaan pääministerin tehtävästä.
Artsi: itse asiassa olen. Kuten tuossa uudemmassa merkinnässä kirjoitan, perusteita Vanhasen horinoille ei reaalimaailmassa ole. Kuitenkin väitän, että väite olisi vielä absurdimpi, mikäli ET vetäisi puoluetta. Tämäkin saattaisi olla toinen juttu, mikäli Heinäluoma olisi pää- tai valtionvarainministerinä päässyt toteuttamaan vaaliohjelman mukaista "sosiaalisempaa linjaa".Näin ei kuitenkaan käynyt. Toki tämä on vain allekirjoittaneen ns. perstuntumaan perustuva arvio. En ole tehnyt gallupia aiheesta. Ja nythän puhutaan mielikuvista.
Toimihenkilösuunta vuosi, se on selvä asia. Kuitenkin se, että tämä asia olisi käännettävissä oikeisto-vasemmisto-jaotteluksi on mielestäni perusteetonta. Eivät toimihenkilöt nytkään äänestäneet Kokoomusta SDP:n sijasta siksi, että he haluaisivat entistä markkinaehtoisemman yhteiskunnan tai yksityistämislinjaa. He halusivat korjausta omiiin palkkoihinsa sekä keskittymistä pelkän työllisyyspuheen lisäksi työelämän laatuun. He kokivat, että Kokoomus puhui heistä SDP:tä enemmän, joka puolestaan keskittyi työllisyyteen yleensä. Sama koski yleistä tulevaisuusorientaatiota, joka puolestaan ei ole suoraan palautettavissa SDP:n suuntakeskusteluun.
On olemassa duunareita, jotka ovat oikeistolaisempia kuin keskiverto DI:t ja ylempiä toimihenkilöitä jotka ovat vasemmistolaisempia kuin Paavo Arhinmäki. Poliittisen linjan suuntautuminen "oikealle" tai "vasemmalle" on vain yksi tekijä, kun mietitään mahdollisen pj:n vetoavuutta eri ryhmiin. Samaistumisen kohteita on monia. Yksi niistä on mm. koulutus.
Toistan nyt vähän samaa, mitä sanoin jo Tagen blogissa: pj valitaan johtamaan kolmet seuraavat vaalit, joista ek-vaalit on vasta 3 ½ vuoden päässä. Meillä on monia potentiaalisia nuoria naisia tähän tehtävään. Isoin "taakka" pj:lle on se, että täytyy kyetä olemaan uskottava pääministeriehdokas. Tähän meinasi Katainenkin kaatua. SDP:lle valitaan pj kuitenkin jo ensi kesänä ja siinä on Jutalle, Helille, Susannalle tai Mia-Petralle aikaa kasvaa tehtävään. Ekillä taas on aikaa vanheta muutama vuosi. Minusta hän on vain liian vanha, sekä iältään että uraltaan, jotta voisimme aidosti puhua uudistumisesta. Ekillä on kyllä paljon annettavaa puolueelle, mutta ei puheenjohtajana. Toivottavasti hän ei lähde vaan asettuu tukemaan jota kuta nuorta.
Niin ja Filu kuuluu edelleen suosikkeihini, mutta pian alkaisi olla aika tulla esiin...
Jatkan nyt vielä aihetta yhtymällä täydellisesti Esan näkemyksiin (jotka osin ovat aivan samoja joita olen itsekin esittänyt) Kokoomukseen tapahtuneen vuodon syistä.
En todellakaan sanonut että Sdp:n pitäisi mennä "oikealle". Itseasiassa koko epämääräisillä oikea/vasen -termeillä käytävä keskustelu on täysin abstraktia eikä kiinnosta ainakaan minua. Siihen epämääräisyyteen Sdp tosin sortui itse käsittämättömillä "kamala sininen maailma" mainoksillaan ja "paha porvarihallitus" -pelottelulla.
Summa summarum. Sdp tarvitsee puheenjohtajan joka uskottavasti osaa puhua arkisista asioista arjen raatajille. Sen enempää EH kuin ET:kään eivät siinä suhteessa ole kovin vahvoilla. Toinen heistä osaa kyllä puhua vasemmistoälymystölle ja toinen jäjestöväelle. Nuorehko, kouluttautunut nainen, jolla on työkokemusta muualtakin kuin politiikasta olisi kova sana. Ja koulutus tarkoittaa suoritettua loppututkintoa. Joko ammatillista tai akateemista mutta tutkintoa.
Muistettakoon kuitenkin, että puheenjohtajakin on kaikesta huolimatta vain puheenjohtaja. Viime vaalikampanjassa nähty julkisen kuvan voimakas keskittäminen puheenjohtajaan ei yksinkertaisesti nykymaailmassa enää toimi - emme markkinoi sosialidemokraattista vaihtoehtoa millekään yhtenäiselle ja selkeästi määriteltävälle ihmisryhmälle vaan melko monenlaisille suomalaisille - sanon sen vielä kerran: kannattajakuntamme on mosaiikki ennemmin kuin monoliitti.
Samaistuuko enemmistö keskustalaisista Matti Vanhaseen? Epäilen. Tai enemmistö kokoomuslaisista Jyrki Kataiseen? Epäilen. Mutta kun mukaan luetaan kepusta Jarmo Korhonen, Paula Lehtomäki ja Mauri Pekkarinen, kokoomuksesta vaikkapa Sauli Niinistö ja Sari Sarkomaan, väitän asetelman olevan jo eri. Meillä ei ole ainakaan tähän mennessä ollut tähän haasteeseen paljoa muuta vastausta kuin puheet kepun kaksista rattaista tai naureskelu kokoomuksen johtamiskysymykselle. Me nauroimme ensimmäisinä, mutta tätä menoa emme naura viimeisinä.
Vakavin uhkakuva nyt vallitsevassa tilanteessa on, että puheenjohtajan vaihdoksesta tahdotaan kosmeettista temppua, jolla yksi kapea kärki (EH) vaihdetaan toiseen kapeaan kärkeen, jonka uskotaan olevan paremmin tuotteistettavissa. Joskus suorastaan tuntuu, että pj-kandidaatilta ei muuta odotetakaan kuin tuotteistettavaa imagoa.
Yhteiskuntamme kasvava elintasokuilu on hyvinvointimallimme rakenteita ja vakautta horjuttava ongelma, jonka vaikutukset ulottuvat paljon laajemmallekin kuin talouskasvun imusta pudonneen väestönosan arkeen. Vallitsevassa epävarmuuden ilmapiirissä äänestäjät odottavat sellaista uskottavaa poliittista vaihtoehtoa, joka tarjoaa konkreettisia ratkaisuja arkielämässään törmäämiinsä yhteiskunnallisiin ongelmiin. Imagollisen tähdenlennon sijaan tarvitaan siksi visioija ja aito uudistaja, muutoin joudumme naurunalaisiksi.
Asiallinen vastaus Esalta.
Tässä keskustelussa on kuitenkin ollut joitakin vivahteita, jotka ihmetyttävät minua. Mitä väliä SDP:n menestyksellä on, jos suomalaisella yhteiskunnalla ja maailmalla menee huonosti? Vaikka saataisiin 200 paikkaa eduskuntaan, niin se ei hyödytä juuri mitään, jos meillä ei ole järkevää pitkän linjan näkemystä. Sellaisen luominen vaatii väistämättä myös kriittistä ja teoreettista ajattelua. Uskon, että suurin osa täyspainoisista aikuisista pystyy siihen (tai ainakin sen pohjalta tehtyyn äänestyspäätökseen), kun heille vain annetaan ensin näkökulmia ja vaihtoehtoja.
SDP:n suunnalla ja ideologialla on enemmän merkitystä kuin puheenjohtajan taustalla. Toki pj:n persoonalla ja kyvyillä on merkitystä, mutta ikään vetoaminen negatiivisessa mielessä kuulostaa jo miltei syrjinnältä.
Edistys ei synny nuoruudesta, edistys syntyy ajattelusta!
Niinpä. Yhdyn Pekan käsitykseen, jonka tein jo tavallaan kirjoittamalla aiemmin, että "Tärkeää olisi saada hyvä kisa ja hyvä keskustelu liikkeen suunnasta." Tottakai poliittinen linja on se, jota valittu pj edustaa. Ikäsyrjintääkään en halunnut harjoittaa, puhuin mielikuvasta. Monipuolisempi ehdokaskirjo (myös iän osalta) takaisi mielestäni parhaalla tavalla monipuolisen agendan.
Mutta, nyt monet ovat vaihtamassa puheenjohtajaa, koska näkevät ettemme tule saamaan nykyjohdolla asemia muovata suomalaista yhteiskuntaa ihanteitamme vastaavaksi. Ja kun lisäksi muistaa sen tosiasian, että meille kipeät asiat, jotka ovat valtakautemme aikana jopa huonontuneet, ovat kiusallisen läheisiä sen ajan valtapoliitikoille. Tästäkin syystä uusi, raikas ehdokas toimisi hyvin.
Mä en haluaisi puheenjohtajapelin alkavan toden teolla vielä syksyllä. Mutta eiköhän keväällä ala jo tapahtua.
Mielestäni pj. -kysymys ei ole irrallaan siitä, luovuttaako SDP presidenttipuolueenroolinsa suosiolla kepulle tai todennäköisemmin kokoomukselle?
On yksi ehdokas joka takaisi Tarja Halosen humaanin linjan jatkumisen valtiojohdossa, ja tämä olisi potentiaalinen vasemmiston yhteisehdokas. Jos tähtäin on menestyä perisentinvaaleissa vajaan 5v. kuluttua, siihen sopisi hyvin myös yksi siirtymäkauden pj., monestakin hyvästä syystä - mutta myös siksi, ettei yhtään nuorta, uskottavaa vaihtoehtoa vielä ole. Ja nyt olisi jo pitänyt löytää se.
Kyllähän siellä, näen, joku räpätäti näkys olevan kasvamassa, mutta menee se 4v.
Ps.
Esan mainitsemasta J. Kataisesta tiedettiin jo noin 4v. ennen, että hänestä tulee pj. oli Itälää niin paljon karismaattisempi ja varmempi, itsenäisempi...
Oli kai vain kyse siitä, milloin?
Muistan, että Kataisen maakunnassa toiminut eduskunta-avustaja J. Liukkonen se eritoten hommaa jarrutteli: se nousu "ei ole vielä hyväksi hänelle".
Anssille: on ikävä tosiasia, että pj-keskustelu on pakko avata tämän vuoden puolella, tai sitten se on aivan turha. Kuten tiedät, puoluekokousedustajat valitaan jo talvella ja mikäli edustajakandidaateilta ei silloin voida kysyä keitä he kannattavat, ei jäsenistön ääni kuulu.
Pj-kisa ja jäsenvaalin värittyminen jo sitä kautta saattaisi olla tapa, jolla ikiaikaisia junttaporukoita kyettäisiin edes hieman hämmentämään ja jäsenistöä aktivoimaan ajattelemaan omilla aivoillaan. Muuten homma menee kuten se on ennenkin mennyt, äijät suhmuroivat puoluekokouksen näyttämään mieleiseltään, henkilövalinnat on käytännössä tehty kuukausia ennen kuin kokous avataan ja kun työ niiden osalta on tehty, voidaan lähteä omalla bemarilla mökille ja jättää ne, joita jostain syystä asiakeskustelu kiinnostaa, puuhaamaan paperien kanssa. Nimimerkillä "Terveisiä Jyväskylästä".
Juu, keskustelua toivottavasti käydään jo tänä vuonna. Ja toivottavasti kanditaatit on selvillä hyvissä ajoin ennen jäsenäänestyksiä. Ja toivottavasti maan joka kolkassa järjestetään jäsenäänestys.
Muistaakseni toissa kerralla 2002 näin kävikin, että jäsenäänestysehdokkailta kysyttiin, kannattaako tämä Tuomiojaa vai Lipposta. Ehdokkaat taisivat julistautua kilpaan tammikuussa - mikä oli mun mielestä hyvä aika. Puheenjohtajakilpa kävi kuumana kevään, mutta ei ollut liian pitkä.
Esa:
"Muuten homma menee kuten se on ennenkin mennyt, äijät suhmuroivat puoluekokouksen näyttämään mieleiseltään, henkilövalinnat on käytännössä tehty kuukausia ennen kuin kokous avataan ja kun työ niiden osalta on tehty, voidaan lähteä omalla bemarilla mökille ja jättää ne, joita jostain syystä asiakeskustelu kiinnostaa, puuhaamaan paperien kanssa. Nimimerkillä "Terveisiä Jyväskylästä".
Näiltä putkosilta ja vuorenmailta voi potkasta pallin alta, poks vaan.
Pääosin ne käyttävät valtaa, jonka ovat ottaneet itse itselleen, siksi se on höllässä sieltä myös lähtemään.
Huomasin muuten aamun HSstä, että on joo pakka sekaisin, ja metallin Putkonenhan on ollut jo eduskuntavaaleissa nuorehkon, ilmaisukykyisen naisehdokkaan takana.
Sinänsä hänen, MG:n, metaforansa henkilöautoista ja formuloista kuulosti konservatiivisia ja hierarkisia rakenteita tunnustavalta, juuri niitä rakenteista jotka suosivat keskinkertaisuutta.
Ettei vain olisi jonkun mainittujen "taustajoukkojen" metaforamestarin runosuonesta?
Mukava kuulla, että halua todelliseen kilpailuun on. Tarvitsemme todellakin aitoa ideologista keskustelua.
Toivottavasti mahdollisimman moni teistä pääsee 9.9 Lahden Sibeliustalossa järjestettävään Tulevaisuusfoorumiin. Voitaisiin keskustella siellä mm. tästä asiasta.
Progeclub: en kyllä itse lähtisi hirveästi Maria Guzeninaa mollaamaan. Olen jonkin verran ollut häneen yhteydessä Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan asioissa ja hommat ovat hoituneet erittäin tehokkaasti ja hyvin. Minusta hän on hoitanut asioita vähintäänkin hyvin. Monet hänen ulostuloistaan mediassa ovat myös olleet vahvoja. Joten uskoisin kyllä hänen nousuunsa puolueessa, enkä pidä sitä laisinkaan pahana. Ei julkinen ammatti ennen poliitikoksi rupeamista tee kenestäkään sen paremmin parempaa kuin huonompaakaan poliittista toimijaa. Joten perehdytään aiheeseen ensin.
Esa:
"Joten perehdytään aiheeseen ensin. ..."
Juuri sitä tehdään, ja hänen käyttämänsä metafora kielii enemmänkin siitä, että puutarhassa on käärme joka maalailee tuollaisia tasoeroja rivitoimijan ja sitten rivistä askeleen eteen ottaneen välille.
En tiedä, hän todella voisi olla raikas uudistaja jos lehtiset ja putkoset häviävät jonnekin kuulumattomiin sieltä taustalta.
Sen tyyppisen sosiaalistamisen, mitä näillä kummisedillä voi olla tarjolla, hyödyn kiistän perustaltaan.
"Mollaan?" lukasepas uudelleen.
Tänään lisää löylyä tarjoilee Maikkarin Haapala omassa blogissaan. Kainulainen tosin jo tyrmäsi huhut omalta osaltaan, odotellaan Jungnerin tiedotetta. :)
PJ-homma on päivänselvä: EH ratsastaa seuraavalle kaudelle fanfaarien saattelemana. Pian tämän jälkeen Suvi-Anne Siimes palaa politiikkaan demarilipun alla pestyään yltään vassaripölyt luottamustoimessaan.
Seuraavissa puoluekekkereissä valkea kuningatar lyö tumman kuninkaan ja on jälleen omalla paikallaan, puheenjohtajana. Ja niin on hyvä.
Lähetä kommentti