lauantaina, syyskuuta 22, 2007

Kotiäiti-Suomi

Stakesin laaja-alainen selvitys toteaa sen, mikä on ollut tiedossa jo aikalaiskeskustelua seuratessa. Käsitys suomalaisesta työssäkäyvästä äidistä ja toimivasta työn ja perhe-elämän sovittamisesta on myytti. Suomessa pienten lasten äitien työllisyysaste laahaa kaukana muiden pohjoismaiden perässä. Ruotsissa 1-2-vuotiaista päivähoidossa on 65% (Tanskassa peräti 78%), Suomessa 36%.

Lasten päivähoitoon laittamista kritisoidaan usein sillä, että "koti on lapsen paras paikka". Jos kerran aina ja kaikkialla on näin, niin miksi sitten suomalaislapset ovat masentuneempia kuin ruotsalaiset lapset? Tai miksi ruotsalainen pitkäaikaistutkimus osoitti, että päiväkodissa olleet lapset menestyivät myöhemmässä elämässään vain kotona hoidettuja lapsia paremmin niin sosiaalisissa suhteissaan kuin taloudellisestikin (ks. mm. HS 16. ja 18.4. 2005)?

Hyvä hoito on hyvää hoitoa, saa sitä sitten kotona, päiväkodissa tai toivottavasti molemmissa. Päivähoitoa kuitenkin vain liian usein demonisoidaan samalla kun asetellaan sankariäidin sädekehää otsalle, ja unohdetaan tasa-arvoulottuvuus. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta ongelmia ko. ilmiön yleistymisestä syntyy myös muualla, erityisesti taloudellisella puolella.

Naisten työuralla etenemisen vaikeutta ja kahdeksaakymmentä senttiä valitellaan. Mutta mikäli naiset itse pyrkivät pikemminkin pitkiksi ajoiksi pois työmarkkinoilta kuin osallistumaan niille, ei voida olettaa, ettei eroa syntyisi. Suomessa tuetaan kansainvälisesti katsottuna poikkeuksellisella tavalla kotiin jäämistä. Tällä on työllisyysvaikutuksia. Erityisen kalliiksi käy, mikäli yhteiskunnan suurella rahalla maksamaa koulutusta ei hyödynnetä työmarkkinoilla. Ansiotuloverokertymän pieneneminen näkyy mm. palveluiden laadussa.

Valinnanvapautta tukevassa yhteiskunnassa tulee vanhemmilla olla vaihtoehtoja sen suhteen miten he haluavat lapsensa hoitaa. Tällä ladulla jatkaminen tulee kuitenkin kalliiksi niin taloudellisesti kuin tasa-arvon etenemisen kannalta. Vapaita tulee jakaa tasaisemmin samalla kun vanhempien työelämään osallistumisen tauot tulisi pitää mahdollisimman lyhyinä ja vähäisinä. On/off- ratkaisuja tulee välttää, suosien vaikkapa lyhennettyä työaikaa, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi.

Kotiäiti-ilmiön uudelleensyntyminen on vain osa yhteiskunnassa piilevänä etenevää antimodernistista backlashia. Muitakin esimerkkejä löytyy. Kasvava EU-skeptisyys ja yleinen "vanhojen, yksinkertaisten aikojen" haikailu kasvattaa mm. perussuomalaisten kannatusta. Vaikuttaa siltä, että yhä iloisemmiksi ja kookkaimmiksi kasvavien Pride-marssien takana kasvaa myös toinen ryhmä, jolle nykymaailman muutos ei maistu ja jotka haluaisivat takaisin selkeiden sukupuoliroolien, konservatiivisten arvojen ja kansallisen selviytymistarinan Suomeen.

9 kommenttia:

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Ihailtavan tarmokkaasti olet päättänyt puolustaa edelleen päivähoito-oikeutta. Aikamoisen lapsuksenkin olet tekstiisi siinä innossa kirjoittanut: "päiväkodissa olleet lapset menestyivät myhemmässä elämässään pitkään omassa kodissa ASUNEITA paremmin..."
- Päiväkoti ei ole koti, eikä siellä asuta (toivottavasti), vaan se on ammatillistaja tavoitteellista hoitoa ja kasvatusta antava hoitopaikka.

Periaatteessa olen tietysti kanssasi samaa mieltä: vapaita pitäisi jakaa ja naisten osaamista voida hyödyntää työmarkkinoilla. Mutta kyllä minä ymmärrän perheitä, joissa hoidetaan pieniä lapsia kotona.

Meillä poju oli jo 2v 4 kk menneessään hoitoon ja hänestä todella näki, kuinka hän nautti päästessään kavereiden seuraan. Muutos siihen suuntaan tapahtui 2-vee synttäreiden jälkeen.

Typy taas oli 11 kk vanha, kun muksut aloittivat tuon yhteisen päivähoitotaipaleensa. Meitä vanhempia lohdutti se, että isoveikka oli samassa ryhmässä typyn tukena.

Vaikka tyttö saikin paljon syliä ja huomiota päivähoidossa niin kyllä hän tolkuttoman pieni oli silloin! Tyttö ei osannut kävellä, eikä puhua.

Ja vaikka hän oli kovin pieni niin minä olin jo ehtinyt olla silloin vähän aikaa kotihoidon tuella, koska vanhempainvapaa oli loppunut. Kyllä tämä meidän vanhempainvapaa siis kaipaisi remonttia eli pidennystä ainakin 1,5-vuotiaaksi asti!

Meillähän vanhemmat ja monet kunnatkin ovat päätyneet tähän samaan johtopäätökseen. Lapsia hoidetaan kotona noin kaksi vuotiaaksi ja sitten alkaa päiväkotiura ja vanhempien työura. Omasta kokemuksesta pidän sitä hyvänä ikänä.

Esa Suominen kirjoitti...

Huppista keikkaa... :) Juu, totta. Ihan noin pitkälle menevää päivähoitoa en kannata. Pitääpä korjata. Tarkoituksena siis luonnollisesti sanoa "vain kotona hoidettuja".

Esa Suominen kirjoitti...

Noin. Kiitos korjauksesta!

Anonyymi kirjoitti...

Hahaa, Toveri Suominen ja päivähoitokysymys palaa jälleen.:) Ollaankohan keskusteltu näistä jutuista joskus ennenkin...
Muutama pointtia on ihan pakko kommentoida, sen verran provosoivasti taas olet asiasi onnistunut muotoilemaan.

Ensinnäkin tapasi käyttää konservatiivi-liberaali/moderni dikotomiaa ontuu jälleen kerran melko pahasti. Päivähoitokysymys on esimerkikiksi turhan moniulotteinen kysymys aseteltavaksi yksinkertaiseen dikotomiaan. Tässä suhteessa tulisi siis tarkastella myös esimerkiksi päivähoitoa ja kasvatusta käsittelevien tutkimusten mahdollista konservatiivisuusastetta. Päiväkodit ja niiden kasvatustavoitteet kun eivät suhteellisen korkeasta tasosta huolimatta aina ole kovinkaan "moderneja" kasvatustavoitteissaan. Tästä voisi jauhaa pitempäänkin.
Mutta esitän kysymyksen: Millä perusteella halu hoitaa ja kasvattaa omia lapsiaan on lähtökohtaisesti konservatiivista ja vanhoillista?

Katsot että koulutus valuu yhteiskunnan kannalta hukkaan mikäli ei toimi koulutustaan vastaavalla alalla.(?)
Itse arvostan kuitenkin korkeaa sivistystasoa itseisarvona vaikka se suoranaisesti ja yksiselitteisesti tuottaisi euroja valtion laariin. Näkemyksesi perusteella voitaisiin helposti kyseenalaistaa puolet perus- ja toisen asteen koulutuksen sisältämistä yleissivistävistä osuuksista. Korkea koulutustaso tulee olla sivistyvaltiolle itseisarvo.

Sitten vielä valinnanvapaudesta. Toteat "Valinnanvapautta tukevassa yhteiskunnassa tulee vanhemmilla olla vaihtoehtoja sen suhteen miten he haluavat lapsensa hoitaa" ja melkein heti perään "On/off- ratkaisuja tulee välttää, suosien vaikkapa lyhennettyä työaikaa, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi". ELi ymmärsinkö oikein että kannatat vanhempien oikeutta valita lapselleen haluamansa päivähoitoratkaisu, kunhan vaan ei valitse kotiin jäämistä. (Ööh, tuota...)

Kalle S.

Esa Suominen kirjoitti...

Tottakai yleissivistys ja ammattitaito ovat itseisarvoja. Mutta niin on vastuullinen yhteiskunnallisten varojen käyttökin. Etkö Kalle aidosti näe _mitään_ ongelmallista siinä, mikäli yhteiskunta maksaa kalliin tutkinnon, jota ei milloinkaan, tai sitten vain vähäisissä määrin, hyödynnetä työmarkkinoilla ja "makseta takaisin" mm. verojen muodossa? Tilanteessa, jossa opiskellaan pitkään ja sitten vetäydytään vuosikausiksi kotiin on opiskelu ollut ikäänkuin harrastus (tai vakuutus), jonka kustannuksista vastaavat jotkut toiset. Kuten tiedät, hyvinvointivaltion koko perusidea perustuu "kaikki maksavat ja kaikki saavat" -ideaan. Minusta on oikeutettua odottaa myös "suoritusta" toiseen suuntaan (tottakai voidaan ajatella, että sitten ne kotona hoidetut lapset maksavat pappojen ja mammojen eläkkeet, mutta niin ne maksavat päiväkodeissakin olleet...).

Tottakai päiväkodeissa on parantamisen varaa. Enkä halua, tietenkään, kieltää kotona tapahtuvaa hoitamista enkä vaadi kotihoidontuen poistamista. Olen vain sitä mieltä, että yhteiskunnallisesti on järkevää pyrkiä tarjoamaan niin edullista ja tasokasta päivähoitoa, jotta lasten laittaminen ko. hoitoon on hyvä, taloudellisesti tuottava ja turvallinen vaihtoehto. Tällä on useita positiivisia vaikutuksia niin tasa-arvon kuin hyvinvointivaltion taloudellisen kestävyyden kannalta.

On/off -ratkaisuilla tarkoitin sitä, ettei ole välttämättä järkevää pakottaa vanhempia valitsemaan joko täydellistä kotihoitoa tai täydellistä päivähoitoa, mikäli he eivät sitä missään nimessä halua. Tuolloin ratkaisu voisi löytyä vaikkapa lyhyemmistä työpäivistä, mikäli niitä on, ja toivottavasti on, mahdollista järjestää. Tämä mahdollistaisi sekä vanhempien ja lasten yhdessäolon lisääntymisen että työelämäyhteyden säilyttämisen ja sitä kautta vähentäisi nykyisellään _olemassa olevaa_ ongelmaa sen suhteen, että erityisesti naisten työuriin tulee pitkiä katkoksia ja he jäävät miehistä jälkeen.

Punainen diiva kirjoitti...

Hauska nähdä että jollakin muullakin tarttui karvapallo kurkkuun aiheesta. Itsekin avauduin asian tiimoilta yhden blogimerkinnän verran :)

Tämä on näitä tasa-arvoasioita, joista on kovin vaikeaa käydä kiihkotonta keskustelua edes naisena, vaikka siitä muuten saakin näissä jutuissa tasoitusta. Se on sääli, sillä olisimme kipeästi sellaisen järjestelmän tarpeessa, joka antaisi lapselle oikeuden vanhempiin muttei tuottaisi vinoa pinoa työelämän vääristymiä ja epätasa-arvoa siinä sivussa.

Hanna kirjoitti...

Oleellisinta tässä kysymyksessä on kai se, että kotiin jää lähes aina lapsen äiti. En olisi ýhtään perhettä pakottamassa laittamaan lapsia hoitoon ennen kolmea ikävuotta, jos ovat sitä mieltä, että kotihoito on parempi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos vanhemmat tosiaan haluavat, että lapsi on 3 vuotta kotona, niin silloin molempien pitää hoitaa osansa. Eli Islannin malli niin vanheimpainvapaaseen kuin kotihoidontukeenkin. Molemmille vanhemmille omat kiintiönsä, jota toinen ei voi käyttää. Se ainakin jonkin verran korjaisi vääristymiä työmarkkinoilla. Kaikki voittaa.

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Minäkin kannatan vapaiden jakamista tasaisemmin vanhempien kanssa. Se toki edellyttää myös vanhempainvapaan pidentämistä, kuten kirjoitin jo aiemmin.

Minä olen kokenut sen, miltä tuntuu jättää 6 kk vanha vauva kotiin isän kanssa ja mennä töihin. Ei se helppoa ollut, vaikka olikin pojan ja isän suhteen kehittymisen kannalta hyvä asia. Äidin muruhan se poika silti on.. Tankkasimme läheisyyttä öisin, kun päivisin olin töissä ja sen tarve oli kyllä silloin molemmin puolista.

Kiintiöissä on se ongelma, että niiden käyttö edellyttäisi sitä, että molemmilla vanhemmilla on työpaikka. Tai helposti sellainen saatavissa juuri oikeaan aikaan, että vapaiden käytön suunnittelu onnistuisi. Nyt tiukasti suunnitellut isäosan käyttöä vaikeuttaa juuri se, ettei kaikilla ole työtä mihin palata.

Koko asiahan olisi yksinkertainen jos meillä ei olisi tunteita ja jos naisilla ei olisi vuosien saatossa imettyä ajatusta siitä, että pienten lasten hoito on juuri heidän tehtävänsä.

Isät jäävät vapaalle myös vapaaehtoisesti, kun sukupuoliroolit vapautuvat entisestään, kun isät ottavat enemmän tilaa olla isiä, kun naisia houkutellaan aikaisempaa enemmän työelämään ja kun naiset antavat sen tapahtua - tunteista huolimatta.

Anonyymi kirjoitti...

tästä keskustelusta on kulunut jo jonkin aikaa - mutta kommentoimpa silti.

Meillä esikoinen meni hoitoon 1v ikäisenä (mummi hoiti) ja juniori hieman aikaisemmin noin 9 kk iässä (molemmat perhepäivähoitoon).

Minä äiti ja ammattilainen *haluan* käyttää koulutustani hyväksi. Vaan mitä tekee työpaikka ?

Lomiltaan näin nopeasti katsotaan ön enemmänkin kieroon ja esimies esittelee vieläkäin perhepoliittisia lomia joilla voisi olla kotona. Itse en kotiasioisa työssä puhu joten ei mielestäni myös työn kuuluisi puuttua kotiasioihin.

Meillä isä on hoitanut molempia lapsia viimeiset 2 kk - ja hyvin meni !

Oikeastaan tässä ollaan siinä tilanteessa että hoidatpa lapset kotona tai palaatpa aikaisin töihin niin jollakin on koputtamista. Jokaisen perheen kuuluu saada valita heille toimiva malli. Joten joustoa ja porkkanaa vaan lisää kehiin perhepoliittisiin vapaisiin.