Sama vanha Suomi ja puoluesihteeri

Uusisuomi.fi aloitti eilen kovalla medianosteella, ja esikuvalleen tietyllä tavalla uskollisena. Ensimmäinen täyslaidallinen kohti sosialidemokraattista laivastoa. Ainakin mikäli mittarina käytetään oikeiston ja sitä tukevien tahojen demareiden kaikennäköiseen arvosteluun käyttämää palstatilaa, ovat puheet SDPn vaikutusvallan vähenemisestä kovasti ennenaikaisia ja jopa kokonaan turhia. Merkityksensä menettänyttä puoluetta tuskin nähtäisiin hyökkäyksen arvoiseksi.

Välikysymyksen reipastamaa ja gallupeissakin hieman petrannutta demarioppositiota yritetään Uuden Suomen aloituspäivänä survoa takaisin seinää vasten monipuolisen kaartin voimalla. Ryhmän kellokkaana toimii ilmeisesti mainostetun "moniarvoisuuden" nimissä sosialidemokraattien hatecrewn lupaava prospect-jäsen Jukka Relander. Kaikkien alojen asiantuntija Relander kuittaa "ulkopuolisena tarkkailijana" kevyesti SDPn vaaliohjelman sisällöllisesti puutteelliseksi sekä uudistustyön kosmeettiseksi. Toki hän on ulkopuolinen, eikä varsinkaan järjestön eteen tehty työ vielä näy, mutta on myös muistettava, että hän on läpikotaisin poliittinen toimija, jonka motiivit ovat poliittiset. Siinä ei ole luonnollisesti mitään vikaa, se on vain tiedostettava. Erityisesti ohjelmatyöhön liittyvä kommentti on myös älyllisesti epärehellinen, sillä voisi kuvitella tohtorismiehen osaavan lukea ja että hän juttuaan varten olisi myös lukemista harjoittanut.

Hoitajapalkkakysymys on kiistatta siirtänyt yhteiskunnallisen keskustelun painopisteen pois SDP:n sisäisistä kiemuroista. Relanderin ohella Uudessa Suomessa palloa takaisin edelliseen päätyyn kuljettaa Jari Tervo. On kuitenkin hyvä, että asiasta puhutaan ja olen itsekin sitä mieltä, että mikäli vahvoja ja vakavasti otettavia haastajia erityisesti SDP:n puheenjohtajakisaan halutaan, olisi heidän oltava tiedossa ennen vuodenvaihdetta. Tätä kautta jäsenistö kykenisi ottamaan asiaan kantaa puoluekokousedustajia valitessa. Muuten käy niin kuin ennenkin ja ikänsä-istuneet-aikansa-eläneet juntat pääsevät käyttämään liian suurta valtaa. Eikä Jutta Urpilaisen nimi ole tässä yhteydessä lainkaan huono, päinvastoin.

Tervon käyttämä hevosmiesten (sd.) tietotoimisto nostaa kaksvitosta SAK:n nuorisosihteeri Antti Lindtmania puoluesihteeriksi. Ilmeisesti allekirjoittaneen pitää tiivistää Juttutuvassa istumistaan, sillä minua ei tuo nimi ollut vielä saavuttanut. Lindtmanilla on nostetta SAK-laisessa ammattiyhdistysliikkeessä sekä myös ikäänsä nähden huomattavaa vaali- ja kunnallispoliittista kokemusta. Hän myös täyttää ne fyysiset vaatimukset, joita pahat kielet SDP:n puoluekokousten jälkimainingeissa vuosikausia ovat todenneet: "Mitä yhteistä on SDP:llä ja gorillalaumalla? Suurin uros valitaan aina johtajaksi."

Hyvännäköisessä nousukiidossa oleva ay-ura lienee Lindtmanin kohdalla, päinvastoin kuin Tervo olettaa, pikemminkin rajoittava kuin mahdollistava tekijä. Sama koski aikanaan spekulaatiota hänen pyrkimisestään Demarinuorten vetäjäksi. Toki puoluesihteeriys on tehtävänä toista luokkaa, mutta kannattaisiko varsin laskutaitoisen Lindtmanin pyrkiä epävarmemmalle puolueuralle? Ja riittäisikö Antilla järjestöllisen taidon lisäksi kykyä poliittiseen visiointiin, jota sitäkin tarvittaisiin -myös puoluesihteerin tehtävässä? Työelämäkysymykset ja paikalliset asiat ovat kyllä hallussa.

Kuvassa demarilinnake Siltasaaressa.