torstaina, lokakuuta 11, 2007

Sama vanha Suomi ja puoluesihteeri

Uusisuomi.fi aloitti eilen kovalla medianosteella, ja esikuvalleen tietyllä tavalla uskollisena. Ensimmäinen täyslaidallinen kohti sosialidemokraattista laivastoa. Ainakin mikäli mittarina käytetään oikeiston ja sitä tukevien tahojen demareiden kaikennäköiseen arvosteluun käyttämää palstatilaa, ovat puheet SDPn vaikutusvallan vähenemisestä kovasti ennenaikaisia ja jopa kokonaan turhia. Merkityksensä menettänyttä puoluetta tuskin nähtäisiin hyökkäyksen arvoiseksi.

Välikysymyksen reipastamaa ja gallupeissakin hieman petrannutta demarioppositiota yritetään Uuden Suomen aloituspäivänä survoa takaisin seinää vasten monipuolisen kaartin voimalla. Ryhmän kellokkaana toimii ilmeisesti mainostetun "moniarvoisuuden" nimissä sosialidemokraattien hatecrewn lupaava prospect-jäsen Jukka Relander. Kaikkien alojen asiantuntija Relander kuittaa "ulkopuolisena tarkkailijana" kevyesti SDPn vaaliohjelman sisällöllisesti puutteelliseksi sekä uudistustyön kosmeettiseksi. Toki hän on ulkopuolinen, eikä varsinkaan järjestön eteen tehty työ vielä näy, mutta on myös muistettava, että hän on läpikotaisin poliittinen toimija, jonka motiivit ovat poliittiset. Siinä ei ole luonnollisesti mitään vikaa, se on vain tiedostettava. Erityisesti ohjelmatyöhön liittyvä kommentti on myös älyllisesti epärehellinen, sillä voisi kuvitella tohtorismiehen osaavan lukea ja että hän juttuaan varten olisi myös lukemista harjoittanut.

Hoitajapalkkakysymys on kiistatta siirtänyt yhteiskunnallisen keskustelun painopisteen pois SDP:n sisäisistä kiemuroista. Relanderin ohella Uudessa Suomessa palloa takaisin edelliseen päätyyn kuljettaa Jari Tervo. On kuitenkin hyvä, että asiasta puhutaan ja olen itsekin sitä mieltä, että mikäli vahvoja ja vakavasti otettavia haastajia erityisesti SDP:n puheenjohtajakisaan halutaan, olisi heidän oltava tiedossa ennen vuodenvaihdetta. Tätä kautta jäsenistö kykenisi ottamaan asiaan kantaa puoluekokousedustajia valitessa. Muuten käy niin kuin ennenkin ja ikänsä-istuneet-aikansa-eläneet juntat pääsevät käyttämään liian suurta valtaa. Eikä Jutta Urpilaisen nimi ole tässä yhteydessä lainkaan huono, päinvastoin.

Tervon käyttämä hevosmiesten (sd.) tietotoimisto nostaa kaksvitosta SAK:n nuorisosihteeri Antti Lindtmania puoluesihteeriksi. Ilmeisesti allekirjoittaneen pitää tiivistää Juttutuvassa istumistaan, sillä minua ei tuo nimi ollut vielä saavuttanut. Lindtmanilla on nostetta SAK-laisessa ammattiyhdistysliikkeessä sekä myös ikäänsä nähden huomattavaa vaali- ja kunnallispoliittista kokemusta. Hän myös täyttää ne fyysiset vaatimukset, joita pahat kielet SDP:n puoluekokousten jälkimainingeissa vuosikausia ovat todenneet: "Mitä yhteistä on SDP:llä ja gorillalaumalla? Suurin uros valitaan aina johtajaksi."

Hyvännäköisessä nousukiidossa oleva ay-ura lienee Lindtmanin kohdalla, päinvastoin kuin Tervo olettaa, pikemminkin rajoittava kuin mahdollistava tekijä. Sama koski aikanaan spekulaatiota hänen pyrkimisestään Demarinuorten vetäjäksi. Toki puoluesihteeriys on tehtävänä toista luokkaa, mutta kannattaisiko varsin laskutaitoisen Lindtmanin pyrkiä epävarmemmalle puolueuralle? Ja riittäisikö Antilla järjestöllisen taidon lisäksi kykyä poliittiseen visiointiin, jota sitäkin tarvittaisiin -myös puoluesihteerin tehtävässä? Työelämäkysymykset ja paikalliset asiat ovat kyllä hallussa.

Kuvassa demarilinnake Siltasaaressa.

7 kommenttia:

Aksu kirjoitti...

Jukka Relander syyllistyy kyllä poliittiseen epärehellisyyteen 10. lokakuuta päivätyssä kirjoituksessaan. Se ei tosin ole kovin tavatonta sd-piireissäkään, ainakaan täällä Pirkanmaalla. Mutta tylsää se on, tekipä sitä kuka tahansa.

Mutta mitäs mieltä olet Relanderin tämänpäiväisestä kirjoituksesta, jossa hän ihmettelee sitä, miksi Tehy tuntuu liittoutuvan aina mieluummin kokoomuksen kuin poliittisen vasemmiston kanssa?

Esa Suominen kirjoitti...

Katos vain, en ollut tänään ehtinyt lukeakaan, hyvä kun vinkkasit. Mielenkiintoinen juttu ja hyvä kysymys.

Voisikohan kyseinen seikka selittyä osittain myös identiteettitekijöillä? Suomessa toimihenkilö-työntekijäjaottelu tuntuu olevan jollain tavalla merkityksellinen ihmisten mielissä, vaikkei se ole sitä todellisessa elämässä enää ollut pitkään aikaan. Mutta se on ollut tärkeä identiteetin osa monille ihmisille -puolin ja toisin.

Identiteettiä voidaan rakentaa olemalla "jotain" ja jonka vastineena ovat "ne, jotka eivät ole meitä". Duunarit-toimarit-erottelu elää vielä. Puoluekanta on yksi elementti tässä kokonaisuudessa. Koulutettu ihminen katsoo vieläkin kovin usein olevansa "parempaa väkeä" (vaikkei oikeastaan millään mittarilla edes taloudellisesti edes ole) ja haluaa identifioitua "paremman väen" puolueeseen, ikään kuin osana roolikalustoa. Tämä oman identiteetin rakennus nousee tärkeämmäksi -ja kiinnostaa enemmän- kuin analyysi itse politiikan sisällöstä ja perusteista. Tätä kautta voisi yrittää ymmärtää kyseistä ilmiötä.

Tässäkin näkyy, kuten tuossa vihreitä koskevassa esimerkissä, jota Relander käyttää, että puoluepolitiikka on eturyhmien lisäksi arvoja -ja osallistuu osaltaan identiteetin rakennukseen. Vasemmiston tulisi kyetä yhdistämään omassa politiikassaan heikommista huolehtiminen vastuulliseen menestymiseen ja siihen kannustamiseen.
Tätä kautta se voisi säilyttää ja jopa kirkastaa oman historiallisen tehtävänsä tasa-arvon tavoittelusta siten, että se vetoaisi myös laajempiin ryhmiin.

Pete kirjoitti...

Ei pidä tuomita ensimmäisen jutun perusteella. Pahemmin Relander minusta viimeisessä postauksessaan tykittää Kokoomusta (Siis Kokoomusta ja Uusisuomi-julkaisussa).

Jari Tervon juttua minä pitäisi jopa hyväntahtoisena. Itse yllätyin lähinnä hänen henkilöspekulaatioidensa osuvuudesta: Ei Tervon juttu nimittäin ollut ensimmäinen josta juuri noista nimistä ja tehtävistä luin. Sama pätee myös Relanderin "Heinäluoma etsii varapuheenjohtajaa"-juttuun.

Jos jossakin kyseenalaistetaan SDP:n istuvien johtohenkilöiden asemaa, ei sitä voi pitää hyökkäyksenä itse puoluetta kohtaan (vaikka ymmärrettävästi jotkut haluavat asian niin ymmärtää). Joskushan asia on jopa päinvastoin: Kyseinen henkilö on aidosti huolissaan puoleesta ja toivoo sille piristysruisketta.

Minusta Uusi Suomi on virkistävä lisä verkkolehtiin. Ei sellaisen tekeminen muuten vaatisi ylivoimaisia resursseja demareiltakaan. Aikaa ja vaivaa se kyllä vaatisi. Sekä täydellistä avoimuutta ja ehdotonta ennakkosensuurin puuttumista.

teme kirjoitti...

Se on jotenkin koomista, että kun Relander hieman piikittää demareita hän on vihreä demarivihaajaa, kun taas kokoomusta niin mielenkiintoinen kolumnisti... Yksi hyvän lehden merkki on että kaikki intressiryhmät ovat vakuuttuneita julkaisun kannattavan heille vastakkaista ryhmää, siinä mielessä lupaava alku Uudelle Suomelle.

Esa Suominen kirjoitti...

:) Kauneus on katsojan silmässä. Relander on kyllä kunnostautunut tässä mainitsemassani roolissa jo aiemminkin. Ja mielenkiintoisia jutut voivat olla siitä huolimatta, vaikka niistä olisikin eri mieltä. Plus että pidin tuota ohjelmakommenttia ihan aidosti aika ala-arvoisena. Kritisoida saa, mutta asiasta sitten, kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

...kauneus on katsojan silmässä, ellei silmässä ole mustaa pilkkua estämässä näkemistä. Plus ne joiden silmä on musta pilkku...

terv uus´maalainen

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Jäin hieman kaipaamaan rohkeampaa analyysiä potentiaalisista nimistä, ml. hra Suominen;)

Siis: mitä puoluesihteeriltä sopii odottaa, mikä hänen tehtävänsä on ja mihin suuntaan sitä uusi henkilö voisi viedä. Minun on toistaiseksi käydyn spekuloinnin perusteella vaikea nähdä itsestään selvän hyviä haastajia hommaan, sen verran vaativana sitä pidän.

Uuden tyypin tulee kuitenkin ratkoa ikääntyvän jäsenistön, jähmeän järjestörakenteen, poliittisesti passiivisen imagon, tiukassa istuvan "ukkovallan" ja monen muun kiperän pulman vyyhti. Siis laittaa yli 50 000 ihmisen organisaatio futaamaan. Siinä sitä haastetta.

Anyone up for the challenge?