perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Aamukahvin äärestä

Ehdin jo ihmetellä, missä viipyy jokavuotinen keskustelu siitä, miksi naiset saavat mainostaa alusvaatteissa naisten alusvaatteita. Se kesti tänä vuonna ihmeen kauan, mutta alkoi sentään lopulta. Lopputuloskin lienee sama kuin aina ennenkin. Asiasta purnaamisesta palkkaa saavat tekevät työnsä, käydään vuosi vuodelta väljähtyneempi ja väsähtäneempi keskustelu julkisen tilan seksualisoitumisesta samalla kun H&Mn kassakoneet kilisevät.

Ne ihmiset, joita nyt halutaan erityisesti "suojella" ovat ilmeisesti väärän tietoisuuden vallassa, koska suurinta osaa heistä ei voisi vähempää kiinnostaa miten ja missä moraalista huolestuneet tädit ja sedät ovat näkevinään seksiä, pornoa ja turmelusta. Varmasti markkinoinnilla on rajansa tälläkin puolella. Mutta sinällään en jaksa innostua yhteiskunnan talebanisoinnistakaan. Moralistinen mölyäminen saattaa pikemminkin toimia itseään vastaan. Maat, joissa vähäpukeisuus on mystifioitu tai kielletty, eivät ole mitään benchmark-yhteiskuntia sukupuolisen tasa-arvon kentällä.

Huomionarvoinen on myös Hesarin päivän pikku-uutinen hallituspuolueiden keskusteluista rajoittaa edustajien oikeutta poiketa hallituksen linjasta. Vihreitä viedään taas kuin kuoriämpäriä. Sama porukka on niin kauan kuin allekirjoittanut on ollut politiikassa mukana, aina haukkunut demareita stalinistisesta ryhmäkurista. Taisi jopa joku vihreä eduskuntavaaliehdokas päästää suustaan vaalien alla kuolemattoman lausahduksen: "vihreät ovat opiskelijaystävällinen puolue, koska meillä ei ole ryhmäkuria." Nyt he tukevat hallitusta, joka pyrkii viemään heiltä melkoisen keskeisen vaikuttamisvälineen, omat budjettinäkemykset. O tempora o mores.

Mutta löytyi aamuhesarista hyvääkin. Allekirjoittanut kannattaa lämpimästi ekologisesti ja kaupunkikuvallisesti kannatettavia hankkeita erityisesti Tikkurilan, mutta myös Tapiolan osalta. Juuri näin. Radan/metron välittömässä läheisyydessä tapahtuva tehokas rakentaminen vähentää liikennepäästöjä ja eheyttää kaupunkirakennetta. Vantaalla hanke ilmeisesti etenee, mutta toivon mukaan myös Espoon päättäjät, demarit mukaanluettuna, ymmärtävät kannattaa järkeviä ehdotuksia.

ps. näkikö kukaan Lenita Airiston eilen televisiossa keskustelemassa seksin ostosta ja myynnistä? Jos, niin tunsiko kukaan muu lähes arkaaista vihaa? Harvoin näkee yhtä itseriittoista, ylemmyydentuntoista ja epäkohteliasta esiintymistä live-tilanteessa. Kuka Airisto oikein luulee olevansa?

10 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Tuli olo, että Airisto on ekaa kertaa elämässään telkussa. Silloinhan pitää päästä sanomaan kaikki heti nyt, kun toista tilaisuutta ei tule. Kaiken huipuksi sitä samaa asiaa piti toistaa ja toistaa. Olisin kuvitellut, että Airistolla olisi voinut olla keskusteluun hiukan enemmän annettavaa.

Punainen diiva kirjoitti...

Annoin houkutella itseni (vastoin parempaa tietoani) katsomaan osan tuosta a-talkista. Kestin kokemuksen kiskomalla päälle saman lehmämäisen välinpitämättömyyden vaihteen, jota sovellan sosiopaattisiin proffiin ja joulunjälkeisiin alennusmyynteihin. Taito on tuskalla hankittu ja vaivalla hiottu, ja toimii yleensä ihan kohtuullisesti. Eilen oli vaikeuksia, mutta Airistoa huomattavasti suuremman haasteen heitti kyllä Tuija Brax. Mitä se auttaa, vaikka käyttäytyy hyvin, jos sanoma on silkkaa dadaa?

Anonyymi kirjoitti...

ES: "Maat, joissa vähäpukeisuus on mystifioitu tai kielletty, eivät ole mitään benchmark-yhteiskuntia sukupuolisen tasa-arvon kentällä.
"

Oikein! Äijä on vedossa! Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tähän naisten alusvaatemainoskeskusteluun tulee, niin en voi olla mainitsematta, että Satu Taiveho on viime päivien iltapäivälehdissa puhunut nuorten tyttöjen liialiisen laihduttamisen yhteydestä myöhempään lapsettomuuteen.

Elikkä: suurinta osaa ihmisistä ärsyttävät niissä mainoksissa esitetty katukuvasta poikkeava naisihanne, ei paljas pinta sinänsä.

Itse olen oikein tyytyväinen, että Suomessa jaksetaan puhua asiasta. Esimerkiksi Argentiinassa, joka ei ole tunnettu talebanistisesta pukeutumisesta, mutta jossa naisen asema ei silti ole ihan maailman paras, näytettiin pari vuotta sitten sellaista viihde-elektroniikan TV -mainosta, jossa mies sai kaukosäädintä painamalla "muutettua" aivan normaalipainoisen naisen niin sanotusti mallin mittoihin.. olen kovin onnellinen, että tuommoinen mainos tuskin Suomessa menisi läpi.

Anonyymi kirjoitti...

Pinja: "Elikkä: suurinta osaa ihmisistä ärsyttävät niissä mainoksissa esitetty katukuvasta poikkeava naisihanne, ei paljas pinta sinänsä."

1) jos ne todella ärsyttäisivät ja ihmiset todella haluaisivat muuta, ihmettelen miten vuodesta toiseen mainostetaan ihmisiä ärsyttävällä tavalla. En siis oikein usko. Liikemiehen elämäntehtävä on tuottaa sitä mitä jengi haluaa ja mainostaa sitä tuotteensa kannalta suotuisalla tavalla. Ärsyttäminen on huonoa taktiikkaa.

2) Esittääkö mainokset todella mitään naisihannetta? On totta, että päät kääntyvät ja kaunista on miellyttävää katsella. Mutta kaunista on monenlaista. Kullakin on omat ihanteensa. En tunne ketään, joka pitäisi esim huippumalleja erityisen kauniina ja jonkun muotisuunnitelijan mukaan mallien tehtävä onkin olla henkarina vaatteille. Silti koko ajan puhutaan mallien esittämästä naisihanteesta. Pöhköä.

-rh kirjoitti...

Niin, jospa tuo olisikin niin simppeliä, että mitä nyt joku sanoo ...

Mutkun meillon tuo empiria - nuorin tyttäreni kärsii syömishäiriöistä, kuten kai n. liki 80% hänen ystävistään

Tosi
Pöhköä.

Anonyymi kirjoitti...

Ruso kirjoitti:

”jos ne todella ärsyttäisivät ja ihmiset todella haluaisivat muuta, ihmettelen miten vuodesta toiseen mainostetaan ihmisiä ärsyttävällä tavalla. En siis oikein usko."

Varmaan molemmat tajuamme oikeasti, että asia ei ole näin yksinkertainen. Mainonnan tavasta paitsi representoida, niin myös luoda todellisuutta on kirjoitettu niin paljon, että sitä on varmaan tässä turha alkaa käsitellä.. Ristiriidasta todellisuuden kanssa sellanen mielenkiintoinen pointti, että Me Naiset julkaisi joitain vuosia sitten Me Naiset XL –lehteä, jossa puhuttiin isokokoisista naisista ja isokokoisuudesta yleensä positiiviseen sävyyn, ilman laihdutusohjeita. Lehdelle löytyi lukijoiden taholta kysyntää, mutta se jouduttiin silti lopettamaan, koska ketkään muut kuin laihdutusfirmat eivät halunneet mainostaa siinä. Jenkeissä kävi samoin vastaavalle lehdelle.

On muuten myös aika vaikeaa ylipäätänsä ostaa vaatteita (uusina), jos sen haluaa tehdä vaateketjulta, jonka mainoksissa naisten tod.näk painoindeksi ei olisi vaarallisen alhaalla tai jossa edes mallinuket(!) olisivat normaalikokoisia. Taannoin televisiossa pyöri sellainen Seppälän ”oman elämänsä supermalli” – ei-ammattimalleja käyttävä mainos, jossa _tosi laiha_ nainen sanoi, että ”en olisi ikinä uskonut, että ihan normaalipainoinen ihminen voisi päästä malliksi.” Pahoittelen puritaanista asennettani, mutta ei silloin oikein tehnyt mieli ostaa Seppälän vaatteita.

Suuri osa ihmisistä ei myös vaan jaksa vastustaa kaikkea, ihmiset tekevät ylipäätänsä aika montaa asiaa, jonka he saattaisivat toivoa olevan jotenkin toisin. Ja teini-ikäiset eivät välttämättä edes tajua, että ehkä kannattaisi vastustaa eikä yrittää näyttää samalta oman terveyden kustannuksella. Voi olla vaikeaa olla jo itse mediakriittinen, saati saada muut ympärillä olevat hyväksymään itsensä sen kokoisena kuin haluaa.

Ruso: ”Esittääkö mainokset todella mitään naisihannetta? On totta, että päät kääntyvät ja kaunista on miellyttävää katsella. Mutta kaunista on monenlaista. Kullakin on omat ihanteensa. En tunne ketään, joka pitäisi esim huippumalleja erityisen kauniina”

Koska tässä keskustelussa puhutaan toivoakseni vartaloista eikä kasvoista, en ehkä siksi ymmärrä tätä kommenttia. Kaunista on toki monenlaista ja kaikki huippumallit eivät ole kasvoista niin sanotusti klassisen kauniita, mutta heitä kaikkia kuitenkin yhdistää maksimissaan 90-60-90 rinta-vyötärö-lantionympärys tai kai he ovat kuulemma nykyään vieläkin laihempia eli ”nollakokoisia” (vaatekoko 30.)

Jos kaveripiirissänne naisihanne ei ole mahdollisimman kiinteä ja rasvaton, niin se on tietty hienoa! Ikävää vaan on, että koko muu maailma ei taida olla yhtä media- ja yhteiskuntakriittinen.

Anonyymi kirjoitti...

- rh: "nuorin tyttäreni kärsii syömishäiriöistä"

Olen pahoillani. Toivon, että asia saadaan haltuun. Tsemppiä!

Pinja: "On muuten myös aika vaikeaa ylipäätänsä ostaa vaatteita (uusina), jos sen haluaa tehdä vaateketjulta"

Huonosti hoidettua liiketoimintaa. Minä ainakin satsaisin tuotteisiin, joille löytyy kysyntää.

Pinja: "Suuri osa ihmisistä ei myös vaan jaksa vastustaa kaikkea"

Terve asenne.

Pinja: "Voi olla vaikeaa olla jo itse mediakriittinen"

Panostaisinkin tähän, enkä kaikkeen aina sovellettavaa kielto/rajoitus-ajattelua.

Mallikommenttiin: huippumallit ovat usein äärimmäisen laihoja. Ehkä he sitten edustavat jotain kauneusihannetta, mutta harva vain jakaa sitä. Kuten sanottu: henkareita vaatteille.

Jenkkakahvat ovat kunniassa! Ja sopiva kaljapötsi on vai miehekäs!

Jukka Torikka kirjoitti...

Kas, Esa kirjoitti neljästä eri aiheesta ja keskustelua kirvoitti Lenita Airiston ohella alusvaatemarkkinointi. Eipä siinä, sama kohta alkuperäisessä tekstissä herätti itsellänikin eniten mietteitä.

Jotenkin ongelmallisena näkisin mustavalkoisen vaihtoehdottomuuten sen välillä, että yhteiskunta voi vain olla ottamatta kantaa seksuaaliseen markkinointiin, tai talebanisoitua. Yhtä lailla seksuaalista repressiota on sekä pakottaminen kaavun käyttöön, kuin pakottaminen pornahtavien kuvien katsomiseen.

Esa lienet tästä samoilla linjoilla, vaikka kirjoitit vähän hassusti. Jos pieni mainos sallitaan, niin kirjoitin itsekin aiheeseen liittyen blogissani: http://jukkatorikka.blogspot.com/2007/12/paljaalla-pinnalla-markkinointi.html

Anonyymi kirjoitti...

Kuvien kieltäminen tukee kuvien sanomaa.

Sekä niitten mainosarvo että vahingolliset vaikutukset perustuvat niitten mystifiointiin.

Jos ylimääräinen lässytys asian ympärillä lopetetaan, niitten merkitys latistuu.