Itsenäisyyspäivä

Suomi täyttää tänään 90 vuotta. Perinteisten menojen keskellä miettii, mitä isänmaa ja isänmaallisuus itselle merkitsevät.

Perinteitä, totta kai. Äitien ja isien työtä, kansallista kulttuuria. Pieniä graniittiristejä Nousiaisten kirkonmaalla. Äidin isä mullan alla, hän jäi talvisotaan eikä koskaan enää nähnyt vaimoaan, pientä tyttöään tai Aatos-poikaansa. Maa pelastui, perheet kantoivat raskaimman taakan. Baltiassa vierailleet tietävät, mikä olisi ollut vaihtoehto.

Isänmaa on myös paljon muuta. Minä olen ylpeä siitä Suomesta, joka rakensi koulut, terveyskeskukset, ja tasa-arvoiset mahdollisuudet. Mikään ei ole valmista, mutta pitkälle on tultu. Monille sellaisille ihmisille, minä itse mukaanlukien, joiden perheet eivät ole vauraita tai vaikutusvaltaisia, on luotu mahdollisuuksia pyrkiä eteenpäin kohti omaa tähteään.

Tältä pohjalta on hyvä kertoa muualla: olen suomalainen, ja ylpeä siitä. Mutta huoli kasvaa. Erot kasvavat, piittaamattomuus uhkaa lisääntyä. Suomi ei ole kuollut. Mutta se voi kuolla. Rajat säilyvät, liput liehuvat. Mutta yhteiseltä Suomelta voi kuolla sen sielu, yhdenvertaisuus ja yhteisvastuu.

Puhemies Niinistö piti eilisessä eduskunnan juhlaistunnossa puheen, jossa hän summasi suurimmaksi haasteekseemme luottamuspulan. Riittääkö meillä herkkyyttä, ja halua, tehdä sitä työtä globalisaation aikana, mikä meiltä onnistui jo kerran aiemmin? Kehitys jakaa suomalaisia voittajiin ja häviäjiin. Yhteiskunnalla on hallussaan välineet, joilla se voisi edistää sellaista kehitystä, jolla eroja pienennetään ja joiden avulla myös osattomiksi jääviä voitaisiin tukea. Haluaako se niitä käyttää? Miksei halua?

Isänmaallisia eivät ole sellaiset ihmiset, jotka usein itseään sellaisiksi kutsuvat.

Isänmaallisuutta ei ole eristäytyminen maailmasta. Isänmaallisuutta ei ole haikailla kotimaan muuttumista jonkinlaiseksi Pohjois-Koreaksi, jolla ei saa olla yhteyttä vieraisiin kulttuureihin, tai jonka täytyy torjua kaikki muualta tuleva. Isänmaallisuus voi parhaimmillaan olla elävää yhteisvastuun tunnetta. Pahimmillaan se on synkkää nationalismia, "omalla tunkiollaan kiekuva typerä kukko".

Minulle isänmaallisuus on yhteisvastuuta niin maasta kuin koko maailmasta. Haluan olla ylpeä sellaisen maan kansalainen, joka pitää huolen jokaisesta asukkaastaan, pyrkii vaikuttamaan suurempaan maailmaan kuin vain omien rajojensa sisäpuolelle, ja joka haluaa kaikella tavalla olla edelläkävijä, oli kyse sitten tasa-arvosta, elämänlaadusta kuin ekologisesta elämäntavasta. Isänmaallisuutta on myös usko demokratiaan, kansanvallan puolustamista niin markkinavoimia kuin poliittista totalitarismia vastaan. Tekoja, ei uhoa ja lipunheilutusta.

Päivän mietelauseeksi suosittelen: Antton Rönnholm.

Hyvää itsenäisyyspäivää!