perjantaina, helmikuuta 15, 2008

Sanat viikonvaihteeksi

SDP:n pj-kierros käynnistyi eilen televisiossa. Eilinen A-Talk jätti vielä hieman kylmäksi, kunnon asiaan ei päästy. Sinällään ehdokasnelikko on varmasti lämmettyään pätevä ja monipuolinen ja he näyttivät myös tulevan kohtuullisen hyvin toimeen keskenään. Onnistujia olivat Tuomioja ja Kumpula-Natri, Urpilainen jäi vielä hieman varjoon. Filatov onnistui näyttämään siltä, mikä hänen vahvuutensa onkin, kompromissilta.

Vihreänä valituksi tullut kansanedustaja Merikukka Forsius loikkasi Kokoomukseen. On helppo yhtyä monessa paikassa esitettyihin arvioihin, keskimääräinen taso kohosi sekä vihreässä että sinisessä eduskuntaryhmässä. Huomionarvoista on kuitenkin tasainen virta vihreistä poispäin ja nimenomaan kohti oikeistoa. Luukkainen ja Kouros lähtivät jo, Forsius nyt. Kertooko tämä laajemmasta ilmiöstä?

Juha Peltonen jatkaa rehvakkaan raisulla linjalla myös tämän päivän Demarissa. En viitsi puuttua siihen, keitä Peltonen haluaa potkia päähän buutseillaan, mutta hänen journalismikäsityksensä on sanalla sanoen erikoinen. Hänen mukaansa puolueen "päälinjaa tukevia näkemyksiä tulee esitellä enemmän kuin muita". Ensinnäkin minusta puolueen päälinjaa on aika ajoin melkoisen vaikea hahmottaa ja uskoisin, että se on jatkuvasti jonkinlaisen keskustelun kohteena. Toiseksi kuvittelisin, että erityisesti mielipidepalstalla kriteerinä ei olisi tuo jonkin (minkä?) tahon määrittelemä "päälinja", vaan juttujen journalistinen taso sekä palstatilan määrittyminen suhteessa siihen miten paljon tietyn näkemyksen omaavia mielipiteitä lehteen tulee. Mutta minä en toki ole journalisti.

Ja vielä oikein asiasta. Sosiaaliturvan valitusjonoille on tehtävä jotain. Helsingin Sanomat poimi asian näyttävään uutiseen jokin aika sitten. Tämä huoli erityisesti sosialidemokraattien on kuultava. Porvarihallitus ei ole lisännyt, pikemminkin päinvastoin, valitusten käsittelyn resursseja. Vuosien jonoihin nääntyvät ovat enimmäkseen matalasti koulutettuja, rankassa ruumiillisessa työssä terveytensä menettäneitä reilu viisikymppisiä. Heitä uhkaa pitempiaikainen toimeentulo-ongelma yhdessä luottamuksen menettämisen kanssa. He ovat suuri ja kasvava joukko maan hiljaisia, joille hyvinvointivaltio on kääntänyt selkänsä.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Filatov onnistui näyttämään siltä, mikä hänen vahvuutensa onkin, kompromissilta."

Esa, vähän löysähköä puhetta noinkin fiksulta ja analyyttiseltä immeiseltä.

Kompromissi mistä?

1) Kompromissi siinä, miten aatteellisuus ja poliittiset realiteetit voidaan yhdistää onnistuneesti?

2) Kompromissi siinä, kuinka yhdistää poliittisen kokemuksen ja nuorekkuuden? Siis sellaisen, joka on valmis pääministeriksi ilman harjoittelua tai harmaantuvia hiuksia?

3) Kompromissi, joka voi yhdistää hajallaan ja hämillään olevan SDP:n, niin nuoret kuin vanhemmat jäsenemme ilman menneisyyden painolastia?

MikkoMy

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Päätoimittajan linjaus on selvä kommentti myös viikon takaiseen keskusteluun. Jos Heinäluoma on maanantaina keskustellut päätoimittajan kanssa niin olivatko molemmat äijät jo siinä vaiheessa unohtaneet, että demarinuoret oli tarkoitus pyytää kahville? Jos linjassa ei ole mitään vikaa, ei kai ole syytä kahvitella ja sovitella linjoja yhteen?

Ja jos puolueen päälehti ei tue moniäänisyyttä jatkossakaan, eikä sen ole sitä tarkoituskaan tehdä, ei sitä myöskään kannata tilata.

Surullista.

Esa Suominen kirjoitti...

Mikko, kompromissi ei ollut tarkoitettu sinällään dissaamaan ketään. Tarjan vahvuus ja mahdollisuus on juuri noissa mainitsemissasi kohdissa. Minulla ei olisi mitään ongelmaa toimia hänen vetämässään puolueessa.

Tarja tulee olemaan erittäin vahva ehdokas, mutta sanoisin, että hänen eräs valttinsa tulee olemaan juuri se, että jos (kun) SDP ei ole valmis valitsemaan huomattavan nuorta ja vailla valtioneuvostokokemusta olevaa henkilöä, tai ikikriitikko Tuomiojaa, yhdistää Tarja osia molemmista. Särmä ja jännitys puuttuvat, mutta ei tuo ylitsekäymätön ongelma ole.

Anonyymi kirjoitti...

Postasin Esalle privaa, joka sivuaa tätä asiaa; miksi minä en enää toimi puolueessa.

Julkaisen sen myöhemmin omalla blogillani.

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Hyvät kommentit sekä Mikolta että Esalta. Tarjahan on erittäin vahva ehdokas. Karisman ja johtajuuden puolelta saattavat sitten löytyä ne haasteet, jotka jokaisella ehdokkaalla on, tavalla tai toisella.

A-talkista olen täsmälleen samaa mieltä Esan kanssa. Oikeastaan oli hieman yllättävää kuinka luontevasti jännite lähti rakentumaan Mippen ja Ekin välille. Tästä on hyvä jatkaa, erilaisia mielipiteitä ja painotuksia kyllä on.

Petri Mustakallio kirjoitti...

Kun Peltonen kirjoitti Demarinuoret-irvailunsa olin loukkaantunut. Perjantaina hän kirjoitteli halustaan potkia buutseilla päähän erinäisiä ihmisiä - minun tulkintani mukaan sellaisia tovereita jotka kommentoivat asioita muissa kuin hänen lehdessään. Se juttu pani huolestumaan, sekä päätoimittajasta itsestään että UP Demarista työyhteisönä. Ei tuollaisia tekstejä luulisi lähtevän henkisesti täysissä voimissa olevan ihmisen kynästä. Nyt voisi toveri Ilkka Taipaleen ammatillinen konsultaatio olla paikallaan.

Mats kirjoitti...

En tiedä olisivatko keskustelijat edes pystyneet konkretisoimaan omia ajatuksiaan puolueen tulevaisuudesta sen enempää kuin he tekivät tuossa ohjelmassa. Minulle ei sano paljon mitään esim. se seikka että Kumpula-Natri on mukamas Eurooppa-myönteisempi kun Tuomioja. Mitä se tarkoittaa?

YouTube voisi toimia hyvänä kanavana kunnon pj-tenteille, jossa kriittiset kysymykset voisivat tulla toisen demarin suusta. Kunhan ei UP Demarin suusta.

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen asettunut tukemaan parempi perseisiä ehdokkaita.