SDP:n puheenjohtajakisa on vasta alussa ja lisää ehdokkaitakin saattaa ilmestyä radalle. Mielipidetiedusteluita aiheesta on kuitenkin jo alkanut ilmestyä. Tulokset vaihtelevat jonkin verran tekijän mukaan, mutta myös sen mukaan keneltä kysytään, puolueen luottamushenkilöiltä vai kaikilta kansalaisilta.Vaihtelu näkyy kaikkien, mutta erityisesti Erkki Tuomiojan kannatuksessa. Tuomioja saa säännönmukaisesti paremmat kannatuslukemat silloin, kun asiaa kysytään tavallisilta ihmisiltä. Piirihallitusten jäsenistä Tuomiojaa kannatti MTV3n gallupin mukaan 19%. Sunnuntain Aamulehden mukaan SDP:n kannattajista Tuomiojaa kannatti peräti 28%. Viime viikolla Iltalehti mittasi Tuomiojalle puolueen kannattajien keskuudessa 33%:n kannatuksen.
Sekä Aamulehdessä että Iltalehdessä nostetaan esiin vielä eräs SDP:n kannalta keskeinen kysymys. Tuomiojaa kannattavat erityisesti nuorimmat vastaajat. Toki osa tästä kannatuksesta selittyy hänen laajalla tunnettuudellaan verrattuna lähes keneen tahansa muuhun poliitikkoon. Mutta, väittäisin, suuri osa myös tunnistettavalla ja kannatusta nauttivalla poliittisella linjalla.
Mielipidetiedusteluilla ei tätä kisaa voiteta tai hävitä. Mutta ajattelemisen aihetta ne antavat. Nuoret ja sellaiset puolueen kannattajat, jotka eivät tällä hetkellä miehitä komiteoita näkevät Tuomiojassa parhaan johtajan sosialidemokraateille. Teemmekö me tätä heille vai jo valmiiksi asemissa oleville? Kenellä onkaan aiheesta paras tieto, miten ja kenen vetämänä puolue kapuaa jälleen Suomen suurimmaksi?
Tekstit
10 kommenttia:
... miten ja kenen vetämänä puolue kapuaa jälleen Suomen suurimmaksi?
Oma ehdokkaani tällä elämänkokemuksellani on Erkki Tuomioja,
Ei näe nuoruudella ja kokemattomuudella tässä mitään itseisarvoa - voi onnistua kykypuolueella, mutta siinä on kyllä vähän mun omaakin vikaa.
:)
*vakavoituu silmissä*
Mutta siis, kyllähän se uskoo vaatii. Juuri katselin blogilistan luetuimman ykköspaikkaa. Jos tuo nyt pitää paikkansa, että sitä ei ole tuonne teknisesti optimoitu, olemme aikamoisessa kusessa, ja jos kohta, totta myös tämän aidon, solidaarisen vastavoiman täytyy tulla esiin.
Kaksi huomiota täydentämään pohdintaasi.
1. Maria Guzenina oli ylivoimainen kakkonen Iltalehden kyselyssä peräti 27 prosentin kannatuksella.
2. Miapetra Kumpula-Natri puuttui kokonaan Aamulehden kyselystä. Arvelisin, että juuri nuorempien joukossa hänenkin kannatus on nousussa.
Kannatukset siis todellakin selittyvät lähinnä tunnettuudella. Väitän, että ihmiset osaisivat kertoa Tuomiojan linjasta yhtä paljon, kuin pk-seudun asukkaat osasivat Hesarin testissä nimetä alueensa kunnat. Eli eivät hyvin.
Teet Arto melkoisen rohkean yleistyksen, jos toteat, että ihmisillä, siis kansalaisilla, ei ole tietoa Tuomiojan poliittisesta linjasta. Lienee kuitenkin niin, että hänen politiikastaan ja ajatuksistaan kansalaisilla on selkeästi eniten tietoa, ainakin kun puhutaan pj-kisaan tällä hetkellä osallistuvista ehdokkaista. Ajatuksesi herättää myös sen kysymyksen, mihin sitten mielestäsi perustuu muiden ehdokkaiden kannatus? Politiikkaan se ei näemmä voi perustua, jos siitä ei kerran tiedetä. Imagoon? Nuoruuteen? Naiseuteen? Ovatko nämä itseisarvoja?
On todellakin huolestuttavaa, jos "poliittinen" kannatus perustuu kaikkeen muuhun kuin poliittiseen linjaan. Eihän tämä tietystikään mikään uusi ilmiö ole.
Mielestäni se kertoo oivallisella tavalla liberaalin länsimaisen demokratian kriisistä. Yhteiskunnallisen keskustelun näivettyminen on johtanut tilanteeseen, jossa perusteltua ja analyyttista argumentointia ei tarvita "poliittisen" suosion saavuttamiseen. Riittää, kun julkisuuskuva on kunnossa ja ihmiset tunnistavat nimen ja naaman uutisista tai Anna-lehdestä.
Tästäpä jälleen kaksi tavoitetta seuraavalle SDP:n puheenjohtajalle: analyyttisen yhteiskunnallisen keskustelun palauttaminen politiikkaan ja deliberatiivisten elementtien edistäminen demokraattisessa järjestelmässämme.
Esa, tuot blogissasi mielenkiintoisen ja samalla hyvin konkreettisen näkökulman tarkastellessasi puolueen sisäistä mielipidekulttuuria ja sen suhdetta ulkomaailmaan.
Nyt osin järkyttyneelle ja yllätetyllekin puoluebyrokratialle on avautunut tyystin outo - jopa kiusallinen tilanne, mihin se ei ainakaan hetkeen tunnu osaavan orientoitua.
En tarkoita tällä sitä raivoa lähentelevää mielialaa, minkä vallassa UP-Demari tai yksittäiset puoluehallituksen jäsenet näyttävät ja kuuluvat reagoivan tilanteeseen.
Kuinka hallita prosessia ja muutoksen suuntaa - silti muuttumatta ja valtaa menettämättä.
Jopa byrokraattinen sentralismikin haluaisi käyttää hyväkseen "luovaa kaaosta", mutta hallitusti ja etenkin oman valtansa säilyttäen.
Siksi Esan näkökulma vertailla eri ryhmien - byrokraattisen eliitin, jäsenten, kannattajien ja kansalaisten suhtautumista yllättäen avautuneeseen puolueen uudistamisen mahdollisuuksiin ja toiveisiin, on hyvin valaiseva.
Meille, jotka olemme olleet "sisällä apparaatsissa" ei liene mikään uusi havainto, kuinka puoluehierarkian sisäinen logiikka toimii.
Lopputulemana se näyttää kärjellään olevalta kartiolta.
Mitä korkeammalle kansalaisista, kannattajista, jäsenistä, piirihallituksista, puolueen ammattisotureista, puoluevaltuustosta, puoluekokousedustajista tai puoluehallituksesta aina presidiumiin mennään, sitä yhdenmukaisemmaksi poliittinen näkökenttä kaventuu.
Hallituksessa toimittaessa
tahtipuikkoa käyttää kapellimestari. Vika on kuulijan korvissa, jos soitto ei kaikilta osin miellytä.
Eli ei suinkaan ole mitään ihmettelemistä, jos kansalaisten, SDP:n kannattajien tai jäsenten mielipiteet eroavat mieluisammasta SDP:n puheenjohtajasta sitä enemmän mitä lähemmäksi mennään puoluekartion kärkeä.
Sama tyytymättömyyden ja tyytyväisyyden ero on politiikan sisällöistä ja tuloksista.
Sarkastisesti voisi kiteyttää, että jos piirihallitusten jäsenistä jo parisenkymmentä prosenttia on Erkki Tuomiojan kannalla tai että yli 40 prosenttia puoluevaltuuston jäsenistäkin kannattaa neuvoa-antavaa jäsenäänestystä, - niin jotenkin on puolueen- ja maailmankirjat sekaisin!
Toki byrokraattinen sentralismi apparaatsina voi elää hermeettistä (umpinaista, ilmanpitävää) ja jäsenten tai kansalaisten mielipiteistä välittämätöntä elämäänsä.
Voihan puolue edelleenkin yrittää hankkia kansalaisten kannatusta tarjoamalla lumeeksi erilaisia tempauksia ja virkistäviä viikunanlehtiä.
Miten muuttua ja uudistua - muuttumatta? Uskottavasti?
Kansalaisten luottamusta lisäten? Jäsenten toiveita ja odotuksia kuullen?
Tähän aikaan ja maailmaan vaikuttaen?
Siinäpä ristiriitaisia kysymyksiä apparaatsille pähkäiltäväksi.
Esa hyvä, puolueen jäsenet tekevät valinnan ja he tietävät toki paljon enemmän ehdokkaiden linjoista. Uskon aidosti, että yleiset gallupit heijastavat korostuneesti hyvin pinnallisia käsityksiä (kaikki varmasti ymmärtävät, että SDP:n pj-ehdokkaat ovat demareita) sen sijaan, että "maija meikäläinen" tietäisi Tuomiojan käsityksiä globalisaation hallinnasta jne.
Mitä kysymykseesi tulee, niin viittaan aloitukseeni: jäsenet tekevät päätöksen ja he tietävät ja tuntevat ehdokkaat suurta yleisöä paremmin. Minusta se on selvä asia ja hyvä niin. Tuomioja on siis toki parhaiten tunnettu ehdokas ja se näkyy Iltalehden kyselyssä. Ja toki vaikuttimina on myös käsityksiä ehdokkaiden poliittisista linjoista, mutta uskon niiden olevan marginaalissa verrattuna yleiseen tunnettuuteen ja mielikuvaan.
Tuostahan on hauska kertomus, miten yhdestä nuoreta tuli tuomiojalainen. En tiedä, onko hän miten laajasti tätä kertonut, mutta se meni niin, että tämä henkilö teki Erkin ensimmäiset kotisivut webiin, ja joutui lukemaan koko aineiston, koska jaotteli sen kappaleisiin kappaleen vaihto -stagin < p > iskemiseksi sinne perään.
Loppuun päästyään hän oli Tuomiojan tukija - mun ihmiskäsitykseni ei ole vihannespohjainen, vaan kognitioprosessissa todella tapahtuu tunnistaminen ja oman ajattelun peilaaminen; nähdään ikään kuin omat ideat suuremmassa ja jämerämmässä kehyksessä,
niin se kai menee nyt kuin 30 vuotta siitenkin. En ole mikään tuuliviiri, vaikka oli tuossa 1990-luvun alussa sellainen hieman kriittisempikin aika, ja tuli Erkki Tuomiojan kanssa otettua ihan yhteen Ylen radiolinjalla ”takinkäännöksistä” – en mä tiedä, ehkä hän oli kuitenkin enemmän oikeassa kuin mä (joka en suorassa lähetyksessä antanut kunnolla suunvuoroa ET:lle).
En myöskään usko että hän olisi erehtymätön tai täydellinen puheenkohtajana – mutta tärkeintä on suunta, kuten sanotaan.
Turpakiinni-kulttuuri sai minut siirtymään puolueen piiristä raikkaampiin ympyröihin, rehtiin liike-elämään.
Vajaan vuoden aikana kuuteen kertaan on puolueen väki yrittänyt vaikuttaa minun puheisiini tai kirjoituksiini, alkean siitä, etten ikinä tule valituksi mihinkään jos en anna tukeani vaaleissa eräälle läpi menneelle naiselle, jatkuen rehellisempää, suorempaa ja avoimempaa kulttuuria vaatineen nettikirjoituksen poistoon eräältä saitilta.
Ilahduttavaa toki on se, että nämä sensuuripyrkimykset ovat osoittaneet tässä asiassa puolueen yhtenäisyyden, sitä on tullut koko puolueen leveydeltä.
Tjaa ...mä sain "palkkarenkinä", kuten hän ilmaisi, henkeen ja terveyteen kohdistuneita uhkauksia kaupunginhallituksen puheenjohtajalta (sd.) - olihan se aika erikoinen kokemus kuin jossain gangsterileffassa.
Tiedustelupalvelusta puheenollen...
Tiedustelupalvelu.orgin kuntatutkimus on ollut vähän hämmentävä...
Tuloksista varmaan julkaistaan ensi kuun 12.päivä yhteenveto.
Lähetä kommentti