tiistaina, helmikuuta 19, 2008

Työelämän vaatimukset ja ammatillinen koulutus

Suomalaisen peruskoulun nauttiessa Pisa-menestyksestä jälleen tänä vuonna on koulutuspoliittisen keskustelun painopiste siirtynyt toiselle ja korkea-asteelle. Jo usean vuoden olemme voineet lukea useasta raportista ja strategiasta linjauksen ammatillisen koulutuksen profiilin korottamisesta ja Suomea uhkaavasta ammatillisten osaajien pulasta. Tällä on perusteltu koulutuksen painopisteiden muutosta, ennen muuta pieneneviä aloituspaikkamääriä korkeakouluissa.

Profiilin nostoa tarvitaan, kyllä. Kysymys kuuluu, miten? Ammattiosaajia tarvitaan, tämäkin on totta. Kysymys kuuluu, millaisia? Elinkeinoelämä on keskittynyt vaatimuksissaan "työelämän tarpeita" vastaavien ammattilaisten kouluttamiseen. Työvoimakapeikkoja tulisi täyttää entistä nopeammin, ja ratkaisuksi on esitetty mm. osatutkintojärjestelmää, jossa yhä korostuneempi osa opinnoista suoritettaisiin työssä oppimalla. Perusteluna on paitsi työvoiman saatavuus, myös abstraktiksi jäävä "todellisten tarvittavien taitojen oppiminen". Varmoja työpaikkoja luvataan, ja yhteiskuntakin pääsisi halvemmalla.

Kuulostaa hyvältä, mutta onko sitä? Ei ole.

Miksi ei ole?

Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen. Kuitenkin muutamia selkeitä kehitystrendejä voidaan havaita. Työelämän ja koulutuksen kannalta oleellisia ovat työtehtävien moninaistuminen, rakennemuutoksen nopeutuminen ja uuteen vaiheeseen etenevä globalisaatio.

Työelämätarpeista käytävä keskustelu liikkuu Suomessa kvartaalitalouden ehdoilla, huomioimatta pitkän aikavälin tarpeita. Nuorten kohdalla toisen asteen koulutusvalinta määrittää käytännössä elämän ja työuran suunnan neljäksi kymmeneksi vuodeksi. Tilanne, jossa elinkeinoelämä puhuu neljännesvuosista, on ristiriita huomattava.

Koulutusjärjestelmän tulisi, ainakin yhteiskunnan rahoittaman ja järjestämän sellaisen, keskittyä ennen muuta kansalaisten vakuuttamiseen ja heidän elämänmahdollisuuksiensa turvaamiseen. Kuka takaa, että tiettyyn sorviin täsmäkoulutettu nuori kykenee menestymään kyseisellä opilla eläkeikäänsä asti? Ei kukaan. Yrityksiä kiinnostaa voiton tuottaminen. Mikäli tehdas on kannattavaa siirtää muualle, se siirtyy. On myös oletettavaa, että ne osat tuotantoprosesseista, jotka tulevat pysymään ja kehittymään nimenomaan Suomessa, vaativat tulevaisuudessa yhä suurempaa teknologian hallintaa. Välineet kehittyvät nopeasti. Mitä tapahtuu, jos työvoiman osaaminen on kapea-alaista, eikä taivu helpolla uusiin osaamisvaatimuksiin?

Liiallinen täsmäkoulutus vain tiettyyn teolliseen työtehtävään paitsi vähentää nuorten valinnanmahdollisuuksia jatkokoulutuksensa tai uralla etenemisensä suhteen, myös tekee heistä liiallisen riippuvaisia yhdestä työnantajasta. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä kukaan heistä ei jää eläkkeelle samasta yrityksestä tai työtehtävästä. Tämän vuoksi he jäävät ensimmäisinä rakennemuutoksen jalkoihin. Täsmäosaaminen erityisesti teollisuudessa on monin paikoin vaikeasti siirrettävää.

Tilanteessa, jossa toisen asteen koulutus ei ole antanut nuorille riittäviä yleisiä oppimisvalmiuksia, tai väheksynyt liiaksi kielten, kulttuurien, tai muiden yleissivistävien aineiden merkitystä, jäävät nämä ihmiset vaikeaan tilanteeseen sorvin siirtyessä tai tuotantoprosessin monimutkaistuessa. Heidän on vaikeampi oppia uutta, tai ajatus uuden ammatin opiskelusta ja kouluun paluusta ovat henkisesti raskaita.

Osatutkintojärjestelmää myydään kauniilla sanakäänteillä ammattitaidon arvostamisesta, mutta tosiasiallisena tarkoituksena on saada koulutusjärjestelmä palvelemaan yritysten lyhyen tähtäimen etuja, jotka ovat toisenlaiset kuin työvoiman pitkän tähtäimen edut. Työnantajastaan riippuvainen työvoima pysyy helposti nöyränä eikä vaadi oikeuksiaan yhtä terhakkaasti kuin sellaiset työntekijät, joiden osaamisella on käyttöä myös yhden yrityksen ulkopuolella.

Koulutus on paitsi sivistyksellinen itseisarvo, myös väylä kiinnittyä työn ja osallistumisen kautta yhteiskuntaan. Ammatillista koulutusta tulee kehittää yhteiskunnan toimesta suuntaan, jossa se takaa paitsi hyvät ammatilliset valmiudet, myös mahdollisuuden jatkuvasti parantaa omaa osaamistaan sekä monipuolistaa sitä. Tämä vakuuttaa työntekijät muutosten varalta, ja toimii pitkällä tähtäimellä myös elinkeinoelämän eduksi, koko yhteiskunnasta puhumattakaan.

Tulevaisuuden koulutuspolitiikan tulee rakentua ennen muuta pitkäjänteiseen analyysiin yhteiskunnallisesta kehityksestä. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa oppivelvollisuuden laajentamista kattamaan toisen asteen koulutus, nuorisoasteen koulun toteuttamista, jolla lisättäisiin opiskelijoiden mahdollisuuksia yhdistellä teoreettisia ja käytännöllisiä opintoja, sekä aikuiskoulutusmahdollisuuksien parempaa takaamista kaikille kansalaisille. Ajatus "koulun päättymisestä" on hylättävä. Oppiminen ei pääty koskaan.

Artikkeli on julkaistu Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry:n julkaisemassa mielipidelehti Debatissa 1/08

4 kommenttia:

Niko kirjoitti...

Luin tätä blogia joskus tarkemmin, sillä täällä oli minusta ihan hyvää pohdintaa ja poliittista debattia. Mutta nyttemmin olen usein vain silmäillyt jutut läpi. Niissä kun on entistä enemmän kovin löysiä ja populistisia heittoja.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka tämä:

"Työelämätarpeista käytävä keskustelu liikkuu Suomessa kvartaalitalouden ehdoilla, huomioimatta pitkän aikavälin tarpeita. Nuorten kohdalla toisen asteen koulutusvalinta määrittää käytännössä elämän ja työuran suunnan neljäksi kymmeneksi vuodeksi. Tilanne, jossa elinkeinoelämä puhuu neljännesvuosista, on ristiriita huomattava."

Se, että tuloksia on tapana tarkastella neljännesvuosittain, ei tarkoita sitä, että suunnitelmia ei tehtäisi kuin kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Luulenpa, että esim. Nokialla on tarkoitus pitää tehtaansa Romaniassa pidempään kuin muutaman kuukauden ajan, mutta koska sinä uskot Nokian elävän kvartaalitaloudessa pitänet täysin mahdollista, ettei siellä ole vielä edes pohdittu kannattaako tehdasta siellä enää loppuvuodesta pitää.

Oletko myös sitä mieltä, että yliopistoilla on jo vuosikymmenten ajan tehty kvartaalitiedettä? Useimmat tieteelliset julkaisusarjat kun ilmestyvät juuri neljännesvuosittain.

Lopeta nuo löysät heitot ja heitä välillä mukaan taas jotain vähän argumentoidumpaakin asiaa.

Esa Suominen kirjoitti...

Ymmärrät varmasti tuon esiin nostamasi kohdan vertauksena jos haluat ymmärtää. Toki minusta lähinnä vaikuttaa, että et vain halua jumaliasi arvosteltavan.

Tällä hetkellä työmarkkinat vetävät hyvin, kuten olemme voineet havaita mm. eilisistä ja tämänpäiväisistä uutisista. Mm. tämä on aikaansaanut vaatimuksia mm. osatutkinnoista. Kovin pitkäjänteistä tämänkaltainen politiikka sen sijaan ei ole.

Olen varsin perusteellisesti tutustunut puutteellisen tai liian yksipuoliseksi jääneen ammatillisen koulutuksen (tai sen puutteen) aiheuttamiin ongelmiin mm. projektitutkijana SAK:ssa ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan varajäsenenä. Jos jokin asia on selvä, se on se, ettei yhdellä ammatilla enää tahdo pärjätä ja että urauttavat koulutuspolut tulevat riskien realisoituessa kalliiksi niin taloudellisesti kuin erityisesti inhimillisesti.

Yksittäisissä yrityksissä ei varmasti ole tietoisia haluja murentaa koulutusjärjestelmää tai mitään pitkän linjan suunnitelmaa koulutusjärjestelmän muuttamiseksi entistä eriarvoistavampaan suuntaan. Todennäköisesti siellä moiseen politiikkaan uskotaan ja sitä vaaditaan lähinnä oman yrityksen tämän päivän työvoimatarpeen näkökulmasta. Ja fine, olkoon niin, ei ko. putiikeilta juuri muuta voi vaatia. Toisin voi olla, ja väitän että on, kun puhutaan keskusjärjestötasosta ja erityisesti oikeistolaisista poliittisista puolueista.

Yliopistojen kvartaalitieteen määritelmä ei itse asiassa ole kovin kaukaa haettu, joskaan sen paras ilmenemismuoto eivät liene neljännesvuosittaiset julkaisusarjat.

Teemu kirjoitti...

Satuin taas tähän blogiin. Olen Esan kanssa monissa kohdin samaa mieltä, varsinkin siitä että koulutus ja työssä oppiminen on kaksi eri asiaa, mutta en oikein seuraa ajatuksenjuoksua.

Taustoitan. Minut pysäytti tähän aiheeseen liittyen seuraava tannoinen episodi: Keskustelin asiakkaan kanssa sähköpostijärjestelmän korvaamisesta uudella. Se maksaisi vähemmän kuin nykyinen (joitain kymmeniä tuhansia vuodessa) ja olisi toiminnalisuudeltaan hieman laajempi. Asiakas totesi että kuulostaa hyvältä, mutta jos se tarkoittaa että heidän 2000 työntekijäänsä käyvät päivän kurssin niin kuin silloin kun nykyinen järjestelmä otettiin käyttöön, niin jätetään uusimatta. 2000 henkilötyöpäivää maksaa toista miljoonaa euroa.

Tuo oli poikkeava esimerkki sen takia, että fiksu johtaja oikeasti mietti muutoksen kokonaiskustannuksia, useimmiten katsotaan vaan koulutuksen järjestämiskustannuksia. Minusta tuo työelämän tarpeisiin räätälöity koulutus kuulostaa siltä, että yrityssektori alkaa ymmärtää että jatkuva oppiminen maksaa, ja vaadittava koulutus tulee järjestää veronmaksajien rahoilla työntekijöiden vapaa-aikana. Pelkään että demarisuosiota nauttiva elinikäinen toisen asteen koulutus on käytännössä sama asia.

Esan täsmäkoulutuksen vastustaminen on hyvä rajaus, koulutuksen pitäisi olla yleisluonteista. Epäilen vaan kuinka tämä ammatilliselta koulutukselta luonnistuu. Analogiana kieliin, jos kielten osaaminen olisi välttämätöntä, mutta toisaalta niiden elinikä olisi vuosia tai vuosikymmen niin kuin käytännön työtaitojen, niin mitä opetettaisiin? Kielitiedettä?

Niko kirjoitti...

"Ymmärrät varmasti tuon esiin nostamasi kohdan vertauksena jos haluat ymmärtää."

Ei löysän heiton heittäminen ole mitään vertailua. Se on vain löysää. Kvartaalitalousläppä on pelkkää poliittisten irtopisteiden keräämistä.

Äläkä sotke tähän jumalia. Niitä minulla on vain Yksi. Enkä todellakaan ymmärrä, kuinka uskontoasiat liittyvät tähän keskusteluun.

En tällä kertaa siis kommentoinut itse käsittelemääsi asiaa vaan argumentaatiosi laskenutta tasoa.

Mitä koulutukseen tulee, niin annettakoon koulutettavien itse arvioida, kokevatko he haluavansa elämäntilanteeseensa yleisempää ammatillista koulutusta, jotain täsmätähtäävämpää tai sitten jotain aivan muuta. Eivät he siihen tarvitse valtiota tai ammattiliittoa holhoajakseen.