Perussuomalaiset

Suomen puoluekentässä on tällä hetkellä kaksi mielenkiintoista puoluetta. Toinen on johtajansa uudistanut SDP, joka pyrkii eduskuntavaalien täystyrmäyksen jäljiltä uuteen alkuun. Toinen puolestaan on viime aikoina kannatustaan nopeasti nostanut perussuomalaiset, joka näyttää vakiinnuttavan kannatuksensa 5%:n yläpuolelle ja on YLEn mittausten mukaan Suomen kuudenneksi suurin puolue, kristillisten ja hallituspuolue RKP:n yläpuolella.

Mitä perussuomalaisten nousu tarkoittaa ja miten se vaikuttaa suomalaiseen poliittiseen todellisuuteen? Lähin vastine kyseiselle puolueelle löytyy Norjasta, jossa Fremskrittspartiet on sosialidemokraattien jälkeen parlamentin toiseksi suurin puolue. Puolueen linja perustuu ennen muuta maahanmuuttajakriittisyydelle ja julkisten menojen lisäämisvaatimuksille aidon populistiseen tyyliin. Kuten Suomen-vastineensa, myös FrP on karismaattisen vetäjän luomus. Carl I. Hagen toimi puheenjohtajana vuosina 1978-2006, jolloin puolue vaihtoi puheenjohtajansa. Kaikki odottivat kannatuksen romahtamista. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut. Hallitusvastuussa puolue ei ole ollut.

Norjassa Fremskrittspartiet söi oikeiston kannatusta, erityisesti sikäläistä kokoomusta Höyrea, ja vasemmistopuolueet keskustalla vahvistettuna kykenivät viime vaaleissa saavuttamaan enemmistön ja muodostamaan punavihreän hallituksen. Mutta käykö näin Suomessa? Tuskin. Perussuomalaisten suurin kannatuspotentiaali löytyy politiikkaan pettyneistä sekä niistä ihmisistä, jotka kokevat jäävänsä jalkoihin etenevän globalisaation ja kansainvälistymisen myötä. Nämä ihmiset, jos yleensä äänestävät, äänestävät useimmiten vasemmistopuolueita. Maaseudun kapinalliset taas eivät ole kokoomuslaisia hekään, vaan keskustalaisia.

Kunnallisvaaleissa perussuomalaisten kannatus on ollut heikkoa, koska organisaatio on ollut ja on edelleen heikko. Timo Soinia voi äänestää vain Espoossa, muualla maassa listat ovat joko olleet tyhjiä tai sitten niiltä on löytynyt henkilöitä, jotka eivät ole lähipiirissään juuri luottamusta herättäneet. Tämä tilanne saattaa kuitenkin olla pikku hiljaa muuttumassa. Vaikka listat ovatkin koostumukseltaan vieläkin varsin erikoisten tyyppien yhdistelmiä, niitä kuitenkin on ja niille alkaa löytyä paneelikeskustelukelpoisia vetureita myös puheenjohtajan paikkakunnan ulkopuolelta.

Tony Halmeen pudottua eduskunnasta monelta jäi huomaamatta se, etteivät perussuomalaiset olleet kaukana paikasta Helsingissä nytkään. Mutta toisin kuin 2003, vuonna 2007 ei äänestetty henkilö Halmetta, vaan ennen muuta puoluetta. Listan kärjessä, tosin valitsematta jääneenä, oli Helsingin yliopistolla tutkijana työskentelevä tohtori, aggressiivisena islam- ja maahanmuuttokriitikkona tietyissä piireissä tunnettu Jussi Halla-aho, joka sai yli 2000 ääntä. Huomionarvoista on se, ettei Halla-aho ole ainakaan vielä yleisesti tunnettu henkilö eikä perussuomalaisen populistin arkkityyppi. Silti hänen äänisaaliinsa oli huomattava ja lista miltei kantoi hänet eduskuntaan.

Perussuomalaisten tulevaisuuden kehitys on erityisen mielenkiintoinen. Timo Soini on nyt puolueen kiistaton yksinvaltias, mutta taustalla tapahtuu. Ovatko perintöprinssit, naisiahan puolueessa ei ole, maaseudun vennamolaisen perinteen jatkajia, jotka elävät ennen muuta köyhän asian ajamisesta, vai ottaako puolueen aikanaan haltuunsa vielä pieni, mutta aktiivinen kansallismielisten joukko, jolta on toistaiseksi puuttunut uskottava poliittinen kanava ja jotka nyt alkavat löytää perussuomalaiset sen osoittautuessa potentiaaliseksi väyläksi. Ja mitä tuolloin tapahtuu, niin puolueen politiikalle, toimintatavoille kuin kannatuksellekin?

Perusanalyysi onkin se, että mikäli SDP ei onnistu löytämään hieman hakusessa olevaa otettaan rakennemuutoksen kynsissä painiviin duunareihin sekä politiikkaan pettyneisiin kansalaisiin, eikä onnistu käsittelemään onnistuneesti koko ajan tärkeämmäksi nousevaa kysymystä maahanmuuttajien integroitumisesta on olemassa riski, että perussuomalaiset nousevat aidosti merkittäväksi poliittiseksi voimaksi. Mikäli samaan aikaan Kokoomuksen vetovoima ei oleellisesti pienene, tullaan tilanteeseen, jossa perussuomalaisten kannatuksen kasvu betonoi ruiskukkapuolueen pysyvästi Suomen suurimmaksi puolueeksi. Soini ja hänen porukkansa onkin otettava vakavasti.