Euroopan Unioni poliittisena projektina tarvitsee uutta käynnistystä ja suuntaa. Irlannin ei-tulos vahvistaa näkemystä siitä, ettei nykyisenkaltainen eteneminen enää nauti kansalaisten luottamusta. Oli kansanäänestyksistä tämänkaltaisissa kysymyksissä sitten mitä mieltä tahansa, legitimiteettiongelma on ilmeinen. EU nähdään eliittivetoisena ja se on kadottanut positiivisen auransa. Euforiaa ei unioniin ole liittynyt enää pitkään aikaan.Osin tämä johtuu EU:n arkipäiväistymisestä. Ehkä tälläkin hetkellä Irlannin äänestystuloksen merkitystä liioitellaan. EU jatkaa nykyisillä säännöillään toimintaansa. Sopimusviidakko on toki entisellään, mutta sen olosuhteissa on toimittu ennenkin, miksei siis jatkossakin? Luonnollisesti unionia kohtaan asetettuja odotuksia on vaikea toteuttaa ilman uudistuksia, jotka nyt Irlannin taholta kaadettiin. Tämä saattaa syventää legitimiteettikriisiä entisestään. Toisaalta nyt voisi olla aika käydä keskustelua instituutiotasapainon sijasta siitä, mihin unionia itse asiassa tarvitaan. Lähteä liikkeelle asioista.
Instituutiokeskustelun ylikorostuminen on vienyt tilaa poliittiselta sisältökeskustelulta. On menty ns. perse edellä puuhun. Moni Lissabonin sopimusta vastustanutkin henkilö on varmasti vakuuttunut ylikansallisen päätöksentekojärjestelmän välttämättömyydestä liittyen rajat ylittäviin ongelmiin. Nyt olisi määriteltävä entistä selkeämpi poliittinen suunta unionin toiminnalle. Kun tavoitteet ovat jollain tavalla selkeämmin määriteltyjä, on helpompi argumentoida tietynlaisten institutionaalisten järjestelyiden puolesta. Instituutiot ovat vain välineitä. Kun unionin toiminta on tällä hetkellä tavallisen kansalaisen silmissä samaan aikaan kaikkialla eikä korostuneesti missään, katoaa siltä tarkoitus. Tästä seuraa välinpitämättömyys ja keskustelun suuntautuminen toisarvoisuuksiin.
Eurovaalit pidetään ensi vuonna. Sosialidemokraattien tulisi, niin Suomessa kuin muuallakin, rakentaa oma ohjelmansa kriittisen federalismin periaatteille. Tästä asemasta kyetään luomaan mielekäs ohjelmallinen kokonaisuus. Tonttijakoakaan ei tarvitse murehtia, tilaa on. Kokoomus tuskin esittää mitään oleellista muutosta unionin toimintaan, markkinakeskeinen Eurooppa on olemassa oleva trendi. Keskustan eurooppavisio rajautuu maataloustukien kahmimiseen ja nollasummapeliin muita yhteistyöhön osallistuvia vastaan. Perussuomalaiset vastustavat, yhdessä tietyn Vasemmistoliiton osan kanssa, unionia an sich. Rakentavan kriittinen suhtautuminen unionin toimintaan loistaa poissaolollaan, korkeintaan vihreiden ns. realosiiven edustajista voisi löytyä vastaavaa ajattelua.
Lähtökohdaksi tulisi ottaa näkemys, jonka mukaan unionin kaltaiset yhteistyöjärjestelyt ovat välttämättömiä, mikäli ylipäätään haluamme vaikuttaa niihin reunaehtoihin, jotka määrittävät suomalaisen kansallisen politiikan liikkumatilaa. Toiseksi unioni on välttämätön globaalien ongelmien ratkaisemiseksi, huomionarvoisimpina ilmasto sekä köyhyys. Tästä näkökulmasta yhteistyössä mukana oleminen ja sen syventäminen siellä, missä tehokkuus sitä vaatii, ovat keskeisiä perusperiaatteita.
Federalismilla viitataan päätöksenteon demokraattisuuteen. Keskeistä on kuitenkin rajata toimivalta tarkoin. Valtio on tulevaisuudessakin vastuussa suurimmasta osasta julkisia palveluita, etuuksia, koulutusta, veropolitiikkaa jne, kuten pitääkin. Tietyistä puitteista tulee kuitenkin sopia ylikansallisella tasolla. Tämän päätöksenteon tulee olla mahdollisimman avointa, läpinäkyvää ja demokraattista. Selkein malli tähän on kaksikamarisen parlamentin rakenne, jossa edustettuna ovat jäsenvaltiot kansallisten hallitustensa kautta, sekä kansalaiset suoraan Euroopan parlamentin kautta. Kaikki EU-lainsäädäntö kulkisi molempien kautta. Tämänkaltainen instituutiorakennelma olisi nykymallia selkeämpi, ja jossa kansallinen ulottuvuus olisi kuitenkin edelleen vahvasti läsnä.
Tärkein kulma on kuitenkin kriittisyys ja sisällöllisyys. SDP:n sisarpuolueineen tulisi vahvasti politisoida vaaleja sisältöjen kautta, mieluusti yhteisellä ohjelmalla. Enää ei tule keskustella siitä, kuka ajaa kuviteltuja "kansallisia etuja" parhaiten Brysselin käytävillä, vaan siitä, millainen olisi sosialidemokraattisten periaatteiden mukaan toimiva EU ja hakea tälle poliittista kannatusta vaaleissa. Keskeisiä tavoitteita voisivat olla esimerkiksi vaatimukset sosiaalisemmasta kauppapolitiikasta, minimitasoista työehdoille sekä julkisten palveluiden tarjoamisen periaatteille unionimaissa, työmarkkinaosapuolten aseman vahvistamisesta, suhteellisen köyhyyden vähentämisestä, rahapolitiikan tavoitteista jne. Sosiaalinen Eurooppa on kauan elänyt käsite, jolle olisi annettava konkreettinen sisältö.
EU voi ansaita takaisin menetetyn legitimiteettinsä ja kyetä jälleen innostamaan ihmisiä, mikäli se onnistuu osoittamaan merkityksensä nimenomaan positiivisten oikeuksien ja vapauksien takaajana ja mahdollistajana. Sitä se tälläkin hetkellä monessa muotoa on, mutta politiikassa kovin usein on niin miltä näyttää. Tällä hetkellä unionin kuva on byrokraattinen ja elitistinen. Näinkin voidaan jatkaa, mutta tarvittavaa poliittista tukea suurten tavoitteiden saavuttamiseen ei tällä menolla tulla saavuttamaan. Yhteiskunnalliset muutokset tarvitsevat tuekseen intoa. EU:sta tulee jälleen voida innostua.
Tekstit
2 kommenttia:
Pikemminkin voisi todeta, että instituutiokeskustelu on oikeastaan ainoa asia, joka on kunnolla siirtynyt jäsenvaltioihin saakka Eurooppa-neuvoston kabineteista sekä Euroopan parlamentin salista. Tässä voimme kyllä katsoa itseämmekin peiliin sikäli, että SDP ei viimevuosina hallituksessa ollessaan tuonut riittävästi esille, että Eurooppa-neuvostossa politiikkaa harjoittaa punamultahallitus, eikä poliittisesti neutraali Suomen valtio. Viimeistään nyt oppositiossa pitäisi tuoda rohkeasti esille, että sinivihreän hallituksen jäsenet ovat vastuussa eduskunnalle tekemisistään ja tekemättä jättämisistään Eurooppa-neuvoston kokouksissa. Sinivihreän hallituksen harjoittaman Eurooppa-politiikan haastamisen pitäisikin olla oleellinen osa SDP:n oppositiopolitiikkaa.
Uskoisin, että suomalaisten nuiva ja väliin pitämätön asenne politiikkaa kohtaan johtuu siitä, että politiikan ei koeta tarjoavan ratkaisuja globalisaation tapaisten ilmiöiden aiheuttamiin ongelmiin. Yksittäisillä kansallisen tason ratkaisulla ei juuri olekaan kyseisten ilmiöiden hallinnan kannalta merkitystä, mutta unionin tasolla sovitut yhteiset linjat sen sijaan merkitsevät paljon. Se, mitkä sitten ovat unionille parhaat tavat vastata esimerkiksi ruoka- ja energiakriisin, ilmastonmuutoksen sekä globalisaation tuomiin haasteisiin, onkin harvinaisen mielenkiintoinen poliittinen kysymys, josta Euroopan eri poliittiset ryhmittymät ovat eri mieltä.
Jotta SDP saisi äänestäjänsä vakuutettua siitä, että sen kautta voi todella vaikuttaa maailman kohtaloon, on sen nostettava PES:n harjoittamaa politiikkaa huomattavasti nykyistä enemmän esille ja kannettava kortensa kekoon Sosialistisen internationaalin vahvistamiseksi. Kun SDP todella sitoutuu liittovaltiokehityksen vahvistamiseen, on sen samalla tehtävä suomalaisten edessä itsestään yhtä luonteva osa PES:a kuin piirijärjestö on osa SDP:tä. Seuraavissa parlamenttivaaleissa on hyvä aloittaa sitoutumalla PES:n laatimaan manifestiin ja kampanjoimalla sen puolesta.
Kun asioita ei enää päätä mystinen EU, vaan päätökset ovat seurasta sosialistien, liberaalien, vihreiden ja konservatiivien kamppailusta parhaista ratkaisuista maailmaa vavisuttaviin ongelmiin, EU:nkin legitimiteettiongelma ratkeaa. Selvää on, että tämä onnistuisi paremmin, jos EU:ssa asioista päättäisi kuvatunlainen kaksikamarinen parlamentti.
Lahes kaikki olettavat liian helposti Lissabon treatyn vastustamisen olevan myos EU:n vastustamista. Etenkin itaisen Euroopan EU-vastaisessa tyovaenluokassa ja kansan syvissa riveissa nahdaan kuitenkin suurimpana ongelma unionin akuutti demokratiavaje, mika saa sitten ihmiset aanestamaan kielteisesti kun asia tuodaan aanestettavaksi. Lissabonin sopimuksen kritisointi tai vastustaminen ei ole automaattisesti EU:n vastaisuutta, kuten valtamedia sita tulkitsee. Tarkeaa olisi luoda komissiosta rajatumman vallan elin, jonka tulee nauttia parlamentin luottamusta. Talla hetkella EP on luvattoman rajattu toimivallaltaan, eika komission tarvitse pyrkia kunnioittamaan kansalaisten valitseman parlamentin tahtoa. Jos EU:sta halutaan yhtenainen, niin uudelle kaksikamariselle jarjestelmalle olisi luotava toimivaltaa myos kansallisessa paatoksenteossa. Talla hetkella EU on sisaisissa epatasa-arvoa luovissa kysymyksissa taysin toimivallaton. Seka Bulgariassa etta Romaniassa tapahtuu massiivisen koyhyyden ja neuvostokulttuurin peruina muun muassa kehitysvammaisten sailomista hakkeihin tai taysin suljettuihin laitoksiin. Spidla ja EU ovat ainoastaan pyoritelleet paataan ja valitelleet toimivallan puutetta. Jos EU:sta halutaan aidosti ylikansallinen ja federalistinen projekti, niin talle uudistuvalle unionille on annettava aitoa vaikutusvaltaa myos maan sisaisia asioita kohtaan. Jos ollaan matkalla liittovaltioon, niin ollaan sita sitten kunnolla.
Lähetä kommentti