Ei kaikelle. Näin voidaan tiivistää usean asukasyhdistyksen keskeinen yhteiskuntapoliittinen viesti. NYT-liite tarjoaa kattavan kavalkadin helsinkiläisten kaupunginosayhdistysten arkeen. Erityisen havainnollinen on pieni tilasto kyseisten yhdistysten jäsenmääristä. Ääntä voi pitää ja nimetä itsensä koko alueen edustajaksi, vaikka yhdistys kokoaisi vain muutaman prosentin alueen asukkaista, kuten vaikkapa Kalliossa tai Oulunkylässä.Asukas- ja kaupunginosayhdistystoiminta voisi olla parhaimmillaan, ja monessa paikassa varmasti onkin, hieno tapa osallistua oman lähiympäristön kehittämiseen. Samalla se luo uusia ystävyyssuhteita, identiteettiä paikallisyhteisöön sekä ohjaa kantamaan vastuuta lähiyhteisön ihmisistä ja paikoista. Ongelma vain on se, että liian harvan yhdistyksen toiminta keskittyy näihin hyviin asioihin, vaan keskiössä on ennen kaikkea ns. negatiivinen vaikuttaminen. Eli valittaminen, vastustaminen ja kaiken kehityksen jarruttaminen täysin riippumatta siitä, kuinka järkevä jokin hanke olisi koko kaupungin kehityksen kannalta.
Asunnottomien asuntolat ovat paras esimerkki. Töölön asukasyhdistyksen mukaan Töölö on luonnollisesti aivan väärä paikka tukiasunnoille, köyhäthän tulisi ilmeisesti asuttaa reservaatteihin jonnekin kehäteiden taakse. Viis siitä, että varmasti vähintään periaatetasolla uskotaan kaikkien ihmisten tasa-arvoisuuteen, sekä siihen, että palveluita olisi hyvä saada läheltä niitä paikkoja joissa ihmiset muutenkin liikkuvat ja vielä ettei sosiaalisia ongelmia tulisi kasata samoihin paikkoihin luoden slummeja ja "paremman väen" alueita. Vastuunkanto oman pihan ulkopuolisista kuuluu liian harvan yhdistyksen perusperiaatteisiin.
Suorasta demokratiasta innostuneet ovat yleensä näkyvimpiä aktiiveja tämänkaltaisissa kollektiiveissa, ja kannattavat aktiivisesti kyseisten yhdistysten vaikutusvallan lisäämistä muodollisessa päätöksenteossa. Konsultatiivisina eliminä, mikä ettei? Mutta pohdittava on, kuka kyseisten putiikkien edusmiehet ja -naiset on valinnut ja miten, ja keitä he kuvittelevat edustavansa? Yhdistyksillä ei ole mitään virallista asemaa. Liian usein kyseessä on vuodesta toiseen sama pieni porukka, joka pyörittää omin motiivein toimintaansa pahemmin muilta kyselemättä. Lisäksi voidaan kysyä, kuinka kauan muutama ihminen saa torpata ja jarruttaa jopa satojen tuhansien ihmisten valitsemien valtuutettujen demokraattisesti tekemiä päätöksiä?
Jokaiselle kuuluu toki oikeus mielipiteeseensä, on hyvä, että järjestäydytään ja typeriä päätöksiä tulee vastustaa, mutta on aidosti pohdittava kuinka keskeistä roolia "demokratian lisäämisen" merkeissä ko. ryhmille tulee antaa? Koska ne eivät itsessään ole usein kovinkaan demokraattisia, ja niiden tavoitteiden ylevyys rajoittuu liian usein omien asuntojen arvon nostamiseen ratsastaen uljaasti "asukkaiden edulla". Mikäli nämä pro minä ja esteetön näköalani-liikkeet saisivat yksin päättää, niin kaupunkien kehittäminen ja vähäosaisemmista huolehtiminen vaikkapa asuntolapalveluita kehittämällä pysähtyisi kuin seinään.
Tekstit
6 kommenttia:
Pro-Minä -liike on itse asiassa Pro-Asuntoni-Arvonnousun -Varmistaminen -liike, joka haluaa säilyttää ko. asuinalueen "hyvän" maineen. Siksi jyrkkä EI! rupusakille.
Miten ne siis eroavat muista kansalaisjärjestöistä? Amnesty, Greenpeace ja muut edustavat aivan yhtä pientä osaa väestöstä, mutta yrittävät silti vaikuttaa kansan valitsemien edustajien päätöksiin ja jopa kumota niitä. Ilmeisesti olet johdonmukaisesti myös sitä mieltä, että näistä järjestöistä tulisi olla huolissaan?
Vaikuttamaanhan voi (ja pitää) pyrkiä vaikka yksittäinen ihminen, eihän tässä nyt siitä ole kyse. Amnesty & co tuskin kuitenkaan esiintyvät koko kansan edustajina. Eiköhän näissä ole havaittavissa jonkinasteisia eroja, vai eikö anonyymi sinun mielestäsi ole? Rinnastatko nämä aidosti?
Harmillista NYTin jutussa oli se, että siinä pääsivät ääneen ja framille nimenomaan ne kaupunginosayhdistykset, jotka toimivat juuri Esan kuvaamalla "Ei kaikelle" -tavalla, ja niitä yhdistyksiä (joita onneksi ainakin joitain on), joissa yritetään rakentavassa hengessä ja yhdessä kaupungin virkamiesten (sekä muiden alueellisten eri alojen yhdistysten kanssa) kanssa löytää rakentavia ratkaisuja kaupunginosan kehittämiseksi, ei juuri esitelty. Ne tietysti eivät olisikaan sopineet lehden esittämään konseptiin siitä, millainen kaupunginosayhdistys on... Ja onhan tietysti niin, että valtaosa yhdistyksistä on just sellasia kuin vaikka Töölö-seura, joka jarruttaa aika lailla kaikkea täysin vailla järjellisiä perusteita.
Hyvä pointti Lauralta. Esim. Keski-Espoo -seura pyrkii ennen kaikkea alueen palvelujen parantamiseen, mikä on tarkoittanut myös asuinrakentamisen tukemista.
Liityin oman asuinalueeni asukasyhdistykseen koska haluan vaikuttaa oman elinpiirini asioihin. En koe että toimintani kilpailee puoluepolitiikan kanssa päinvastoin yhdistystoiminta rikastuttaa kaupunkien demokratiaa. Missä mielessä koet, että yhdistykset eivät ole demokraattisia? Niihin voi vapaasti liittyä kuka tahansa oman alueensa kehittämisestä kiinnostunut.
Myönnän että olen jokseenkin puolueskeptinen. Nämä suuret itseään rahoittavat kansalaisjärjestöt ovat mielestäni vieraantuneet kentästä toritapahtumia lukuunottamatta.
Takaisin asiaan. En lukenut tuota NYTin juttua mutta kannattaa käydä vilkaisemassa esim. Maunulan nettisivuja. Asukasyhdistys on herättänyt Maunulan uuteen kukoistukseen aluefoorumeiden avulla. Esimerkkitapaus joka osoittaa kuinka puolueet voivat elävöittää kaupunginosia osallistamalla ja antamalla asukkaille resursseja toimia.
Toivottavasti Helsingin valtuustossa löytyy jatkossakin asukkaisiin/äänestäjiin uskovia ihmisiä.
Lähetä kommentti