Puolimatkan krouvi

Työvapaa eduskunnasta on puolessa välissä, viimeiset neljä kuukautta ovat kuluneet Varsinais-Suomen sosialidemokraattien palkkalistoilla. Kunnallisvaaleihin on aikaa hieman alle neljä kuukautta, listat menevät kiinni hieman yli kahden kuukauden päästä. Aikaa siis vielä on, muttei paljoa.

Kun päätin hakea nykyistä työtehtävää ja anoa vastaavasti vapaata avustajantoimesta, ajattelin sen tarjoavan aivan uudenlaisia tehtäviä ja pähkinöitä purtavaksi. Näin myös kävi. Poliittisen toiminnan haasteet, joista tässäkin blogissa on kirjoitettu aivan tarpeeksi, ovat osin samoja, mutta osin myös kovin erilaisia kun ajetaan kaksikymmentä kilometriä ulos maakuntakeskuksesta. Puolueen kannalta paikallisen tason toiminnalla on valtaisa merkitys. Työ ja jokapäiväinen läsnäolo tehdään paikallisesti. Jos homma ei pyöri kunnassa, ei puolueen hyvästä imagosta ole vastaavasti hyötyä. Tämä toimii myös toiseen suuntaan.

Maaseudun pikkupitäjiä pidetään usein Keskustan yksinomaisina läänityksinä. Ei ole harvinaista, että Keskustalla on yksinkertainen enemmistö. Tämä selittyy kuitenkin erityisesti vahvalla paikallistoiminnalla. Muillekin olisi ja on tilaa, siitä huolimatta, että vielä 2000-luvulla itsensä "väärälle listalle" nimennyt ihminen voi saada kylänraitilla valtapuolueen edustajien vihat ja uhkailut niskaansa. Kuntavaalikauden aikana kuntien väestöstä uusiutuu keskimäärin n. neljännes. Uudet muuttajat eivät läheskään aina ole sitoutuneita keskustalaisia. Havaittu tosiasia uusista, politiikasta ja vaikuttamisesta kiinnostuneista kuntalaisista on se, että heistä moni on valmis tulemaan mukaan myös mm. SDP:n riveihin, mikäli joku pyytää ja meillä on jotain mitä tarjota. Keskustan menestys perustuu pitkään riviin kasvoja ehdokaslistalla, kyseisestä porukasta on liikkuvien, lähinnä henkilöä äänestävien ihmisten muita helpompi löytää omankaltaisensa ehdokas kuin muiden kohdalta. Kun ihmisiä saadaan mukaan, tulosta myös tulee.

Suuri haaste koituu maaseudulla asuvien, uusien mukaantulleiden ihmisten täysimääräisestä integroinnista. Monet paikallisyhdistykset ovat pieniä ja kokoontuvat harvoin. Uusi aktiivinen ihminen voi turhautua ja kokea ettei mitään tapahdu. Tämän keikan jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että piiritason toiminnan tarkoituksena on vaalityön organisoinnin lisäksi oltava sisällöllisten verkostojen perustaminen ja pyörittäminen aluetasolla. Tätä kautta voidaan tarjota vaikuttamisväyliä myös sellaisille uusille aktiiveille, jotka eivät asu keskuskaupungeissa. Samalla voidaan lisätä puolueen sisällöntuotantoa, "saada jotain aikaan." Tätä kautta saataisiin mukaan myös niiden ihmisten panos, jotka eivät ole kiinnostuneita kunnallispolitiikasta. Verkostoitumisen ja tutustumisen merkitystä motivaattorina ei saa vähätellä.

Neljän kuukauden aikana olen kiertänyt varsin tarkkaan läpi Varsinais-Suomen. Reissuun on mahtunut mm. elämäni ensimmäinen maatalousnäyttely Oripäässä, keskustelu, jossa kummastelin Vasemmistoliiton vahvaa kannatusta verrattuna sosialidemokraatteihin eräällä alueella saaden vastaukseksi "kansalaissodan" (en pyytänyt tarkennuksia), matka kahden lossin taakse Korppooseen värväämään ehdokasta, Taivassalon kesätapahtuma Silakrysäys, jossa mieleen jäi vanhan kokoomusveteraanin tokaisu "Perkele! Kolmekymmentä rysäystä olen käynyt ja ensimmäinen kerta ikinä kun täällä nähdään demareita!" jne. Punaisten Reilu Suomi-ilmapallojen puhaltaminen ja solmiminen sekä katoksen kokoaminen käy jo rutiinilla, leiri irtautuu vauhdilla jos tarve vaatii.

Mutta; erilaista, hauskaa, opettavaista. Ihmisten kanssa olemista, uusia tuttavuuksia, ajelua kesänvihreissä maisemissa. Tutustumista uusiin mahtaviin tyyppeihin, jotka näkevät valtavasti palkatonta vaivaa yhteisen hyvän eteen.