sunnuntaina, syyskuuta 07, 2008

08/08/08 - muuttuiko maailma?

Georgian kriisin seurauksena suomalaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun "haukat" ovat saaneet lisää vettä myllyynsä. Venäjän roolin ja ulkopolitiikan luonteen on nähty muuttuneen perusteellisesti ja lopullisesti. Tämän merkkinä on puhuttu 080808-maailmaan siirtymisestä. Tätä maailmaa luonnehtii voimapolitiikan ja etupiiriajattelun paluu, jonka nyt nähdään mullistavan turvallisuuspoliittisen ajattelun myös Suomessa. Arviointiin ja mietintään on varmasti tarvetta, mutta näissä puheenvuoroissa arvioinnin lopputulos tuntuu kovin oletetulta - NATOon niin kuin olisi jo.

On aivan totta, että Venäjä käytti kohtuutonta voimaa etelänaapuriaan vastaan. Sinällään on kuitenkin huomattava, että jäätyneen konfliktin sulattamisen ensiaskeleet otti Georgia. Saakasvilin motiiveista aloittaa sotatoimet Etelä-Ossetian separatisteja vastaan voidaan esittää monenlaisia arvailuja. Sisäpoliittinen motiivi ei välttämättä ole huono arvaus. Venäjän nopea vastaus kuitenkin osoitti, että se oli varautunut sodankäyntiin alueella.

Saakasvilin asema on ollut vaikea jo kauan, häntä vastaan järjestettiin laajoja mielenosoituksia vuonna 2007 ja hänen vaalivoittoaan pidettiin kyseenalaisena. Nyt kansalaiset vaikuttavat seisovan yhtenäisenä sotasankaripresidenttinsä takana, vaikkei alkuperäisenä tarkoituksena varmasti ollutkaan täysimittaisen sodan sytyttäminen. Vaikutusvaltaista tukea tulee myös ulkomailta, mm. USA:n republikaanien presidenttiehdokkaalta.

Kun nyt katsotaan Venäjän olevan "nälkäisen suurvallan", joka uhkaa naapureitaan, herää kysymys kuinka paljon erityisesti Suomen osalta keskustelussa näkyy tarkoituksenmukainen liioittelu. Venäjän vahvuuden taustalla on toistaiseksi vain ja ainoastaan raaka-aineiden, erityisesti öljyn, hinnan nopea nousu. Mikään Venäjää sitä Jeltsinin aikana piinanneista rakenteellisemmista ongelmista ei ole poistunut. Väki vähenee, infrastruktuuri on vanhanaikaista, suurimpia kaupunkeja ja öljytuotannon keskuspaikkoja lukuunottamatta köyhyys on laajallelevinnyttä.

Eurooppa on riippuvainen Venäjän energiasta, mutta Venäjä on vähintään yhtä riippuvainen Euroopasta tulevista tuloista -markkinoista. Nyt perinteisemmät uhkakuvat ja etupiiriajattelu ovat hetkeksi palanneet julkiseen keskusteluun ja niitä lietsomalla voidaan edistää omia poliittisia päämääriä, mutta onko muutos todellakin pysyvä? Voinee lyödä melkoisesti vetoa sen puolesta, että ensi vuonna tähän aikaan agendaa hallitsevat jälleen taloudelliset kysymykset. Venäjällä on kerta kaikkiaan liikaa pelissä, jotta sen kannattaisi pyrkiä avoimeen konfliktiin läntisen Euroopan, johon Suomi kiistatta kuuluu, kanssa.

Epävarmuudet liittyvät ennen muuta niihin entisiin neuvostotasavaltoihin, joiden oma valtiollinen identiteetti on edelleen epäselvä. Merkittävin näistä on Ukraina. EU:n olisi kyettävä luomaan yhtenäinen toimintalinja, jossa voitaisiin niin Venäjälle kuin sen naapureille tarjota houkuttelevaa yhteistyöhorisonttia Euroopan suuntaan ja suhteen. Venäjän näkeminen vastustajana ja pyrkimys muurin rakentamiseen ja etupiirien jakamiseen on mennyttä maailmaa, ja vaikka Venäjällä tällaista pyrkimystä olisikin, ei siihen tule alistua.

Gorbatshov puhui aikoinaan "yhteisestä eurooppalaisesta kodista". Sittemmin Venäjä vaikuttaa hylänneen tämän tien, mutta olisiko sille paluuta? Eurooppalainen perspektiivi, positiivinen mahdollisuus, jota mm. Erkki Tuomioja on pitänyt keskeisimpänä Balkanin pikku hiljaa tapahtuvan vakautumisen ajajana, tulisi olla nähtävissä oleva tulevaisuudenkuva myös itäisimmässä Euroopassa ja Kaukasuksella. Avoimuus ja integraatio näkymänä, nationalistisen uhon sijaan voisi luoda toimivia yhteisöjä -ja tehdä sotatoimista kaikissa olosuhteissa kannattamattomia.

Kun pohditaan Suomen asemaa, niin lienee aiheellista pohtia olisiko Venäjällä intressiä uhata Suomea sotilaallisesti? On vaikea keksiä mitään syytä miksi olisi, edes Georgian konfliktin jälkeisessä maailmassa. Omaa turvallisuuspoliittista asemaamme NATO-jäsenyys tuskin erityisesti parantaisi. Eräs motiivi voisi toki olla jäsenyyden hakeminen, koska katsottaisiin tarpeelliseksi näpäyttää Venäjää vaikkapa sen käyttäytymisestä Georgiassa. Tämä peruste ei kuitenkaan olisi erityisen turvallisuuspoliittinen -eikä välttämättä edistäisi Suomen toimimista aktiivisena sillanrakentajana Venäjän itsensä integroimisessa laajempiin rakenteisiin.


p.s.: Kansainväliseen teemaan sopien: Demarinuoret kummastelevat, aiheellisesti, Kokoomuksen kansainvälisiä viiteryhmiä.

8 kommenttia:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Vaikkei Georgian kriisistä voi tyylipisteitä jakaa kenellekään, on Venäjä silti valtio jonka sotilaat miehittävät osia itsenäisestä Georgian tasavallasta. Minusta toveri Jaakonsaari ihmetteli aivan aiheellisesti sitä, miksi Venäjää pitäisi aina ymmärtää sitä enemmän, mitä enemmän se toimii kuin Neuvostoliitto.

Esa, totesit että Natojäsenyyttä halajavat esittävät aina jotain kriisiä syyksi vetää johtopäätökset ja hakea Naton jäsenyyttä. Mielestäni on aivan samanlaista liturgiaa sekin, että Natoon kielteisesti suhtautuvat rientävät aina ulos kannanottoineen joissa julistetaan ettei tämä ja tuo tapaus anna aihetta muuttaa "turvallisuuspoliittista peruslinjaamme".

Esa Suominen kirjoitti...

Suomen turvallisuuspolitiikan osaltahan NATOn suhteen peruskysymys kuuluu: onko NATOsta hyötyä turvallisuutemme kannalta? Mikäli vastaus on myönteinen, kun otetaan huomioon mahdollisimman laaja turvallisuuskäsite sekä mahdollisuutemme toimia rauhaa ja hyvinvointia edistävänä voimana Euroopassa ja maailmalla, kannattaa jäsenyyttä hakea. Mikäli taas kielteinen tai epävarma, kannattanee jäsenyyteen suhtautua epäillen.

NATOssa ei itsessään sinällään ole tietenkään mitään pahaa. Se ulottuu Ottawasta Tallinnaan joten miten kamala se nyt voi olla? Mutta ei sillä sivuuteta peruskysymystä. 080808 tapahtumana oli varmasti traaginen ainakin georgialaisten kannalta ja varmasti aiheutti aiheellisia vilunväristyksiä ainakin Ukrainan länsihakuisten keskuudessa. Kysymys kuitenkin kuuluu, tarkoittiko tuo päivä ja tämä sota jotain erityisen merkittävää nimenomaan Suomen kannalta. En itse näe, että sotilaallisen voiman käyttökynnys Suomea vastaan olisi laskenut Georgian kriisin vuoksi. Ja NATOon varmastikin liitytään turvallisuussyistä, arvoyhteisössähän olemme jo. Jos aiheesta on erilaisia näkemyksiä, feel free to present.

Mitä tulee Venäjän "ymmärtämiseen", niin kukaan ei varmastikaan ole hyväksymässä miehitystä. Jälleen kysymys kuitenkin kuuluu, miten normaalitila saataisiin mahdollisimman nopeasti palautettua, eristämällä vaiko pehmeämmillä keinoilla, ja miten tehokkaimmin estää vastaavan tapahtuminen jatkossa? Tässä on kahta erilaista näkemystä, toisille rauhaa merkitsee enemmän tai vähemmän koko Euroopan (pl. Venäjän) liittyminen puolustusliittoon, toiset uskovat enemmän eurooppalaiseen perspektiiviin ja integraatioon. Sinällään Georgiassa lienee myös syytä kysyä Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyysjulistusten perään. Mitä näiden kanssa tehdään? Ja mitä miehittäjiin tulee, niin löytyy niitäkin myös läntisten maiden joukosta.

Petri Mustakallio kirjoitti...

Siitä olemme samaa mieltä ettei Georgian kriisi tee Suomen NATO-jäsenyyttä ajankohtaisemmaksi tai ei-ajankohtaisemmaksi. Siitä olemme samaa mieltä.

Suomen nykytilanteen erottaa NATOn täysjäsenyydestä se, että emme osallistu päätöksentekoon emmekä ole turvatakuiden piirissä. En ymmärrä mitä vastustettavaa noissa kahdessa asiassa on. Jos haluttaisiin pysyä periaatteellisesti irti NATOsta, tulisi Suomen irtisanoutua nykyisistä yhteistyökuvioista. Miksi sitä ei juuri kukaan vaadi?

En nyt viittaa sinun sanomisiisi mutta kovin monilla keskustelijoilla suunnilta kepu/puna-vihr. aloitetaan Venäjäkannat aina fraaseilla "voimankäyttö on tuomittavaa, mutta..." ja samoilla ihmisillä ei ole mitään muttia silloin kun tuomitaan Yhdysvaltojen toimia maailmalla.

Anonyymi kirjoitti...

ES: "Suomen turvallisuuspolitiikan osaltahan NATOn suhteen peruskysymys kuuluu: onko NATOsta hyötyä turvallisuutemme kannalta? Mikäli vastaus on myönteinen, kun otetaan huomioon mahdollisimman laaja turvallisuuskäsite sekä mahdollisuutemme toimia rauhaa ja hyvinvointia edistävänä voimana Euroopassa ja maailmalla, kannattaa jäsenyyttä hakea. Mikäli taas kielteinen tai epävarma, kannattanee jäsenyyteen suhtautua epäillen."

En ole haukka, mutta olen päätynyt vastaamaan "kyllä".
http://www.domnik.net/blogi/index.php/2008/08/nato-lisavakuutuksena/

Ja jos Suomi sanoo kyllä, se kannattaa tehdä aikana, jolloin sen voi vielä suht neutraalisti tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Esa:
"On aivan totta, että Venäjä käytti kohtuutonta voimaa etelänaapuriaan vastaan."

Miten se on todentaa, ettei voimankäyttö ollut kohtuullista, ja vähempi olisi varmuudella muka riittänyt?
Esim. ystäväni USAn erikoisjoukkojen upseeri oli paikalla, ja ei tuollaista ainakaan ole väittänyt.
Käsittelin asiaa perusteellisesti

Petri Mustakallio kirjoitti...

HS tiesi kertoa että Etelä-Ossetia tahtoo liittyä Venäjään. Ei liene vaikea arvata että kohta Vänäjä ilmoittaa ottavansa Etelä-Ossetian mielellään yhteyteensä. Jotenkin kuulostaa niin historian kirjoista luetulta...

Anonyymi kirjoitti...

Olihan vaikea arvata, ymmärrettävää.

Kysyin vielä asiakseni ystävältäni, joka Ramsteinista ensimmäisellä Hercules-koneella oli viemässä Georgian humanitaarista apua (ja aseita).
Hän teki ensinnäkin ero poliittisen liturgian ja "kenttien todellisuuden" kanssa - hän arvioi Venäjän voiman käytön olleen "ainakin riittävää", ja syyn konfliktiin kovakorvaisessa Georiassa, kuten tuolla omassani enemmän kirjoittelin.

Sama periaate konfliktien uudelleen jäädyttämisen asemesta on myös heillä, se on Rather, you do it now.

-rh kirjoitti...

Vielä tästä samasta, koska kyseessä ei mielestäni ole aivan pikkujuttu.

http://aikakaudenydin.blogspot.com/2008/09/tt-saattoi-odottaa.html