maanantaina, lokakuuta 20, 2008

Helmiä sioille

Jos vaalikuume ei olekaan merkittävässä nousussa verrattuna edellisiin vaaleihin, niin Turun kaupungissa vaalimainokset ovat herättäneet tunteita enemmän kuin pitkään aikaan. Epävirallisten tietojen mukaan kyseisiä mainoksia kun on rikottu enemmän kuin miesmuistiin. Pikakierros Aurajoen silloille vahvistaa tiedon. Keskimääräinen vaurio on perhepizzan kokoinen potkulla tehty reikä keskellä mainosta. Osa on silputtu aivan totaalisesti, joitakuita on viskottu jokeen asti. Vandalismi jakaantuu melkoisen tasaisesti, mutta ehkä korostuu vihreiden mainosten kohdalla.

Jo se, että ihmiset suhtautuvat ylenkatseella vaikuttamismahdollisuuksiinsa ja demokraattiseen järjestelmään on surullista. Suomessa taisteltiin oikeus ääneen sata vuotta sitten. Naapurimaissa aikaa ei ole kulunut kahtakymmentäkään vuotta, Minskissä ei vapaita vaaleja ole vieläkään. Moni kärsii ja kuolee, koska haluaisi vaikuttaa äänestämällä eikä tätä virallinen valta salli. Mutta mitä tapahtuu siellä, jossa tämä oikeus on saatu ja sitä voisi käyttää? Ei kiinnosta, ei välitä, ihan sama, samoja paskoja ovat kaikki.

Tämän voi vielä jotenkuten ymmärtää. Vikaa on myös politiikassa, poliitikoissa ja puolueissa, monet ihmiset ovat menettäneet toivonsa politiikan suhteen, eivätkä usko sen mahdollisuuksiin. Sen sijaan avointa vaalien ja demokratian vastaista toimintaa mm. mainosten hajottamisen suhteen on täysin mahdotonta tajuta. Mikä ihme siinä on, että kun yhteisillä kadunvarsimainoksilla halutaan kertoa mahdollisuudestasi vaikuttaa, joku saa siitä sellaisen primitiivireaktion että käy taulun kimppuun täysin raivopäisesti ja menee vaikka puisesta levystä läpi? Eikö edes käy mielessä, että jokainen mainos ja sen korjaaminen myös maksaa, ja mainosta potkiva urpo on itse yksi maksajista?

Äänioikeus on arvokas. Valtaa käytetään aina täydet sata prosenttia, ja on jokaisesta itsestään kiinni vaikuttaako vallan jakoon edes hieman vaiko ei yhtään. Se, että tarkoituksella jää katsomoon statistiksi on tottakai jokaisen oikeus, mutta kysyttävä on miksi joku haluaa vaikeuttaa myös niiden vaikuttamista, jotka saattaisivat olla vaaleista ja vaikuttamismahdollisuudestaan kiinnostuneita?

2 kommenttia:

-rh kirjoitti...

Esa:
"Jo se, että ihmiset suhtautuvat ylenkatseella vaikuttamismahdollisuuksiinsa ja demokraattiseen järjestelmään on surullista ..."
HhMhhh … Kunnallishallinto on yhteiskuntamme korruptoitunein sektori - jonkinlaista perspektiiviä nuorena "oikeistodemarina" marketkaavoitukseen yms. saaneena.
Sama monissa kaupungeissa, myös tomppeliherrojen mailla. Demokratian pitäisi pystyä kitkemään korruptio, mutta kuntatasolla se ei toimi, kun ei ole oppositiota. Mutta sen sijaan on alkeellinen jääviyslaki, joka ei kiellä kilpailija asian edistämistä, ja kilpailija taas vai estoitta ajaa sun asiaas. Ja nuija vaan paukkaa.
Välttämättä hirveästi iloa äänestämisestä.

Esa Suominen kirjoitti...

No jaa. Sinällään vaikka oltaisiinkin samaa mieltä kunnallishallinnon suhteellisesta korruptoituneisuudesta ainakin verrattuna vaikkapa eduskunnassa tehtävään politiikkaan, niin ei tuolla oikein voi äänestämättömyyttä tai ainakaan paikkojen hajoittamista perustella. Joka tapauksessa päätöksiä tehdään varsin monenlaisista asioista palveluiden järjestämisestä kaavoitukseen ja koiraveroon.

Sinällään kunnallinen parlamentarismi on mielenkiintoinen juttu. Sitä voisi kyllä jossain isommassa kaupungissa joskus ihan mielenkiinnosta kokeilla. KH olisi selkeä hallitus, valtuusto kuin eduskunta ja lautakunnat valiokuntia. Kaiken päällä istuisi pormestari. Kansalaisille olisi kerrankin selvää kuka asioita kaupungissa hoitaa, valta ja vastuu olisivat selkeitä. Tarkoittaisi kyllä miltei joka paikassa porvarillista yksinvaltaa, mutta jos äänestävät sitä haluavat niin mikäs siinä sitten.