keskiviikkona, lokakuuta 22, 2008

Raha ratkaisee?

Liisa Jaakonsaari kuvasi Suomen kunnallisvaaleja osuvasti termillä "vapaat muttei reilut". Aikana, jolloin politiikan kiinnostavuus ei ole huipussaan ja jolloin markkinointiin on kiinnitettävä paitsi huomiota, myös panostettava taloudellisesti, saavat jotkut juoksijat alleen piikkarit, toiset lenkkitossut ja loput saavat juosta kumisaappaissa. Tämä tuli jälleen mieleen tällä viikolla.

Viime sunnuntain Turun Sanomien kansi oli paljon kertovaa katsottavaa. Komeissa värimainoksissa komeili seitsemän kokoomuslaista. Ei ketään muita. Mikäli hinnat ovat lähimainkaan kaikille samat, mikä ei välttämättä ole itsestäänselvyys, käytti mm. kansanedustaja Orpo yhteen ilmoitukseensa koko vaalibudjettini verran rahaa. Sanomattakin lienee selvää, ettei mainoksia ole vain yhtä yhtenä päivänä, vaan useita useina, tähän lisätään toki näyttävä kadunvarsimainonta jne.

Lisämuistutusta siitä, että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset saatiin myös viikonloppuna, kun Kokoomusnuorten toivot huikkailivat kävelykadulta ihmisiä vaalibileisiinsä teemalla: "Tulkaa mukaan, Kokoomus tarjoo ilmaista bissee." Tätä sisällöllistä tempausta oli pohjustettu postin kautta suoramarkkinoinnilla kaikille kaupungin ensi kertaa äänestäville. Lisää vastaavaa saatiin, kun omaan postiluukkuuni, myös Itellan osoittein varustettuna, lehähti sinisen joukkueen kolmekymppisten mainos.

Jakelu kohderyhmittäin maksaa hunajaa, eikä viinakaan ilmaista ole, vaikka toki hintansa väärti. Demariehdokkaat, kuten myös monet muut, kiipeilevät aivan itse pimeissä rappukäytävissä ja kiroilevat summereita. Itella ei hoida jakelua, vaan työ tehdään itse, kustannussyistä. Talkoopuoluelaisina itseään markkinoivat eivät sen sijaan käsiään likaa. Ilmaisen viinan kaataminen nuorten kurkkuun äänten toivossa on varsin kyseenalaista ihan sellaisenaan. Mutta hei, tärkeintähän on hyvä meininki eiks jee!

Rahoituksesta voi myös tehdä politiikkaa. Vihreät julkaisivat eilen vaalirahoituksensa. Varsin tervetullut ele jota toivoisi muidenkin seuraavan, ei siinä mitään. Tosin oleellista varsinaisen puoluerahoituksen lisäksi on, ja näissä vaaleissa korostuneesti, ehdokaskohtainen rahoitus.

Ajankohta kuitenkin hieman mietityttää ja vie hiukan pohjaa avaukselta. Jos haasteeseen aidosti haluttaisiin vastauksia, olisi se tehty jo ajat sitten eikä silloin kun vaaleihin on aikaa vajaa viikko. Rahoituksen julkaisemisella tässä vaiheessa taidetaan siis kuitenkin hakea enemmän positiivista julkisuusarvoa ja suunnata keskustelua siihen miten tehdään sen sijaan mitä tehdään, jos valtaan päästään.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meille demarien vaalilehden toi Itella. Sitten se toi SAK:n vaalilehden, joka sekin oli lähinnä demarien vaalilehti.

OK, oli siellä muutama vasemmistoliittolainenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Vihreät julkaisivat koko rahoituksensa myös viime vaaleissa, sikäli näiden vaalien julkistuksen väittäminen pelkäksi irtopisteiden keräilyksi on hiukan yliammuttua. Ja toisaalta, kun pienimmällä budjetilla Helsingin suurista puolueista tätä(kin) kamppista tehdään, niin miksi emme yrittäisi kerätä pisteitä kun siihen kerran on varsin hyvä syy?

Lisäksi Vihreät pyysivät kaikkia ehdokkaita julkistamaan oman vaalibudjettinsa ja rahoituksensa. Ja suurin osa (jos eivät aivan kaikki) käsittääkseni näin ovat tehneetkin.

Esimerkkeinä vaikkapa minä, Tapsa ja Anu Koskela.

On ollut mielenkiintoista nähdä, miten rahan ainakin osittainen poistuminen on kuitenkin vaikuttanut kampanjointiin: ei viime eduskuntavaalien tyyppisiä ylilyöntejä ainakaan ole näkynyt. Kuulin kerrottavan eräänkin Kokoomuksen kansanedustajan valitelleen sitä, että pitää "kampanjoida pidätellen kun ei saa näyttää siltä, että olisi paljon rahaa.". Voivoi.

Ja vielä Esa, tsemppiä sinne Turun suuntaan, olet hyvä mies! Ota Katrin neuvosta vaari jahka tulet valituksi... :)

Esa Suominen kirjoitti...

Joo, Attacin kyselyyn omasta vaalirahoituksesta allekirjoittanutkin vastasi, voisi varmaan laittaa jossain vaiheessa tännekin sen. Tarkkaa summaa ei vielä ole. Pitänee vielä lisätä hiukan omaa panostusta kun lomarahat tuli... Jos vaikka kerran vielä lehtimainos. :) Kiitos tsempistä Hannulle! Toivon hyvää menestystä myös kaikille hyville vihreille ehdokkaille.

Jakelu, jota tässä tarkoitan, koskee kohderyhmiä, eli rekisteristä saa tilata esimerkiksi ensi kertaa äänestäviä tai sitten joitain ikäryhmiä. Se vain maksaa hävyttömästi. Turussa SDPn vaalilehti meni jakoon paikallisen jakelufirman kautta ihan randomina kaikille paikallisen ilmaisjakelun välissä. Tämäkin maksaa, mutta paljon vähemmän. Henkilökohtaiset mainokset menevät lähes 100-prosenttisesti käsipelillä. Paljon tehokkaampaahan on toki suunnata mainontaa vain tietylle ikäryhmälle.

Q, Doloriina, Kaarina kirjoitti...

Ahaa, tällä kertaa kohderyhmänä olivat kolmekymppiset, minä jo mietinkin miksi Jannea siunattiin vaalimainoksella mutta minua ei.

Haluaisin kiinnittää kaikkien kommentoijien huomiota myös Turun Sanomien välissä tulleisiin vaalilehtiin, jotka kivasti kiersivät minunkin ovessani olevan kohtuullisen näkyvän EI MAINOKSIA- kyltin. Erittäin ärsyttävää, erittäin epävihreää.