keskiviikkona, helmikuuta 25, 2009

Eläkepommi ja muita aihioita

Hallitus pudotti eilen pommin palkansaajajärjestöjen niskaan ilmoittamalla yksikantaan eläkeiän nostosta. Kyseessä on valtaisa ratkaisu, joka jatkaa jo havaittua pyrkimystä marginalisoida suomalainen ammattiyhdistysliike. Ensin hyviä tuloksia tuottanut tupo-järjestelmä romutettiin, sitten Katainen sekoili Tehy-kiistassa, tämän jälkeen tietoyhteiskunnan perussääntöjä luodaan Lex Nokian myötä työntekijän asemaa selkeästi heikentäen ja nyt eläkekysymyksessä palkansaajien edustajat sivuutetaan täysin.

Vuoden 2005 TEL-uudistusta valmisteltiin pitkään ja huolella sitouttaen valtaisasti sidosryhmiä, koska eläkejärjestelmän vakaus ja kansalaisten sitä kohtaan tuntema luottamus on tärkeää. Luottamuksen voi menettää vain kerran. Millainen viesti tuleville eläkkeensaajille lähtee, mikäli kahden päivän pohdinnalla työeläkejärjestelmää voidaan muuttaa tuosta noin vain lähes millaiseksi tahansa? Mikä takaa että työeläkevarat ovat turvassa jos aikarajojakin voidaan paiskoa miten huvittaa? Miten tuollaisessa tilanteessa voisi luottaa eläkkeensä riittävyyteen? Hallituksen linjaus ja ennen kaikkea toimintatapa saattaakin tietää hyviä aikoja yksityisten eläkevakuutusten tarjoajille.

On havaittava, että suurella työllä viimeksi tehty uudistus on myös tuottanut tulosta. Eläkkeelle siirtyminen on pikku hiljaa siirtynyt myöhemmäksi, viimevuotisesta poikkeuksesta huolimatta on trendi selkeä. Tämä ilman pakkoa, yksilöiden omaa valinnanvapautta kunnioittaen. Nyt tätä vapautta halutaan rajoittaa - vaikka yhteisesti on todettu että ongelma on ennen muuta työelämän laatukysymysten puolella. Typeriä veropäätöksiä ei olla valmiita perumaan, vaan valtion varojen haaskaaminen maksatetaan tavallisilla työntekijöillä. Veropäätöksistä erityisen huomion ansaitsee metsäveron huojennus jota perusteltiin aikoinaan Venäjän puutulleilla. No, puutulleja ei tullutkaan, ainakaan oletetulla aikataululla, mutta peruttiinko muutamiin kepulaistaskuihin vyöryvä huojennus? Eipä taidettu perua.

Oikeiston tavoitteenasetteluna kaikki edellämainittu on ymmärrettävää. Hyödylliset idiootit heiluttavatkin tukipuolueen paikalta. Ay-vihassaan sokeat vihreät taputtavat mistään mitään ymmärtämättöminä vieressä kun hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita heilutellaan. Vihreää ajattelua asiassa on äärimmäisen vaikea käsittää. Vaikuttaa siltä, että heidän mielestään järjestöjä pitää kuulla ja niiden mielipiteitä arvostaa, paitsi siinä tapauksessa että kyseisissä järjestöissä on paljon jäseniä ja päättävät elimet valitaan vaaleilla eikä huutoäänestyksellä.

Toki politiikkariihen kannanotto sisältää myös toivottuja uudistuksia erityisesti kuntatalouden osalta. Kiinteistöveroavaus on hyvä, kuten myös varsin yleiselle tasolle jäävä lupaus talousrikollisuuden tehokkaammasta torjumisesta. Ajankohtainen asenneilmasto näkyy puolestaan turvapaikkapolitiikan kiristämisenä. Myös tässä kysymyksessä vihreillä pyyhitään pöytää. Kyseiselle linjaukselle on kuitenkin olemassa perusteet jotka liittyvät myös taloustilanteeseen mutta myös sen varmistamiseen ettei järjestelmä kuormitu liiaksi. Huonosta kotoutumisesta kärsivät kaikki. Ilmaus "resurssien keskittämisestä yksittäisiin soveltuviin lähtömaihin" työperäisen maahanmuuton osalta on hieman kryptinen, mutta ilmeisesti tarkoittaa värväyksen keskittämistä maihin joiden kansalaisten sopeutuminen suomalaisiin olosuhteisiin on todennäköisintä. Kun kyseessä on nimenomaan työvoiman rekrytointi, on tämä linjaus sekin varsin perusteltu.

11 kommenttia:

Lauri Korkeaoja kirjoitti...

Nyt on taas populismin vankkurit vauhdissa.

Eläkepäätöksen isoin ongelma on siis se, ettei intressiryhmiä päästetty päättämään niistä? Eikös hiukkaakaan hetkauta se, että siinä siirretään miljardiluokan taakka työn kautta maksettavaksi nuorelle sukupolvelle, elikä siis sulle ja mulle?

Ja tämä asenne Vihreisiin:

"Oikeiston tavoitteenasetteluna kaikki edellämainittu on ymmärrettävää. Hyödylliset idiootit heiluttavatkin tukipuolueen paikalta. Ay-vihassaan sokeat vihreät taputtavat mistään mitään ymmärtämättöminä vieressä kun hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita heilutellaan. Vihreää ajattelua asiassa on äärimmäisen vaikea käsittää. Vaikuttaa siltä, että heidän mielestään järjestöjä pitää kuulla ja niiden mielipiteitä arvostaa, paitsi siinä tapauksessa että kyseisissä järjestöissä on paljon jäseniä ja päättävät elimet valitaan vaaleilla eikä huutoäänestyksellä."

Analyyttinen ja viiltävä pätkä. Mikäli hallitus tekee jotain väärin, niin se 2/20 ministeriä omaava sakki on syypää kaikkeen. On upeaa syyttä huutoäänestysdemokratian palvonnasta ja välittömästi perään ilmaista, että tämä vähemmistö on nyt myynyt kaiken. Ikään kuin sen pitäisi kaikesta päättää. Just näinhän se menee. Ja samaan aikaan voi lehdistä lukea, kuinka HANKALIA Vihreät ovat sitten taas hallituskumppaneiden mielestä, kun ovat eri mieltä.

JA Otetaan nyt esimerkiksi tämä Lex Nokia, (kerro nyt miksi ay-liike EI vastusta sitä, että sähköpostin tunnistetietoja saa urkkia. Voisi kuvitella pääluottamusmiesten liikenteen kiinnostavan työnantajaa. Mutku ei.) Ylipäätään, tekivät Vihreät mitä tahansa, esimerkiksi kannattavat ryhmäkanneoikeutta, niin Vihreät vihaavat ay-liikettä. Aina. Ja iankaikkisesti. Ja jos joskus arvostelee ay-liikkeen toimintaa, se on vihaamista. Itse voisin kannattaa vaikka automaatiojäsenyyttä niissä, mutta jos yksikin kommentti on kritisoiva, niin Esan vihreä ay-vihaleimakirves heilahtaa. Vai?

Esa Suominen kirjoitti...

Eläkepäätöksessä on sekä sisällöllisiä että menettelytavallisia ongelmia. Molemmista kirjoituksessa puhutaan. Voi olla niin, että joka tapauksessa tulevaisuudessa voi olla tarpeen rukata eläkeikiä, onhan fakta myös se, että eliniät pitenevät, ihmiset ovat toimintakykyisempiä pidempään jne. Tämä olisi kuitenkin aika isolla porukalla keskusteltava asia.

Ei minulla ole vastausta eikä tietoa miksi ay-liike ei ole näkyvästi vastustanut Lex Nokiaa. Minusta se, että näin on käynyt, kertoo lähinnä siitä miten pihalla siellä ollaan tämänkaltaisista uudenlaisista edunvalvontakysymyksistä. Ovat liian keskittyneitä tähän perinteiseen materiaaliseen puoleen, joka toki on edelleen keskeinen, mutta toisaalla muurataan nyt peruskiviä pahasti vinoon.

Mitä tulee vihreisiin, niin kyllä minä ihmettelen sitä missä ovat nyt linjaukset siitä että järjestöjä pitäisi kuulla. Ei näy ei kuulu. Miksei? En keksi oikein muuta syytä kuin että kolmikannasta ei tykätä noin yleisesti. On toki hieno homma sekin, että vihreissä kannatetaan yksittäisiä ay-liikkeen tavoitteita, mutta tämä ei valtaisasti lämmitä mikäli tuki loistaa poissaolollaan kun kyseisen liikkeen asemaa yhteiskunnassa uhataan perustavalla tavalla.

Pete M. kirjoitti...

Syy siihen miksi ay-liike ei ole vastustanut Lex-Nokiaa lienee se, että esitys siitä tuotiin kolmikantaisesti valmisteltuna hallitukselle. Se oli siis alunperin työntekijöille vielä huonompi ja olisi ollut sitä ilman ay-järjestöjen panosta neuvotteluissa. Tässä tullaankin kysymykseen: onko parempi jättäytyä kokonaan päätöksenteon ulkopuolelle ja saada oikeuden arvostella kaikkea? Vai olla mukana ja saada aikaan parannuksia mutta kantaa omalta osaltaan vastuuta päätöksestä josta ei itse niin pidä?

Pilvi kirjoitti...

Kahdessa päivissä laman nimissä uusiksi laitettu eläkejärjestelmä pistää miettimään myös poliittisen tahdon merkitystä. Mitä vastaavaa olemme nähneet esim. ilmastotalkoiden puitteissa? HIeman enemmän visiopuolella liikkuvaa keskustelua eläkkeistä EU ja globaalitasolla http://www.pilvitorsti.fi/eurovaalit/2009/02/09/193/#comments

Lauri Korkeaoja kirjoitti...

Eli siis on ok, jos ay-liike pääsee osallistumaan huonon päätöksen valmisteluun, mutta (Esan alkuperäinen kirjoitus) vallan mahdotonta, mikäli pienessä vähemmistössä oleva poliittinen puolue suostuu omien intressiensä vastaiseen päätökseen?

Tommi Laitio kirjoitti...

Lauri on vauhdissa ja hyvä niin. Olen itse ihmetellyt tätä "vihreät nakertavat hallitusyhteistyön tulevaisuutta"-läppää. Ihan kuin hallituspuolueen kansanedustajien pitäisi vain istua siellä eduskunnassa ja painaa nappia. Sitä kai tietyt hallituspuolueet haluavat. Kuten Asko-Seljavaara sanoo Liikkumavara-dokkarissa:"Me tehdään niin kuin isot pojat sanoo." Siinä vain amputoidaan politiikka politiikasta.

Keskustelu tämän eläkeiän noston ympärillä on varsin huvittavaa. Nyt hallitus sanoo eduskunnassa, että nythän ne keskustelut vasta alkaa, vaikka lopputulos on jo päätetty. Kamoon. Ja se, että vastuuministerit istuvat jossain kansainvälisissä yhteistyökokouksissa heitettyään tämän pöydälle on jotenkin epäkunnioittavaa. Mutta samalla keskustelu päästetään asian sijasta prosessiin. Itse linjauksesta olen hallituksen kanssa täysin samaa mieltä.

ruso kirjoitti...

Toisaalta "vanhoina kunnon" Tupo-aikoina etujärjestöt, eli lobbarit, vetivät showta ikään kuin maan korkein päättävä elin ei olisikaan ollut eduskunta... Tuolloin Niinistö erehtyi puhumaan korporaatioiden huolestuttavasta vallasta ja sai nenilleen...

Esa Suominen kirjoitti...

Tommi, linjauksessa on sisällöllisesti aikamoisen suuria ongelmia. Jo nyt toteutuvan eläkkeellejäämisiän ja muodollisen eläkeiän välillä on suuri kuilu, joskin pienenevä. Kuten kaikki tiedämme, tämä kuilu ei parane nostamalla alarajaa. Pikemminkin tulee tapahtumaan niin, että valitusjonoihin pukkaa entistä enemmän ihmisiä. Ikävä tilanne on ennen muuta niiden ihmisten kannalta jotka tekevät fyysisesti raskasta ja kuluttavaa työtä. Tässä ehkä näkyy hallituksen väri, kyseinen porukka kun ei koskaan ole ollut oikeiston mielenkiinnon kohteena.

Kuten todettua, voi olla, että tulevaisuudessa eläkeiän uudelleentarkastelulle saattaa tulla tarvetta. Tuon mittaluokan juttuja ei kuitenkaan voi kevätladuilla ratkaista ihan omissa päissään. Kyseessä on megaluokan asia, eikö vain? Ja kuten tiedämme, viime TEL-uudistuksesta on vain nelisen vuotta.

Edelleenkin kiinnittäisin myös huomiota luottamukseen. Eläkejärjestelmä ei varmastikaan kenenkään mielestä kuulu, vai kuuluuko teidän mielestänne, järjestelmiin joihin tehdään valtaisia muutoksia kyselemättä keneltäkään mitään. Mitä vihreisiin tulee, niin Late et edelleenkään vastannut kysymykseen. Miksi vihreät eivät nyt ole vaatimassa järjestöjen mukaanottoa jo ennen kun päätös on tehty? Eikö tämä ole mielestäsi tärkeä kysymys?

Mikael Isoaho kirjoitti...

Asiallista tekstiä, Esa! Pitäisi hallituksenkin tietää, että päätös on tuomittu hedelmättömäksi ilman johdonmukaista panostamista työssä jaksamisen tukemiseen ja ikädiskriminoinnin kitkemiseen. Tavoite pidentää työuraahan on sinänsä hyvä, eritoten ikääntyvässä Suomessa, mutta keinot siihen pyrkimiseen tuskin voisivat olla hatarampaa hapuilua. Hiihtoladulla hikimyssystä vedetyllä päätöksellä lytätään palkansaajien enemmistö, ja maksatetaan sillä talouden elvytysvaikutuksiltaan tehottomat veronalennukset.

Ja Vihreiden rooli hallituksessa on varsin mielenkiintoinen niin ikään. Hupaisaa, että tämänkin sivun kommenteissa näkee argumentointia Vihreistä vähemmistönä, joka taas kerran saa kärsiä isojen hallituskumppaniensa virhearvionneista. Eikö hallitusneuvotteluissa käynyt ilmi, mitä ideologiaa nämä nimenomaiset puolueet mahtoivatkaan edustaa? Jos ei, ehkäpä nyt käy.

Lauri Korkeaoja kirjoitti...

Ruson linjoilla, Järjestöjen kuuleminen ja niiden mukaan päätösten tekeminen ovat kaksi eri asiaa. Toki olen sitä mieltä, että pitää kuulla, mutta tietenkään välttämättä ei pidä niiden mukaan päättää. Eläkelait ovat kuitenkin hieman toinen juttu kuin esimerkiksi työlainsäädäntö. Eikös? Ja eivät Vihreätkään nyt ole lähteneet siitä, että Sadankomitea päättää puolustuspolitiikasta. Jos

Kysymys on kuitenkin siitä ketä kuullaan. Eläkeuudistuksen sukupolvivaikutukset ovat luonteeltaan sellaisia, että taho jota pitäisi työmarkkinajärjestöjen lisäksi kuulla ja kuunnella, pitäisi olla nuorta sukupolvea edustava. Niillä nyt ei vain ole tuntunut olevan asiasta mitään sanottavaa. Jos demareilla on sen kuuluisan piirun verran järkeä, he nostavat kärjeksi epäreilut sukupolvivaikutukset eivätkä sitä, ettei järjestöjä kuultu tarpeeksi. Sen ymmärtämiseksi ei tarvita Bob Helsinkiä.

Kyseessä on kuitenkin ennen kaikkea tulonsiirto niiltä, joita uudistus koskee, niille joita uudistus ei koske. Muuten vaikutukset ovat yhtäläiset, alalla kuin alalla. Poikkeuksena toki se, että esimerkiksi raskaissa duunariammateissa odotettavissa oleva eläkevuosimäärä tippuu enemmän kuin akavalaisilla.

Anonyymi kirjoitti...

"Hupaisaa, että tämänkin sivun kommenteissa näkee argumentointia Vihreistä vähemmistönä, joka taas kerran saa kärsiä isojen hallituskumppaniensa virhearvionneista. Eikö hallitusneuvotteluissa käynyt ilmi, mitä ideologiaa nämä nimenomaiset puolueet mahtoivatkaan edustaa? Jos ei, ehkäpä nyt käy."

Tolla perusteella hallituksessa ei voi olla puolueita, joilla on vähemmän kuin viidennes eduskunnan tuoleista hallussa. Sosialidemokraattisesta näkökulmasta tämä nyt tietenkin merkitsee - keskimäärin nelinkertaisella äänenpainolla - että kaikki mitä vuosina 1995-2007 tapahtui on hyvinkin sosialidemokraattista. Ja se sininen hallituskumppani oli kyllä silloin paljon sinisempi. Sekin varmaan huomattiin silloisissa hallitusneuvotteluissa. Jos katsoo esimerkiksi pienitasoisimpien sosiaalimenoluokkien kehitystä (opintotuki, toimeentulotuki, kansaneläke), 1995-2007 ja toisaalta 2007- niin saattaa mennä se poliittinen värikartta pikkaisen sekaisin.

Ylipäätään, siitä miksi universaalit sosiaalietuudet ovat kehittyneet surkeasti suhteessa ansioperustaisiin, ei ole akateemisessa kirjallisuudessa paljoakaan kiistaa. Mutta eihän siitäkään saa puhua. Eiku kirjoittaa. Täytyy siis vaientaa tietokone ja lähteä puhumaan Hakaniemeen nyt:) Ei niin vakavalla naamalla, Late