Isännän ääni

Timo Soini vastasi lauantain uutisesta eurovaalien suhteen. "Suoraselkäinen kansanmies" käänsi takkinsa toisen kerran päättäen lähteä ehdokkaaksi ja tällä kertaa ottaa myös paikan vastaan. Toki vain palatakseen hieman yli vuoden kuluttua takaisin eduskuntaan. 

Soini perusteli ehdokkuuttaan totutulla uholla ja rehvakkuudella, mutta todellinen syy taisi olla pelko. Perussuomalaiset ovat olleet yhden miehen puolue, jossa Soini on käytellyt ehdottoman isännän ääntä ja kyseessä vaikuttaa olevan selkeä linjanveto ja viesti sen suhteen että näin on jatkossakin. Ilmiö, jonka seuraus eilinen esitys on alkoi syntyä hieman ennen viime eduskuntavaaleja, jolloin verkossa jo muutamia vuosia aktiivisina toimineet ja hyvin verkostoituneet monikulttuurikriitikot löysivät puolueen. 

Suomalainen avoimen kansallismielinen ja erityisesti islam-kriittinen liike on kärsinyt pitkään johtajaongelmasta sekä uskottavan kanavan puitteesta. Kukaan ei ota vakavasti Olavi Mäenpäätä tai Väinö Kuismaa, molemmat antoivat koko ajattelusta ja samalla ihmisistä suorastaan säälittävän kuvan. Vasta Jussi Halla-ahon esiinnousu Scripta-bloginsa myötä antoi liikkeelle henkisen johtajan jota ei suoraan naurettaisi ulos keskusteluista. Ymmärrys Halla-ahon merkityksestä mobilisoi hänen ympärilleen suomalaisessa politiikassa harvinaisen henkilökultin joka oli aktiivisten verkkokeskustelijoiden nähtävissä jo paljon ennen kuin Helsingin Sanomat hänestä uutisoi. 

Useat yritykset perustaa kansallismielinen ja maahanmuuttovastainen puolue ovat jääneet Suomessa lähinnä edellä mainituista syistä yrityksiksi. Perussuomalaiset sen sijaan tarjosivat toimivan, jo puoluekarttaan tukevasti asettuneen liikkeen jonka puitteissa oli myös ymmärtämystä maahanmuuttovastaisille teemoille. Alkuun Soini ja Halla-ahon vanavedessä mukaan tulleet hyötyivät toisistaan merkittävästi. Soini nosti sisällöllisesti tyhjillä mutta retorisesti nerokkailla puheillaan ja kirjoituksillaan puolueen yleistä profiilia samalla kun nouseva ja kärjistyvä monikulttuurikriittisyys kanavoitui nimenomaan perussuomalaisiin. Yhden miehen puolueessa kahden kärjen nousu on kuitenkin vaikea paikka, ja jossain vaiheessa linjavalinta on tehtävä.

Perussuomalaisten kahdesta siivestä on kirjoiteltu aiemminkin. Yllättävää oli kuitenkin ehkä vain kaiken nopeus. Oli selvää, että selkeästi erilaisella agendalla ja erilaisilla kärjillä varustettujen ryhmien mittelö puolueen suunnasta tulisi jossain vaiheessa esiin. Se, että näin kävi jo eurovaalien alla, oli yllätys. Soinin ratkaisu kertoo kahdesta asiasta. Siitä, että hän haluaa katkaista Halla-ahon ja hänen kannattajiensa mahdollisuudet nousta merkittäväksi linjaavaksi voimaksi puolueen sisällä heti alkuunsa, ja että kyseessä oli jo nyt niin merkittävä painostusvoima, että hänen piti sitoa kyseiseen ratkaisuun oma painoarvonsa ja panoksensa.

Seuraavat siirrot ovat mielenkiintoisia. Mitä tapahtuu maahanmuuttokriittiselle äänelle? Lupaava alku perussuomalaisten piirissä sai selkeän kolhun. Onko tarvetta järjestäytyä uudelleen, oman johtajan alle? Toinen kysymys on kestääkö Soinin julkisuuskuva? Jo eilisessä tiedotustilaisuudessa nähtiin parhaasta terästään jäävä puoluejohtaja. Kun muut keräävät varmuutta ja selkeyttävät linjaansa, menettääkö Soini sitä? Tempoilu, poukkoilu ja opportunismi eivät jää näkymättä ikuisesti vaikka ne kuinka verhoaisi EU-vastaiseen uhoon.