Viikonlopun veromanifesti

Verotus on valtion ydintä. Verotuksen tavoitteena on paitsi kerätä tarvittavat resurssit yhteiskunnassa julkisesti järjestettävälle toiminnalle, myös, mahdollisesti, tulojen uudelleenjako ja sitä kautta mahdollisuuksien luominen kansalaisille. Molemmat ovat toki yhteydessä toisiinsa, ja mitä korostuneemmin arvokysymyksiä.

Suomea pidetään korkean verotuksen maana, mutta monessa suhteessa se ei sitä edes ole. Osin näköharhaa ylläpitää sosiaaliturvamalli, jossa vaikkapa lapsilisät maksetaan tukena eikä verovähennyksenä. Lopputulos perheen tai julkisen sektorin kokonaismenon kannalta on identtinen, mutta toisessa tilanteessa verotuksen osuus kansantalouden potista nousee, toisessa pienenee. Verokauneuskilpailuihin kannattaakin suhtautua varauksella.

Suomalainen veroaste ei ole liian korkea, sen sijaan rakenteessa olisi paljonkin parannettavaa. Myös aina keskusteluttavia kevennyksiä voitaisiin kohdentaa toisin. Jokin aika sitten mm. Jaakko Kiander esitti, että veronkevennykset työtuloihin, mikäli ne halutaan hallitusohjelman mukaisessa laajuudessa tehdä, voitaisiin kohdistaa siten, että kaikki saisivat euromääräisesti yhtä suuren helpotuksen. Tämän tyyppinen järjestely poistaisi tehokkaasti viimeisiä kannustinloukkuja ja toimisi varsin dynaamisesti kohdistuessaan sinne, missä euro menee mitä todennäköisimmin kotimaiseen kiertoon.

Rakenteellisempiakin muutoksia voitaisiin toki tehdä. Suurin ongelma suomalaisessa verojärjestelmässä on pääomatulo- ja ansiotuloverojen välinen ero, joka kannustaa niitä joilla mahdollisuus on, muuntamaan ansiotulojaan pääomatuloiksi. Monesti käy niin, että verotus itse asiassa kevenee mitä ylemmäs tulodesiileissä kivutaan. Tätä tuskin kukaan voi pitää oikeudenmukaisena tai tarkoituksenmukaisena. Veronkierto on veronkiertoa. Eräs ratkaisu voisi olla pääomatuloveron ainakin osittainen siirtäminen progression piiriin ja yleinen korotus. Samalla myös ylimpiä ansiotuloveroasteita voitaisiin mahdollisesti pudottaa. Nyrkkisääntönä voisi pitää tilannetta jossa kukaan ei koskaan maksa lisäeurostaan puolikasta enempää veroja. Tämä vähentäisi tehokkaasti epäselvyyttä ja motiivia verosuunnitteluun.

Perintöveroa pitää aina puolustaa. Varallisuuden keskittyminen harvojen ja valittujen käsiin luo epätasa-arvoista yhteiskuntaa. Syntyperä ei saisi estää ketään tavoittelemasta hyvää elämää, mutta ei saisi myöskään antaa kohtuuttomia erioikeuksiakaan. Suomessa voitaisiin myös hankkiutua eroon kirjavista vähennyksistä. Ruuan alv:n alentaminen on kaikilla mittareilla typerä päätös ja se tulisi perua. Samaten asuntolainojen korkojen vähennysoikeus valuu asuntojen hintoihin ja jättää vuokra-asujat vaille vastaavaa tukea. Veroedut kohdistuvat vain niille joilla on merkittävästi verotettavaa tuloa ja ovat siten lähtökohtaisesti usein epätasa-arvoistavia. Yksinkertaisempaa olisi poistaa mahdollisimman monia vähennyksiä tilkiten näin veropohjaa, jonka jälkeen voidaan tarkastella mahdollisuuksia alentaa kantoja yleensä.

Kuntaverotus on asia erikseen. Sosialidemokraattienkin keskuudessa asiasta on erilaisia mielipiteitä. Osa vaatii kunnille merkittävämpää osuutta verotuloista, osa taas haluaisi pikemminkin valtiollistaa tiettyjä tehtäviä ja myös veronperintää. Oma, täysin subjektiivinen mielipiteeni on se, ettei ole juurikaan perusteita sille että kunnat perivät suhdanneherkkää yhteisöveroa. Yhteisövero yhdessä tiettyjen raskaiden palveluiden kanssa tulisi siirtää leveämmille hartioille. Sen sijaan kiinteistöverotuottoja voitaisiin helposti nostaa sallimalla korkeammat kiinteistöveroprosentit sekä nostamalla alarajoja. Tämä antaisi, paikallisdemokratian niin halutessa, kunnille mahdollisuuden verottaa omaisuuksia jotka eivät vaihda vaalipiiriä.