maanantaina, kesäkuuta 08, 2009

Eurovaaleista eteenpäin

Vaalit veivät eurovaalien viimeisiltä metreiltä kirjoitusaikaa ja tämän päivän mediakattaus tarjoaa paljon hyvää materiaalia vaalituloksen analysointiin. Eurooppalaisella tasolla oikeisto menestyi hyvin sosialistien jäädessä muutamassa maassa, erityisesti Ranskassa, tapahtuneiden merkittävien pudotusten vuoksi entistä selkeämmin toiseksi suurimmaksi ryhmäksi. Suomen tulos oli suurten puolueiden tappio sekä perussuomalaisten rökälevoitto. Vasemmistoliitto menetti europarlamentaarikkonsa ja vihreät nostivat oman paikkamääränsä kahteen.

Mitä tapahtui? Olisi helppo sanoa että eurovaalit noudattelivat kunnallisvaalien trendejä. Poikkeavuuksiakin kuitenkin löytyy. Näistä merkittävin on Kokoomuksen putoaminen kolmeen paikkaan. Perussuomalaisaalto osui näissä vaaleissa myös Kokoomukseen vaikka Kai Pöntisellä pyrittiinkin vuotoa paikkaamaan. Samaten talouden nopeasti heikkenevä tila kanavoitui jos nyt ei suoranaisena kritiikkinä kokoomuslaista taloudenhoitoa kohtaan, kuitenkin mahdollisesti jonkinlaisena passiivisuutena sekä sinisen "hypen" laantumisena. Hymyt alkoivat hyytyä. Myös Vatasen älyttömät ilmastonmuutoslausunnot siirsivät joitakuita sinivihreitä äänestäjiä vihreille.

Vihreiden menestys jatkaa puolueen hyvää trendiä ja näyttää miten vahva asema vihreillä suomalaisissa kaupungeissa on. Tämä antaa paljon ajateltavaa erityisesti demareille. Eräs seikka kannattaa kuitenkin muistaa. Vaikka vihreästä vaalivoitosta, luonnollisesti, nyt puhutaan "käänteentekevänä", ehkä kuitenkin eräs seikka selittää tulosta enemmän kuin mikään muu ja se on äärimmäisen hyvä lista. Kaksi entistä puolueen puheenjohtajaa joista toinen väistyvä ministeri alueelta jolta ei ollut muita raskaan sarjan ehdokkaita, istuva MEP sekä näkyviä kansanedustajia. Mikäli tuolla listalla ei kahta paikkaa olisi tullut, oltaisiin pikemminkin voitu puhua vihreän aallon jäämisestä ikuiseksi lupaukseksi. Mikäli Suomen piraattipuolue olisi ehtinyt eurovaaleihin, olisi potista lohjennut myös ääniä. Nyt niin ei käynyt.

Timo Soinin valtaisa äänimäärä kertoo ihmisten turhautumisesta politiikkaan ja luottamuksen rapautumiseen. Soinilta ei ole kuultu ainuttakaan avausta, ei minkäänlaisia ehdotuksia lainsäädännön parantamiseksi ja kaikki asioita vähääkään seuraavat tietävät että hänen merkityksensä parlamenttityössä tulee olemaan olematon. Soini käy parlamentissa kaksi vuotta näkyvää mediakampanjaa ja lehdistö painaa hänen sutkautuksiaan hänen kokemistaan "EU:n älyttömyyksistä". Huomionarvoinen seikka on Jussi Halla-ahon suositteleman Sampo Terhon nousu Soinin varamieheksi ohi mm. kansanedustaja Virtasen. Terhon äänimäärä oli odotettua pienempi, mutta riittävä. Nuori koulutettu mies perussuomalaisten listalta Euroopan parlamentissa saattaa olla merkittävä päänavaus koulutetummassa kentässä. Tämä alkaa näkyä nopeasti erityisesti Kokoomuksen kannattajissa joissa on paljon tätä ryhmää.

Suomalaisen vasemmiston tulos oli murheellinen. Vasemmistoliiton kuihtuminen marginaalipuolueeksi sai tuntuvaa vauhtia ainoan edustajan pudotessa. Toisaalta tulos antaa tulevalle puheenjohtajalle täysin vapaan mandaatin toimia. Arhinmäellä on vain voitettavaa ja puoluekokous tulee mitä todennäköisimmin antamaan uudelle johdolle vapaat kädet toimia. Peruskannattajien menettämistä vasurien ei tarvitse pelätä. Heitä ei enää juurikaan ole jäljellä.

Myös SDP otti takkiinsa. Perusongelmat ovat edelleen jäljellä. Erkki Tuomioja vaatii kotisivuillaan paneutumista tavoitteiden syvempään määrittelyyn. Tämä pitää paikkansa. Sosialidemokraattien fokus vaalikamppailussa oli työllisyydessä ja talouspolitiikassa. SDP pyrki osoittamaan talouspolitiikan suunnanmuutoksen tarpeen niin kotimaassa kuin Euroopassa. Resepti ei vain toiminut vaaleissa, joissa asiakysymyksiin keskittynyt poliittinen jännite jäi syntymättä ja jossa agenda määrittyi -taantumasta huolimatta- ennen kaikkea kulttuuristen ja identiteettiin liittyvien kysymysten mukaan sosioekonomisen tasa-arvon kysymysten sijasta. Ongelmaksi muodostui myös se, että vaaleissa menivät autuaasti sekaisin Suomen ja EU:n poliittiset kysymykset. Kuvitteellinen "Suomen etu" sopii kyllä agraaripuolueelle, muttei välttämättä uusia kannattajia kaipaavalle maltilliselle vasemmistopuolueelle.

Politiikan asialistan muuttuminen ja sen vaikutus puolueiden kannatukseen on kysymys joka on erityisen keskeinen tulevaisuuden ymmärtämiselle (aiheesta mielenkiintoisesti mm. Martti Tulenheimo). Keskeisiä trendejä ovat epävarmuus nopean muutoksen maailmassa, identiteettien moninaistuminen ja yksilökeskeisyys, jota ei pidä nähdä negatiivisena kehityskulkuna. Päinvastoin, juuri hyvinvointivaltion palvelut ja turvaverkot, yhdessä sosiaalisen luottamuksen kanssa, ovat mahdollistaneet yksilöllisen elämän entistä useammalle ihmiselle. Riskien hallintaa voidaan harjoittaa joko yksilöiden omasta toimesta markkinaperiaatteella, tai sitten voidaan pyrkiä lisäämään kaikkien vapautta yhteiskunnan toimin. Keskeinen jakolinja, johon linkittyvät myös kysymykset sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, syntyy tälle akselille -vapausteemojen varaan.

Kyetäkseen jälleen menestymään SDP:n tulee rakentaa tuleva ohjelmansa syvästi määriteltyjen arvotavoitteiden varaan joiden tulisi olla laaja-alainen tasa-arvo sekä jokaiselle kuuluva vapaus. Tästä voidaan johtaa kestäviä konkreettisia linjoja yhteiskuntapolitiikkaan - linjaukset rakennetaan ja perustellaan sen varassa miten ne toteuttavat ja edistävät määriteltyjä arvoja. Kyse on viestin kestävyydestä -ja aitoudesta. Hyvätkin avaukset jäävät päiväperhoiksi, mikäli niitä ei määrätietoisesti toisteta, syvennetä, jalkauteta ja pidetä hengissä. Pieniä pallonriistoja -tai menetyksiä- medioissa voi saavuttaa joka päivä, mutta pelin painopisteen muutos on kestävyyslaji.

13 kommenttia:

ruso kirjoitti...

Sunnuntain jälkeen jatkuvasti hoettu kokoomuksen tappio menee puoluepropagandan puolelle. Osuus äänistä oli jokseenkin sama, mutta minkäs teet, kun säännöt ovat muuttuneet sitten edellisen rundin (siis paikkoja 1 vähemmän tällä kertaa).

Kari kirjoitti...

Kyllä kokoomuksen tappio on muuta kuin propagandaa. Puolueen johtokin on myöntänyt tuloksen olleen pettymys, eikä ihme. Parhaimmilaan yli 25%:ssa huidellut kannatus on kääntynyt laskuun ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

Kokoomuksen kannattajat ja yleensä oikeistolaiset ovat perinteisesti äänestäneet innokkaimmin EU-vaaleissa. Sen takia nyt nähty tulos on kokoomuksen osalta muita puolueita paremmin nähtävissä myös yleisenä suuntana kannatuksen kehitykselle.

Blogissani lisää aiheesta.

Anonyymi kirjoitti...

No kyllä yhden paikan menetys ja pienempi ääniosuus ovat yleensä tappion merkkejä.

Oireellisinta ehkä kuitenkin on, että Kokoomuksen nousukiito pysähtyi vaaleissa, joissa he perinteisesti ovat parhaiten menestyneet. Mielikuva EU-asoissa suvereenista puolueesta istuu tiukassa (vrt. SK:n selvitys asiasta), mutta sitä he onnistuivat varsin huonosti hyödyntämään ja vaikka Kauniaisten ääestysprosentti olikin maan korkein.

Demareilla ei ole mitään toivoa niin kauan kuin se kaakattava blondi on sosialidemokratian symbolina. Asiakysymyksistä näissä(kään) vaaleissa ei ollut kysymys, sillä vain mielikuvat ovat tärkeitä. Muutenhan joku Kyösti Suokas tai Heikki Kauppi olisi ilman muuta valittu, sillä he edustivat selkeimmin työntekijöiden intressejä, joita varovaisen arvion mukaan on Suomessa sellaiset vajaat neljä miljoonaa. Mm. tästä syystä on varmaa, että palveludirektiivi ja työaikadirektiivi tulevat konservatiivi-/työnanatajavetoisessa Euroopassa uuteen käsittelyyn.

Vapaus valita toisin -teema sai tragikoomisia käänteitä. Niin hyvä ajatus kuin se onkin...

Anonyymi kirjoitti...

Huolestuttavinta on, että tosiasiassa konservatiiviryhmä sai Suomesta neljä paikkaa (kok+KD), samoin liberaalit (kesk+ruots.). Sosialistit jäivät kahteen paikkaan ja vasemmisto ei saanut yhtään.

ruso kirjoitti...

Valideja pointteja...

Pettymys viimeaikaisten gallupien valossa on kuitenkin eriasia kuin tappio suhteessa edellisiin vaaleihin.

Tappiota oli se puoli prosenttiyksikköä vai mitä se nyt olikaan. Oletan, että se otetaan vakavasti.

Se on kuitenkin uutisoitu ja tässäkin blogissa ymmärretty suurempana kuin onkaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Pettymys viimeaikaisten gallupien valossa on kuitenkin eriasia kuin tappio suhteessa edellisiin vaaleihin."

Niinpä. Molemmat taisivat kuitenkin olla tappioita Kokoomukselle, joskin pieniä.

"Se on kuitenkin uutisoitu ja tässäkin blogissa ymmärretty suurempana kuin onkaan."

Aika rohkeata mennä tulkitsemaan muiden ihmisten ymmärrystä. Joku voisi sanoa ylimielistä.

Merkille pantavaa on myös, että itse olet osallistunut tämän agendan käsittelyyn nyt jo useamman kerran.

BTW, yleensäkin kannattaa varoa esitelmöimästä siitä, mistä ihmiset saavat blogeissaan kirjoittaa tai kommentoida.

ruso kirjoitti...

En käsittääkseni ole esitelmöinyt siitä, mitä saa sanoa ja mitä ei. Sen sijaan olen ollut vaalianalyysien, mukaan lukien Suomisen, yhdestä yksityiskohdasta eri mieltä. Sen ilmaiseminen on kai sallittua?

Olen myös käsittääkseni referoinut Suomisen käsitystä, siis "tämän blogin ymmärrystä" asioista, koskien kok-tappiota oikein. Siinä ei kai mitään ylimielistä?

Vai olenko ymmärtänyt yksityiskohdan väärin, jolloin anonyymin mukaan Suomisen mielestä kok ei ole kärsinyt tappiota? Tuskin.

Ja entä sitten, että osallistun keskusteluun useamman kerran?

Esa Suominen kirjoitti...

Keskusteluun saa ja pitää osallistua moneen kertaan.

Paikan menetys oli Kokoomukselle yllätys ja kertoo, että ajatus jonka mukaan Kokoomus olisi siirtynyt pysyvästi kannatusmuutosten ulkopuolelle saattaa sittenkin olla väärä. Mutta toki on totta, ettei vaalitulos anna aihetta vastaavanlaiseen eksistentiaaliseen pohdiskeluun kuin sosialidemokraateilla ja vähemmässä määrin Keskustalla.

Eräs hyvä analyysi löytyy myös GSDn blogista Anssi Häkkisen kirjoittamana.

Anonyymi kirjoitti...

Edelleen: "Se on kuitenkin uutisoitu ja tässäkin blogissa ymmärretty suurempana kuin onkaan."

Minun mielestäni ei ole, eikä varsinkaan mitään ole ymmärretty peruuttamattoman väärin julkisuudessa tai tämänkään blogin avausviestissä

On hyviä syitä olettaa (vrt. heikot signaalit), että asialla on laajempaakin merkitystä.

Ei tässä kuitenkaan sen suurempaan vääntöön semantiikasta kannata ryhtyä, mutta minun mielestäni ymmärtämistä on sekä julkisuudessa että blogeissa riittävästi osoitettu. Jos väitetään, että ei ymmärretä, ollaan besserwissereitä.

Mikael Isoaho kirjoitti...

Esa, eurovaaleista eteenpäin - tottakai, mutta ei kiitos enää silmät ummessa ja pää pensaassa. Tiivistänkin seuraavasti teesini, joita yritän parhaani mukaan demareille teroittaa:

Kaikilla puolueilla on tietty profiili, ydinjuttu, joka muodostaa niiden kannatuksen perusrungon. Käytettäköön tästä vaikka paremman puutteessa tuota profiili-termiä.

Perussuomalaisilla se on helppo löytää: kansamielisellä populismilla he keräävät suurten puolueiden, eritoten demareiden ja kepun, epäonnistumisen hedelmät. Kokoomuksella markkinaliberalismi, kepulla desentralisaatio ja alueiden tukeminen, ehkä jossain määrin perusturvamyönteinen sosiaalipolitiikka, kristillisdemokraateilla arvokonservatismi. Vihreillä ympäristökysymykset yhdistettynä kiistämättä aktiiviseen sosiaalipolitiikan kehityshaluun.

Demareilla se on ja on aina sotien jälkeen (viimeistään 90-luvun alkuun saakka) ollut hyvinvointivaltiollinen sosiaalipolitiikka. Tällä hetkellä kuitenkin SDP tuntuu menettäneen kiistämättömän sosiaalipoliittisen johtotähtiasemansa. Vihreillä on Soininvaaralaisen perusturvamallin sovellukset, demareilla ei tunnu olevan mitään kouriintuntuvaa annettavaa - paitsi vanhan tilkkutäkin paikkaamista Lipposen-Heinäluoman linjan jäljiltä. Tässä on selkeä epäkohta.

Sosiaalipoliittinen etulyöntiasema vaikuttaakin menneen vihreille. Heillä on selkeitä ehdotuksia, suuria linjoja, demareilla ei (paitsi jotkut Pilvi Torstin kaltaiset rohkeasti puhuvat kaksiraidemallista). En tarkoita, että kritiikittä pitäisi hyväksyä heti jokin vastikkeeton perustulomalli (ei missään nimessä ainakaan yhdistettynä tasaveroon ja työmarkkinoiden täydelliseen vapauttamiseen!), mutta kaksiraide-ideaa on pidettävä yllä ja perusturvakysymyksessä on tultava vastaan.

Ja miten tämä kaikki liittyy eurovaaleihin? No siten, että puolue, johon ei luoteta kansallisen tason politiikassa, ei saa ääniä eurovaaleissakaan. Ei ole oletettavissa, että kansalaiset yhtäkkiä alkaisivat rakastaa unionia niin maan rajattomasti, että äänestysprosentti pomppaisi viidenkymmenen paremmalle puolelle ja demarit voittaisivat vaalit. Se olisi toki ihanteellista jo unionin ja europarlamentin legitimiteetin kannalta, mutta sellaista käännettä nyt vain ei ole realistista odottaa.

Eli tiivistäen asian seuraavin sanoin: SDP:n on palautettava luottamuksensa kansallisessa politiikassa. Se tapahtuu vastaamalla eriarvoistumisen ja köyhyyden lisääntymisen haasteeseen, puututtava ala-arvoisessa kunnossa olevan perusturvan tilanteeseen ja toimimalla ohjelmallisesti mutta myös inhimillisesti, kansaa kuunnellen. Toimimalla ihmisen äänenä, kuten Mitro Repo asian ilmaisisi.

Tämä "lyhkäinen" kommentti oli tässä. Muuten olen sitä mieltä että Karthago on tuhottava.

ruso kirjoitti...

hieno postaus Mikaelilta... pätee kuhunkin soveltaen kaikkiin polittiisiin liikkeisiin.

Antti kirjoitti...

Mikal Isotalo toi hyvin esiin sen, että demarit ovat menettäneet sosiaalipolitiikan kärkipaikkansa Suomessa. Suomessa perusturva on jäänyt retuperälle ja se ei vastaa tämän päivän vaatimuksia. Vihreät ovat tilanteeseen luonnostelleet oman perustulo/kansalaispalkka mallinsa. Demarien vastaus tähän malliin on ollut pääosin kielteinen, mutta mitään omaa vaihtoehtoa ei ole tuotu selvästi näkyville. Positiivista on, että Pilvi Torstin myötä tässä kohtaa on tuotu esiin ns."kaksiraide"mallia". Itse kaipaisin jotain tämän suuntaisia avuksia demareilta laajemminkin. Näitä asioita pohdittaessa on muistettava, että kautta historian useita sosiaalipoliittisia uudistuksia on alkuun vastustettu kiivasti ja niiden läpivieminen on ollut aikaa vievää puuhaa.

Lopuksi totean, Karthagoa ei pidä tuhota.

Norppa, Noora kirjoitti...

Ja kestävyyslajissa ei pärjää ilman pitkäjänteisyyttä.
Tupsahdin itse vaalipäivänä keskelle edellisillan jatkoja, joista kukaan ei tiennyt ketä äänestäisi, eikä mitä puoluetta äänestäisi. Tätä porukkaa ei kiinnostanut vihreys, ei vasemmisto, ei porvarit, ei vaihtoehdot tai vaihtoehdottomuus. Enkä ollut varma selviytyikö tämäkään porukka äänestämään. Jos, niin ei vaikuttamisen vuoksi, vaan sen vuoksi "mikäli joku nyt sattuu kysymään niin käyty on." Ja tämä porukka on myös haaste. Ei porvarikannattajat, eivätkä omat nukkujat - vaan se kohtalaisen suuri porukka, jota ei kiinnosta mikään.