sunnuntaina, joulukuuta 18, 2005

Suuren koalition Saksa

Kirjoittelin syyskuussa Saksan vaaleista ja mahdollisista hallitusvaihtoehdoista. Tuona ajankohtana ns. suuri koalitio näytti varsin epätodennäköiseltä vaihtoehdolta. Ennustaminen, erityisesti tulevaisuuden, on kuitenkin vaikeaa ja toisin kävi. Nyt kansleri Merkelin aloitettua kristillisdemokraattien ja sosialidemokraattien muodostaman hallituksen johdossa voitaneen arvioida koalition merkitystä Saksan politiikalle ja sitä kautta Euroopalle.

Merkelin hallituksen ohjelma on yli 200-sivuinen järkäle, jota on kärkeen arvosteltu varovaiseksi ottaen huomioon Saksan talouden ja hyvinvointivaltiojärjestelmän edelleen kipeästi tarvitsemat uudistukset. Schröderin hallitus teki viimeiseksi jääneellä kaudellaan huomattavan määrän vaikeita päätöksiä, jotka olisivat voineet olla huomattavasti helpompia tai ne olisi voitu välttää, mikäli punavihreä hallitus olisi jo ensimmäisellä kaudellaan tarttunut rohkeammin tuolloin vasta edessä olleisiin ongelmiin. On toivottavaa, ettei uusi hallitus sorru vastaavaan.

Saksan Eurooppa-politiikkaa on alkanut leimata kansallisten tavoitteiden korostuminen, joka on voitu nähdä mm. vakaus- ja kasvusopimuksesta keskustellessa. Perinteisestihän Saksa on toiminut korostuneen yhteisömyönteisesti kantaen huomattavan osan EU:n kustannuksista. Muutos on johtunut paitsi liittovaltion kassakriisistä, myös Schröderin kauden myötä valtaan nousseesta sukupolvesta, joka ei ole edeltäjiensä tapaan kasvanut maailmansodan ja holokaustin aiheuttaman kollektiivisen häpeän ja syyllisyyden varjossa. Uudelleen löytynyt kansallistunne sekä oman aseman korostaminen tulee näkymään jatkossa entistä selkeämmin. Piirre oli havaittavissa jo Schröderin kaudella ja tulee mitä todennäköisimmin jatkumaan Merkelin aikana.

Kristillisdemokraatit suhtautuivat vaalien alla epäluuloisesti Turkin EU-jäsenyyteen, muttei ole oletettavaa, että Merkelin hallitus alkaisi vaikeuttaa jäsenyysneuvotteluita. Tämän hallituksen aikana aiheesta ei tarvitse päättää, joten asia tuskin tulee nousemaan merkittäväksi kysymykseksi. Saksan ja Venäjän poikkeuksellisen läheiset suhteet tulevat kanslerivaihdoksen myötä etääntymään Merkelin pyrkiessä vahvistamaan Saksan ja USA:n välejä. Suomen kannalta tällä on huomattavaa merkitystä, onhan Saksa tähän asti kantanut suurta vastuuta EU:n Venäjä-politiikasta. Venäjä-suhteet tulevat olemaan merkittävässä asemassa myös Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella jo pelkästään kumppanuussopimuksen uusimisen myötä.

Mielenkiintoista on myös tarkkailla pienten oppositiopuolueiden kannatuksen ja profiilin kehittymistä. Hallituksesta pudonneet vihreät ovat vaikeuksissa, sillä Joschka Fischerin veroista johtajaa ei ole näkyvissä. Samaan aikaan puolue ei ole enää kyennyt entisellä tavalla houkuttelemaan nuoria äänestäjiä myös muiden otettua ympäristökysymykset asialistalleen. Vihreiden seuraaminen on mielenkiintoista myös suomalaisen politiikan kannalta, Saksan ja Suomen vihreiden ollessa merkittävimmät vihreät puolueet koko maailmassa.

2 kommenttia:

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Mielenkiintoista, että vaikka Esa kirjoitat mahdollisesta nationalismin paluusta Saksan EU-politiikkaan jne., niin Angela Merkel oli suuresti ylistetty hahmo EU:n budjettisovussa. Hänen Puolalle lupaamansa 100 miljoonaa saivat Puolan pääministerin hokemaan suorassa lehdistötilaisuudessa "yes, yes, yes!". Siitä oli kaukana pelko länsinaapurin ylimielisestä ja kansallistunteen täyttämästä ulkopolitiikasta.

Vaikka edellä mainittu oli hyvää tv-viihdettä, niin Tony Blair ansaitsee kiitoksen. Hän teki maansa kannalta mahdollisesti parhaalla mahdollisella hetkellä parhaan mahdollisen neuvottelutuloksen. Samalla hän aukaisi umpisolmun, joka alkoi yhä tiukemmin kietoutua EU:n lyhyen aikavälin kehityksen ympärille. Nyt Suomenkin pj-kaudella on yksi case vähemmän.

Blairhan saattaa haastaa muut suuret eurooppalaiset kisassa presidenttiydestä;)

Esa Suominen kirjoitti...

Nationalismista ei mielestäni ole kyse, vaan lähinnä tietynlaisen kansallisen itseymmärryksen ja oman poliittisen liikkumatilan hakemisen lisääntymisestä sekä näiden vahvemmasta esiintymisestä Saksan ulkopolitiikassa (vrt. esim. tavoitteet paikasta YK:n turvallisuusneuvostossa ym.). Tämänhän ei luonnollisesti tarvitse tarkoittaa minkäänlaista monenkeskisten rakenteiden heikentymistä, Saksassa ymmärretään varmasti Unionin merkitys maan taloudelle ja myös ulkopoliittiselle asemalle.

Olen samaa mieltä siitä, että rahoitussopu oli hyvä ja tärkeä homma, mutta kokonaisuutena sitä on vaikea minään suurena menestystarinana pitää. Summa on kokonaisuudessaan pähkinöitä, 1,045% BKT:sta. Suhteessa tavoitteisiin ja odotuksiin ei tuolla rahalla ihmeitä voida odottaa. Ns. capabilities-expectations-gap levenee entisestään, ellei tiettyjä politiikan aloja haluta alkaa uudelleenkansallistaa. Suunta oli toki oikea ja parempi tämäkin kun ei mitään.